Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Kuka helvetti päätti nuo suljettavat rajanylityspaikat. Jopa minä maanmatonen osasin arvata mitä tulemman pitää samantien.
Edelleen kaikki rajanylityspaikat on auki. Pe-La yönä vasta suljetaan.

Tästä on kyse​

  • Hallitus on päättänyt sulkea itärajan rajanylityspaikkoja Kaakkois-Suomessa lauantain vastaisena yönä. Suljettavat rajanylityspaikat ovat Imatran, Niiralan, Nuijamaan ja Vaalimaan raja-asemat.
  • Turvapaikanhaku keskitetään Sallan ja Vartiuksen raja-asemille.
  • Päätökset ovat voimassa toistaiseksi kolme kuukautta, 18. helmikuuta 2024 saakka.
  • Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille on saapunut viime kuukausien aikana tavallista enemmän turvapaikanhakijoita, joilla on puutteelliset matkustusasiakirjat.
  • Aiemmin Venäjä ei ole päästänyt ihmisiä rajalle, jos heillä ei ole ollut matkustusasiakirjat kunnossa
 
Taisi olla jo valmiiksi kuljetettuna ainakin jonkinlainen joukko tuonne pohjoisille raja-asemille valmiiksi. Ryssät osasivat odottaa että joitakin asemia suljetaan ja joitakin jätetään auki ja valmistelivat jo ainakin muutamia kymmeniä ählyjä joka aseman tuntumaan valmiiksi. Nyt vain pitää jatkaa jämäkkää linjaa ja sulkea kaikki ryssän rajan asemat kunnes perseily loppuu (tai henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että ei niitä tarvitse avata vaikka perseily loppuisi, kiinni vaan siihen saakka kunnes ryssä on lähtenyt ukrainasta ja ne jotka ei lähteneet, ovat pari metriä mullan alla). Nyt ei voida antaa signaalia heikkoudesta ja päättämättömyydestä.
 
Taisi olla jo valmiiksi kuljetettuna ainakin jonkinlainen joukko tuonne pohjoisille raja-asemille valmiiksi. Ryssät osasivat odottaa että joitakin asemia suljetaan ja joitakin jätetään auki ja valmistelivat jo ainakin muutamia kymmeniä ählyjä joka aseman tuntumaan valmiiksi. Nyt vain pitää jatkaa jämäkkää linjaa ja sulkea kaikki ryssän rajan asemat kunnes perseily loppuu (tai henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että ei niitä tarvitse avata vaikka perseily loppuisi, kiinni vaan siihen saakka kunnes ryssä on lähtenyt ukrainasta ja ne jotka ei lähteneet, ovat pari metriä mullan alla). Nyt ei voida antaa signaalia heikkoudesta ja päättämättömyydestä.

Saattoipa hyvinki olla. Nythän tässä seuraillaan, että alkaako ryssä kuskaamaan suuremmassa määrin lössiä tuonne Kainuun ja Lapin maisemiin. Jos alkaa tulla parin päivän viiveellä, niin hommahan on selvä. Ryssä käy hybridisotaa Suomea vastaan ja hallitus lätkäisee vastakeinoa perään.
 
Taisi olla jo valmiiksi kuljetettuna ainakin jonkinlainen joukko tuonne pohjoisille raja-asemille valmiiksi. Ryssät osasivat odottaa että joitakin asemia suljetaan ja joitakin jätetään auki ja valmistelivat jo ainakin muutamia kymmeniä ählyjä joka aseman tuntumaan valmiiksi. Nyt vain pitää jatkaa jämäkkää linjaa ja sulkea kaikki ryssän rajan asemat kunnes perseily loppuu (tai henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että ei niitä tarvitse avata vaikka perseily loppuisi, kiinni vaan siihen saakka kunnes ryssä on lähtenyt ukrainasta ja ne jotka ei lähteneet, ovat pari metriä mullan alla). Nyt ei voida antaa signaalia heikkoudesta ja päättämättömyydestä.
Joka asemalla oli ähly-Pyrkijät lämpiminä, kun vain tietäisi mihin suuntaan...
 
Meillä on 14-vuotias tytär ja olemme peloissamme hänen puolestaan, Armine kertoo.

