Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Tilannepäivitystä.

Venäjältä elokuun jälkeen tulleista turvapaikanhakijoista yksikään ei ollut saanut helmikuun loppuun mennessä myönteistä turvapaikkapäätöstä Suomessa.

Tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä tulijoiden joukossa on yhteensä yli 500 syyrialaista ja jemeniläistä, joiden hakemuksia ei ole vielä käsitelty. Näiden maiden kansalaiset ovat saaneet viime vuosina lähes varmasti myönteisen suojelupäätöksen Suomessa.
 
Ei se lähde, se ei ole vaihtoehto. Mutta otetaan nyt kuitenkin huomioon, että se toinen vaihtoehto voi ihan oikeasti olla jäädä vyöryn alle. Tilanne on äärimmäisen vaarallinen.

Suomesta voi tulla suurin pakolaisalue koko Euroopassa. Ei ole mitään syytä epäillä, että venäjä ei pystyisi tuomaan satajatuhansia tuonne rajalle.
Ei ole mitään syytä epäillä, ettenkö minä jaksaisi kanta peekooämmää tai kvkk:ta rajalle jos käsketään. Ja joku saattaa ottaa ja tehdä valtiolle kuuluvat hommat ihan omine lupineeen. Tämän maan paskomisen pitääkin jo loppua.
 
Minä pidän ryssän kätyrinä jokaista, joka mussuttaa ettei voida estää rajanylitystä. Aivan sama mitä estettä yritetään tyrkyttää ryssän eduksi. Paskat sopimuksista, paskat siitä mitä muut ajattelee. Tämä maa on meidän ja jälkeläistemme.
 
Ajatus siitä, että pressa menisi hattu kourassa pyytämään Putelta rajaa taas umpeen, on melkoisen naiivi. Ei meillä ole Putelle sellaista tarjottavaa, mikä sille kelpaisi. Suunnilleen NATO-ero ja sitä seuraava uusi YYA olisi riittävä nöyryyden aste.
Jos hyvin käy, niin Putinille voisi kyllä riittää se, että Suomen uusi presidentti nöyrtyi kahdenvälisiin korkean tason neuvotteluihin aikana, kun kukaan länsimainen johtaja ei edes vastaa puhelimeen, jos Putin soittaa.

Mutta sikäli kyllä olet oikeassa, että tod näk he vaatisivat jotain, jota olisi erittäin vaikea, mutta ei mahdotonta antaa. Esim. lupaus Ukrainan aseistamisen lopettamisesta.
 
Toivottavasti hallitus valmistelee kunnon toimenpiteet myös niille, jotka maahan onnistuvat pääsemään

Tiedusteluasiakirjojen Venäjän suunnitelmissa on perustaa 15 000 miehen vahvuinen ”rajapoliisijoukko", joka koostuisi entisistä libyalaisista puolisotilallisista joukoista ja jonka tehtävänä olisi valvoa siirtolaisvirtoja.

– Jos hallitset siirtolaisten reittejä, niin voit käytännössä vaikuttaa Euroopan maissa järjestettäviin vaaleihin. Voit vähentää tai lisätä siirtolaisten määrää kriittisellä hetkellä yleisen mielipideilmaston muuttamiseksi, turvallisuuslähde sanoo.

Eräällä nykyisellä puhemiehellä on ollut selvä näkemys asiasta jo pitkään, ja sitä on parempi väki paheksunut:

28.8.2017 15:25 ・ PÄIVITETTY: 28.8.2017 16:12​

Halla-aho haluaa: Turvapaikanhakijat eivät voi liikkua vapaasti​

Jussi Halla-aholla on ihat omat mielipiteet turvapaikanhakijoista.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä olisi ihanteellista, että turvapaikkapäätöstä odottavat henkilöt pidettäisiin säilössä. Halla-aho kuitenkin haluaisi vähintään, että säilöönotto tapahtuisi systemaattisesti sillä hetkellä, kun turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen tietoonsa.

– Luulen, että tämä on helpompi poliittisesti toteuttaa sillä tavalla. Mutta meidän mielestä ihanteellista olisi, että tämä tapahtuisi molemmissa päissä prosessia, eli henkilö, jolla ei ole oleskelulupaa, ei voisi liikkua vapaasti, Halla-aho sanoi STT:lle.https://demokraatti.fi/halla-aho-haluaa-turvapaikanhakijat-eivat-voi-liikkua-vapaasti
 
Ajatus siitä, että pressa menisi hattu kourassa pyytämään Putelta rajaa taas umpeen, on melkoisen naiivi. Ei meillä ole Putelle sellaista tarjottavaa, mikä sille kelpaisi. Suunnilleen NATO-ero ja sitä seuraava uusi YYA olisi riittävä nöyryyden aste.

