Venäjän sisällissota

Juhannuskeikan jälkipyykistä alkaa olla riittävästi lausuntoa, raporttia ja muutakin tietoa. Tärkein havainto näistä on nimenomaan se että mitään ei ole tehty. Erilaista propagandaa toitotetaan mutta itse puttelin reaktio puuttuu. Ei tullut pitkien puukkojen yötä, ei massapidätyksiä eikä muutakaan. Mitä ilmeisemmin putte ei tähänkään sano mitään ja virkakoneisto hoitaa. Mutta kun tähän ei lakipykälät käy kun wagnerit kuulemma armahdettiin.

Rehellinen kokonaiskuva on että puttelin hallinto on lamaantunut ja kaikki menee eteenpäin vanhoilla ohjeilla. Sota jatkuu, rahaa palaa ja mitään ei saada aikaiseksi. Ihan rehellinen tilannekuva on että ryssälässä ei ole tällähetkellä johtajaa ja ylin johto on siksi lamaantunut. Tämä wagnerien seikkailu saattoi olla myös yhteydenottopyyntö ryssälän ylimpään johtoon ja joku kait tuolta vastasi lopulta puhelimeen. Muuten prigozin olisi käynyt varmaan katsomassa istuuko siellä kuninkaan paikalla enää ketään.

Eri maiden yksi tärkein suunnitelma isojen kriisien varalle on hallinnon jatkuvuus. USA:n suunnitelmista aina välillä kirjoitellaan miten joku valitaan vara-vara-vara pressaksi kun muuten poliittinen johto on samassa paikassa. Diktatuureilla ei ole tälläistä, koska ei ole kuin se yksi diktaattori. Viimeviikon menon pohjalta oma veikkaus on että putteli on ollut koomassa varmaan kuukauden. Viimehetkillä nauhoitettiin näitä eri tilanteisiin sopivia puheita joista puuttuu kaikki tarkkaan aikaan tai henkilöön olevat viittaukset. Juhannuksena sitten pyöriteltiin kapinaan sopivan puheen nauha.

Zombi-valtio, sellainen taitaa olla nyt tuossa naapurissa.
 
Yksinkertaisimmillaan Girkinin ennustama vallankumous voi olla ja varmaan onkin se, että joku valtaklikin osanen lähettää Putlerin turvasäilöön ja tilalle astuu huolellisesti valittu uusi presidentti.
Sehän riippuu paljonko uusi pressa lupailee valtaklikille. Voihan siinä vähän tsaarilta lainassa ollutta omaisuutta mennä uudelleen jakoon, mutta jos olet kiltisti hiljaa niin saat pitää jo ryöväämäsi omaisuuden. Muussa tapauksessa, no, niinhän se sanonta vähän venäläistettynä menee että kun tsaari sulkee oven, avaa hän samalla ikkunan...
 
Kuka siellä kapinoisi? Mitä voitettavaa kapinoijalla olisi? Konkurssiin menevä pariah-maa? Kapina ihmisyyden, demokratian jne puolesta on yhtä todennäköinen asia kuin Kiuruveden IFK.

Kyllä se konkurssikypsä tunkiokin jonkun aina tsaariksi houkuttelee. Ikinä ei ole niin huonosti asiat, etteikö itsevaltias voisi mehustaa itselleen ja kavereilleen miljoonia. Parempi olla kunkkuna kuin alamaisena, roskakasassakin.
 
Yksinkertaisimmillaan Girkinin ennustama vallankumous voi olla ja varmaan onkin se, että joku valtaklikin osanen lähettää Putlerin turvasäilöön ja tilalle astuu huolellisesti valittu uusi presidentti.
Itse uskon että ne ei voi laittaa uutta presidenttiä ilman vaaleja, sellasethan on luvassa alle vuoden päästä. Kun media on nyt lujasti hallussa, ja Navalnyt ja muut mouhottajat on linnassa, voidaan laittaa presidentinvaaleihin melkein kuka tahansa ja saadaan sille "oikea" tuki.
 
Minua myös naurattaa tämä Girgin:n lapsellisuus ja kykenemättömyys nähdä maansa oikeaa tilaa. Mitään "kunniakasta" kapinaa ei tule, koska tuolla suurin osa on pelokkaita rottia. Suurinkin patriootti tai Z- ihminen vaihtaisi taatusti kansalaisutensa USA:n green card:iin välittömästi, jos se vain olisi mahdollista.

Itse en usko että tuolla enää mitään kapinaa nähdään.

Oma veikkaus kuitenkin on, että FSB pitää valtansa ja vaihtaa Putinin jossain vaiheessa toiseen.

Kyllä siellä kilpailevia valtaklikkejä on joille hyvinkin kelpaisi maan johtopaikka ja siten mahdollisuus hyödyntää valtion resursseja. Ei toki kunniakkaita sellaisia, vaan roistoja niin kuin Girkin itsekin.

Putinin väkivaltakoneiston romahdus rintaman romahtaessa ja vallan vaihtuminen Kremlissä ovat kaksi aivan eri asiaa, vaikka ensin mainittu loisikin otolliset olosuhteet jälkimmäiselle.
 
