Varusteet, joita reserviläisen kannattaa hommata

RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#1
Myönnän, että tämä liippaa hyvin läheltä tuota "Henkilökohtainen mukaan lähtevä varustus liikekannallepanotilanteessa", mutta tuon ideana oli listata niitä mukaanlähteviä tavaroita. Sattui muuten aika hyvin ajallisesti, reilu viikko takaperin ajattelin itse juuri tuontyylisen perustamista, mutta muutin mieleni, kun asiaa oli käsitelty siellä "Kun pitäjän Erkkiä tarvitaan" -ketjussa.


Tähän olisi siis tarkoitus listata vehkeitä (ja keskustella niiden tarpeellisuudesta ym.), joita on realistista ja kannattavaa hankkia jo hyvissä ajoin, vaikkei niille rauhanajan käyttöä juuri olisi. Tämä rajaa pois ampuma-aseet, ja muut lupaa, ja vaivannäköä vaativat välineet. Myös kalliit vehkeet, tyyliin gen III pimeänäkölaitteet on tästä syystä ulkona, ellei nyt puoli-ilmaiseksi satu saamaan.


Voisin yrittää päivitellä jonkinlaista lyhyttä listaa tähän aloitukseen, sitä mukaa kun tavaraa kertyy.

Lista

-IFAK
-Ensiaputarvikkeet ja erilaiset lääkkeet (riittävä määrä)
-Yleisillä paristoilla (AA tai AAA) toimiva riittävän tehokas taskulamppu (valokuri huom!)
-Kompassi
-Tetsari/tst-liivi (jokin edullinen, IR-suojaus plussaa, tarkista, että vehkeeseen sopii kalashnikovin lippaat)
-Kantolaitteeseen sopiva juoma- tai kenttäpullo
-Reppu, rinkka tai putkikassi tavaran kuljetukseen pelipaikoille
-Käsineet
-Valaisuvälineet: taskulamppu paristoineen, useampi parempi.
-Tulentekovälineet: tikut, sytkäri, puukko, kirves, ensisytytysaineet (tuohi, paperi tai hitech-palat).
-Juomavettä astioissa
-Matkaradio: paristoilla tai vaikka veivattava.
-Elintarvikkeet: 3vrk:n/3vk:n kuivamuonat (säilykkeet, tiivisteet, näkkileipä jne).
-Vaatteet: edes yksi romuamiseen kelpaava vaateparsi aluskerrastoineen.
-Kantovälineet: reppu, rinkka, lätkäkassi sekä jätesäkit.
-Hygieniatuotteet: wc-paperi, käsidesi, hammasharja jne.
 

Tvälups

Ylipäällikkö
#2
Siis gamagutshaa mitä pitää(isi) löytyä ihan järjestään jokaisen täysi-ikäisen ja -järkisen ihmisen kotoa?

Valaisuvälineet: taskulamppu paristoineen, useampi parempi.
Tulentekovälineet: tikut, sytkäri, puukko, kirves, ensisytytysaineet (tuohi, paperi tai hitech-palat).
Juomavettä astioineen.
Matkaradio: paristoilla tai vaikka veivattava.
Elintarvikkeet: 3vrk:n kuivamuonat (säilykkeet, tiivisteet, näkkileipä jne).
Vaatteet: edes yksi romuamiseen kelpaava vaateparsi aluskerrastoineen.
Ensiapuvälineet ja lääkkeet: jälleen useampi parempi.
Kantovälineet: reppu, rinkka, lätkäkassi sekä jätesäkit.
Hygieniatuotteet: wc-paperi, käsidesi, hammasharja jne.

Näille löytyy käyttöä vaikkapa sähkökatkoksen iskiessä kohdalle, suuremmista katastrofeista puhumattakaan.

Disclamer: em. kamojen käyttöarvo on jack meets shit mikäli niiden käyttöä ei harjoitella niitä samalla kierrättäen.
 

noska

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#3
kello, (muistiin)panovälineet
 

Victor Charlie

Kapteeni
Lahjoittaja
#4
No kannataakos noita Gen 1(+) pimeänäkimiä hankkia? Hintaa näkyy olevan 200 eurosta ylöspäin, vaan tekeekö niillä mitään?
 

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#5
Tvälups kirjoitti:
Elintarvikkeet: 3vrk:n kuivamuonat (säilykkeet, tiivisteet, näkkileipä jne).
3 viikon.
Kierrättää oikein ja kiinnittää huomiota siihen, että syö vanhimmasta päästä.
3 vuorokautta on lyhyt aika ja lakkoilut yms. kestävät helposti pari-kolme viikkoa.

Lisäksi:

Kunnolliset jalkineet ja varajalkineet.
Kunnollisia sukkia.
Lämpimät käsineet. Ei mitään nahkasormikkaita.
Maastokäyttöön soveltuvat päähineet eli hyvä pipo ja kylmälle kelille turkislakki.

