Venäjä-seuran johtaja: Suomi on sepittänyt jatkosodasta omituisen tulkinnan

Creidiki

Ylipäällikkö
BAN
Linkki

Kommentoijana Heikki Talvitie, Moskovan suurlähettiläs vuosina 1988-92
”Nykyinen tulkinta lähtee siitä, että Suomi voitti jatkosodan ja että muunlaisen loppupäätelmän esittäminen loukkaisi veteraanien kunniaa”, Talvitie hymähtää asiantuntijalausunnossaan, jonka eduskunnan puolustusvaliokunta pyysi häneltä valiokunnan käsitellessä hallituksen puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa.

Ja sitten analyysiä Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta:

”Toisin sanoen asia kiikastaa siitä kuka kontrolloi Suomen aluetta. Jos se on Suomi, niin mitään uhkaa ei kohdistu Venäjään joten Venäjäkään ei silloin uhkaa Suomea. Jos sen sijaan Suomi luovuttaa alueensa kontrollin Venäjän sotilaalliselle vastavoimalle tai jos Suomi luopuu suvereenisuudestaan, niin silloin Suomen alueesta tulee Venäjälle turvallisuusuhka ja sitä kautta myös Venäjän uhka Suomea kohtaan realisoituu”, Talvitie kirjoittaa lausunnossaan.
 
Pankaas katsoen, millaiseen suomettuneeseen, ellei jopa kommonistiseen lehdykkään tuo juttu on päätynyt? Miksi Talouselämä antaa palstatilaa tuollaiselle suomettuneelle roskalle? Alatteko hiljalleen ymmärtää, mistä puusta piru pissii? Avatkaa silmänne ja katsokaa mitä kädet tekevät. 70 vuotta wanhat torjuntavoitot kannattaa jo jättää sille paikalle, mihin ne kuuluvat.
 
No onhan totta että itsenäisyys säilytetetiin eikä NL saavuttanut sellaista lopputulosta suomen osalta, mikä oli sen tavoite ja tahtotila. Toisaalta jos katsoo asiaa ulkomaalisen silmin, niin voi olla vaikeaa ymmärtää sellaisia termejä jatkosodan osalta kuin torjontavoitto tai erillissota. Jatkosotaan Suomi lähti kuitenkin tavootteena ainakin talvisodan vääryyksien oikaiseminen ja lopputulos tältä osin oli suorastaan mahalasku.

Joka maalla on tapahtumista omat tulkintansa.Suomessa itsenäisyyden säilyttäminen on nostettu korkealle ja hyvä niin, mutta ymmärän kyllä nämä muutkin tulikkinnat sodan häviöstä. Ainut maa missä on jonkinlainen konseus lienee saksa jotka ovat ainakin omasta mielestään syypää aivan kaikkeen ja sitä pitää pahoitella ja pidätellä edelleen vuosikymmeniä myöhemmin...
 
No kyllä minä sellaisessa käsityksessä olen ollut, että Suomi hävisi sodan. Mutta vain nimellisesti, kun katsoo mitä tapahtui monille muille hävinneille maille.
 
Minä olen ymmärränyt tämän torjuntavoitto-termin niin, että Suomi sentään säilyi itsenäisenä valtiona, vaikka hinta oli kova.
Jos Stalinilla olisi ollut vapaat kädet, niin epäilen kohtalomme olleen toisenlaisen.
 
RDF:n tulkinnan kannalla. Se joka parhaiten saavuttaa tavoitteensa, voittaa.
 
Njaaee en usko...olen lukenut että suomalaissotilaat tuli yllätys kuin tuli rauha koska silloin Suomi oli vahvin (630 000) ja niilä oli monta venäläisdivisioona mottissa..
 
Hejsan kirjoitti:

Mitäpä luulet, millainen olisi Suomen tilanne ollut toukokuussa -45, jos rauhaa ei olisi tehty sitä ennen?
 
Tiivistäen voisi sanoa että turpaan tuli, muttei niin pahasti etteikö sen kannssa olisi pystynyt elämään ja elää (ja niin tuli tehtyäkin)
 
Juu juu. Mutta TORJUNTAVOITOISTA ON kulunut kohta 70 vuotta pojat. Se on helkatin pitkä aika. Jos niistä jotain henkistä perintövoimaa joku saa, se hälle suotakoon, halpaahan se on ja sitä voi nauttia vaikka aamuin illoin.

