Vapautus asevelvollisuudesta muillekin kuin Jehovan todistajille

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 7.5.2013 klo 8:04
Selvitys: Vakaumukseen perustuva vapautus asevelvollisuudesta muillekin kuin Jehovan todistajille

Jehovan todistajat voisivat mahdollisesti suorittaa siivilipalveluksen, jos se ei kytkeytyisi asevelvollisuuteen, arvioi Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen.


Mistä on kyse?

Puolustusministeri Carl Haglund asetti professori Jukka Kekkosen kartoittamaan asevelvollisuudesta vapauttavaa lainsäädäntöä viime syyskuussa.
Kekkonen päätyi selvityksessä kolmeen ratkaisumalliin, joista hän kannattaa kahta.
Jehovan todistajat vapautettiin ase- ja siviilipalveluksesta vuonna 1985 vapautuslailla.

Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapautumisen aiheuttamaa tasavertaisuusongelmaa voitaisiin selvitysmiehen mukaan vähentää sallimalla vapautus myös muille samanvahvuisen vakaumuksen omaaville. Tämä vaatisi kuitenkin vakaumuksen tutkintamenettelyn.

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorin Jukka Kekkosen mukaan mahdollista olisi myös muuttaa perustuslain maanpuolustusvelvollisuutta koskeva säännös yleiseksi velvollisuudeksi palvella isänmaata.

Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen varovainen arvio on, että siviilipalveluksen suorittaminen voisi näin olla mahdollinen.

- Me tosiaan kieltäydymme tappamasta, kieltäydymme asevelvollisuudesta, ja Suomessa se on maanpuolustusvelvollisuuteen kytketty. Jehovan todistajilla ei ole mitään sitä vastaan, että voisimme suorittaa valtiolle jonkinlaisia palveluksia, Leinonen arvioi.

- Minulla on sellainen käsitys, että tämä on niin suuri muutos ja suuri kysymys, että sen toteutuminen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, hän jatkaa.

Ase- tai siviilipalveluksen suorittavien määrän pienentäminen nykyisestä vain motivoituneisiin ratkaisisi kieltäytymisongelman, mutta professori Kekkosen mukaan vaihtoehtoon sisältyy muita ongelmia.

Kekkonen näkee myös pelkän vapautuslain kumoamisen hyvin ongelmallisena ratkaisuna. Hänen näkemyksensä mukaan kumoaminen saattaisi johtaa mielipidevankien määrän moninkertaistumiseen, kun Jehovan todistajat kieltäytyisivät asepalveluksen lisäksi siviilipalveluksesta.

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) ei ole toistaiseksi kommentoinut ehdotuksia.
 
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 7.5.2013 klo 8:04
Selvitys: Vakaumukseen perustuva vapautus asevelvollisuudesta muillekin kuin Jehovan todistajille

Oisko tää yksi vaihtoehto:
http://www.avoinministerio.fi/ideat/409-asevelvollisuuden-korvaaminen-kansalaispalvelulla?so=-3898134856625098626
 
yle uutiset Kotimaa 7.5.2013 klo 10:30
Jussi Niinistö luopuisi Jehovan todistajien erivapaudesta

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö ei kannata tuoreen selvityksen ehdotuksia erivapauksien laajentamisesta tai valikoivasta asevelvollisuudesta. Niinistö on valmis selvittämään perustuslain maanpuolustusvelvollisuutta koskevan säännöksen muuttamista yleiseksi velvollisuudeksi palvella isänmaata.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) luopuisi kokonaan Jehovan todistajien erivapaudesta asevelvollisuuden suhteen. Niinistö totesi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että myös perustuslain uudelleenkirjausta voidaan selvittää, jos maanpuolustusvelvollisuutta katsotaan aiheelliseksi muuttaa esimerkiksi isänmaan palveluksi.

