Vapaa-ajattelijat: Jumala pois sotilasvalasta

Tvälups

Ylipäällikkö
06.04.2014 06:00 Karjalainen
Vapaa-ajattelijat: Jumala pois sotilasvalasta

Vapaa-ajattelijain Liitto vaatii sotilasvalan muuttamista uskonnottomaksi. Liiton mielestä myös kirkkoon kuuluvien alokkaiden tulisi antaa vala ainoastaan "kunnian ja omantunnon kautta" eikä enää "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä".
Tähän saakka varusmiehet ovat saaneet valita joko sotilasvalan tai uskonnottoman sotilasvakuutuksen.

- Yksi vakuutus tai vala kunnian ja omantunnon kautta riittäisi, ja jokainen voisi halutessaan itse tykönään vahvistaa sitä uskonnollisilla ajatuksilla, sanoo uskonnottomien kansalaisjärjestön Vapaa-ajattelijoiden liiton pääsihteeri Esa Ylikoski.

- Valtion asia ei ole järjestää uskonnollisten yhteisöjen menoja. Sotilasvala on ollut käytössä Suomessa itsenäisyyden ajan, ja varusmiehet vannovat sen tai sotilasvakuutuksen noin seitsemän viikon alokasajan päätteeksi.

Puolustusministeriössä uusitaan parhaillaan Puolustusvoimien uskonto-ohjesääntöä puolustusministeri Carl Haglundin (r.) johdolla. Taustalla on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Jussi Pajuojan vuodenvaihteessa antama ratkaisu, jonka mukaan sotilasta ei voida velvoittaa osallistumaan tunnustukselliseen uskonnonharjoittamiseen, vaikka hän kuuluisikin kirkkoon.

Kenttäpiispa Pekka Särkiön mukaan vapaa-ajattelijoiden vaatimusta uskonnottomasta sotilasvakuutuksesta ei toteuteta.

- Tuleva linjamme noudattaa lakia, ja siihen heidänkin (vapaa-ajattelijoiden) täytyisi tyytyä, Särkiö sanoo.
 
Olen yleisesti uskonvapauden puolesta, tässä "liberaali" kyllä menee taas siihen teet, tai itket ja teet linjalle. Nyt suunta on vain toinen.
Jos kirkkoon kuulumaton ei ole pakotettu antamaan uskonnollissävytteistä valaa, vaan hänellä on mahdollisuus neutraaliin vakuutukseen, miksi se ei riitä. Varusmies voi erota kirkosta jos kirkko, tai uskonto häntä ahdistaa.

Tämäkin lienee ehdotus jonka tärkein tehtävä on tuoda tekijänsä julkisuuteen.
 
Olen yleisesti uskonvapauden puolesta, tässä "liberaali" kyllä menee taas siihen teet, tai itket ja teet linjalle. Nyt suunta on vain toinen.
Jos kirkkoon kuulumaton ei ole pakotettu antamaan uskonnollissävytteistä valaa, vaan hänellä on mahdollisuus neutraaliin vakuutukseen, miksi se ei riitä. Varusmies voi erota kirkosta jos kirkko, tai uskonto häntä ahdistaa.

Tämäkin lienee ehdotus jonka tärkein tehtävä on tuoda tekijänsä julkisuuteen.

Vapaa-ajattelijoilla tavoitteena lienee se, että valtio ja uskonto erotetaan toisistaan pysyvästi. Sinällään ymmärrän heidän tarkoitustaan, mutta epäilen onko oikeat henkilöt asiaa hoitamassa.
 