KorpiSissi loihe virkkoi: itsenäisyys ei ole välttämättä mikään lopullinen saavutettu etu, se voidaan joutua ansaitsemaan aina uudelleen. Siksi ja tähän viitaten eritoten haluan aina pitää jalat maassa.

Odotin kuitenkin, että palstan suomettuneisuustutkijat olisivat nyt ottaneet kantaa tuohon kirjoitukseen...ja erityisesti siihen, että se sai palstatilansa TALOUSELÄMÄSTÄ. Onko tuossa nyt vähän sitä - lähdettä -, jota minulta on niin itkun tyrskeisin painottein vaadittu? Toistan: ratkaisut tapahtuvat muualla kuin kansalaiskeskustelun alttarilla, ne tapahtuvat elinkeinoelämän viitoittamilla poluilla. Piste. Pitäisikö? Siihen en ota kantaa aatteellisessa mielessä, mutta sietää sitä pohtia.
 
juhapar kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Njaaee en usko...olen lukenut että suomalaissotilaat tuli yllätys kuin tuli rauha koska silloin Suomi oli vahvin (630 000) ja niilä oli monta venäläisdivisioona mottissa..

Mitäpä luulet, millainen olisi Suomen tilanne ollut toukokuussa -45, jos rauhaa ei olisi tehty sitä ennen?

Suomalaiset olisivat seistunut Svir rannalla ja Terijoella!!! ja 14 divisioona Rukajärvellä
 
RDF:n ja baikalin linjoilla :a-smiley:

baikal kirjoitti:
Juu juu. Mutta TORJUNTAVOITOISTA ON kulunut kohta 70 vuotta pojat. Se on helkatin pitkä aika. Jos niistä jotain henkistä perintövoimaa joku saa, se hälle suotakoon, halpaahan se on ja sitä voi nauttia vaikka aamuin illoin.
Kiitos armahduksesta. :a-cool: ..Aktivismista ja Jääkäriajoista on jo 100 vuotta. Siitäkin saa "joku" voimaa. "PERINTEET VELVOITTAA" ja olemassaolomme puolesta vuodettu veri.
On asioita, kokemusperäistä tietoa, perinteitä ja velvoitteita joita ei saakkaan unohtaa.
:a-smiley:

baikal kirjoitti:
KorpiSissi loihe virkkoi: itsenäisyys ei ole välttämättä mikään lopullinen saavutettu etu, se voidaan joutua ansaitsemaan aina uudelleen. Siksi ja tähän viitaten eritoten haluan aina pitää jalat maassa.
+ Koiran valppaus idän(kin) suuntaan.:camo:
baikal kirjoitti:
Odotin kuitenkin, että palstan suomettuneisuustutkijat olisivat nyt ottaneet kantaa tuohon kirjoitukseen...ja erityisesti siihen, että se sai palstatilansa TALOUSELÄMÄSTÄ. Onko tuossa nyt vähän sitä - lähdettä -, jota minulta on niin itkun tyrskeisin painottein vaadittu? Toistan: ratkaisut tapahtuvat muualla kuin kansalaiskeskustelun alttarilla, ne tapahtuvat elinkeinoelämän viitoittamilla poluilla. Piste. Pitäisikö? Siihen en ota kantaa aatteellisessa mielessä, mutta sietää sitä pohtia.
Pojat pelaa peliään, kansa elää tavallaan. Jokainen valtaa tavoitteleva ja säilyttävä ajaa omaa/oman viitekehyksensä etuaan ja se on useinkin ristiriidassa yhteisen ja yleisen, jopa kansakunnan edun kanssa.

Demokratiassa on se valuvika, että ihmisten mielipiteitä on helppo johdatella ja ihmisiä myös heidän oman etunsa vastaisesti. Sanotaan myös että valta tekee sokeaksi, niin myös demokratiassa.
 
Hejsan kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Njaaee en usko...olen lukenut että suomalaissotilaat tuli yllätys kuin tuli rauha koska silloin Suomi oli vahvin (630 000) ja niilä oli monta venäläisdivisioona mottissa..