Victor Charlie kirjoitti:
No kannataakos noita Gen 1(+) pimeänäkimiä hankkia? Hintaa näkyy olevan 200 eurosta ylöspäin, vaan tekeekö niillä mitään?
Tekee niillä, mutta ne ovat ykkössukupolven vehkeitä ja parilla sadalla saa vain parin sadan arvoisen vehkeen. Puhutko Yukonista? Olen sellaista jossain harjoituksisa käyttänyt ja ihan soiva peli. Paljon parempi kuin Mk. I Eyeball, mutta häviää VV2000 hässäkälle kaikessa muussa paitsi pääpannan osalta. Tosin hintakin on paljon pienempi.
 

RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#7
baikal kirjoitti:
Perkissä ne kerätään pois.D.
Voisiko Herra Kenraali kertoa, mitä tuo "D." viestin perässä tarkoittaa?
 

Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#8
baikal kirjoitti:
Perkissä ne kerätään pois.D.
Tällaisen käsityksen ketjusta tosiaan saa. Perkissä kaikki toimiva tavara takavarikoidaan ja mies säädetään oikealle taajuudelle lähinnä sodomiaan vertautuvin keinoin...
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#9
RPG83 kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Perkissä ne kerätään pois.D.
Voisiko Herra Kenraali kertoa, mitä tuo "D." viestin perässä tarkoittaa?
Otetaanpas luutnantti uudestaan, mikä kenraali??

D on hymiön yksinkertaisin muoto.:angel:

Minua on hirmuisesti huvittanut se ketju, missä tuo PERK osoittautui melkoiseksi salvupisteeksi, jossa mieheltä viedään tavarat pois, riistetään kunnia ja annetaan tilalle kassi ja hirveässä varastotöhnässä oleva epämääräinen kivääri ja korkeintaan pari lipasta.
 

Teme

Luutnantti
#11
Tvälups kirjoitti:
OT: PERK karuimmillaan = varusteet sekä tukka pois, suihkuun ja uuniin. :EOT
Tätähän vanhalla foorumilla suurinpiirtein esitettiin ratkaisuksi sissitoiminnan estämiseen. Ainakin joku sankari ilmoittautui vapaaehtoiseksi :huh:
 

koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#12
Kieltämättä alkaa kiinnostaa mitä Pielisen rannoilla nappaillaan...

Perheellisen reserviläisen kannalta heitän, että kaikki itselliseen elämiseen tarvittava ainakin 3-4 viikoksi - perheelle - on se toinen välttämätön. Ainakin itselleni on selvästi helppoa lähteä tehtävälle rauhan aikana ja mahdollisissa poikkeusoloissa, kun kotipiiristä ei tarvitse huolehtia.

Tuollainen valmius vaatii suht paljon asioita, jos ottaa lähtökohdaksi sähköt pois, kaupat kiinni ja viestimet hiljaiseksi. Ei huono sijoitus kuitenkaan, ja lievemmissä häiriötilanteissa antaa huimasti pelivaraa pitkäksi aikaa.
 
#13
Menee jo hiukan survalismin puolelle mutta kyllähän varautuminen on erittäin järkevää. Monelle tulee nälkä, jano ja nikkis kun yhteiskunnan jakeluverkosto ei toimi. Se että pystyy varautumaan itse kulutukseen on tärkeää mutta niin myös se että pystyy suojelemaan itseään nilkeiltä, jotka eivät ole varautuneet. "Kell' onni on, se onnen kätkeköön."
 

RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#14
baikal kirjoitti:
RPG83 kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Perkissä ne kerätään pois.D.
Voisiko Herra Kenraali kertoa, mitä tuo "D." viestin perässä tarkoittaa?
Otetaanpas luutnantti uudestaan, mikä kenraali??
Tässä on nyt pieni ongelma... voi olla, että menee taas väärin. Tutustuin kyllä YlPalvO:n, mutta siellä ei ollut erikseen mitään ylipäällikön puhuttelusta.


Hyvää huomenta, herra tasavallan presidentti!
 

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#15
commando kirjoitti:
Menee jo hiukan survalismin puolelle mutta kyllähän varautuminen on erittäin järkevää. Monelle tulee nälkä, jano ja nikkis kun yhteiskunnan jakeluverkosto ei toimi. Se että pystyy varautumaan itse kulutukseen on tärkeää mutta niin myös se että pystyy suojelemaan itseään nilkeiltä, jotka eivät ole varautuneet. "Kell' onni on, se onnen kätkeköön."
Tupakkamiesten osalta piippu. Siinä vaiheessa kun savukkeet, sätkäpaperit tai filtterit loppuvat ja jäljellä on enää irtotupakkaa tai piipputupakkaa niin tuolla käryttää vaikka sammalta.
Todellisen puutteen kohdatessa tupakanatsoista voi purkaa jäljellä olevan tupakan ja polttaa piipussa ellei savukkeita ole poltettu filtteriin saakka.
Seuraava rähinä tuskin kestää niinkauaa, että kessua ehtisi kasvattaa ja harvalla taitaa osaaminenkaan siihen riittää...

Loppuosasta samaa mieltä. Kunnolliset varastot eivät paljon lämmitä jos joku ryöstää ne.
 

