Vastarinnan marssi Helsingissä 6.12.

Jos vastustat kansallissosialismia, niin olet Putinisti. :eek:

Tuohan se on venäläisen dilemma, "sallitut" vaihtoehdot ovat nykyiset vallanpitäjät ja jokunen niiden "sallima" sopivan tuntuinen näennäisvastustaja pahimpien hörhöjen tunteiden kanavoimiseksi.

Todelliset vaihtoehdot sitten tuhotaan kehtoonsa.

En ihmettele että esim. eräs venäläinen nuorehko yritysjohtaja sanoi Talouselämän jutussa, että koska politiikassa ei voi vaikuttaa mitenkään, niin on palkitsevampaa vaan keskittyä bisneksiin.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Olisi kiinnostavaa tietää, että onko ns. rajat auki -ihmiset sitä mieltä, että rajalta kuuluu päästää edelleen kaikki läpi...

"Keitä me olemme päättämään, kuka saa kulkea tällä maapläntillä jota vain häviävän pienen hetken ajan on kutsuttu nimellä "Suomi""
-Facebook-profiili nimellä "Sonjuska Lempinenski" (eli lienee Sonja Lempinen) v. 2015
 
Tuliko joku vai? En ainakaan havainnut.

On ihan turha miettiä sitä, millainen nationalisti sieltä on saatavissa. Putinisti vai Girkinin nationalisti (joille Putin oli Itä-Ukrainan alkuvaiheessa jopa petturi, kun ei heti tullut apuun). Tämä peruskuvio on erittäin arveluttava. Suomen itsenäisyyspäivän häpäisyä kutsua venäläisiä mielenosoitusmarssille. Ihan samaa paskaa kuin "kiakkoviarailla", jotka takuulla ohjeistetaan tappelemaan - ja vieläpä ihan samasta narusta.
 
Varmasti kaikki mainitut ovat isänmaallisia omasta miellestään. Mutta jatka toki väijymistä.

Varmaan samat ajatuskulut niillä on jotka ovat motivoineet jokaista hörhöporukkaa suurin piirtein vuodesta kivi ja keppi lähtien.

  • On kivaa kuulua johonkin jännään porukkaan - on niin ahdistavaa olla ihan vain oma itsensä
  • On siistiä kun sillä porukalla on symboleja ja kaikkea niinq salaista ja vähän lainvastaistakin
  • On siistiä olla ikäänkuin vapaustaistelija tavalla tai toisella pahaa yhteiskuntaa vastaan
  • On siistiä kun on vähän niinkuin lieviä vaaroja mutta ei kuitenkaan mitään oikeasti hengenvaarallista, yleensä.
  • On siistiä jos saa lyödä ja potkia jotakuta joka on vähän niinq vihollinen, yleensä ilman isompia seurauksia
  • jne...
Tähän sitten voi liimata päälle ihan mitä vaan: Isänmaallisuus, Kansallisvaltiot alas, Rajat kiinni, Rajat auki, Fasistit ja Rasistit alas, Oikeutta eläimille (siellä on niin tyttövoittoista ja kiihkoisaa että mahdollisuudet mukaan lähtevälle nuorukaiselle ovat hyvät - tämä oli ymmärtääkseni ihan oikea houkutteleva elementti esim. RAF-porukoissa Kylmän sodan aikana)...

Paskasakkia nämä kaikki ovat, pellejä mutta sellaisia joille kukaan ei naura. Vakavasti pitää suhtautua kaikkiin, mutta pientähän tämä on vielä vaikkapa naapurimaamme Ruotsin menoon nähden.
 
On ihan turha miettiä sitä, millainen nationalisti sieltä on saatavissa. Putinisti vai Girkinin nationalisti (joille Putin oli Itä-Ukrainan alkuvaiheessa jopa petturi, kun ei heti tullut apuun). Tämä peruskuvio on erittäin arveluttava. Suomen itsenäisyyspäivän häpäisyä kutsua venäläisiä mielenosoitusmarssille. Ihan samaa paskaa kuin "kiakkoviarailla", jotka takuulla ohjeistetaan tappelemaan - ja vieläpä ihan samasta narusta.

On toki, mutta väitän että tältä laudalta saa kaivaa täikammalla eikä silti tahdo "vakiintuneista nimimerkeistä" löytyä yhtäkään joka oikeasti fanittaisi jotain tällaisia tahoja pätkän vertaa.

Jos joku fanittaa, niin tajuaa ilmeisesti olla hiiskumatta siitä täällä.
 
On toki, mutta väitän että tältä laudalta saa kaivaa täikammalla eikä silti tahdo "vakiintuneista nimimerkeistä" löytyä yhtäkään joka oikeasti fanittaisi jotain tällaisia tahoja pätkän vertaa.

Jos joku fanittaa, niin tajuaa ilmeisesti olla hiiskumatta siitä täällä.

Kyllä täällä ovat Jesse Torniaisen ja PVL:n fanittajat mukana.
 
