Lehtinen olisi voinut myös tarkentaa kolmatta olemassaolevaa mahdollisuutta turvapaikanhakuprosessin päätöksen suhteen. Eli ns. paperittomuutta (oikeammin laitonta maassaoloa).
Suomi ei ole onnistunut neuvottelemaan kahdenvälisiä palautussopimuksia merkittävien tulomaiden; Irak, Somalia, Afganistan jne. kanssa. Joten käytännössä palautus voi tyssätä jo siihen, että kyseisten maiden viranomaiset eväävät ainakin ns. pakkopalautukset.
Paperittomien määrä arviosta riippuen 3000-10 000 välillä saattaisi olla. Pääkaupunkiseudulle ja isompiin kaupunkeihin keskittyen. Tuttu Diakkarilla pitkään duunissa oli. Värikkäitä tarinoita kertoillut tuolta ajalta...
Tuohon valitusprosessiin liittyen, kyllä oli naurussa pitelemistä (ei oikeesti ollut). Kun 2015 ryntäyksen jälkeen, irakilaisten kääntyminen kristinuskoon saavutti 70%:n rajan. Muistivat jostakin syystä tämän Kristus-rakkautensa, vasta ensimmäisen kielteisen päätöksen jälkeen --> valitus Hallintooikeuteen. Mikäli uusi kielteinen päätös --> valitus Hallintooikeuteen uusilla perusteilla jne.