Varusmiespalvelus kiinnostaa

Vonka

Supreme Leader
Eilen päättyneet valtakunnalliset kutsunnat osoittavat varusmiespalveluksen suosion pitäneen pintansa entiseen malliin.

Kaikkiaan 31 400 henkilön kokoisesta ikäluokasta siviilipalvelukseen hakeutui vain 1,68 prosenttia eli noin 530 henkilöä. Viime vuonna siviilipalveluksen halusi valita 1,74 prosenttia ikäluokasta.

Tänä vuonna kutsuntaikäluokan muodostivat vuonna 1997 syntyneet. Valtaosa ikäluokasta määrättiin palvelukseen kutsuntoja seuraavan kolmen vuoden aikana. Pääosa palvelukseen määrätyistä aloittaa varusmiespalveluksensa maavoimissa tammikuussa 2017.

Palvelukseen määrättiin vuoden 1997 ikäluokasta kaikkiaan 76,14 prosenttia, mikä on käytännössä sama kuin vuonna 2014, jolloin palvelukseenastumismääräyksen sai 76,48 prosenttia.

Terveydellisin perustein palveluksesta rauhan aikana vapautettiin ja C-luokkaan määrättiin 8,84 prosenttia ja uudelleen kutsunnoissa tarkastettavaksi eli terveydellisistä syistä E-luokkaan määrättiin yhteensä 7,91 prosenttia.

Ulkomailla asuvia, monikansalaisuuden perusteella vapautettuja oli nyt 3,14 prosenttia.

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/...a-matalalla-katso-kuinka-moni-menee-armeijaan
 
Eilen päättyneet valtakunnalliset kutsunnat osoittavat varusmiespalveluksen suosion pitäneen pintansa entiseen malliin.

Suosio on väärä sanavalinta, sillä palvelus ei ole vapaaehtoinen. Kutsunnat pikemminkin osoittavat että varusmiespalvelukseen alistutaan mielummin kuin tuplasti pidempään siviilipalvelukseen.
 
Suosio on väärä sanavalinta, sillä palvelus ei ole vapaaehtoinen. Kutsunnat pikemminkin osoittavat että varusmiespalvelukseen alistutaan mielummin kuin tuplasti pidempään siviilipalvelukseen.

Arvatenkin siviilipalveluksen osuus olisi reilusti suurempi, jos palveluksesta vapautettuja ei olisi tuota viidesosaa koko ikäluokasta.

Nyt kruununraakkius on se helpoin tie luistaa asepalveluksesta. Sen saa, jos vakuuttaa lääkärille kärsivänsä vaikkapa allergiasta tms. oireilusta.
 
Edelleen voidaan puhua yleisestä miesten asevelvollisuudesta. Suoritusprosentti on oikein hyvä. Minusta tässä on sellainen kohtelias ja sivistynyt tapa käsitellä asiaa: täysin haluttomat ja muuten sopimattomat tai terveydentilansa takia vapautetut saavat mahdollisuuden jättää väliin. Ei huono suoritus PVlta.

Sivarissa on loppujen lopuksi pieni osa ikäluokasta, hyvin pieni. Osa näistä on ihan nohevia poikia, mutta syystä tai toisesta ei intti nappaa. Useimmat nohevista varmasti ovat sitten kirjastohiirinä tai keskussairaalalähetteinä sen vuotensa....osa lusii Keskuksessa sen aikansa. Hyväksyn valinnan, mutta en ymmärrä sitä. Miksi valita Lapinlahtilusinta, kun nyt pääsee jo puolivuotisella palveluksella ja olisihan siinä kuitenkin jotain tolkullista tekemistäkin ihmiselle. Ihmeen hyvin Suomessa pitää pintansa asevelvollisuus, se pitää sanoa. Olen ollut liian pessimistinen tämän asian suhteen. Tärkeää on se, että isät, veljet, sedät jne. ovat käyneet intin, valtiovallan ja Puolustusvoimien viesti on se, että jätkiä tarvitaan edelleen jne. Hyvä perinne ja tarpeellinen tapa olla mukana yhteiskunnan perimmäisen turvallisuuden varmistajana. Jos olisin vähääkään runollinen, niin sanoisin: "viel elää isäin henki".
 
Edelleen voidaan puhua yleisestä miesten asevelvollisuudesta. Suoritusprosentti on oikein hyvä. Minusta tässä on sellainen kohtelias ja sivistynyt tapa käsitellä asiaa: täysin haluttomat ja muuten sopimattomat tai terveydentilansa takia vapautetut saavat mahdollisuuden jättää väliin. Ei huono suoritus PVlta.

Ongelma on siinä, että kehumasi PV:n suoritus on laiton!

