RKSTAK
Ylipäällikkö
Tässäpä netin kätköistä nykyisen sisäministerin, tuolloisen oppositiopoliitikon blogi keväältä 2022. Kovaa puhetta, joka jotenkin kummasti muuttui siinä vaiheessa kun on itse kantamassa vastuuta.
![]()
Kuka suojelee suomalaisten oikeuksia? | Uusi Suomi Puheenvuoro
Marinin hallitus antoi tällä viikolla kiireellä tehdyn valmiuslain pikapäivityksen hybriditilanteiden varalle. Aikaa valmistelulle olisi toki ollut runsaasti sillä viime marraskuussa oppositio teki…puheenvuoro.uusisuomi.fi
Hallitus varautuu ja on varautunut vain ihmisten vastaanottamiseen riippumatta mistä ja miksi he tulevat ja kuinka paljon heitä tulee.
Perussuomalaisille on aina ollut ja on jatkossakin täysin selvää, että Suomen ja suomalaisten turvallisuus ja oikeudet tulevat ensin.
Eikö tässä nyt nimenomaan olla toimiin ryhtymässä. Rantanen esiintyi mielestäni hyvin illan a studiossa. Toimet on oltava järeitä että surffarien tulo loppuu, hallituksen tehtävä oikeat päätökset Suomen ja Suomalaisten hyväksi.