Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena

On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka
, sanoo raportin laatinut Philippe Legrain. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa, hän laskee.

 

Videot: Näin siirtolaiset vaeltavat kohti Suomea ja saavat polkupyöriä Venäjän tarkastuspisteellä​

Ylen haltuunsa saamilla videoilla näkyy kymmeniä siirtolaisia tarkastuspisteellä, joka sijaitsee 50 kilometriä Vartiuksen raja-asemalta itään.

 
Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena

On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka
, sanoo raportin laatinut Philippe Legrain. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa, hän laskee.

Suomessakin vastaavia lausuntoja jaelleet pitäisi pukea pitkähihaisiin paitoihin pois, yhteiskunnalle vaarallisina
 
HS tuuttaa venäjän propagandaa sellaisenaan läpi..😡

Venäläisten rajavartijoiden kerrotaan suhtautuvan heihin kärsivällisesti, eikä majoittujia ainakaan vielä lauantaina ollut ajettu menemään. He voivat oleilla Venäjällä niin kauan kuin viisumi on voimassa.

Jenni Jeskanen tekee aina tämän. Ei mitään kritiikkiä: vain Venäjän median toistoa.
 
Tämän vuoksi raja otti bussin matkustajat sisään Vartiuksessa
 
Rajavartioilta on kerättävä pyssyt pois !
Mitä ne niillä tekee ?
Tämä homma on toisinto ruotsin rajalta.
Mitään ei haluta tehdä.
Mitään ei kyetä tekemään.
Suomeen voi tulla aivan kuka tahansa lomailemaan niin pitkäksi aikaa kuin haluaa suomalaisten maksamana.
Tämän on todistettu olevan näin jo yli 10 vuotta.
Viimeinen sammuttaa valot tämä oli tässä.

Rajavartiolaki

35 §

Rajavartiomiehen voimakeinot​


Rajavartiomiehellä on virkatehtävää suorittaessaan oikeus, jollei muualla laissa toisin säädetä, vastarinnan murtamiseksi, henkilön paikalta poistamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi, vapautensa menettäneen pakenemisen estämiseksi, esteen poistamiseksi taikka välittömästi uhkaavan rikoksen tai muun vaarallisen teon tai tapahtuman estämiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. Rajavartiomiehen voimakeinojen puolustettavuutta arvioitaessa on otettava huomioon virkatehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevat voimavarat sekä muut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat. Jos voimakeinojen käyttäminen on välttämätöntä, on niitä käytettävä vain siinä määrin ja siihen saakka, kun laissa säädetyn virkatehtävän suorittamiseksi välttämättä on tarpeen (lievimmän keinon periaate).


Sillä, joka rajavartiomiehen pyynnöstä tai tämän suostumuksella tilapäisesti avustaa rajavartiomiestä tilanteessa, jossa on välttämätöntä turvautua sivullisen voimakeinoapuun erittäin tärkeän ja kiireellisen rajavartiolaitoksen tehtävän suorittamisessa, on oikeus rajavartiomiehen ohjauksessa sellaisten välttämättömien voimakeinojen käyttämiseen, joihin rajavartiomies toimivaltansa rajoissa hänet valtuuttaa.


Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä. Oikeudesta voimakeinojen käyttämiseen aluevalvontatehtävässä säädetään aluevalvontalaissa (755/2000). Siitä, miten puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 23 §:ssä tarkoitettua sotilaan ja sotilasesimiehen voimakeinojen käyttöoikeutta sovelletaan rajavartiolaitoksessa, säädetään rajavartiolaitoksen hallintolain 31 §:ssä. (11.5.2007/554)


Rajavartiomiehellä on virantoimituksessa lisäksi oikeus hätävarjeluun siten kuin rikoslain 4 luvun 4 §:ssä säädetään. Tällaisessa hätävarjelussa rajavartiomies toimii virkavastuulla. Arvioitaessa hätävarjelun puolustettavuutta on otettava huomioon rajavartiomiehelle koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella asetettavat vaatimukset. (19.9.2014/749)