Tää on kyllä outoa. Jotenkin tuo on aidosti sekava soppa. Tämäkin viittaa bluffiin kuten moni muukin seikka. Mutta jos bluffia ei ole ja nämä bluffiin viittaavat seikat onkin aitoa kaaosta ja jo lamaantuneen halvaantuneen rosvovaltion romahduksen ensiaskelia niin toisaalta ollaan todella vaarallisilla vesillä. Kyllä Venäjä on nyt vaarallisimmillaan, ei toiminnallisen kapasiteetin osalta vaan arvaamattomien tuhoisien temppujen ja siitä sekä kaiken romahtamisesta seuraavan katastrofin vuoksi. Miljoonia nälkäsiä ihmisiä kun kävelee rajan yli Suomeen niin millä se voidaan mitenkään hallitusti hoitaa ilman että erämaan lait astuu voimaan ja se voittaa kellä vihasimmat koirat aidatulla pihalla sekä eniten aseita.
 
Wagner voi tehdä jossain kohteessa mitä vaan ja Venäjä pesee kätensä, onhan yhtiö nyt osoitettu laittomaksi itsenäiseksi orgaaniksi. Belarus rajoilla vs. Länsi noin esim. Ja voi se baccaakin kuumottaa.

Samaa mieltä. Jos siitä on hyötyä, joku maksaa palkan. Palkanmaksajan se tarvitsee. Kulut juoksevat. Missä joukko sitten operoi, siitä voi miettiä, kuka mahtaa olla maksumiehenä. Onko Putin, Luka vai molemmat. Joku muu? Tuskin lössi istuu pitkään leirillä 100 km Minskistä ja raapii muniaan ilman, että joku liksa juoksee. En ole kuullut, että olisi hajotettu enkä että olisivat massoittain lähteneet kotiin, vaikka se varmasti olisi ollut mahdollinen ratkaisu.
 
Ryssälässä kuten muissakaan diktatuureissa kapina ei onnistu vaikka kuinka paljon kansalaisia lähtisi mellakoimaan.. tarvitaan uskottava keulakuva joka saa taakseen myös riittävän määrän armeijan yksiköitä.

Kapinan/vallankumouksen/vallankaappauksen onnistuminen vaatii mielestäni aina armeijan tuen tai ainakin neutralisoinnin. Ei vain diktatuureissa.
 
Kuka siellä kapinoisi? Mitä voitettavaa kapinoijalla olisi? Konkurssiin menevä pariah-maa? Kapina ihmisyyden, demokratian jne puolesta on yhtä todennäköinen asia kuin Kiuruveden IFK.
Vaikka Venäjä on nyt konkurssin partaalla niin siellä on edelleen valtavat määrät varastettavaa, 90-luvun tyyliin suoritettava omaisuuden uusjako mahdollistaa taas tuhansien uusien miljardöörien synnyn.

Oikeaan aikaan toimimalla voi luoda omalle ryhmälleen vastaavat rikkaudet kuin nykyiset oligarkit ovat hankkineet...
 
Tää on kyllä outoa. Jotenkin tuo on aidosti sekava soppa. Tämäkin viittaa bluffiin kuten moni muukin seikka. Mutta jos bluffia ei ole ja nämä bluffiin viittaavat seikat onkin aitoa kaaosta ja jo lamaantuneen halvaantuneen rosvovaltion romahduksen ensiaskelia niin toisaalta ollaan todella vaarallisilla vesillä. Kyllä Venäjä on nyt vaarallisimmillaan, ei toiminnallisen kapasiteetin osalta vaan arvaamattomien tuhoisien temppujen ja siitä sekä kaiken romahtamisesta seuraavan katastrofin vuoksi. Miljoonia nälkäsiä ihmisiä kun kävelee rajan yli Suomeen niin millä se voidaan mitenkään hallitusti hoitaa ilman että erämaan lait astuu voimaan ja se voittaa kellä vihasimmat koirat aidatulla pihalla sekä eniten aseita.
Ei ne Afrikassakaan ala läpsytteleen maasta toiseen ennenkuin kuin ruoka loppuu ja ryssälässä osataan kuitenkin kotitaloustarpeeseen viljellä joten turhaa vauhkoilua, ei mitään massamaista ihmisten liikkumista ole tulossa. Ne käpertyvät kukin mökkeihinsä, syövät mitä saavat ja kituuttavat onnettoman elämänsä loppuun. Syntyvyys ja kansantalous laskevat edelleen, kaupungistuminen pysähtyy ainakin toviksi ja joutuvat joinakin vuosina vaihtamaan öljyä & kaasua ruokaan.

Sellaista se on Venäjällä ollut vuosisatoja, edellisen vuosisadan loppupuolella tuotiin väkivallan uhalla ryhtiä tuohon lammaskansaan, lähes kaikki tekivät jotain työtä ja jonkinlaista edistystä tapahtui muun muassa teollisuuden sekä tieteen saralla, nyt ne oppivat taas vanhoille tavoille, jäävät kotiin odottamaan että joku tulisi sanomaan mitä helvettiä tässä elämässä pitäisi tehdä muuta kuin juoda votkaa.
 