Asevelvollisuuslaki ei tunne tuollaista varoventtiiliä haluttomien vapauttamiseen. Mielestäni sotavaltion tulisi noudattaa lakia (arvo jo sinänsä) ja panostaa enemmän pudokkaiden kannatteluun. Se on monelle syrjäytymässä olevalle viimeinen kiinnekohta ikätovereihinsa ja esivallan huolenpitoon. Olisihan siinä oiva tilaisuus varusmiesjohtajillekin soveltaa syväjohtamisen oppeja käytäntöön.
 
Ei ole rahaa eikä aikaa. Mutta olen samaa mieltä siitä, että armeija tekisi monelle hyvää.
 
Nyt kruununraakkius on se helpoin tie luistaa asepalveluksesta. Sen saa, jos vakuuttaa lääkärille kärsivänsä vaikkapa allergiasta tms. oireilusta.
Jos allergius tuo vapautuksen, niin mitä hemmettiä ne minun aikanani käytössä olleet "allergiapeitot" ja allergisten yhteen tupaan ahtaminen oikein olivat, jos niiden tarkoituksena ei ollut tehdä palveluksesta mahdollista myös allergisille?
 
Eilen päättyneet valtakunnalliset kutsunnat osoittavat varusmiespalveluksen suosion pitäneen pintansa entiseen malliin.

Jos kyse on aidosti "varusmiespalvelun suosiosta" eli vm-palveluun oikeasti halutaan, eikä vaan siitä, että valitaan se vähimmän riesan tie (6 kk vs. 12kk), niin mihin sitä asevelvollisuutta tässä oikein tarvitaan? Jos vm-palveluun oikeasti halutaan, niin sinnehän mentäisiin suurissa määrin, vaikkei se olisi pakollistakaan (ihan niin kuin mennään vaikkapa lukioon peruskoulun jälkeen). Jos taas on kyse siitä, että nuori katsoo, että kahdesta turhanpäiväisestä mutta pakollisesta touhusta on järkevää valita se, johon suttaantuu paljon vähemmän aikaa, niin sitten tuo "suosio" ei nyt kerro oikeastaan mistään muusta kuin siitä, että nuoret ovat rationaalisia päätöksentekijöitä.
 
Jos allergius tuo vapautuksen, niin mitä hemmettiä ne minun aikanani käytössä olleet "allergiapeitot" ja allergisten yhteen tupaan ahtaminen oikein olivat, jos niiden tarkoituksena ei ollut tehdä palveluksesta mahdollista myös allergisille?

Allergioita on muitakin kuin huonepölylle allergisuus. Oli noita peittoja minunkin varusmiesaikana.
 
Allergioita on muitakin kuin huonepölylle allergisuus. Oli noita peittoja minunkin varusmiesaikana.
On tietenkin, kuten ruoka-allergioita, mutta nekin on intissä huomioitu (ja nykyisin kai paljon paremmin kuin joskus muinoin, kun ruualle X allergiset napostivat sitten pelkkää näkkileipää, jos lämmin ruoka sisälsi X:ää). Mikä allergia oikeasti estää varusmiespalvelun?
 
Henkeä uhkaavat allergiat kai nyt ainakin?

Entinen puolustusministeri Haglund vapautettiin allergisen urtikarian eli nokkosihottuman takia: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201207050101359_uu.shtml

Edit: Terveystarkastusohje löytyy netistä: http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/0...Terveystarkastusohje+TTO+2012.pdf?MOD=AJPERES

Sieltä löytyy pitkälitania allergioita, joiden asteesta riippuen löytyy palveluskelpoisuusluokkaa A:sta D:hen. Lisäksi moniin tehtäviin, kuten sissiksi pääsy kaatuu lieväänkin allergiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ja saako noista tosiaan siis vapautuksen vain sillä, että "vakuuttaa lääkärin" allergiasta, kuten väitit? Jos siis marssii kutsuntalääkärin puheille ja sanoo kärsivänsä nokkosihottumasta, niin siitäkö sen kummemmin asiaa tutkimatta lääkäri kirjoittaa vapautuspaperit? Itse veikkaisin, että asiaa kyllä tutkitaan ainakin silloin, jos on kyse vapautuksen tuottavasta allergiasta, ja veikkaisin allergista reaktiota olevan aika paljon vaikeampi teeskennellä kuin vaikkapa jotain mielisairautta tai huumeidenkäyttöä.
 
Ei kai kaikkia allergioitakaan voida testata ja jos potilas vakuutta urtikarian olevan vakava ja usein toistuva, niin riippunee lääkäristä mihin siinä päädytään. Ei se kovin paha voinut hra puolustusministerilläkään olla, jos kuitenkin ministerin tunnetusti äärimmäisen hektisen työn mahdollisti. En usko, että jokin B-kelpoisuuden omaava kirjuri joutuisi edes ministerin työn rasittavuuteen. En toki ole ollut kirjuri, enkä ministerikään.

Mites huumeidenkäyttöä voi teeskennellä, kun totuus selviää labratesteillä?
 