Hassua sinänsä että kutsutaan "kaikki kansallismielisiä", siis kansallisuudesta riippumatta. Sehän on jo aika kansainvälistä, globalisoitunutta suorastaan ;)

Opistotason vajavaisella älyllä olen aina ajatellut, että eri maiden - etenkin jos on minkäänsuuntaista nokittelua edes ollut - kansallismieliset ovat taipuvaisia olemaan kaikkea muuta kuin yhtä suurta perhettä...
 
Mutta siitä huolimatta sanon nyt sattuneesta syystä: "Rajat kiinni!" :D

Puomitekniikka on onneksi kehittynyt niin että rajamiehet voivat päättää milloin raja on auki ja milloin kiinni.

"Vientikuljetus - rajat auki!"

"Eikös nuo pärinäpojat ole Yön Kusia? Rajat kiinni!"

:D
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Tämä. Antifanttien rettelöintiä katsoessa tulee huomanneeksi, että suurin osa niistä rettelöitsijöistä riehuu vain riehumisen ilosta eikä minkään poliittisen agendan ajamisen vuoksi.

En ole psykologi enkä edes psykopaatti, mutta voisin olettaa että taitava psykologi pystyisi hetkessä analysoimaan että sekä antifanteilla, "Vastarintaliikkeen" häiskillä ja monella muulla sakilla on täsmälleen samoja ajatuskytkentöjä kuin SA-tappelijoilla 30-luvulla. Ja vaikkapa Iranin vallankumouksellisilla 1980.

Edit: Tapaus Abdullah Tammi osoittaa varmaan puhtaimmillaan tätä hommaa, vaikka se on jo aikamies eikä mikään kakara - mikä on ekstrakovasti myötähäpeää herättävä asia.
 
Hassua sinänsä että kutsutaan "kaikki kansallismielisiä", siis kansallisuudesta riippumatta. Sehän on jo aika kansainvälistä, globalisoitunutta suorastaan ;)

Opistotason vajavaisella älyllä olen aina ajatellut, että eri maiden - etenkin jos on minkäänsuuntaista nokittelua edes ollut - kansallismieliset ovat taipuvaisia olemaan kaikkea muuta kuin yhtä suurta perhettä...

Uusnatsit vetävät Putinin vankkureiden oikeaa aisaa ja laitavasemmisto vasenta. Eli putinismia vastustavat ovat fasisteja ja putinismia liputtavat uusnatsit ovat...

"Euroopassa toimii aktiivisesti ylikansallinen puolue nimeltään Euroopan kansallisten liikkeiden liitto (Alliance of European National Movements, AENM) jonka perustivat Unkarin, Ranskan, Italian, Ruotsin ja Belgian laitaoikeisto Budapestissa vuonna 2009.

Heidän lausunnoistaan poimittiin vuonna 2014 seuraava julistus:

1. Krimin valtaus on oikeutettua.

2. Stalinin ajan hirmutöiden osalta venäläiset ovat täysin syyttömiä. Bolshevikkihallinnossa muut etniset ryhmät suorittivat hirmutyöt.

3. Ukrainalaiset ovat syyllisiä törkeisiin toisen maailmansodan ajan hirmutöihin.

4. Venäläiset olivat bolshevikkihallinnon suurimpia uhreja.

5. Ukrainalaisia toki tapettiin 30-luvulla miljoonittain, mutta siitä ei voi venäläisiä syyttää mitenkään.

6. Ukrainalaiset nationalistit ovat eurooppalaisten ja amerikkalaisten uuskonservatiivien liittolaisia ja ukrainalaisten nationalististen järjestöjen johto on amerikkalaisten uuskonservatiivien sätkynukkeja. Erityisen pahaa on ukrainalaisten nationalistien yhteistyö Israelin ja Puolan kanssa.

7. Ulkomaalaisten ei kuulu sekaantua Ukrainan asioihin. Poikkeuksena venäläiset. Venäjällä on oikeus sekaantua Ukrainan asioihin, koska Ukrainassa asuu venäläisiä ja koska Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin."

Euroopassa myös äärivasemmmisto fanittaa Putinia. Aachenissa Saksan kommunistinen puolue kokosi separatisteja tukevan joukon marssille.

Vasemmistolaiset Suomessa eivät yleensä ole Putinin voimapolitiikan kannalla eivätkä ihaile mafiavaltiota. Kansan Uutiset on esittänyt illuusiottomia käsityksiä nyky-Venäjästä ja Putinista pitkään. Onpa jopa takavuosien kommunistijohtajia ilmoittautunut NATO-kannalle.

Vanhan liiton kommunistit eivät fanita nyky-Venäjää, joka on ei-sosialistinen ja kommunistit on epärehellisin keinoin sysätty sivuraiteelle ja oppositioon.Työläisaate ei pidä siitä, että kun Sotsissa siirtotyöläinen meni vaatimaan palkkaansa, miliisi hakkasi putkassa ja työnsi rautakangen perseeseen. Joukossa on toki muutamia russofiileja, jotka puolustavat Venäjää riippumatta siitä, kuka on vallassa, mutta he eivät enää tiedä, mitä kello on lyönyt ja miksi.