Niinistö otti kantaa tuoreeseen Jehovan todistajien asevelvollisuutta pohtivaan selvitykseen. Selvityksen kirjoittaneen roomalaisen oikeuden ja oikeushistorian professori Jukka Kekkosen mielestä erivapautta ei pidä poistaa, vaan se pitäisi laajentaa myös muihin vakaumuksellisiin ryhmiin. Kekkonen arvioi, että tällaisia ryhmiä on äärimmäisen vähän.

- En usko, että tämä käytännössä vaikuttaisi kovinkaan paljon, mutta se olisi ikään kuin eurooppalaisen ihmisoikeusajattelun ja -käytännön mukaan tyylikäs ja juridisesti pitävä ratkaisu, Kekkonen arvioi Ykkösaamussa.

Kekkonen myöntää, että vakaumuksen selvittämisessä on ongelmia. Hän kuitenkin uskoo tarvittavien objektiivisten kriteerien löytyvän. Niinistö puolestaan ei innostu mahdollisen vakaumustutkintalautakunnan perustamisesta.

- Yksinkertainen ja mielestäni paras ratkaisu on, että tästä Jehovan todistajien erioikeudesta luovuttaisiin. Kyseessä on selkeä perustuslaillinen yhdenvertaisuusongelma. Jehovan todistajilla on etuoikeus, heidän vakaumuksensa on ikään kuin parempi kuin joidenkin muiden uskonnollisten ryhmien, Niinistö perustelee.

Niinistö tyrmää myös valikoivan asevelvollisuuden, joka on yksi selvityksen ehdotuksista. Niinistön mielestä tällainen ratkaisu olisi kestämätön.
 
Silloin kun jehovientodistajille on annettu eri vapaus ei perustuslakivaliokunta tehnyt tehtäviään. Mistä johtuu? Siitä että valiokunta on eduskunta pienoiskoossa eikä todellinen perustuslakituomioistuin jolta löytyisi taitoa. Perustuslakivaliokunnissa on ollut lakimieskansanedustajiakin mutta sen tasoisia lakimiehiä ei kyllä valittaisi tuomioistuimeen.
 
commando kirjoitti:
Silloin kun jehovientodistajille on annettu eri vapaus ei perustuslakivaliokunta tehnyt tehtäviään. Mistä johtuu? Siitä että valiokunta on eduskunta pienoiskoossa eikä todellinen perustuslakituomioistuin jolta löytyisi taitoa. Perustuslakivaliokunnissa on ollut lakimieskansanedustajiakin mutta sen tasoisia lakimiehiä ei kyllä valittaisi tuomioistuimeen.

Jehovan todistajien vapautus on perua transatlanttisten suhteiden vaalinnan ajoilta. Pelättiin varsin vaikutusvaltaisten amerikkalaistahojen ärsyttämistä.....annettiin siis periksi "isomman edun nimissä". Tämä siis suomettuneisuuden synkimmällä jaksolla.

Fakta.
 
yle uutiset Kotimaa 7.5.2013 klo 14:22
Haglund tyrmää esitykset Jehovan todistajien erityisasemasta

Puolustusministeri Carl Haglund (r) muodostaa oman virallisen kantansa selvitykseen vasta myöhemmin.

Puolustusministeri Carl Haglund asetti professori Jukka Kekkosen kartoittamaan asevelvollisuudesta vapauttavaa lainsäädäntöä viime syyskuussa. Selvitys julkaistiin tiistaina.

Haglundin mukaan asiassa on nyt pohdinnan ja keskustelun aika.

- Tässä vaiheessa en ole tehnyt vielä mitään johtopäätöksiä omalta osaltani. Nyt pitää pohtia ja keskustella ja viime kädessä minun pitää ratkaista, että haluanko viedä asiaa eteenpäin.

Haglundin mukaan selvitys osoittaa, että nykyjärjestelmää olisi syytä tarkastella kriittisesti, mutta esitetyissä vaihtoehdoissa on suuria poliittisia ongelmia. Hänen mukaansa niiden toteuttamiskelpoisuutta pitää arvioida tarkasti.