Mitäpä luulet, millainen olisi Suomen tilanne ollut toukokuussa -45, jos rauhaa ei olisi tehty sitä ennen?

Suomalaiset olisivat seistunut Svir rannalla ja Terijoella!!! ja 14 divisioona Rukajärvellä

Hyökänneetkö ne sinne taas olisivat? Tarkistahan historiankirjoista, mitä kesällä -44 Suomen rintamilla tapahtui.
 
Kyllä tiedän...mutta tiedätkö sinä?
 
vehamala kirjoitti:
Minä olen ymmärränyt tämän torjuntavoitto-termin niin, että Suomi sentään säilyi itsenäisenä valtiona, vaikka hinta oli kova.
Jos Stalinilla olisi ollut vapaat kädet, niin epäilen kohtalomme olleen toisenlaisen.

Onneksemme Stalinilla oli kiire Berliiniin. Siellähän neukut ottivat varsinaisen rökelevoiton ja saivat puoli Eurooppaa puoleksi vuosisadaksi.

Ilman tuota sivujuonnetta erillissotamme olisi päättynyt katkeraan junamatkaan Siperian taigalle. Kyyti olisi ollut kylmää viimeiseen tsuhnaan asti.
 
skärdis kirjoitti:

Kutakuinkin näin minäkin olen asian ymmärtänyt. Eurooppaa ei jaettu pohjolassa vaan Berliinissä.

Mutta ilman rankkaa ja aikaaviepää vastarintaa suomalaiset olisivat kokeneet nuo mainiot ym. ulkoilutapahtumat ja matkustusjutut.

Ajan voittaminen voi olla aina iso juttu. Tässä kohtaa piilee mielestäni ydin, joka antaa pohjan puhua torjuntavoitoista.
 
baikal kirjoitti:
Ajan voittaminen voi olla aina iso juttu. Tässä kohtaa piilee mielestäni ydin, joka antaa pohjan puhua torjuntavoitoista.

Torjuntavoitto on tosiasia. Sen voi nähdä jo rauhanehdoista, kun vertaa niitä Stalinin alkuperäisiin vaatimuksiin. Ja kuten aikaisemmin taisin mainita, niin voi myös verrata ryssien käsiin jääneisiin maihin. On muuten aika vaikea mennä väittämään, etteikö me jotakin voitettu.
 
SJ kirjoitti:

En väitäkään. Mutta olen vain niin varovainen, ja nähtävästi myös suomettunut, etten uskalla hekumoida 70 vuotta vanhoilla asioilla. Uudet sukupolvet joutuvat hankkimaan torjuntavoittonsa iha ite. Jos torjuntavoittohehkutus jotenkin auttaa tässä torjuntavoittojen uusissa saalistamistapahtumissa, se suotakoon ja silloin tälle hehkutukselle on vissi tilauksensa ja paikkansa.

Suomi voitti aikaa ja löi tarpeeksi monta hyökkääjän yhtymää korjattavaan kuntoon. Hyökkäyksen kurantti jatkaminen olisi vaatinut uudet paukut. Tässä mielessä torjuntavoittomääritelmä on oikea.
 
Muistakaa, muistakaa mitä Josef Stalin sanoi.....Nobody respect a bad army, everyone respect a good army, I rise a toast for the Finnish Army!
 
SJ kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Ajan voittaminen voi olla aina iso juttu. Tässä kohtaa piilee mielestäni ydin, joka antaa pohjan puhua torjuntavoitoista.

Torjuntavoitto on tosiasia. Sen voi nähdä jo rauhanehdoista, kun vertaa niitä Stalinin alkuperäisiin vaatimuksiin. Ja kuten aikaisemmin taisin mainita, niin voi myös verrata ryssien käsiin jääneisiin maihin. On muuten aika vaikea mennä väittämään, etteikö me jotakin voitettu.

Olosuhteisiin nähden saimme tosiaankin torjuntavoiton, mutta siitä voitaneen hekumoida vain Suomessa.

Jos laajemmassa skaalassa ryhdytään kehumaan Suomen erikoiskohtelua, niin siitä kunnia sataa puhtaasti Stalininin laariin. Isä aurinkoinen jätti hyvää hyvyyttään suomalaisille itsenäisyyden.
 
Back
Top