Onhan se naurettavaa että Suomessa on valtionkirkko ja uskontoa ei ole erotettu valtiosta. Kuka oikeasti uskoo johonkin satuolentoihin? Joo, Jumala loi Aatamin ja naisen sitten alempiarvoisena tietty kylkiluusta... Joo ja Jeesus oli kova heppu, teki antizombit ja herätti jo kuolleita sekä kierteli hippilaumansa kanssa ympäri pitäjiä tekemässä David Copperfieldejä... Sitten pitäisi antaa ""kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä" tunnustus koska vanhemmat sattuu olemaan tapauskovaisia ja itse ei ole herännyt vielä eroamaan... Intissä syrjitään muutenkin kirkkoonkuulumattomia törkeästi. Vala on erilainen ja tilaisuudet erotetaan toisista. Kirkkoon kuuluvat saavat suuret marssit ja tilaisuudet omaisille, väestörekisteriin kuuluvat eivät. Intissä leirien iltapalat on kytketty piruntorjuntaupseerin houreisiin jostain silmänkääntäjästä pari tuhatta vuotta sitten... Jos haluat syödä niin joudut tulemaan kuuntelemaan selvästi sairaan mielen höpinöitä. Myös rauhanturvatehtävissä Tshadissa on pakotettu kirkkoonkuuluvia osana palvelusta sotilaspapin tilaisuuksiin kuuntelmaan SANAA. Uskonto on yksityisasia ja vaikka uskonnonvapaus ei tarkoita välttämättä oikeutta olla altistumatta uskonnoille niin kyllä höpöhöpöjutut pitäisi jättää valtiosta pois kun se on mahdollista.
 
Suomen Sotilas
1 h ·
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen linjauksen mukaan myös kirkkoon kuuluvilla varusmiehillä on oikeus päättää osallistuvatko puolustusvoimissa järjestettäviin kirkollisiin tilaisuuksiin.

Päätös perustuu pääkaupunkiseudun ateistien puheenjohtajan Jouni Luukkaisen tekemään kanteluun, jonka mukaan uskonnonvapaus ei toteudu puolustusvoimissa.

Karjalan prikaatissa pelattiin varman päälle ja perinteinen kenttähartaus peruttiin kokonaan, jotta ei tehtäisi virhettä
//pm

Vekaranjärvellä haluttiin ottaa varman päälle: Perinnepäivän kenttähartaus peruttiin
Kouvolan Sanomat 4.4.2014 9:39 | Päivitetty: 4.4.2014 9:53
Kuva: Harri Teitto

Varusmies on jo kauan saanut itse valita, vannoako sotilasvalan vai antaako sotilasvakuutuksen. Kuva on Utin jääkärirykmentin valatilaisuudesta elokuulta 2011.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja linjasi joulukuussa, että myös kirkkoon kuuluvilla varusmiehillä on oikeus itse päättää osallistumisestaan puolustusvoimissa järjestettäviin kirkollisiin tilaisuuksiin.

Jatkossakaan kenttähartautta ei voi vaihtaa päittäin punkalla makailuun ja sarjakuvien lueskeluun. Kirkollisille tilaisuuksille on vaihtoehtona eettistä toimintaa.

Pajuoja antoi ratkaisun puolustusvoimien kirkollisesta työstä tehtyyn kanteluun. Kantelun teki pääkaupunkiseudun ateistien puheenjohtaja Jouni Luukkainen, jonka mielestä uskonnonvapaus ei toteudu puolustusvoimissa.

Kenttähartaudet ovat osa suomalaista sotilasperinnettä. Nyt kysytäänkin, harvenevatko kenttähartauksien rivit jatkossa?

Karjalan prikaatissa on jo poikettu perinteestä, kun Kymen jääkäripataljoonan perinnepäivän ohjelmassa ei maaliskuussa ollutkaan kenttähartautta. Ohjelma oli lyöty lukkoon pian apulaisoikeusasiamiehen linjauksen jälkeen. Vekaranjärvellä haluttiin pelata varman päälle, jotta ei tehtäisi virhettä.

Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö tulkitsee, että Karjalan prikaatissa oltiin varovaisia.

Kuitenkin kenttäpiispan ohjeiden mukaan toimittaessa kenttähartaudet järjestetään toistaiseksi voimassa olevan ohjeistuksen mukaan.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu pani vauhtia kirkollisen työn käytäntöjen uudistamiseen. Tavoitteena on saada uusi ohjeistus voimaan heinäkuun saapumiserästä lukien.

Apulaisoikeusasiamieskin pitää nykyistä sotilasvala- ja vakuutuskäytäntöä hyvänä esimerkkinä siitä, miten uskonnonvapaus voidaan turvata armeijassa.

Kirkkoon kuulumisesta tai kuulumattomuudesta riippumatta jokainen varusmies voi tälläkin hetkellä itse valita, vannooko sotilasvalan vai antaako sotilasvakuutuksen.
 