Aram jatkaa, että aiemmin heidän tyttärensä saattoi liikkua lähialueella myös yksinään, mutta nyt tilanteen muututtua, ei tytär halua liikkua yksinään missään ilman vanhempiaan.

www.is.fi

Venäjän kautta Suomeen saapuneet Aram ja Armine huomasivat silmiinpistävän asian uusissa turvapaikanhakijoissa

IS:n haastattelemat turvapaikanhakijat ovat pistäneet merkille, että tilanne Joutsenon vastaanottokeskuksessa on muuttunut viime päivien aikana.
www.is.fi
www.is.fi
Nyyhkytarina jolla halutaan kertoa, että tänne tulee myös hyviä ihmisiä.

********************************************************************************

Huomaa tämä osio jutusta - vaikuttaja-agentit toiminnassa ?


Sekä Aram että Armine on pistänyt merkille, että hiljattain tulleet uudet turvapaikanhakijat soittelevat paljon puhelimella.

– He soittelevat ihmisille, että tulkaa tänne ja tulkaa nopeammin ja kertovat, että Suomeen on helppo tulla, Armine kertoo havainnoistaan.
 
Sen verran kovakuntoista porukkaa tulossa nyt pyörillä moskovasta, että eiköhän siitä saada joukkue olympialaisiin (en tiedä onko pyöräily olympialaji) tai ranskan ympäriajoihin. Harva polkee pakkasessa ja hangessa tuommoisia matkoja. Voisihan rajalla antaa pojille lasit lämmintä mehua ja toivottaa hyvää paluu matkaa :)
 
En usko että Suomi sulkee kaikkia asemia. Kokoomus ei suostu eikä rkp siihen että heidän rakkaita kultamunia ei päästetä tänne ollenkaan. Odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu.

Mutta ehkä KOK ja RKP:n vähän pelästynyt, kun kultamunat alkaa kuseen niidenkin muroihin ? Kun jengit riehuu nykyisin muuallakin kuin itä-Vantaalla…
 
Harmi kun maksumuurin takana. Ei harmi kun näyttää rysyjä vituttavan.

”Olen šokissa” – Näin venäläiset kommentoivat rajojen sulkemista​

Nuijamaan rajanylityspisteellä rajan ylittäneet venäläiset pettyivät hallituksen päätökseen sulkea rajat.

Tilaajille
Anastasija Karklina järkyttyi, kun HS:n toimittaja kertoi hänelle hallituksen päätöksestä sulkea osa Suomen ja Venäjän välisistä raja-asemista täysin liikenteeltä.

Anastasija Karklina järkyttyi, kun HS:n toimittaja kertoi hänelle hallituksen päätöksestä sulkea osa Suomen ja Venäjän välisistä raja-asemista täysin liikenteeltä. KUVA: KIMMO RÄISÄNEN
Pihla Loula HS

14:45 | Päivitetty 15:11
SUOMESSA opiskeleva Anastasija Karklina, 25, on pettynyt ja järkyttynyt hallituksen päätökseen sulkea rajaliikennettä. Kun Karklina kuulee hallituksen päätöksen, nauravainen ja eloisa nainen hiljenee hetkeksi.

”Se tekee surulliseksi. Olen hieman šokissa”, hän sanoo.

Karklina opiskelee Helsingissä toista vuotta. Karklina ajaa kuuden tunnin matkan Pietariin joka kuukausi. HS haastatteli häntä Nuijamaan rajanylityspisteellä.

”Minulla on vain isoäitini, äitini ja 12-vuotias pikkuveljeni. Haluan nähdä heitä ja etenkin iäkästä isoäitiäni”, Karklina sanoo.

Karklina oli Pietarissa lomalla näkemässä perhettään. Hän kuitenkin päätti lähteä jo etuajassa Suomeen, sillä hän pelkäsi, ettei pian rajan yli enää pääse.

”Kun lähdin, isoäiti ja pikkuveli itkivät, koska he pelkäsivät etteivät näe minua enää.”

SUOMI sulkee 18. helmikuuta asti kokonaan Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat. Rajanylityspaikat sulkeutuvat perjantain ja lauantain välisenä yönä kaikelta liikenteeltä.

Karklina kertoo hankkineensa matkaa varten uuden auton kaksi viikkoa sitten. Syynä oli se, että hän ei päässyt rajan yli Venäjältä ostetulla autollaan, jossa oli venäläinen rekisterikilpi.