Onko vieläkään selvinnyt hinta minkä Niinistö tuosta joutui maksamaan ? Tämän 2015 venäjälle antautumisen jälkeen, ei tapahtunut käytännössä yhtään mitään tuollaisen vastaavan kiristämisen estämiseksi. Ei yhtään mitään.

Maahanmuutto, tuo Suomen pyhä lehmä.
 
Toivottavasti hallitus valmistelee kunnon toimenpiteet myös niille, jotka maahan onnistuvat pääsemään

Eräällä nykyisellä puhemiehellä on ollut selvä näkemys asiasta jo pitkään, ja sitä on parempi väki paheksunut:

Jussi on ollut hyvin monessa asiassa oikeassa. Valitettavasti vallassa olevat eivät ole haluneet kuunnella.

Nyt ollaan tilanteessa että tämä ”valmistautumisen suurvalta” ei ole tehnyt mitään käytännöllistä estääkseen pakolaisaseen käytön. Aikaa on ollut 9 vuotta !

Nykyinen hallitus yrittää jotain nopeasti puuhastella. Ei tule onnistumaan riittävän hyvin. Muutaman kuukauden valmisteluaika näin hankalille lainsäädännän muutoksille on aivan liian lyhyt aika.
 
Viimeksi muokattu:
Ajatus siitä, että pressa menisi hattu kourassa pyytämään Putelta rajaa taas umpeen, on melkoisen naiivi. Ei meillä ole Putelle sellaista tarjottavaa, mikä sille kelpaisi. Suunnilleen NATO-ero ja sitä seuraava uusi YYA olisi riittävä nöyryyden aste.
Juuri näin! Tai sitten he ehdottavat jotakin rajoituksia DCA-sopimukseen tai ulkomaisten joukkojen määrään meillä. Siksi mihinkään "neuvonpitoon" ryssän kanssa ei tule ryhtyä. Ryssän pelikirja on edelleenkin melkoisen muuttumaton. Kuten aiemmin totesin, on Suomen horjuttaminen maahan pyrkivien avulla halpa ja hyvä keino. Kaupan päälle saadaan vielä lietsottua täällä asustelevia ryssiä siihen, että miten heitä täällä sorretaan. Tämä öyhötys on jo alkanut heidän tahollaan.
 
Ryssään ei pidä koskaan luottaa paskan vertaa. Ja sen kusipäisyys on ehtymätön luonnonvara.
 
Jussi on ollut hyvin monessa asiassa oikeassa. Valitettavasti vallassa olevat eivät ole haluneet kuunnella.

Nyt ollaan tilanteessa että tämä ”valmistautumisen suurvalta” ei ole tehnyt mitään käytännöllistä estääkseen pakolaisaseen käytön. Aikaa on ollut 9 vuotta !

Nykyinen hallitus yrittää jotain nopeasti puuhastella. Ei tule onnistumaan riittävän hyvin. Muutaman kuukauden valmisteluaika näin hankalille lainsäädännän muutoksille on aivan liian lyhyt aika.
Tarvittaisiin aitaa ja pitkälti. Homma on housuissa jos maahan pääsevät.
 
Uutinen koskien koko Eurooppaa.

Tiedustelulähteet: Venäjä valmistelee tukahduttavaa aaltoa rajoilla​

Brittilehti The Telegraph on nähnyt tiedusteluasiakirjoja, jotka paljastavat Venäjän suunnitelman siirtolaisvirtojen ohjailemiseksi.

Asiakirjojen mukaan Venäjä aikoo käyttää yksityisiä puolisotilaallisia joukkoja ohjailemaan siirtolaisia kohti Eurooppaa. Venäjällä on vaikutusvaltaa useilla Euroopan mantereelle johtavilla reiteillä.

Kevään lähestyessä Venäjän odotetaan tehostavan toimintaansa.

Tiedusteluasiakirjojen Venäjän suunnitelmissa on perustaa 15 000 miehen vahvuinen ”rajapoliisijoukko", joka koostuisi entisistä libyalaisista puolisotilallisista joukoista ja jonka tehtävänä olisi valvoa siirtolaisvirtoja.

Uutinen koskien koko Eurooppaa.

Nyt sitte vaan pikaisesti lyömään lukkoon koko EU-aluetta/Eurooppaa koskeva uusi "siirtolais" käytäntö, jossa rajojen yli ei yksinkertaisesti pääse millään verukkeella luvatta. Tarvittaessa käytetään voimaa riittävästi, mitä se missäkin tilanteessa se "riittävä voima" tarkoittaa, mutta tuleminen kertakaikkiaan loppuu... Siinä voikin sitte ryssä olla ihmeissään, että mihin me nää sadat tuhannet läpsyt nyt sitte häädetään, ku tämä suunnitelma meni myttyyn, eikä ne ole ryssälästä mihinkään lähdössä... Sitte heräsin ja päästin kissan ulos...
 
Back
Top