Ja onko vihdoinkin tullut aika antaa kypäräleipäpapeille (sotilaspapisto) lappu kortistoon?

Ydintoiminnot turvataan mutta samalla virkatehtäviä ei hoideta kun rassismi.
 
Maassa maan tavalla ja suut umpeen. Ei tartte pakolaisten ja vapareiden tulla tänne selvittämään mitä me saadaan tehdä tai ei saada.
 
Yhteiskunta antaa vapauden vapaa-ajatella. Mutta eihän se riitä. Vapaudensaaja ei tietenkään siihen tyydy, vaan sen valtaosan väestöä pitää vapaa-ajatella samalla tavalla kuin tämä alkujaan marginaaliryhmä. Nää erilaiset ryhmät jaksavat hämmentää minua kerrasta toiseen: miksi pitää ajaa sitä omaa "uskontoaan" toisille? Ihan kuin Jehovantodistelijat.

Hyvä pappi on tehokkaampi joukon hengen ylläpitäjä kuin 8 juuri kadiksesta valmistunutta upseeria. Paino sanoilla: "hyvä pappi". Taitolaji on se pappeuskin. Onhan papeissakin sellaisia miehenköriläitä, että oikein hirvittää, kun iltalenkillä vastaan tulee. Samoin monella on se hengenasioiden kanssa pelaaminen on jäänyt vähän vähemmälle...... en osaa arvioida sitten, millaiset papit väenvänkään hakeutuvat armeijan piruntorjuntajoukkoihin? Jos valitaan aina se "sopivin", niin voihan se olla aika homogeeninen joukko hyvässä ja pahassakin.

Rankassa ja uhkaavassa tilanteessa sotilailla on tarve saada hengenravintoa ja lohtua, uskoa tulevaan jne. Pelkkä diapamin jakaminen tuskin on autuaaksitekevä asia. Pitääkö armeijalla olla omat papit, vai pitäisikö tässäkin siirtyä kumppanuuteen? Eli ulkoistaa piruntorjunta siviilipapistolle? Eikös armeijallakin ole ihan koko orkesteri: on diakonit ja papit ja piispat jne.?

Mutta itse topikista vielä: minulla nousevat karvat pystyyn aina, kun joku "valaistunut" ryhmä aloittaa oman agendansa paukuttamisen toisiin. Näitä ryhmiä on Suomessakin oikea ryteiköllinen....osa on vielä valtion tukemia ja lujasti hyysäämiä. Veikkaan, että erilaiset "ryhmät" keräävät vuositasolla melko muhkean määrän euroja toimintaansa, ja kas, mistä muualta kuin verokukkarolta. Onko tätä päivää?
 
Paremmissa kulttuureissa olet terroristi, jos et usko
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ateisti saudiarabia-18385
Uuden lain mukaan ateistit ovat terroristeja Saudi-Arabiassa
JUHA-PEKKA TIKKA
2.4.2014 klo 10:55(päivitetty 2.4.2014 klo 10:55)
Saudi-Arabian uusissa terrorismin vastaisissa laeissa ateistit on määritelty terroristeiksi.

  • de60a2571f905a373371cdc5347781d564d63f790520947498b3dea076098c77

    Profeetan moskeija Saudi-Arabian Medinassa.

    (Wikimedia Commons)
Saudi-Arabian terrorismilaeissa ja niihin liittyvissä kuninkaallisissa määräyksissä on kriminalisoitu jopa ateismi. Human Rights Watchin mukaan lait merkitsevät lähes kaiken toisinajattelun kriminalisointia ja uhkaavat viimeistäkin ilmaisunvapautta maassa.

Terrorismin ja sen rahoituksen rankaisusta 31. tammikuuta annetussa laissa puhutaan väkivallasta vain Saudi-Arabian ulkopuolella. Kuningaskunnan sisällä terrorismi voi määrittelyjen perusteella olla myös väkivallatonta ja sitä voi olla mikä tahansa teko, jonka tarkoitus on loukata valtion mainetta, vahingoittaa julkista järjestystä tai ravistella yhteiskunnan turvallisuutta.