Ja

35 c § (19.9.2014/749)

Ampuma-aseen käyttö​


Ampuma-asetta voidaan käyttää vain silloin, kun kyseessä on välitöntä ja vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen eikä lievempää keinoa pysäyttämiseksi ole käytettävissä. Ampuma-asetta voidaan lisäksi käyttää kiireellistä ja tärkeää tehtävää suoritettaessa esineen, eläimen tai muun vastaavan esteen poistamiseksi. Ampuma-asetta ei saa käyttää väkijoukon hajottamiseksi, ellei ampuma-aseessa käytetä kaasupatruunoita tai muita vastaavia ammuksia niistä erikseen annettujen määräysten mukaisesti.


Ampuma-aseen käytöllä tarkoitetaan ampuma-aselain (1/1998) 2 §:ssä tarkoitetun ampuma-aseen käytöstä varoittamista, ampuma-aseella uhkaamista ja laukauksen ampumista. Ampuma-aseen esille ottaminen ja toimintavalmiuteen saattaminen eivät ole ampuma-aseen käyttöä.


Ampuma-aseella uhkaamisesta ja laukauksen ampumisesta päättää rajavartiolaitoksen päällikkö, rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö, rajavartiolaitoksen esikunnan raja- ja meriosaston osastopäällikkö, rajavartioston tai merivartioston komentaja tai apulaiskomentaja, rajavartioston tai merivartioston rajatoimiston ja meritoimiston päällikkö tai vähintään kapteenin tai kapteeniluutnantin arvoinen rajavartiomies, jos se tilanteen kiireellisyys huomioon ottaen on mahdollista.

Rajavartiolain puitteissa ei tulla näkemään tilannetta, jossa rajaukot ampuvat esteiden läpi murtautuvia massoja voimankäytöllisesti. Ei missään tilanteessa. Hätävarjeluoikeus on erikseen.

Jotta RVL virkahenkilöt voivat ampua piikkilankasaksin, rynnäkkötikkain ja tavanomaisin murtovälinein esteiden läpi maahan tunkeutuvia esimerkiksi armeijakunnan vahvuisia polkupyöräjoukkoja niin pitää kaiketi olla kyseessä sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävä ja jokainen voi mielessään kuvitella miten korkea kynnys on käyttää sotilaallista voimaa ts. lähtökohtaisesti tappavaa voimaa aseettomia naisia, lapsia, vanhuksia ja hädänalaisia nuorukaisia kohtaan. Ja tuolloin kyse on lähtökohtaisesti PV vetoisesta hommasta.

Sellaista tilannetta ei tule olemaan, jossa noin menetellään. Ei vaikka noita tulisi tänne 6 miljoona.
 
Ja



Rajavartiolain puitteissa ei tulla näkemään tilannetta, jossa rajaukot ampuvat esteiden läpi murtautuvia massoja voimankäytöllisesti. Ei missään tilanteessa. Hätävarjeluoikeus on erikseen.

Jotta RVL virkahenkilöt voivat ampua piikkilankasaksin, rynnäkkötikkain ja tavanomaisin murtovälinein esteiden läpi maahan tunkeutuvia esimerkiksi armeijakunnan vahvuisia polkupyöräjoukkoja niin pitää kaiketi olla kyseessä sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävä ja jokainen voi mielessään kuvitella miten korkea kynnys on käyttää sotilaallista voimaa ts. lähtökohtaisesti tappavaa voimaa aseettomia naisia, lapsia, vanhuksia ja hädänalaisia nuorukaisia kohtaan. Ja tuolloin kyse on lähtökohtaisesti PV vetoisesta hommasta.

Sellaista tilannetta ei tule olemaan, jossa noin menetellään. Ei vaikka noita tulisi tänne 6 miljoona.

