venäjän mielipide suomen puolustusvoimista
- Viestiketjun aloittaja herra47
- Aloitus PVM
Jos Venäjä tai vaikka NATO antaa ymmärtää, ilman konkreettisia faktoja, että Suomella se vasta onkin iskukykyinen armeija, niin siinä on vaara, että meillä poliitikot tuudittautuvat näin uskomaan, ja alkavat levätä laakereillaan. Saattaa syntyä harha, että nyt on kaikki hyvin, vihollisen hyökkäyskynnys on erittäin korkea, joten jatketaan tällä tiellä. Voidaan sortua ajatukseen, että kun puolustus on näinkin uskottava, niin lykätään kehitystä, voidaan ehkä jopa karsia jostain.
Meidän pitää aina itse tietää omat vahvuutemme ja kehityskohteet, sekä se kuuluisa puolustuksen uskottavuus. Eivät ne asiat muualta selviä, ellei sitten tehdä jokin auditointi-tyyppinen arviointi, joka antaa suht luotettavia lukemia.
Meidän pitää aina itse tietää omat vahvuutemme ja kehityskohteet, sekä se kuuluisa puolustuksen uskottavuus. Eivät ne asiat muualta selviä, ellei sitten tehdä jokin auditointi-tyyppinen arviointi, joka antaa suht luotettavia lukemia.
Jos haluaa historian havinaa tutkia ja mitä mieltä Joe-setä oli Suomalaisten taistelukyvystä kansana. Ko. aiheesta on tehty kirjakin (nimeä en nyt muista) Kyseessä on kirjallinen dokumentointi kritiikkikokouksesta, missä keskusteltiin talvisodasta sodanjohdon kesken.
Stalinin esikunta ei Suomen sodanjohtoa arvostaneet, sotilaita kylläkin. Kyse on siis talvisodasta heti sen päättymisen jälkeen.
Lisätty myöhemmin: Kirjan nimi on Puna-armeija Stalinin tentissä.
Juttua aiheesta löytyy tuolta:
http://maanpuolustus.net/threads/st...n-sotilaallisista-taidoista-talvisodassa.315/
Stalinin esikunta ei Suomen sodanjohtoa arvostaneet, sotilaita kylläkin. Kyse on siis talvisodasta heti sen päättymisen jälkeen.
Lisätty myöhemmin: Kirjan nimi on Puna-armeija Stalinin tentissä.
Juttua aiheesta löytyy tuolta:
http://maanpuolustus.net/threads/st...n-sotilaallisista-taidoista-talvisodassa.315/
Viimeksi muokattu:
Kuka siellä oikeasti tietää mitä talvi-jatkosodassa tapahtui. Onko varma, että kun yletään sotilasarvossa tietyn tason yli niin yhtäkkiä kerrotaankin kaikki historian tapahtumat uudelleen aivan toisin päin kuin mitä niitä on lapseta saakka koulussa ja virallisessa historiassa opetettu. Ei siinä paljon muuta ehtisi sitten opiskelemaan, kun tuo 39-44 fasistien provosoima rajakahakkakin on vain yksi miljoonasta "käänteis- totuudesta" jota siellä suuren isänmaan suojelemiseksi edelleen kerrotaan.
Eli en usko, että takaraivossa on mitään muuta kuin korkeintaan empijällä kylmä pistoolin piippu. Sen siellä muistaa kyllä vielä kaikki.
Eli en usko, että takaraivossa on mitään muuta kuin korkeintaan empijällä kylmä pistoolin piippu. Sen siellä muistaa kyllä vielä kaikki.
En minäkään usko, että historian painolasti vaivaisi esikuntia, kun pohditaan luoteis-naapurin sotilaallista potentiaalia. Kyllä ne de factot osataan tarkastella ihan tähän päivään istuttaen. Sitä paitsi vähintään joka toinen sukupolvi tarvitsee lohmon kalloonsa, ennenkuin aivot valaistuvat. Toivottavasti itse osaamme välttää tuon lohmon ottamisen otsaan? Se, että venäläiset saivat luoteisrintamillaan köniin, niin ei ollut ihan iisiä suomalaisillakaan, se kannattaa varmaan muistaa. 84 tuhatta nuorukaista ja miestä siirtyi ennenaikaiselle ikuisuusmatkalle, kun toppailtiin hyökkääjää. Ei se lohduta yhtään, että hyökkääjiä "kuoli varmalla enempi"......