Sisäministeriön säännöksen myötä viranomaiset voivat kriminalisoida hallituksen tai sen Islamin ymmärryksen arvostelun. Säännöksistä ensimmäinen on artikla 1, jossa mainitaan "minkä tahansa muotoinen ateistisen ajattelun vaatiminen tai tämän maan perustan muodostavan Islamin uskonnon perusteiden kyseenalaistaminen".

Terrorismilisäysten artikla 2:ssa mainitaan "kuka tahansa joka luopuu lojaaliudestaan maan johtajia kohtaan, tai vannoo uskollisuutta mille tahansa puolueelle, järjestölle, suunnalle, ryhmälle tai yksilölle "kuningaskunnan sisä- tai ulkopuolella".

Uudet lait on Independent-lehden mukaan tehty suurelta osin Syyriaan sisällissotaan maasta lähtevien vuoksi. Kuninkaan asetuksessa kriminalisoidaan "osanotto vihollisuuksiin kuningaskunnan ulkopuolella".
 
Satuolentoja tai ei niin luulenpa että kovassa tilanteessa pappien kysyntä kasvaa potenssiin kymmenen. Tämä olisi ihan hyvä muistaa
 
Satuolentoja tai ei niin luulenpa että kovassa tilanteessa pappien kysyntä kasvaa potenssiin kymmenen. Tämä olisi ihan hyvä muistaa

Eikö niitä sitten ole reservin vahvuudessa? Vai onko näin, että sotilasjumalansanaa ei voida julistaa kuin varuskunnista käsin?
 
No sotilaspappeja lienee virasssa joitakin kymmeniä joten suurin osa tulisi pakostakin reservistä.

Kirkosta voi olla montaa mieltä ja maailma muuttunut mutta kumma kyllä suuret tragediat mm konginkangas, kouluammuskelut jne. Vetävät edelleen kirkot täyteen väkeä. En lähtisi aliarvioimaan kyseisen instanssit merkitystä kriisitilanteessa sen pahemmin siviileille kun sotilaillekaan.
 
Ainakin viime sotiemme kokemuksen mukaan papeilla on kyllä paikkansa sotilasorganisaatiossa.Ajatushan on kai se että seurakuntalaisilla on oltava pappi saatavilla myös sotareissulle joutuessaan.Siihen en ota kantaa,onko sotilaspappien oltava rauhan aikana pv:n palkkalistoilla vai voisiko asian hoitaa jotenkin toisin.
 
Kyllä kriiseihin pitäisi saada ammattiapua kuten psykiatreja eikä mitään imaameja, pappeja tai muita hihhuleita jotka aikuisina vielä uskovat joulupukkiin. Pitäisikö ottaa neuvoja ihmiseltä joka uskoo että dinosaurukset ovat Saatanan työtä ja maailma luotiin kuudessa päivässä... :D Mitä vielä, sotaimaami maahanmuuttajille huutelemassa "Allah Akbar" kun kirkolla on niin tärkeä rooli sodissa... Ennen oli ennen ja toivottavasti nyt toisin ettei tarvitse mitään satuolentoihin perustuvaa kriisiapua tai jälkipurkua tehdä vaan asia hoidetaan perustuen faktoihin, lääketieteeseen ja tutkimuksiin.
 
Kyllä kriiseihin pitäisi saada ammattiapua kuten psykiatreja eikä mitään imaameja, pappeja tai muita hihhuleita jotka aikuisina vielä uskovat joulupukkiin. Pitäisikö ottaa neuvoja ihmiseltä joka uskoo että dinosaurukset ovat Saatanan työtä ja maailma luotiin kuudessa päivässä... :D Mitä vielä, sotaimaami maahanmuuttajille huutelemassa "Allah Akbar" kun kirkolla on niin tärkeä rooli sodissa... Ennen oli ennen ja toivottavasti nyt toisin ettei tarvitse mitään satuolentoihin perustuvaa kriisiapua tai jälkipurkua tehdä vaan asia hoidetaan perustuen faktoihin, lääketieteeseen ja tutkimuksiin.
Mielipiteensä kullakin..ihmisluonne on tuskin kuitenkaan muutamassa vuosikymmenessä juuri muuttunut joten papin tukea tarvitsevia varmasti löytyy edelleen varsinkin kuoleman vaarassa oltaessa.
 