Hyvin paljon olen samaa mieltä. Varsinkin maaseudulla ei mikään muutu. Mutta Pietarissa asuu yli 5 miljoonaa ihmistä, jne. Kyllä jos kunnolla tasapaino järkkyy ja kaupat tyhjenee ja väkivaltaa ja sekasortoa on tarjona nälänhädän ohella niin lähtee kai ihmiset liikkeelle. Varastelee ja ryöstelee ekana naapureilta ja muusta lähiseudusta ja juuri se kiihdyttää isompaa kansanvaellusta alkavaksi. Jos koko Venäjä koetaan vaaralliseksi niin pyrkiihän ne ihmismassat pois naapurimaihin. Meneekö tilanne silti ikinä näin pahaksi onkin ihan toinen juttu.
 
Tällasia ajatuksia mulla:
Jos ja kun putleri (toivottavasti) pian syrjäytetään, niin käydään spekulaatiota mahdollisesta seuraajasta. Mun arvaukseni olisi joku sellainen, joka antaa korruption jatkua (koska muutenhan korruptiosta hyötyvät heittäisivät hänet ikkunasta), mutta joka ryssälän talouden paikkaamiseksi ryhtyisi epätoivoisesti nuoleskelemaan länttä. Tämä tarkoittaisi kaikenlaisen sotien lopettaminen ja alkaminen käyttäytymään ihmisiksi. Luulisi, että ryssän kansalla olisi intressejä talouden kohentamiseksi. Mihinkään sen syvällisempään ei ryssän kansalla taida intressejä ollakaan. Riittää kunhan kaupasta saa ruokaa, muotia ja älypuhelimia.

Ja lännellehän tällainen järjestely passaisi. Korruptio pitäisi huolen siitä, että armeija pysyisi heikkona ja lännen nuoleskelu tarkottaisi, että länsi saisi ostaa todella halvalla energiaa, vaikka suuntaushan on nykyään yhä enemmän uusiutuviin energiamuotoihin päin.

Se on sitten myös arvailujen varassa, että tapahtuuko vallanvaihdos rauhanomaisesti vai väkivaltaisesti, sodan muodossa.
 
Viimeksi muokattu:
veikkaus on että putteli on ollut koomassa varmaan kuukauden. Viimehetkillä nauhoitettiin näitä eri tilanteisiin sopivia puheita joista puuttuu kaikki tarkkaan aikaan tai henkilöön olevat viittaukset. Juhannuksena sitten pyöriteltiin kapinaan sopivan puheen nauha.

Oletettavasti ryssätaistelijoiden moraalissa ja uskossa tehtäväänsä on säröjä. Osa varmastikin taistelee putlerille, tsaarille. Ja nimeomaan hänelle.

Nyt jos putler kuolee voi hyvin olla, että kremlin sotahaukkojen sisäpiiri pyrkii pitämään asian jonkin aikaa salassa. Tiedon vaikutusta yhteiskuntarauhaan ja sotilaisiin saattaa olla mahdotonta aukottomasti ennakoida. Vähintäänkin joku pohjustava infokampanja alle ennen suuruutista.

--
Wagnerin rekryssä kuukauden tauko. Josko putler ei enää wageria katso hyvällä, voisi kuvitella, että juhannustapahtumat vaikuttavat myös haluun värväytyä.

Taitaa olla niin, että vapaita sijoituksia ei ole just nyt tarjolla. Afrikan kulta- ja koltaanikaivoksille riittäneenykyisestä rosterista ukkoja.
 
"Venäjän johtaja Vladimir Putin tietää loppunsa olevan karmaiseva, kirjoittaa Times-lehden esseessä Simon Sebag Montefiore. Kaikki riippuu nyt Ukrainassa käytävästä sodasta, mitä suurempi Venäjän tappio on, ”sitä julmemmin Putin kaatuu”.
Kun sen aika koittaa, hänen lähipiirinsä syrjäyttää Putinin, Montefiori kirjoittaa.

Venäjän johtajat ovat kautta aikojen kompastuneet omaan sisäpiiriinsä, kuten tsaari Paavali, jonka poika kuunteli kuinka isä tapettiin yläkerrassa ja murhaajat päästi sisään tsaarin oma palvelija.

Montefiori nimeää Putinin suurimmaksi virheeksi sen, että hän sekaantui Ukrainan sotaan johtajan elkein, ei antanut kenraaleilleen kunniaa ja käytti Wagner-joukkojen johtajaa pitääkseen kenraalit ruodussa ja poissa nousemasta sankarin asemaan. Se kostautui, mistä ensisoittoa oli Wagnerin kapinanpoikanen juhannuksena."
 
Tästä olen samaa mieltä ryssän entisen pressan kanssa, ainakin ryssä diplomaatit pois Suomesta. Takaisin voivat tulla kun ovat ilmoittaneet olevansa syyllisiä sotaan/sotarikoksiin, sodan lopettaneet, poistuneet koko Ukrainasta ja maksaneet valtavat sotakorvaukset ukrainalle.

Back
Top