Haglund kuitenkin sanoo, että ei ole vielä valmis laajentamaan asevelvollisuudesta vapauttamista muihin ryhmiin kuin Jehovan todistajiin, koska rajanveto tapauksissa olisi vaikeaa. Selvityksen mukaan Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapautumisen aiheuttamaa tasavertaisuusongelmaa voitaisiin vähentää sallimalla vapautus myös muille samanvahvuisen vakaumuksen omaaville.

- Se johtaisi ongelmiin, koska jotkut vakaumukset olisivat muita tärkeämpiä myös uudessa tilanteessa.

Esityksessä myös ehdotetaan, että perustuslain maanpuolustusvelvollisuutta koskeva säännös muutettaisiin yleiseksi velvollisuudeksi palvella isänmaata. Haglund muistuttaa, että maanpuolustusvelvollisuuden lakkauttaminen ei ole perustuslaissa mikään pieni asia.

- Se on erittäin iso periaatteellinen asia.

Esityksessä myös mainittiin, että ase- tai siviilipalveluksen suorittavien määrän pienentäminen nykyisestä vain motivoituneisiin ratkaisisi kieltäytymisongelman. Haglundin mukaan valikoiva asevelvollisuus tuottaisi ongelmia eikä se ole hänen mukaansa edes poliittisesti mahdolllista.
 
baikal kirjoitti:
Jehovan todistajien vapautus on perua transatlanttisten suhteiden vaalinnan ajoilta. Pelättiin varsin vaikutusvaltaisten amerikkalaistahojen ärsyttämistä.....annettiin siis periksi "isomman edun nimissä". Tämä siis suomettuneisuuden synkimmällä jaksolla.

Fakta.

Faktalle varmaan olisi sitten esittää jotain tueksi?
 
Tvälups kirjoitti:
Haglund kuitenkin sanoo, että ei ole vielä valmis laajentamaan asevelvollisuudesta vapauttamista muihin ryhmiin kuin Jehovan todistajiin, koska rajanveto tapauksissa olisi vaikeaa.

Ahvenanmaalaisten osalta Haglund ei ilmeisestikään näe mitään ongelmaa?

Tvälups kirjoitti:
Esityksessä myös mainittiin, että ase- tai siviilipalveluksen suorittavien määrän pienentäminen nykyisestä vain motivoituneisiin ratkaisisi kieltäytymisongelman. Haglundin mukaan valikoiva asevelvollisuus tuottaisi ongelmia eikä se ole hänen mukaansa edes poliittisesti mahdolllista.

Poliittisesti mahdoton on osoittautunut mahdolliseksi, kunhan siitä ei tehdä poliittista kysymystä - kuten ei ole tehtykään. Valikoivaan asevelvollisuuteen on siirrytty sotavaltion omalla päätöksellä.
 
commando kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Jehovan todistajien vapautus on perua transatlanttisten suhteiden vaalinnan ajoilta. Pelättiin varsin vaikutusvaltaisten amerikkalaistahojen ärsyttämistä.....annettiin siis periksi "isomman edun nimissä". Tämä siis suomettuneisuuden synkimmällä jaksolla.

Fakta.

Faktalle varmaan olisi sitten esittää jotain tueksi?

No ei ole, ihan päästäni vetäsin.

Tämä case on kerrottu juurta jaksaen jonkin suomalaiskenraalin muistelmissa, en jaksa muistaa kenen. Tuo papupata oli porissut talven verran ja lopulta en muista kuka päätti, että ei aiheuteta ongelmia transatlanttisiin suhteisiin,....ei oteta edes riskiä. Oli muistaakseni avautumassa joku yhteistyöjuttu.

Fakta.
 
baikal kirjoitti:
No ei ole, ihan päästäni vetäsin.