Eiköhän jokaikisen kirjurinkin pidä tetsata morttikaudella jonkun verran ja sillä perusteella ne allergiavapautukset varmaan tulisivat (tosin mieleen tulee, että miksei tällaista henkilöä voisi panna talveksi morttikaudelle). Enkä muuten usko, että nokkosihottumasta on mitään haittaa ministerityölle.

Mites huumeidenkäyttöä voi teeskennellä, kun totuus selviää labratesteillä?

Siis tietenkään juuri sillä lääkärikäynnillä ei ole huumeet päällä, mutta voi koittaa vakuuttaa lääkärin siitä, että ihan just on retkahtamassa. Ainakin minusta tuntuisi, että tällaisen teeskentely (ml. siihen liittyvä ulkonäkö) on aika lailla helpompaa kuin tuo allergiajuttu. Näin siis jos puhutaan lääkäristä, joka oikeasti ymmärtää, että osa porukasta voi olla puhtaasti lusmumielin liikkeellä. Tietenkin, jos oletuksena on lääkäri, joka uskoo ihan mitä tarkastukseen tullut mies/poika kertookin, niin sittenhän tietenkin homma on helppo. En tosin ymmärrä, mihin tässä sitten mitään lääkäriä tarvitaan, kun tuollaiset "henkilö itse kertoo omaavansa lääketieteellisen tilan, joka estää vm-palvelun" -vapautukset voitaisiin tietenkin toteuttaa ilman mitään kalliiden lääkärien tarvetta.

Vapautettiinko siis puolustusministeri pelkästään hänen oman kertomuksensa ansiosta eikä allergian olemassaoloa koskaan sen kummemmin tsekattu?
 
lähitulevaisuudessa meillä on nykyistäkin pahempi työttömyysongelma automaation aiheuttamana. Ei ole järkeä pakottaa kaikkia 5€ palkalla inttiin, kun sinne saadaan kyllä porukkaa, kun edut ovat kunnossa. Työttömiä ja muuten kiinnostuneita kyllä löytyy sinne.
 
Eiköhän jokaikisen kirjurinkin pidä tetsata morttikaudella jonkun verran ja sillä perusteella ne allergiavapautukset varmaan tulisivat (tosin mieleen tulee, että miksei tällaista henkilöä voisi panna talveksi morttikaudelle).

Hyvin vähissä taitaa olla kirjuriksi koulutettavan B-miehen tetsailut. Varsinkin kun sellainen "koulutusputki" taitaa useimmiten alkaa laajalla VMTL:lla, joko strategisesti tai ihan aiheesta haetuilla.
 
Allergioita on muitakin kuin huonepölylle allergisuus. Oli noita peittoja minunkin varusmiesaikana.
Vuonna kivi ja nakki oli minunkin aikana ns."kevennetty tupa" ja kevennetty palvelus sellaisille henkilöille jotka kärsivät jonkin asteista "pölypelkoa".
Hienoa oli se,että porukka todella halusi olla tätä koulutuskoneistoa, joka tekee eittämättä hyvää että saapi edes jotenkin äidistä sen napanuoran poikki jollaintapaa.

Ja ne jotka eivät kestäneet,oli paikka niillekkin.

Jo silloin oli tapana ihan paskakuntoisille nostaa se kunto sille tasalle että loppuaikoina miehet veti taisteluvehkeet päällä seuraavien tulevien alokkaiden ohi kuin idän pikajunat.

Pellavapäät katso ihmeissään näitä taistelukoneita ihailevasti autuaan tietämättömästi,millaisesta aineksesta miehet oli aikaisemmin tehty.
Nykyään- PV on ottanut seuraavan kannan niin kertauksissa ja palv.astumisessa,että jos ei kiinnosta tai on palvelukseen kykenemätön,,,,mitä sitä turhaan lantteja siihen hukkaa.

Pistetään siis riviin ne jolla on tietotaitoa ja edellytyksiä.
 
Jo silloin oli tapana ihan paskakuntoisille nostaa se kunto sille tasalle että loppuaikoina miehet veti taisteluvehkeet päällä seuraavien tulevien alokkaiden ohi kuin idän pikajunat.

Pellavapäät katso ihmeissään näitä taistelukoneita ihailevasti autuaan tietämättömästi,millaisesta aineksesta miehet oli aikaisemmin tehty.
Nykyään- PV on ottanut seuraavan kannan niin kertauksissa ja palv.astumisessa,että jos ei kiinnosta tai on palvelukseen kykenemätön,,,,mitä sitä turhaan lantteja siihen hukkaa.
.

Muistan. Huoltokomppaniaan sijoitetut pojat otettiin aikanaan ainakin Parolannummella mukaan yhteen yhteisharjoitukseen Hätilässä taistelijoiksi ennen kuin he kotiutuivat. Oli motivaatiota ja oli, näin jälkikäteen ajatellen, suorastaan koskettavaa yritystä. Se jäi kyllä mieleeni, kun oma sotajoukkue laski jo innolla viimeisiä aamuja.
 
Back
Top