Vasemmistoliittolaisten sikailut

Heikki

Majuri
Kun kerran aloin näitä tekemään, niin tehdään vassareistakin.

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Anne Keronen tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta vuonna 2013.

Kiuruveden vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Miika Lång tuomittiin 2017 Pohjois-Savon käräjäoikeudessa vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Kosto jostakin. Myös aikaisempia rikosrekisterimerkintöjä.

Vasemmistoliiton turkulainen kansanedustajaehdokas Hansi Harjunharja tuomittiin vuonna 2011 kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen huumausainerikoksesta. Kannabiksen kasvatus.

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Noora Knaapila sai vuonna 2016 tuomion petoksesta.
Oman ilmoituksensa mukaan kävi töissä työttömyysetuudella opiskellessaan.

Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Iida Rantanen sai vuonna 2018 tuomion pahoinpitelystä.
Ilmeisesti jotakin tarkempaa löytyisi osoitteesta https://www.jamsanseutu.fi/a/6d99b456-aafc-454d-87e3-49b33c34899e mutta maksumuurin takana.

Vanhempia tapauksia tai jo kuolleita henkilöitä:
Silvia Modig tuomittiin rattijuopumuksesta vuonna 1995.
Pekka Saarnio tuomittiin lahjusten ottamisesta vuonna 1984, oli tuolloin SKDL:ssä.
Unto Valpas (kuoli 2016) tuomittiin rattijuopumuksesta vuonna 2013.

Enempää en jaksa tähän hätään etsiä, joukkovoima toiminee.
 
Silvia Modig - törkeä rattijuopumus, ajo-oikeudetta ajo ja liikenteen vaarantaminen, 1995.

Paavo Arhinmäki - julkisrauhan rikkominen ydinvoimala-alueella, 2004.

Unto Valpas - Tuomio tuli törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennerikkomuksesta, 2013.

__________________________________________________________________________________________________________________
Onhan näitä muutama lisääkin.
 
Ei ole rikos mutta:
Aamulehden mukaan vasemmiston silloinen nuorisojohtaja Paavo Arhinmäki herjasi Jokeri-kannattajana poliiseja muiden mukana.
– Missä on Holsti ja missä on Palo, Steen Steen Christensen, kuului Jokereiden kannatushuuto.
Eero Holsti ja Antero Palo olivat poliiseja, jotka tanskalainen Steen Christensen teloitti vuonna 1997.
 
Laitinen, Jarmo Entinen Vasemmistoliiton Hämeen piirin varapj. Sittemmin puolueena Ktp
2018: törkeä rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, 4 kuukautta ehdollista vankeutta + 50 päiväsakkoa
2016: vahingonteko, 30 päiväsakkoa
2014: kunnianloukkaus (2), 70 päiväsakkoa
2013: varkaus, petos, ei rangaistusta (aikaisempi tuomio)
 
SK: Suomalaismies ja ex-ministeri puuhasivat Virossa miljardihanketta – tieto liikemiehen petostuomiosta järkytti ex-ministerin: "Herrajumala!"

 
Petoksesta tuomittu suomalaismies puuhaa Viroon miljardin euron metanolitehdasta – ”Herrajumala”, kommentoi entinen ministeri
Viron historian suurinta teollista investointia lupaava liikemies ilmoitti ylinopeussakon saadessaan olevansa työtön ja tuloton.

 
Petoksesta tuomittu suomalaismies puuhaa Viroon miljardin euron metanolitehdasta – ”Herrajumala”, kommentoi entinen ministeri
Viron historian suurinta teollista investointia lupaava liikemies ilmoitti ylinopeussakon saadessaan olevansa työtön ja tuloton.

Tässä tapauksessa "toimitusjohtaja Juha Mikkonen (vas.)" tarkoittanee sitä, että hän on kuvassa vasemmalla. Vai onko jossakin jotakin tietoa hänen yhteyksistään Vasemmistoliittoon?
 
""Mielestäni meidän tulee tappaa fasistit".

"Ilmastonmuutoksen kieltäjät pitäisi ampua"

Nämä ovat esimerkkejä Twitter-tili @huggywuggy2 :n julkaisemista viesteistä. Tilin on perustanut vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Misha Dellinger. Vasemmistoliiton läntiseen alueeseen kuuluvat Häme, Satakunta ja Varsinais-Suomi.

"Fasisteiksi" tilin viesteissä määritellään etenkin perussuomalaiset, useat nimeltä mainiten. Perussuomalaiset ovat tilin mukaan "fasistipuolue". Tili kutsuu fasistiksi myös muun muassa kirjailija ja kulttuuritutkija Jari Ehrnroothia."



 
Hän uskoo, että Valtakunnansyyttäjävirasto joutuu ottamaan tapauksen arviointiin.


– On tämä kyllä rankkaa tekstiä, pahalta näyttää. Kyllä se on tutkittava, nämä viestit ovat sen verran kovia.


Hän vertaa tapausta esimerkiksi Päivi Räsäsen (kd) tutkintaan.
 
Hän uskoo, että Valtakunnansyyttäjävirasto joutuu ottamaan tapauksen arviointiin.


– On tämä kyllä rankkaa tekstiä, pahalta näyttää. Kyllä se on tutkittava, nämä viestit ovat sen verran kovia.


Hän vertaa tapausta esimerkiksi Päivi Räsäsen (kd) tutkintaan.
"Hän vertaa tapausta esimerkiksi Päivi Räsäsen (kd) tutkintaan.