Tämä case on kerrottu juurta jaksaen jonkin suomalaiskenraalin muistelmissa, en jaksa muistaa kenen. Tuo papupata oli porissut talven verran ja lopulta en muista kuka päätti, että ei aiheuteta ongelmia transatlanttisiin suhteisiin,....ei oteta edes riskiä. Oli muistaakseni avautumassa joku yhteistyöjuttu.

Fakta.

No oli miten oli on jehovantodistajia suosiessa rikottu perustuslakia. Fakta! Suomessa on aikojen saatossa tehty monia perustuslain vastaisia asioita "laillisesti". Suomalaisten jehovantodistajien ongelmahan on aivan itse keksitty, muissa maissa siviilipalvelukseen kyllä jehovat menevät ja jos erivapaus poistetaan ei mitään ongelmaa ole. Tämäkin ongelma poistuisi jos varusmiespalvelus olisi vapaaehtoinen palkittuna eduilla eikä etuudeton rangaistus fyysisesti ja psyykkisesti terveille miehille.
 
Tässäkö ratkaisu Jehova-pulmaan? "Ultra-aseistakieltäytyjiä"
il Tiistai 7.5.2013 klo 21.47

Professori ehdottaa asevelvollisille vakaumustestiä. Oikeusministeriö pitää ajatusta huonona.

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorin Jukka Kekkosen mielestä maanystävät, kveekarit, tolstoilaiset ja joidenkin itämaisten uskontojen harjoittajat voisivat kieltäytyä asepalveluksesta vakaumukseensa vedoten.

Puolustusministeri Carl Haglund (r) nimitti viime syksynä Kekkosen arvioimaan Jehovan todistajien oikeutta kieltäytyä asepalveluksesta. Yksi ratkaisuvaihtoehto on laajentaa vapautuslakia koskemaan kaikkia vakaumuksia, joiden vahvuus vastaa Jehovan todistajien vakaumuksen lujuutta.

Kekkonen ehdottaa vakaumustestiä, jossa tietyillä kriteereillä mitattaisiin ihmisen vakaumuksen vahvuus. Jos vakaumus on tarpeeksi vahva, voisi sen perusteella kieltäytyä asepalveluksesta. Tällä hetkellä vain Jehovan todistajilla on oikeus kieltäytyä asepalveluksesta vakaumukseensa vedoten.

- Tähän kuuluisi lähinnä hyvin pieniä organisoimattomia ryhmiä, eräänlaisia ultra-aseistakieltäytyjiä, Kekkonen sanoo.

Kekkonen ehdottaa, että vakaumusmittauksia hoitaisi toimielin, joka sijoittuisi joko työ- ja elinkeinoministeriön tai oikeusministeriön alaisuuteen. Elimeen nimitettäisiin filosofian, etiikan, teologian ja oikeustieteen asiantuntijoita.

Ainakaan oikeusministeriö ei ota uutta mahdollista toimialaansa avosylin vastaan. Ministeriön lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen pitää ajatusta yksinkertaisesti huonona.

- Vaikka olisi kuinka asiantuntija, ei kukaan voi sanoa toiselle, ettei sinulla ole riittävästi vakaumusta, Manninen toteaa.

Pappikaan ei kysele

Myös Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen arvioi ihmisen sisäisen kokemuksen mittaamisen lähes mahdottomaksi. Tilanteessa täytyy riittää se, mitä ihminen itse kertoo. Huttunen vertaa tilannetta vihkimiseen.

- Naimisiin mennessä kysytään, että tahdotko, eikä mikään komitea erikseen tutki, että tahtovatko osapuolet nyt ihan täysin vai epäilevätkö hieman. Silti avioliitto on lainvoimainen, Huttunen sanoo.

Huttunen ja Manninen muistuttavat, että aiemman siviilipalveluslain aikana siviilipalveluksen hakuprosessiin kuului hakijan vakaumuksen mittaaminen.

- Se oli absurdi systeemi ja koettiin loukkaavana. Vakaumusmittaus oli yksi syistä, miksi lakia muutettiin, Manninen kertoo.