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#16
Victor Charlie kirjoitti:
No kannataakos noita Gen 1(+) pimeänäkimiä hankkia? Hintaa näkyy olevan 200 eurosta ylöspäin, vaan tekeekö niillä mitään?
Koska illat ja yöt alkavat olla taas pimeitä niin kaivoin valonvahvistimen kaapista mukaani.

Kirkas tähtitaivas, muuten pimeää. Ei kovinkaan paljon valosaastetta. Tähystysaika 01.15-01.40.

Hyvin näkee tuonne parin sataan metriin tai ehkä jopa vähän yli. Niin tarkasti, että pystyy sanomaan kantaako tulija asetta ja pääpiirteittäin sanomaan millaista ts. haulikko/AK. Kauempaa kyllä vielä näkee liikkeen, mutta kuva alkaa puuroutua ja yksityiskohtia ei enää kunnolla erota. Ihmisen kokoiset näkyy silti hyvin ja ne pystyy laskemaan. Samoin autot erottuvat hyvin. Jostain ehkä 130 metrin päästä voi laskea kuusien oksat, kun tarkentaa okulaarin/objektiivin sopivaksi.
”Sopivan” pitkiä esteettömiä näkösuuntia ei tässä ole. Tai on, mutta kohde on niin kaukana, että päivälläkin melkein tarvitsee kiikareita eli jossain 600-700 metrin päässä.

Ei hullummin Gen1 laitteelta. Aika samantasoinen kuin Wild Big, mutta ei suurenna.
Laite on sitä mahdottoman huonoa ja silmät tuhoavaa itäoptiikkaa. Mielestäni ainoa huono (hinta huomioon ottaen) puoli on paristot, jotka saisivat olla AA-luokkaa.
 
#17
Mikähän on M85-repun tilavuus noin suunnilleen? 50 litraa? Suunnittelen että hommaisin suht edullisen vastaavankokoisen repun korvaamaan intin onnetonta tekelettä ja mahdollisesti pakkaisin siihen valmiiksi itseltä löytyviä LKP-varusteita kuten työkaluja ym. Yksi vaihtoehto on Varustelekasta Bundeswehrin 65-litrainen reppu, maksaa 45€.
 

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#18
Suosittelen Savotta Rajapartiota.
Ei ole molle-aikakaudelta, mutta kestää ainakin saman mitä käyttäjä. Hyvä kantaa täytenä toisinkuin M/85 palloreppu. Ja hyvä kantaa myös vajaana. Lantiohihna on kuningasjuttu. Reppuun mahtuu hyvin viikon kamat tai enemmän. Makuupussin ja alustan kiinnittäminen helppoa.
Hinta noin parisataa ostopaikasta riippuen.



http://www.varuste.net/tuotetiedot2.php?_prodid=18137&nimi=Savotta+Rajapartio

Tekniset tiedot:

Paino: noin 2 kg
Tilavuus: noin 60 l
Materiaali: PUR-pinnoitettu polyesteri
Runko: DUR-alumiinia
Väri: oliivinvihreä

Rajapartio -rinkka on nimensä mukaisesti suunniteltu ammattikäyttöön Suomen rajavartioston palvelusrinkaksi. Noin 60 litran tilavuudella se on oivan kokoinen rinkka esimerkiksi viikonlopun metsäreissulle.

Reppupussi valmistettu vahvasta polyesterista ja repun sisäinen vahvikerunko on alumiinia. Rajapartiossa on käytetty ainoastaan metallisolkia. Reppupussi on jaettu kiinteällä välipohjalla. Yläpussissa on nyörikiristys, alapussissa vetoketjullinen, kokonaan aukeava täyttöaukko. Rinkan molemmin puolin on tilavat, läpälliset sivutaskut, joista toinen avattavissa myös vetoketjulla. Toisen sivutaskun alla on tunneli pitkien esineiden kuljettamiseen. Tunnelin yläpäässä on irtokiinnityspiste. Rinkan etupaneelissa on kiinnikkeet asetta varten, mutta kiinnikkeissä kulkee hyvin myös esimerkiksi kameran jalusta.
- Kiinteä kantojärjestelmä
- Ergonomiset ja jämäkät kantoviilekkeet
- Pehmustettu lantiovyö
- Lumilukot kaikissa taskuissa
- Kompressiohihna repun yläosassa
- Läpässä avoin tasku läpän sisäpuolella
- Läpän päällä kiinnitysremmit
- Selkäpuolella tasku nimikyltille
http://www.finn-savotta.fi/?page=11&bb=18&tt=true&lang=
 

Tvälups

Ylipäällikkö
#19
Hyvällä säkällä osuu SA-myymälässä käyttämätön / vähän käytetty Savotan Rajapartio -rinkka vastaan.

Paljon niitä tuli ainakin vietyä varikoille myyntiä varten...
 
#20
Voin suositella Rajapartiota pienin varauksin... Pikkutavaroille voisi olla pari pientä taskua ja itseäni häiritsee se, kun Rajapartio ei pysy pystyssä vaikka sen miten pakkaa tai on pakkaamatta. Muuten todella hyvä!
 
Top