Parasta olla tuudittautumatta sen varaan, että venäläiset paskovat taktiset housunsa lukiessaan "rajakahakasta -39" tai "suuresta isänmaallisesta sodasta vaskisteja vastaan". Käsittääkseni tuohon jälkimmäiseen hukkuu kaikki pienemmät sodanpoikaset yhden otsikon alle: taistelu vaskismia vastaan, joka päättyi sankarilliseen pa:n voittoon ja marssiin Berliiniin.
Jos on meillä osattu kirjoittaa kenraalien kilvenkiillotuskirjallisuus ihan parhaiden kykyjen mukaan, niin eipä varmasti Venäjällä olla siinä jääty toiseksi. Virallisen totuuden lallattaminen hukuttaa helposti monet tosiolevaiset asiat unhoon....
Olisi mielenkiintoista tietää, minkä arvon antaa joku moderni versio stavkasta luoteisnaapurin maanpuolustustahdolle? Miten siihen saisi iskettyä kiilaa? Tarvitseeko siihen iskeä kiilaa vai riittääkö, että kenties aika pieninä pidetyt operatiiviset voimat saataisiin höyhennettyä? Jos istun hetkeksi tuollaisen marsalkan housuihin:
luoteisnaapurin operatiiviset joukot ovat ........pienet.
Ilmavoimat numeerisesti pienet.
Merivoimat ...vielä pienemmät.
Pienuus. Se ajatus tulee ensinnä mieleen. Kun istutte tuollaisen marsalkan housuihin, joka puuhaa ihan eri mittaluokan touhujen kanssa, eikös vain. Marsalkka voi ynnäillä, että pienet on, mutta hyvin aseistetut ja organisoidut...mutta pienet. Ottaako marsalkka edes laskuihin meikäläisiä alueellisia ja paikallisia joukkoja? Joita hänen katsannossaan roudataan paskanhajuisilla traktoreilla ja siviilikuorma-autoilla. En tiedä ottaako, mutta en ihmettelisi, jos ei ottaisi.
Sitten marsalkka sytyttää papirossin ja pohtii, onko Suomi lyöty, jos sen operatiiviset voimat on pantu varikkokuntoon? Joutuuko toisen papirossin aikana jo pohtimaan sitä, että entäs jos maanpuolustustahtoa onkin vielä jäljellä ja vauhti eikun pahenee? Tuppaa tulemaan vastaan aika, kenties, hommaan sotkeutuu jo muitakin.....
Minusta asia on niin, että "taistella pitää, vaikka lopputulos näyttää epävarmalta". Olette varmaan vastanneet joskus tuohon kysymykseen. Koska vain siten voimme antaa mahdollisuuden sille, että meitä autetaan. Piste.
Parasta olla tuudittautumatta sen varaan, että venäläiset paskovat taktiset housunsa lukiessaan "rajakahakasta -39" tai "suuresta isänmaallisesta sodasta vaskisteja vastaan". Käsittääkseni tuohon jälkimmäiseen hukkuu kaikki pienemmät sodanpoikaset yhden otsikon alle: taistelu vaskismia vastaan, joka päättyi sankarilliseen pa:n voittoon ja marssiin Berliiniin.
Jos on meillä osattu kirjoittaa kenraalien kilvenkiillotuskirjallisuus ihan parhaiden kykyjen mukaan, niin eipä varmasti Venäjällä olla siinä jääty toiseksi. Virallisen totuuden lallattaminen hukuttaa helposti monet tosiolevaiset asiat unhoon....
Olisi mielenkiintoista tietää, minkä arvon antaa joku moderni versio stavkasta luoteisnaapurin maanpuolustustahdolle? Miten siihen saisi iskettyä kiilaa? Tarvitseeko siihen iskeä kiilaa vai riittääkö, että kenties aika pieninä pidetyt operatiiviset voimat saataisiin höyhennettyä? Jos istun hetkeksi tuollaisen marsalkan housuihin:
luoteisnaapurin operatiiviset joukot ovat ........pienet.
Ilmavoimat numeerisesti pienet.
Merivoimat ...vielä pienemmät.