– Kyllä tässäkin pitäisi tasapuolisuuden nimissä tutkinta aloittaa. Tämä teksti on niin paljon rankempaa verrattuna vaikkapa Räsäsen juttuun, jossa ei ketään kehoteta surmaamaan. Kyllä tämä paljon kovempaa tekstiä on."
 
Saska Saarikoski jatkaa keskustelua kommunistiksi tunnustautuvan Anna Kontulan kanssa.

Screenshot_2.png
 
Vasemmistoliiton piiritoiminnanjohtaja. Saa siis palkkaa käsittääkseni. Mistä? Tuottaa tuollaisia visioita, joista pitäisi rosis paukahdella ja napsua siinä kuin mistä tahansa muustakin -vihaheitosta-. Käsittääkseni -nauttii edelleen työnantajan luottamusta-? MH? Onko osoittanut aktiivista katumista?

Kaikki se leipä elättää.
 
Saska Saarikoski jatkaa keskustelua kommunistiksi tunnustautuvan Anna Kontulan kanssa.

Antisemitisti ei todennäköisesti tarvitse mitään rokotteita:

Saarikoskella on silmät avautuneet, tai jotain on tapahtunut. Kannattaa tosiaan kysellä keitä äärivasemmiston projektit loppujen lopuksi hyödyttävät. Ja miksi kehiteltiin silakkaliike, ja mikä onkaan seuraava viritelmä.
 
Toivottavasti tuo Dellinger -kohu avaa vihdoin näkyviin sen, miten tiukasti nykyinen Äärivasemmistoliitto on naimisissa poliittisen väkivallan organisoinnin ja ihannoinnin kanssa.

Nää Dellinger-Koivulaakso-Andersson-Antifa-yms. -kytkennät ovat paljon voimakkaampia kuin päälle on näkynyt. Toivottavasti nyt rupee vihdoin ja viimein näkymään.
 
Toivottavasti tuo Dellinger -kohu avaa vihdoin näkyviin sen, miten tiukasti nykyinen Äärivasemmistoliitto on naimisissa poliittisen väkivallan organisoinnin ja ihannoinnin kanssa.

Nää Dellinger-Koivulaakso-Andersson-Antifa-yms. -kytkennät ovat paljon voimakkaampia kuin päälle on näkynyt. Toivottavasti nyt rupee vihdoin ja viimein näkymään.

Pohdin tätä kommenttia sunnuntaista lähtien. Tässä kommentissa on jotain sellaista, joka ansaitsee -edelleen pohdintaa-. Olen kiusallisesti pyöritellyt mielessäni laitavasemman ja Vihreän asenteita, suhtautumistapoja ja sitä helppoutta, jolla nämä ovat aina valmiita käyttämään -pakkovaltaa-. Pohdintaani en osaa vielä jäsentää, mutta ehkä aikanaan.
 
Pohdin tätä kommenttia sunnuntaista lähtien. Tässä kommentissa on jotain sellaista, joka ansaitsee -edelleen pohdintaa-. Olen kiusallisesti pyöritellyt mielessäni laitavasemman ja Vihreän asenteita, suhtautumistapoja ja sitä helppoutta, jolla nämä ovat aina valmiita käyttämään -pakkovaltaa-. Pohdintaani en osaa vielä jäsentää, mutta ehkä aikanaan.

Lisää RKP listaan, niin kokonaiskuva saattaa hahmottua paremmin.

Kyse on pyrkimyksestä vallan asymmetrioiden väärinkäyttämiseen. Eri tahot käyttävät erilaisia vallan muotoja. OIkeuspolitiikka, väkivalta, määrittelyvalta, valmisteluvalta, mediavalta...

Suomessa kuvitellaan helposti että itäinen naapuri pyrkii ajattamaan pelkästään ideologioita ja niiden kannattajakuntia toisiaan vastaan. Miksi ihmeessä se ei pyrkisi ajattamaan myös vallan temaattisia lohkoja toisiaan vastaan? Miksi se ei pyrkisi tuottamaan asymmetrioiden kautta epätasapainotiloja kun se tietää hyvin että epätasapainolla on tapana muuttua epävakaudeksi.

Kaksois- ja kolmoisstandardien, newspeakin, JSW-meiningin, identiteettipolitkoinnin, "positiivisen" syrjinnän, etuoikeuksien luomisen ja oikeuttamisen jne. kautta tuotetaan tähän maahan valtava määrä epätasapainotiloja. Osa tästä tehdään virkamiestyönä, osa akateemisessa maailmassa, osa oikeuslaitoksen ja -politiikan piirissä... Näihin liittyviin riskeihin olen koittanut huutaa naama punaisena varoitusulinaa jo niin monta vuotta, että olen ehtinyt jo kyllästyä.

Niin... Ja ainoa mistä voi olla täysin varma että narut kulkevat Moskovaan, on juuri puolueiden johdossa ja ylempänä virkamiestyönä tapahtuva epätasapainotilojen tuottaminen. Muiden kohdalla tyhmyys voi olla selittävä tekijä. Sillä tasolla, jolla tyhmyyttä ei juuri esiinny, ei voi enää käyttää tyhmyyttä tekosyynä.
 
Ruotsin ja Saksan vasemmistoliiton sisarpuolueet taitavat mainita jopa väkivallan eräänä mahdollisena toimintana muiden joukossa. Nyt sitten katsotaan sanoutuuko maamme puolue irti siitä väkivaltamässäilystä. Ja tekeekö yhteistyötä eu rintamilla noiden kanssa.
 
Back
Top