Valtaosa syytetyistä kiistää syytteet, jotka liittyvät Ilmavoimien vuoden 2018 päättöharjoituksen tapahtumiin.
www.hs.fi
Syyttäjä: Varusmiehiä määrättiin avantoon seisomaan ja paljaisiin jalkoihin hierottiin lunta – 21:lle vaaditaan rangaistusta
Valtaosa syytetyistä kiistää syytteet, jotka liittyvät Ilmavoimien vuoden 2018 päättöharjoituksen tapahtumiin.
Syyttäjä vaatii 21 ihmiselle sakkorangaistusta maanantaina alkaneessa oikeudenkäynnissä, jossa on kyse Ilmavoimien vuoden 2018 päättöharjoituksen tapahtumista.
Syyttäjän mukaan harjoituksessa kiinni otettuja varusmiehiä kylmetettiin tahallaan muun muassa siten, että heitä pidettiin lumessa vähissä vaatteissa. Epäiltyjä uhreja on kahdeksan.
Syytteen mukaan esimerkiksi yhdeltä varusmieheltä otettiin pois kengät ja sukat. Tämän jalkoihin hierottiin lunta, jota laitettiin myös varusmiehen paljaan selän päälle.
”Joku tekijöistä on painanut asianomistajan päätä maata vasten ja lyönyt häntä oksalla selkään. Häntä on makuutettu maassa noin 30 minuuttia, minkä jälkeen hänet oli paljain jaloin talutettu rantaan”, syytteessä sanotaan. Rannassa varusmies oli asetettu polvilleen.
Varusmies kärsi syytteen mukaan tapahtumien aikaan voimakkaista tärinäkohtauksista ja tunsi olonsa sekavaksi.
Toinen varusmies laitettiin syyttäjän maahan makaamaan siten, että tämän paljas selkä oli maata vasten. Varusmiehen paljaiden käsien päälle heitettiin lunta.
Tilanne kesti syyttäjän mukaan viidestä kymmeneen minuuttia.
Sen jälkeen varusmies määrättiin ensin eräänlaiseen stressiasentoon ottamaan puusta halaava ote ja sitten istumaan jäiselle maalle 15–30 minuutiksi, syytteessä sanotaan.
Päättöharjoitus järjestettiin Jämsän Hallissa marraskuussa 2018. Oikeutta käydään Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.
Syyttäjän mukaan varusmiehiä seisotettiin myös avannossa. Yhtä varusmiestä oli syyttäjän mukaan ensin pidetty kyljellään ja polvillaan lumessa liki 20 minuutin ajan.
Sen jälkeen hänet vietiin rantaan, missä hänet määrättiin seisomaan avantoon kumisaappaat jalassa, syytteessä sanotaan.
Syyttäjän mukaan toiseen saappaaseen meni vettä, ja miestä pidettiin tämän jälkeen rannalla polvillaan noin puolen tunnin ajan.
Yksi varusmies kävelytettiin syyttäjän mukaan avantoon paljain jaloin. Vesi ulottui puoleen sääreen, ja mies joutui seisomaan vedessä viiden minuutin ajan.
Kaikkiaan miestä kylmetettiin syyttäjän mukaan noin puoli tuntia.
Syytetyistä kolme oli tekojen aikaan ammattisotilaita ja 18 varusmiehiä. Heille vaaditaan rangaistuksia pahoinpitelyjen lisäksi palvelusrikoksista.
Syyttäjän mukaan syytetyt rikkoivat muun muassa sotavankien kohtelua koskevia sääntöjä.
”Tekijät ovat rikkoneet sodan oikeussääntöjä sotavankien kohtelusta, voimankäyttösääntöjä toiseen sotilaaseen kohdistuen sekä harjoitukseen liittyvässä toimintakäskyn liitteessä olevia määräyksiä maalimiesten inhimillisestä kohtelusta”, syytteessä sanotaan.
Valtaosa 21 syytetystä kiistää syytteet. Tekojen aikaan varusmiesasemassa olleet syytetyt vetoavat muun muassa siihen, että he kokivat, etteivät voineet uhmata esimiestensä käskyjä ja esimerkiksi lopettaa kuulusteluja.
Yksi syytetyistä sanoo, että olisi vienyt yhden kiinni otetun varusmiehen takaisin lämpimään, mutta kouluttaja kielsi.
Toimien myös koettiin olevan lainmukaisia, sillä kantahenkilökuntaan kuuluvat sotilaat seurasivat tapahtumia.
”Se, että näin on päässyt käymään, on mielestäni osoitus vastuuasemassa olevien henkilökunnan jäsenten ammattitaidon puutteesta”, yhdessä kirjallisessa vastauksessa sanotaan.
Syytetyt vetoavat lisäksi siihen, että kiinni otetut varusmiehet olisivat milloin tahansa voineet lopettaa kuulustelun sanomalla ”no play”.