Pienuus. Se ajatus tulee ensinnä mieleen. Kun istutte tuollaisen marsalkan housuihin, joka puuhaa ihan eri mittaluokan touhujen kanssa, eikös vain. Marsalkka voi ynnäillä, että pienet on, mutta hyvin aseistetut ja organisoidut...mutta pienet. Ottaako marsalkka edes laskuihin meikäläisiä alueellisia ja paikallisia joukkoja? Joita hänen katsannossaan roudataan paskanhajuisilla traktoreilla ja siviilikuorma-autoilla. En tiedä ottaako, mutta en ihmettelisi, jos ei ottaisi.
Sitten marsalkka sytyttää papirossin ja pohtii, onko Suomi lyöty, jos sen operatiiviset voimat on pantu varikkokuntoon? Joutuuko toisen papirossin aikana jo pohtimaan sitä, että entäs jos maanpuolustustahtoa onkin vielä jäljellä ja vauhti eikun pahenee? Tuppaa tulemaan vastaan aika, kenties, hommaan sotkeutuu jo muitakin.....
Minusta asia on niin, että "taistella pitää, vaikka lopputulos näyttää epävarmalta". Olette varmaan vastanneet joskus tuohon kysymykseen. Koska vain siten voimme antaa mahdollisuuden sille, että meitä autetaan. Piste.
Piippu niskassa vertaukseen.
Jos kerran ammattimiehet tutkivat ja muistavat Suomen rintamalla koetut kauhut viimeiseltä tuhannelta vuodelta ja erityisesti viimeiseltä sadalta vuodelta, niin takuulla on myös muistissa miten kävi niiden kollegojen, jotka alkoivat vetoamaan tuleviin vaikeuksiin siitä taikka tuosta syystä. Varsinkin jos vastustaja oli jo paperilla pahasti alakynnessä.
On kaksi historian opetusta jotka on syytä kenraalin muistaa Suomea käsitellessä. Toisessa lähtee henki miehistöltä ja toisessa itseltä. Kumpaa opetusta noudattaa suorassa alistussuhteessa diktaattoriin oleva ryssän kenu?
Odotellessa, Normaali suolainen voipaketti pannulle sulamaan.
Jos kerran ammattimiehet tutkivat ja muistavat Suomen rintamalla koetut kauhut viimeiseltä tuhannelta vuodelta ja erityisesti viimeiseltä sadalta vuodelta, niin takuulla on myös muistissa miten kävi niiden kollegojen, jotka alkoivat vetoamaan tuleviin vaikeuksiin siitä taikka tuosta syystä. Varsinkin jos vastustaja oli jo paperilla pahasti alakynnessä.
On kaksi historian opetusta jotka on syytä kenraalin muistaa Suomea käsitellessä. Toisessa lähtee henki miehistöltä ja toisessa itseltä. Kumpaa opetusta noudattaa suorassa alistussuhteessa diktaattoriin oleva ryssän kenu?
Odotellessa, Normaali suolainen voipaketti pannulle sulamaan.
Jos ja kun doktriini suosii menestystä, niin veikkaanpa että kenua kiinnostaa välttää edeltäjien virheet, riippumatta selittelytaipumuksista. Vaikkei se miehistötappioita muuttaisi mihinkään, on aika iso ero kenun omassa elinajanodotteessa mennäänkö Kymestä yli että heilahtaa, vai tuleeko Lappeenrannan paraatista operaation ainoa onnenhetki.
Se pointti vielä rautalangasta: kenu on poliitikko, mutta sotilasorganisaatio tekee ihan oikeita töitä kun pureksii kaiken mistä voi oppia tulevaa varten. Pientä sisäistä dissonanssia voi aistia, jos uskoo että venäläiset ovat selvittäneet kaiken mahdollisen Suomen puolustusjärjestelyistä ja käyttävät siihen aktiivisesti paukkuja, mutta eivät huomioisi kaikkia oppimisaineistoja joita on käytössä.
Se pointti vielä rautalangasta: kenu on poliitikko, mutta sotilasorganisaatio tekee ihan oikeita töitä kun pureksii kaiken mistä voi oppia tulevaa varten. Pientä sisäistä dissonanssia voi aistia, jos uskoo että venäläiset ovat selvittäneet kaiken mahdollisen Suomen puolustusjärjestelyistä ja käyttävät siihen aktiivisesti paukkuja, mutta eivät huomioisi kaikkia oppimisaineistoja joita on käytössä.