Venäjän sisällissota


JOS oli AN-26 niin sillä on rajallinen kyky kevyeen pommitukseen mutta useimmiten nämä ovat kevyitä rahtikoneita (joskus rahtina on sotilaita).

Nyt väitetään että kolme olisi kuollut, joten lentäjät muttei muita kyytiläisiä? Alustavia "tietoja" toki vasta.

Kiehtovasti muuten wikipediassa on taulukko vuosituotantomääristä, sen mukaan viimeinen uusi AN-26 kone olisi valmistunut vuonna 1986 (toki peruskorjaus, modernisointi yms. voinut tapahtua sen jälkeen mutta ei uustuotantoa, ei ainakaan saman konetyypin osalta). Normaali wikipedian tyyli toki eli taulukon numeroille ei ole esittää lähdettä, joten paras pitää se mielessä kun tätä tarkastelee: LÄHDE

1687599260928.png

Vuosituotantomäärät kuvaajan muodossa:

1687599649115.png

 
Viimeksi muokattu:
Me pakoitetaan niitä sulkemaan se. Samoin kuin pakoitettiin hakemaan Nato-jäsenyyttä. Ei se sen monimutkaisempaa ole.
Toisaalta aikakin nyt eri. En epäile etteikö EU/NATO ulkojaraja saataisi kiinni ihan hallituksen toimesta, jos verrataan 2014-15 tilannetta. Kokoomus paini silloin demareiden kanssa ja nyt pidettävä persut tyytyväisenä; rajan sulkeminen ilman hallituksen kaatumista on nyt mahdollista
 
Viimeksi muokattu:
Ratkasevaa tulee olemaan miten ensimmäinen kunnon tulikosketus Wagnerin ja Putinistejen välillä menee.
Jos Wagner vaan lyttää ne ja telegrammeihin vuotaa materiaalia jossa Wagnerit paistattelemassa voitollaan, niin toi lietsoo entistä enemmän paniikkia Putinin riveissä ja passivoi sellaisia entisestään jotka eivät mitään Putinin suurimpia faneja ollut, mutta eivät tiedä haluavatko ihan pettureiksi vielä ryhtyä.
Wagneri ei juuri muuta tarvitse kuin että suurinosa Venäjän joukoista katsoo sivusta mitä tapahtuu. Jota näemmä tapahtuu aika paljon, kun kerta Wagneri täysin vapaasti saanut ajella minne huvittaa.
Se mitä Putin tarvitsee myös on nopea ja näkyvä voitto, joka saisi sitten nämä aidallaistujat harkitsemaan seuraamuksia jos eivät ala tekee jotain.
Tässä tulikosketuksessa myös paikka ratkaisee. Eli jos wagner ehtii Moskovaan ja se kunnon tappelu tulee siellä niin kaikki tietää miten ryssän MoD tuollaisen hoitaa. Eli siviilit jää jalkoihin ja pahasti. Tuon jälkeen ei ole niinkään merkitystä voittiko putteli vai prigozin kun paremmalle kansalle selviää kertaheitolle heidän arvonsa nykyisessä ruskiimirissä. Muutama neliökilometri Moskovaa raunioiksi ammuttuna tekee hyvää russänmaalle.
 
Iso ongelma mahdollisessa Venäjän sisällissodassa on se, että Suomen poliitikoilla ei taida olla halua ja uskallusta pitää itärajaa kunnolla suljettuna, jolloin siitä yli todennäköisesti vaeltaisi kaikenlaista porukkaa (joka on aseettominakin kykeneväistä aiheuttamaan monenlaisia ikävyyksiä).

Avainministerit PM:iä lukuun ottamatta ovat kuitenkin "toisen sukupolven" persuja joten hitto miks ei?

Nyt on kultainen mahdollisuus osoittaa pysy kutsumaton poissa -politiikan välttämättömyys ja hyöty. Kansa kiittää koska näkee että vaihtoehto on katastrofi.
 
Rostovissa nähtiin T-90S ja T-80BV ainakin, tosin ne taisivat jäädä sinne. Ei ollut aikaa ottaa lavettien kyytiin ja toisaalta näyttäisi siltä että osa wagnerilaisista jäi miehittämään Rostovia eli kaikki eivät lähteneet kohti Moskovaa.

Prigozhin ei muuten ole julkaissut videota Putinin puheen jälkeen. Kiinnostaisi tietää, onko hänen mieli muuttunut. Toki vaikea enää tässä vaiheessa saada pullonhenkeä takaisin pulloon, liian myöhäistä sille.

Jotain raskaampaa on mukana & aktiivinen ilmatorjunta
 
Tässä tulikosketuksessa myös paikka ratkaisee. Eli jos wagner ehtii Moskovaan ja se kunnon tappelu tulee siellä niin kaikki tietää miten ryssän MoD tuollaisen hoitaa. Eli siviilit jää jalkoihin ja pahasti. Tuon jälkeen ei ole niinkään merkitystä voittiko putteli vai prigozin kun paremmalle kansalle selviää kertaheitolle heidän arvonsa nykyisessä ruskiimirissä. Muutama neliökilometri Moskovaa raunioiksi ammuttuna tekee hyvää russänmaalle.

Ryssälän siviilit kyllä tietävät mitä tuleman pitää...

 
Iso ongelma mahdollisessa Venäjän sisällissodassa on se, että Suomen poliitikoilla ei taida olla halua ja uskallusta pitää itärajaa kunnolla suljettuna, jolloin siitä yli todennäköisesti vaeltaisi kaikenlaista porukkaa (joka on aseettominakin kykeneväistä aiheuttamaan monenlaisia ikävyyksiä).
Eikö ollut suomella jokin suunnitelma jos jeltsinin lopettama vallankaappaus olisi kehittynyt sisällissodaksi
 
Back
Top