Mistä käsitys vasemmistosta kansainvälisten rikosten ymmärtäjänä sitten tulee? Laitetaanpa kysely nyt kiakkoviaras-puolelle:

"Moderni äärivasemmisto vastustaa globalisaatiota, ja se käy helpoiten kannattamalla kansallisia aatteita ja instituutioita. Tämä on täydellinen suunnanmuutos Internationaalin ja Kominternin ajoista. Siis 100%:n sunnanmuutos! Koska Putin on nationalisti, joka vastustaa lännen "ylikansallisia organisaatioita", hän on sankarihahmo. Seikalla, ettei hän ideologisesti ole lainkaan yhteensopiva, he eivät rasita mieltään. Itse asiassa heillä on yleisesti ottaen vain helvetin paha olla. Kyse on vasemmistonuorten pahoinvoinnista. Tuskin kukaan heistä haluaa aidosti tutustua putinilaiseen sosiaaliturvaan."

Minusta tuo tiivistys avaa olennaisen. Myös George W. Bush teki länsimaailmassa enemmän vahinkoa, kuin Osama bin Laden olisi uneksinutkaan, laittomalla ja valheellisella propagandalla kyllästetyllä hyökkäyksellään Irakiin. Amerikka on paha suurvalta, tai ainakin se voi olla sitä aina neljä vuotta kerrallaan. Sitten Thomas Jefferson tekee vallankumouksen.

Samoin EU:n kylmyys, järjetön kuristuspolitiikka, eriarvoistuminen ja kaupallisuuttta painottavat direktiiivit vieraannuttavat lännestä. Pahoinvointi syntyy siitä, ettei voi vaikuttaa. Punkkari ei kuulu Brysselin palatseihin.

Näin ollen nämä kaksi aisaa ovat samassa junassa mutta kohtaavat keskenään tapellen.
 
Toivon että virkavalta hoitaa nämä vihernuoliliput ja punamustaliput täysin eri puolille kaupunkia ilman pienintäkään kohtaamis mahdollisuutta.

Lisäksi toivon, että media ei seuraa eikä kirjoita kummastakaan porukasta yhtään mitään vaan keskittyy seuraamaan asiallisempia kulkueita ja itsenäisyyspäivän juhlintaa.
 
Toivon että virkavalta hoitaa nämä vihernuoliliput ja punamustaliput täysin eri puolille kaupunkia ilman pienintäkään kohtaamis mahdollisuutta.

Lisäksi toivon, että media ei seuraa eikä kirjoita kummastakaan porukasta yhtään mitään vaan keskittyy seuraamaan asiallisempia kulkueita ja itsenäisyyspäivän juhlintaa.

Iltapäivälehdet ovat varmasti jo rahan haistaneet. Mahtaako kukaan edes huomata, että joku ylioppilaiden soihtukulkue on olemassa.
 
Mielestäni suomalaiset on kohtuullisen hyvin "rokotettu" ääriajattelua vastaan. Esim. 1918 ja 1939-1944 säilyvät mielessä, kun saatiin painiskella pahimmillaan kahden väkivaltaisen ideologian puristuksissa. Hörhöjä on, mutta työpaikkojen kahvipöydissä puhe tuppaa olemaan tolkullista silloinkin kun se ei ole varsinaisesti "poliittisesti korrektia".

Pahiten yhteiskunnan koheesiota horjuttaa se, kun tätä meidän ehdotonta yhteiskunnallista etua vastaan hyökätään antamalla ymmärtää, että ihan tavallinen keskitien suomalainen onkin väärinajatteleva vihollinen. Itselläni kiehahtaa joka kerta, kun idioottitoimittelija sanoo vaikka, että suomalainen konsensushakuisuus on hirvittävän huono ja haitallinen asia. Ja se uusklassikko, eli 2015 mediamyrsky joka nimenomaan antoi ynmärtää, että aivan tavalliset ihmiset ajattelevat asioista täysin väärin ja käytännössä katsoen on nyt niin että nykyinen elämänmuoto tulee loppumaan ja se on hyväksyttävä. No, ei se nyt ihan niinkään taitanut mennä. Luojan kiitos että meillä on Sale presidenttinä, hän ymmärsi silloinkin tämäntyyppiset asiat ja niiden arvon.
 
Toivon että virkavalta hoitaa nämä vihernuoliliput ja punamustaliput täysin eri puolille kaupunkia ilman pienintäkään kohtaamis mahdollisuutta.

Kaksi porukkaa jotka mitä luultavimmin oikein pyrkimällä pyrkivät keskinäiseen konfliktiin... Aika vaikea poliisin on niiden kohtaamista estää.
 
Ryssä tukee uusnatseja ja anarkisteja sekä antifasistejä ja kommunisteja. Kaikki ääriryhmät mitä vaan löytävät saa ryssiltä tukea ja sit käsketään mellakoimaan ja "marssimaan" keskenään.

Suomen poliisi kuitenkin hyviä että aika helpolla noita nyt linjojen sisällä pitää etteivät likaa pääse leikkimään.

Aina hauskaa sit jälkeenpäin katsoa kuvista mitä lusereita ryssä on saanu kerättyä.
 
Back
Top