Ampuiko puolalaiset rajamiehet ja poliisit vastaavassa tilanteessa kohti kovilla ? Minä en tällaista muista. Kaasua, vesitykkejä ym. lievempiä keinoja kyllä käytettiin.
 
Dramaattiset kuvat Venäjältä: Turvapaikanhakijoiden joukkiot vaeltavat 35 kilometrin päässä Vartiuksesta
Sunnuntaina Venäjän Kostamuksessa kuvattu materiaali paljastaa turvapaikanhakijoiden vyöryn.

Iltalehden Venäjän puolelta Kostamuksesta saama kuvamateriaali näyttää useiden turvapaikanhakijoiden taittavan matkaansa jalkaisin tai polkupyörillä. Videot ja kuvat on kuvattu sunnuntaina iltapäivällä.

Iltalehden saaman tiedon mukaan Kostamukseen saapui iltapäivällä satoja turvapaikanhakijoita. Alueella kerrotaan olevan myös paljon polkupyöräkauppiaita.

Turvapaikanhakijoiden uskotaan lähestyvän Vartiuksen raja-asemaa tulevien päivien aikana.

Iltalehden tietojen mukaan Suomen rajaviranomaiset ovat tietoisia tilanteesta. Viranomaistenkin korviin on kantautunut huhuja suurista ihmismääristä.

6168d29f15920b1effa440a36012f77f307838ea92d7c84b980cbed3fe648244.jpg



Mikä tuo kaminalla varustettu kontti on?
 
. vanha artikkeli
 
Ampuiko puolalaiset rajamiehet ja poliisit vastaavassa tilanteessa kohti kovilla ? Minä en tällaista muista. Kaasua, vesitykkejä ym. lievempiä keinoja kyllä käytettiin.
Joku yksittäinen selkään ampuminen maastossa taisi olla. Tässä omassa viestissäni vastasin toiselle keskustelijalle enkä olettanut RVL ampuvan näitä kylmissään ja nälissään värjötteleviä ihmisparkoja. Niin ei tule tapahtumaan missään olosuhteissa.

Rajavartiomiehen voimankäyttöoikeus on määritetty selvästi Rajavartiolaissa ja sen puitteissa voidaan ihan hyvin kaasuttaa jo nyt jokainen, joka koskee rajalla oleviin esteisiin ilmeisenä pyrkimyksenä särkeä niitä tai tulla laittomasti yli aina siihen pisteeseen asti, kunnes sandaali on Suomen puolella ja oranssien kasvojen keskeltä kuuluu parahdus "asylum". Silloin alkaa turvapaikkaprosessi.
 
Ei ehkä todennäköisin skenaario, mutta näitähän on täälläkin pohdittu. Hyvä että myös isot pojat puhuvat.




...Ja toki tästä oli puhetta myös taannoisen suojeluasealoitteen perusteluissa.

Hyvää perustetta sille Halla-Ahon säilöönottamisaloitteelle, vaikka ei olisikaan samaa mieltä tuosta solutuksen todennäköisyydestä.

Parempi ottaa varman päälle. Säilöön.

EDIT: En nyt siis tarkoita, että meidän Mestari pitäisi ottaa säilöön. Vaan ne muut.
 
Viimeksi muokattu:
No tässähän nämä

Katso liite: 87337

Katso liite: 87338

64.5483981034606, 30.958889501240606

Vajaa 50km Suomen rajasta tietä pitkin, 11 km ennen kostamusta.

Eiköhän tämä ole naapurin järjestämä photo-op. Ristiä ei streetviewssä näy, on siis uusi.
Vartius-Lyttä rajanylityspaikan jälkeen on kohta ortodoksinen risti tien vasemmalla puolella kalliolla. Ylempi risti on Vuonnisen kylässä ja alempi Kostamuksen pikitien pysähdyspaikalla, josta kääntyy tie Borovoille. Kaunein matkamiehen risti on Ristiniemessä, Ylä-Kuitilla.

📸 Katso tämä julkaisu Facebookissa
 
Back
Top