Valekristityt kotimaahansa

Huttunen sanoo, että vakaumuksen arviointiin liittyy ongelmia tälläkin hetkellä. Turvapaikanhakijoiden oikeudenkäynneissä tulee vastaan tilanteita, joissa tuomioistuimet joutuvat arvioimaan, onko turvapaikanhakijan kristinuskoon kääntyminen aito vai.

- Jos hakija lähetetään kotimaahansa kristittynä, hänelle käy huonosti, Huttunen sanoo.

Jukka Kekkonen esitti vakaumustestin lisäksi myös muita ratkaisumalleja tilanteeseen. Yksi vaihtoehto on kirjata perustuslakiin kansalaisten yleinen velvollisuus palvella isänmaataan. Silloin siviilipalveluksella ei olisi nykyisenlaista kytkentää maanpuolustukseen, eikä sen suorittaminen voisi olla vakaumuksen vastaista. Toinen vaihtoehto olisi se, että asepalvelukseen osallistuisi huomattavasti nykyistä pienempi osa ikäluokasta.
 
Nyt unohdetaan sekin seikka että Vartiotorni-lehti on vuodesta 1996 pitänyt siviilipalvelusta suoritettavana vaihtoehtona. Eli mikäli jehovantodistajien erivapaus poistetaan suorittavat he sivarin eivätkä mene edes vankilaan kuten muinoin.
 
https://yle.fi/uutiset/3-10088203

Hovioikeus linjaa: Jehovan todistajien vapautus asepalveluksesta syrjii totaalikieltäytyjiä
Oikeuden ratkaisun on ennakoitu olevan periaatteellisesti merkittävä.
Aseistakieltäytyminen
23.2.2018 klo 10:00päivitetty 23.2.2018 klo 10:54

Helsingin hovioikeus on linjannut tänään perjantaina antamassaan tuomiossa, että Jehovan todistajien vapauttaminen asepalveluksesta ja siviilipalveluksesta syrjii totaalikieltäytyjiä.
Oikeus katsoi, että siviilipalveluksesta kieltäytyminen on perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista, syrjivää kohtelua. Oikeuden mukaan vakaumuksia tulisi kohdella yhdenvertaisesti, eikä Jehovan todistajien erilaista asemaa voida pitää hyväksyttävänä, vaikka siitä on säädetty poikkeuslailla.
Oikeuden päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 4–3. Enemmistön mielestä vuonna 1987 voimaan tulleen, niin kutsutun vapautuslain jälkeen on tapahtunut oleellisia muutoksia. Suomi on esimerkiksi liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja perustuslakia on muutettu.
Enemmistö korostaa, että siviilipalvelukseen voi nykyään hakeutua ilman, että mies määrätään ensin asepalvelukseen. Siviilipalvelus on näin tosiasiallisesti erotettu sotilaallisesta maanpuolustusvelvollisuudesta. Jehovan todistajien vapauttaminen kaikesta palveluksesta ei ole tuomioistuimen mukaan yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta perusteltua.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu ajoi asiaa
Vähemmistö puolestaan näki, että siviilipalveluksesta kieltäytynyt mies olisi pitänyt passittaa vankilaan. Vähemmistön mielestä lainsäädäntö vaatisi muutoksia, jotta myös muita kuin Jehovan todistajia voitaisiin vapauttaa yleisestä asepalveluksesta vakaumuksen vuoksi.
Hovioikeuteen kannellut mies oli kieltäytynyt kesällä 2015 siviilipalveluksen suorittamisesta vedoten omantunnon kysymyksiin. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen helmikuussa 2016 siviilipalveluksesta kieltäytymisestä puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Mies valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovissa miehen asiaa on ajanut yhdenvertaisuusvaltuutettu.
Aseistakieltäytyjäliiton keräämien tietojen mukaan Suomessa on vuosittain enintään 55 totaalikieltäytyjää.
Suomi on saanut kritiikkiä Jehovan todistajia suosivasta laistaan
Suomessa on yleinen asevelvollisuus, joka velvoittaa täysi-ikäisiä miehiä suorittamaan varusmies- tai siviilipalveluksen. Jehovan todistajat ovat kuitenkin saaneet vapautuksen velvollisuudesta 1980-luvulta lähtien. Ennen niin kutsuttua vapautuslakia myös Jehovan todistajat joutuivat vankilaan kieltäydyttyään asepalveluksesta.
Jehovan todistajat tulkitsevat, että Raamattu opettaa pidättäytymään kaikesta väkivallasta. He kieltäytyvät sillä perusteella myös asepalveluksen korvaamasta siviilipalveluksesta.
Nykysysteemin mukaan Jehovan todistajat saavat lykkäystä asepalveluksesta aina kolme vuotta kerrallaan. 29-vuotiaina he vapautuvat palveluksesta kokonaan iän perusteella.
Hovioikeuteen siviilipalveluksesta kieltäytymisestään kannellut mies näki, että nykyinen laki on syrjivä. Näin siksi, että muilla ryhmillä kuin Jehovan todistajilla ei ole mahdollisuutta vedota vakaumukseensa.
Mies itse on kertonut olevansa pasifisti eli vastustavansa sotaa ja haluavansa edistää väkivallattomia keinoja konfliktien ratkaisussa.
Miehen asiaa ajava, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Robin Harms on todennut aiemmin Ylelle, että Jehovan todistajien suosiminen on Suomelle noloa.
Sekä eduskunnan perustuslakivaliokunta että puolustusministeriön toimikunta ovat aiemmin todenneet, että Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttava laki on ristiriidassa sekä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen että syrjintäkiellon kanssa.
Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on kritisoinut Suomea siitä, että laki on Jehovan todistajia suosiva.
 