Jotkuthan uskoo että sotilasaseiden ja -varusteiden kotisäilytys on vastaus kaikkeen. Ihme hihhuleita joita ei kyllä missään asiassa oikein uskalla ottaa vakavasti. Jokainen aamu alkaa sängystä ylös nousulla ja "ase ja Kaliberi" huudoilla ja asunnon seinien reittämisellä. :p

Erkin kanssa samaa mieltä. Itse olen tutkiskellut Carl Jungia tässä viime vuosina jossakin määrin ja olen kyllä aika vakuuttunut siitä että ihmisellä on perustarve uskoa johonkin korkeampaan voimaan. Pakkohan sen ei ole olla Kristin usko tai muukaan virallinen uskonto, onhan noita jumalolentoja vaikka mitä kuten: Aseiden Kotisäilytys, Saatana, Raha ja Auto. Näissä on vaan se ongelma että nuo eivät vastaa oikein henkisiä perustarpeita ja tämä taas johtaa ihmisen mielenterveyshäiriöihin tai suoranaiseen joukko psykoosiin, kuten NRA:han... Toki eipä niitä ihmisen henkisiä perustarpeita täysin tyydytä tiukka Kristin uskonkaan tulkinta, eikä Islam. Paremmin kyllä kuin esim Rahan/Lihan palvonta, mutta tietyt ongelmansa on niissäkin. Siksipä hän alkoi kehitellä analyyttistä psykologiaa:

Wikipediaa:

"Jungia pidetään ensimmäisenä modernina psykologina, jonka mukaan ihmisen psyyke on luontaisesti hengellinen ja tutkittavissa pintaa syvemmältä. Hän painotti psyyken ymmärtämistä tutkimalla unien, taiteen, mytologian, uskonnon jafilosofian maailmoja. Vaikka hän oli teoreettinen psykiatri ja kliinikko, jolla oli praktiikka, hän kulutti suuren osan ajastaan tutkimalla muita aiheita, muun muassa itäistä ja läntistä filosofiaa, uskontoja, alkemiaa, astrologiaa, kirjallisuutta ja muuta taidetta. Hänen huomattavimmat ajatuksensa koskevat psykologisia komplekseja, arkkityyppejä, kollektiivista tiedostamatontaa sekä synkronisiteettia.

Jung tähdensi tasapainon tärkeyttä, koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Jungin mukaan nykyihmiset luottavat liiaksi tieteeseen ja logiikkaan. Hän otti huomioon individuaation merkityksen ihmisen henkisessä kasvussa. Individuaatio on keskeinen käsite analyyttisessä psykologiassa.

...

C. G. Jungin mukaan järjen korostuminen tieteellisen todellisuuskäsityksen myötä on johtanut ihmisen vieraantumiseen tiedostomattomista psyyken prosesseista. Tämä on johtanut ihmisen itsetuntemuksen kapenemiseen ja ilmenee hänen mukaansa muun muassa neurooseina ja yhteisöllisinä harhakuvitelmina. Jungin mukaan järkiperäisen todellisuuskäsityksen taistelu myyttejä ja rituaaleja vastaan on johtanut siihen, ettei ihminen pysty saamaan yhteyttä tiedostomattomiin arkkityyppeihinsäja on vaarassa jäädä kokonaan niiden uhriksi. Tältä voidaan hänen mukaansa välttyä vain tulemalla tietoiseksi tiedostomattomien prosessien toiminnasta myyttien tai rituaalien avulla.[1]

Jungin mukaan tiede ei voi korvata eikä selittää myyttiä, sillä arkkityypit eivät ole ihmisen tietoisuuden keksintöjä, vaan numeenisia, tiedostamattomia ja apriorisiapsyyken rakenteita, joilla on tietoisuudesta riippumaton psyykkinen energiansa. Myyttiä voidaankin hänen mukaansa kuvata jumalallisen elämän itsenäiseksi ilmenemiseksi meissä. Jungin mukaan rationaalisen tiedon yksipuolisuus etäännyttää myyttisestä maailmasta ja riistää ihmiseltä hänen ”tuonpuoleisuutensa”/toisenlaisuutensa ja kokemuksen elämän merkityksellisyydestä"


Papistohan itseasiassa on aika liberaalia porukkaa mitä esim raamatun tulkintaan tulee, jotenkin muistuu mieleen uutinen takavuosilta että noin puolet ei usko raamatun jumalaan sellaisenaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ei voi olla kenellekään todellinen ongelma, että sotilasvalassa mainitaan kerran Jumala, varsinkaan kun sitä ei ole edes pakko lausua. Syrjintää olisi jos niille, jotka haluavat sanoa vannovansa valansa Jumalan edessä, ei sitä sallittaisi...
 