Nyt uudelle autolle tulee käyttöä, sillä hallituksen päätöksistä kuultuaan Karklina totesi ajavansa suoraan Nuijamaalta Helsinkiin hakemaan tavaraa, joka hänen pitää vielä viedä äidilleen. Helsingistä hän jatkaa pikaisen käännöksen jälkeen takaisin Pietariin. Takaisin kotiin Helsinkiin on ehdittävä vielä perjantain aikana.

”Yritän pysyä positiivisena”, Karklina sanoo.

Hän pohtii ehkä matkaavansa perhettään tapaamaan pohjoisen rajanylityspisteiden kautta.

”Tai sitten lennän vaikka Turkin kautta.”

Venäjälle hän ei ole aikeissa muuttaa, sillä tavoitteena on ollut jo vuosia tulevaisuuden rakentaminen Suomeen. Syynä on hyvät koulutusmahdollisuudet sekä monet rakkaat lapsuudenmuistot esimerkiksi Porvoosta.

Anastasija Karklina on valmis vaikka lentämään Venäjälle, jotta hän näkee perhettään.

Anastasija Karklina on valmis vaikka lentämään Venäjälle, jotta hän näkee perhettään. KUVA: KIMMO RAISANEN
Ajomatkalla Pietarista Nuijamaalle Karklina näki kolme poliisin pysäyttämää ihmistä. Hän arvelee, että he olivat turvapaikanhakijoita. Muuten hän ei matkallaan nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa.

”Vasta raja-asemalla näin kaksi ihmistä, jotka tulivat polkupyörillä Suomeen.”

HS näki myös nämä kaksi pyöräilijää raja-asemalla.

Anastasija Karklina näyttää puhelimellaan nappaamansa kuvaa ihmisistä, jotka Venäjän rajaviranomaiset pysäyttivät torstaina.

Anastasija Karklina näyttää puhelimellaan nappaamansa kuvaa ihmisistä, jotka Venäjän rajaviranomaiset pysäyttivät torstaina. KUVA: KIMMO RÄISÄNEN
Kaakkois-Suomen raja-asemille on pyöräillyt enenevässä määrin kuluneen viikon aikana kolmannen maan kansalaisia. HS:n haastattelemat turvapaikanhakijat kertoivat ostaneensa pyörät takakontista Viipurissa. Yksi turvapaikanhakija puolestaan kertoi STT:lle, että venäläisviranomaiset auttoivat häntä matkalla Suomen rajalle.

KARKLINA ei ole ainoa venäläinen, joka on pettynyt tilanteeseen. HS haastatteli myös kahta muuta Suomessa asuvaa venäläistä, joiden mielestä rajan pitäisi pysyä auki venäläisille. He eivät halunneet kommentoida asiaa nimellään.

Ystävykset nostavat myös esille sen, että monella Suomessa asuvalla venäläisellä on sukua kuten lapsia, vanhempia ja isovanhempia venäjän puolella.

”Isäni on yli 90-vuotias, minun on käytävä auttamassa häntä”, vanhempi ystävyksistä kertoo.

KAAKKOIS-SUOMEN rajanylityspaikoille on saapunut elokuusta lähtien tavallista suurempi määrä ihmisiä puutteellisin asiakirjoin. Viime päivinä rajan ylittäneiden määrä on kiihtynyt.

Tiistaina illalla HS todisti, kuinka Nuijamaan rajan yli tultiin upouusilla polkupyörillä. HS haastatteli Joutsenon vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoita, jotka kertoivat ostaneensa pyörät peräkontista Viipurissa.

Rajalle saapuvat ovat Suomesta turvapaikkaa hakevia kolmansien maiden kansalaisia: muun muassa irakilaisia, syyrialaisia, turkkilaisia ja somalialaisia.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) kertoi tiedotustilaisuudessa torstaina Suomen päätöksestä sulkea osa raja-asemista. KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS
RAJAVARTIOLAIN mukaan valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta tai rajanylitysliikenteen rajoittamisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen tai rajoittaminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.

Samoin perusteilla valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan. Keskittäminen edellyttää myös sitä, että Suomen rajoilla on oltava joko saavuttava lyhyessä ajassa poikkeuksellisen suuri määrä maahantulijoita tai on oltava tieto tai perusteltu epäily siitä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa.



Hallituksen tiedotustilaisuus rajanylityspaikkojen sulkemisista 16.11.2023

art-2000009994597.html





Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi HS:lle tiistaina, ettei Suomella ole tietoa siitä, kannustetaanko turvapaikanhakijoita rajalle.

”Mutta on selvää, että heitä autetaan. Heitä on saatettu ja kuljetettu”, Orpo sanoi.