Hieno juttu, käytännössähän asevelvollisuus on Suomessa nyt lakkautettu, jos hovioikeuden ratkaisu jää voimaan. Ohi on -kampanjakin voi lopettaa toimintansa.
 
Jos kieltäytymisestä ei rangaista, silloin velvollisuutta käydä armeija ei käytännössä ole. Jehovien tuomitseminen vaatii lakimuutoksen.
 
Pääpointti:

Sekä eduskunnan perustuslakivaliokunta että puolustusministeriön toimikunta ovat aiemmin todenneet, että Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttava laki on ristiriidassa sekä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen että syrjintäkiellon kanssa.
Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on kritisoinut Suomea siitä, että laki on Jehovan todistajia suosiva.
Tavja kun himoitsi YK-virkaa niin olis voinut poistattaa jehovia suosiva laki niin ehkä oli ollut paremmat tsäännsit.
 
Jos kieltäytymisestä ei rangaista, silloin velvollisuutta käydä armeija ei käytännössä ole. Jehovien tuomitseminen vaatii lakimuutoksen.

Voin luvata että pikana tulee lakimuutos jossa kaikki kieltäytyjät menevät linnaan, tässä on säädetty kaikkea isompaakin nopeassa tahdissa.
Itselläkin lakkaa kiinnostus puolustukseen jos liittovaltio tulee muukalaislegioonineen mutta sitä ennen en käsitä miten joku voi vastustaa oman yhteisönsä puolustusta ja täydellistä vapaamatkustamista.
 
Voin luvata että pikana tulee lakimuutos jossa kaikki kieltäytyjät menevät linnaan, tässä on säädetty kaikkea isompaakin nopeassa tahdissa.
Itselläkin lakkaa kiinnostus puolustukseen jos liittovaltio tulee muukalaislegioonineen mutta sitä ennen en käsitä miten joku voi vastustaa oman yhteisönsä puolustusta ja täydellistä vapaamatkustamista.

Se on kun varusmiesaikana varsikengät varastetaan, niin päässä voi kilahtaa... ;)
 
Back
Top