Ei voi olla kenellekään todellinen ongelma, että sotilasvalassa mainitaan kerran Jumala, varsinkaan kun sitä ei ole edes pakko lausua. Syrjintää olisi jos niille, jotka haluavat sanoa vannovansa valansa Jumalan edessä, ei sitä sallittaisi...

En tiedä onko se näin mutta väestörekisteriin kuuluva halusi vannoa valansa ja lausua satuolennon mutta sitä ei sallittu vaan hänet pistettiin antamaan vakuutus pakanoiden kanssa. Eihän se nyt näin voi mennä. Ei kai se oikea "Jumala" voi olla vain evankelisluterilaisten monopoli.
 
Jotkuthan uskoo että sotilasaseiden ja -varusteiden kotisäilytys on vastaus kaikkeen. Ihme hihhuleita joita ei kyllä missään asiassa oikein uskalla ottaa vakavasti. Jokainen aamu alkaa sängystä ylös nousulla ja "ase ja Kaliberi" huudoilla ja asunnon seinien reittämisellä. :p

Jokuhan uskoo että tämä on arkipäivää Sveitsissä jossa sotilasaseet ovat kotisäilytyksessä. :D

Erkin kanssa samaa mieltä. Itse olen tutkiskellut Carl Jungia tässä viime vuosina jossakin määrin ja olen kyllä aika vakuuttunut siitä että ihmisellä on perustarve uskoa johonkin korkeampaan voimaan. Pakkohan sen ei ole olla Kristin usko tai muukaan virallinen uskonto, onhan noita jumalolentoja vaikka mitä kuten: Aseiden Kotisäilytys, Saatana, Raha ja Auto. Näissä on vaan se ongelma että nuo eivät vastaa oikein henkisiä perustarpeita ja tämä taas johtaa ihmisen mielenterveyshäiriöihin tai suoranaiseen joukko psykoosiin, kuten NRA:han... Toki eipä niitä ihmisen henkisiä perustarpeita täysin tyydytä tiukka Kristin uskonkaan tulkinta, eikä Islam. Paremmin kyllä kuin esim Rahan/Lihan palvonta, mutta tietyt ongelmansa on niissäkin. Siksipä hän alkoi kehitellä analyyttistä psykologiaa:

Ai että NRA on joukkopsykoosi. Kyllä Jung taitaisi nauraa vertauksellesi. NRA:han on muuten yhdysvaltalainen kansalaisoikeusjärjestö kuten esim. ACLU tai EFF. Aika kaukana ovat sellaiset asiat kuin jonkun poliittisen järjestelmän, ideologian tai ihmisoikeuksien kannattaminen kuin se että päättää että tuolla pilven päällä on ukko, joka katselee herkeämättä tai että Thor se siellä tappaa jättiläisiä kun salamoi...

Papistohan itseasiassa on aika liberaalia porukkaa mitä esim raamatun tulkintaan tulee, jotenkin muistuu mieleen uutinen takavuosilta että noin puolet ei usko raamatun jumalaan sellaisenaan.

Eli puolet papeistamme ei ole mielisairaita ja huijaa porukkaa uskomaan satuihin saadakseen liksaa. Hyvää moraalia ja elämää voi opettaa ilman satuja henkiolennoista ja sitä käytännössä suurin osa papeista tekee vai oletko koskaan kuullut evankelisluterilaisen papin kehottaneen Raamattuun vedoten katkaisemaan välit miehensä hylkäämään naiseen? Puolustusvoimat ei tarvitse sotapappeja tai -imaameja eikä komissaareja luomaan uskoa ja antamaan lohtua vaan hyviä johtajia, mielenterveyden ammattilaisia ja tukihenkilöitä debriefingiin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top