Todennäköisin syy tuollaiseen toimintaan on sadismi.
Valtaa käyttäneet tai ainakin jotkut avainhenkilöt siitä porukasta ovat luultavasti saaneet hyvin sairasta, mahdollisesti seksuaalissävytteistä nautintoa siitä että ovat päässeet kiduttamaan aseveljiään.
Jos halutaan, että komentoketju toimii, niin tuollaiset paskat pitää kitkeä sieltä pois. Kokonaisuuden kannalta on parempi että pois kitketyiksi joutuu myös viattomia tai toiminnan passiivisuudellaan mahdollistaneita kuin että yksikään noin toimivista tai tuollaisen sadistisen työotteen sallivista jää mihinkään kohtaan komentoketjua.
Sama koskee kaikkia komentoketjuja. Komentoketju toimii vain jos siihen voi luottaa sekä komento- että raportointisuunnassa. Jos siellä on yksikin tuommoinen sadistinen tapaus mukana, niin komentoketjussa on siinä kohtaa murtuma, joka hajoaa juuri silloin kun komentoketjun toimivuus on vakavimmin koetuksella.
Valtaosa 21 syytetystä kiistää syytteet. Tekojen aikaan varusmiesasemassa olleet syytetyt vetoavat muun muassa siihen, että he kokivat, etteivät voineet uhmata esimiestensä käskyjä ja esimerkiksi lopettaa kuulusteluja.
Yksi syytetyistä sanoo, että olisi vienyt yhden kiinni otetun varusmiehen takaisin lämpimään, mutta kouluttaja kielsi.
Toimien myös koettiin olevan lainmukaisia, sillä kantahenkilökuntaan kuuluvat sotilaat seurasivat tapahtumia.
Pelkureita ja paskahousuja.
Jopa totellessaan voi ilmoittaa tottelevansa vain pakotettuna ja protestoiden. Lisäksi voi tietenkin jättää tottelematta laitonta tai tuhoisaa käskyä.
Ei se kantahenkilökunta tai esimiehistö mistää jumalista tai puolijumalista koostu. Ei kukaan voi mennä piiloon muiden selän taakse ja vinkua sieltä, että "toi käski". Mies tekee tai jättää tekemättä ja vastaa sekä siitä mitä tekee että siitä mitä jättää tekemättä. Jos komentoketju murtuu esimiehistön kohdalla esim. sen takia, että esimies on sadisti, niin silloin pitää toimia tavalla joka tukee komentoketjun korjautumista eikä tavalla joka salaa komentoketjussa olevan murtuman ja johtaa sen laajenemiseen.
Syytetyt vetoavat lisäksi siihen, että kiinni otetut varusmiehet olisivat milloin tahansa voineet lopettaa kuulustelun sanomalla ”no play”.
Eli käytössä on sado-masokistisissa seksileikeissä tyypillinen turvasanajärjestelmä?
Sen verran pehmennän yllä olevia kommenttejani, että jos näissä sadomasokistisissa leikeissä kerran käytetään turvasanasysteemiä, niin se siirtää ison osan turvallisuuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvästä vastuusta kärsivälle osapuolelle - mutta lähinnä vain silloin jos turvasanan käyttämisellä ei ole myöhempiä negatiivisia vaikutuksia sitä käyttäneen yksilön asemaan, arviointiin ja kohteluun.
Jos esiolennot (en suostu kutsumaan noita miehiksi) ovat missään määrin antaneet ymmärtää että turvasanaan turvautuminen on raukkamaista, vallitsevan moraajijärjestyksen vastaista tai johtaa silmätikuksi joutumiseen, niin koko turvasanasysteemi on tässä sadomasokistisessa (seksi)leikissä näennäisessä roolissa eikä voi oikeasti toimia tarkoituksensa mukaan.
EDIT: Lisätään vielä se, että niin kauan kuin Puolustusvoimat suostuu pitämään sadisteja kouluttajina, tulee sivariin hakeutuneiden ja keskeyttäjien määrä nousemaan. Eli juuri tämmöiset paskat ja se, että näiden asemia turvataan on erittäin keskeinen syy maanpuolustustahdon heikkenemiseen.
Ihmisellä on maanpuolustusvelvollisuus. Kellään ei kuitenkaan ole velvollisuutta päätyä sairaiden sadistien seksileluksi. Siitä tuossa juuri on kyse. Sadismi on oikeastaan aina vääristyneeseen seksuaalisuuteen kytkeytyvä asia - myös silloin kun se on näennäisesti seksuaalisen toiminnan ulkopuolella tapahtuvaa. Jos Puolustusvoimat haluaa huolehtia omasta tehtävästään, niin se kitkee jokaisen tuommoisen tapauksen pois komentoketjuistaan.