Yksi STT:n haastattelema Suomen rajan Venäjältä polkupyörällä maanantaina ylittänyt turvapaikanhakija kertoi tietotoimistolle, että venäläispoliisit auttoivat häntä pääsemään Suomen rajalle.



Nuijamaan raja-asemalle saavuttiin pyörällä 14.11.2023
 
Mitä ihmettä tarkoittaa tuo nyt pyörivä uutinen ettei kaikkia raja-asemia suljettaisi? Eihän siinä ole mitään järkeä. Jos ämpärin pohjassa on kymmenen reikää ja niistä tukitaan viisi, niin se ämpäri jatkaa yhä vuotamistaan. Kaikki reiät kiinni NYT!

 
Harmi kun maksumuurin takana. Ei harmi kun näyttää rysyjä vituttavan.



Kommentit järjestään oikeanlaisia:

"Eikö nämä venäläiset ole yhtään pettyneitä oman hallituksensa toimiin? Sama retoriikka kuin virallisemmilla tiedottajilla. Vika on aina jossain toisaalla."

"Tiedoksi hänelle, että Venäjä tuhonnut useamman miljoonan ukrainalaisen mahdollisuuden tavata sukulaisiaan. Osan mahdollisuudet ovat menneet ikuisesti. Isoäiti, äiti ja pikkuveli ovat matkanneet ajasta iäisyyteen. Isä ja isoveli odottavat omaa kohtaloaan mutaisessa juoksuhaudassa. Siinä Kirklinalle mietittävää".

"Näillä järkyttyneillä venäläisillä on nyt mietinnän paikka. Ovatko Suomessa vaiko venäjällä. Kyse kuitenkin lyhyestä ajasta. Mutta tuo järkyttyminen kuvaa hyvin venäläistä mielen maailmaa. Se on äärimmäisen itsekäs.

Minusta tuo ramppaaminen ja trokaaminen olisi pitänyt lopettaa jo aikaa sitten. Joka päivä rajan ylittää kymmeniä busseja ja yksityisautoja. Ymmärrän, että sukulaisia käydään katsomassa, mutta todella monen tarkoitus on vain hyötyä trokaamisen muodossa venäjän hyökkäyssodasta. Loppuupa nyt se bensarallikin, jota itsekkäät suomalaiset harrastavat. Jopa kehuvat toimiaan haastatteluissa."
 
Viimeksi muokattu:
Kuitenkin jämäkästi on tätä lähdetty torjumaan. Edellinen hallitus olisi sulkenut raja-asemilta kahviot vähentääkseen vetovoimatekijöitä.
Mutta hö, tuohan olisi ollut ihan toimiva konsepti! Ei esimerkiksi kukaan itseään kunnioittava, henkensä edestä pakeneva PFDJ:n jäsen voi kuvitellakaan että...
Eritrealaiset turvapaikanhakijat osoittava mieltä vastaanottokeskuksen surkeita oloja vastaan "Siellä ei ole kahvilaa. Me vain syömme ja nukumme."
http://www.lappeenrannanuutiset.fi/...aan-lappeenrannan-maahanmuuttoviraston-edessa
Tiedän tiedän, eihän tuotakaan juttua enää löydy. Muistiaukko on iskenyt. Mutta Joutsenossa ei tosiaan ollut vastaanottokeskuksessa edes kahvilaa! "Misa on mun ihmisoikeus? Misa on mun kahvila?"
 
Vasemmistoliitto huolissaan.



Vasemmistoliiton Merja Kyllönen kysyy, miten huolehditaan turvapaikan haun yhteydessä siitä, että Suomi noudattaa kansainvälisiä turvapaikka- ja pakolaissopimuksia, joihin on sitoutuneet. Eli miten turvataan tosiasiallinen turvapaikanhakuoikeus.

– Tiedämme kaikki että hybridivaikuttamisella pyritään lietsomaan paniikkia ja saamaan kansainväliset sopimuksetkin rakoilemaan. Ei pidä provosoitua kun provosoidaan, Kyllönen viittaa presidentti Mauno Koivistoon.

Sisäministeri Mari Rantanen painottaa ettei kyse ole turvapaikka- tai maahanmuuttopolitiikasta, vaan asia joka liittyy Suomen suvereniteettiin. Jos tulijat eivät pääse Suomeen, he voivat jäädä Venäjälle.
 
Back
Top