Venäläinen pidätetty USA:n pyynnöstä

Vonka

Supreme Leader
Tass: Venäläinen pidätetty Suomessa USA:n pyynnöstä – Venäjä vastustaa luovutusta

Uutistoimisto Tassin mukaan Venäjän kansalainen olisi pidätetty Suomessa Yhdysvaltain pyynnöstä.

Venäjän ulkoministeriön edustaja Konstantin Dolgov sanoo, että henkilö pidätettiin rajalla, kun hän oli poistumassa Suomesta Venäjälle.

Dolgovin mukaan häntä ei voida karkottaa Yhdysvaltoihin. Hän katsoo, että pidätyksessä on kyse Yhdysvaltain viranomaisten tavasta pidättää venäläisiä muissa maissa.

Dolgov toteaa, että jos kyseessä olisi tarve pysäyttää rikollinen toiminta, "olisi loogisempaa lähettää ensin olennainen tieto epäillyn kotimaahan", etenkin kun Venäjällä ja Yhdysvalloilla on sopimuspohjaiset puitteet yhteistyölle rikos- ja lakiasioissa.

Tass ei kerro tarkemmin, mistä tapauksessa on kyse.

Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan Yle Uutisille, että ministeriö tietää ja tuntee tapauksen, mutta asia kuuluu oikeusministeriön vastuulle.

http://yle.fi/uutiset/tass_venalain...yynnosta__venaja_vastustaa_luovutusta/8257024
 
Dolgov toteaa, että jos kyseessä olisi tarve pysäyttää rikollinen toiminta, "olisi loogisempaa lähettää ensin olennainen tieto epäillyn kotimaahan", etenkin kun Venäjällä ja Yhdysvalloilla on sopimuspohjaiset puitteet yhteistyölle rikos- ja lakiasioissa.

Jos joku ei hoksaa tuosta vitsiä, niin putler tulkitsee venäjän perustuslakia siten, että venäjä ei voi luovuttaa kansalaisiaan ulkomaille (saattoi olla, että putin itse muutti lakia). Eli luovutuspyynnöt ovat ajan tuhlausta.
 
Nonniin, tässäpä testi poliittiselle johdollemme. Saas nähdä, joko huudetaan äitiä apuun. Joka tapauksessa Venäjä käyttää kaikki keinonsa painostaakseen Suomea. Taas me olemme kaltoin kohdelleet, ensin ETYK ja nyt sitten tämä. Sitä se teettää, kun vallassa on NATO-juntta :rolleyes:...
 
Annetaan sille 20v terrorismista, ihan riippumatta onko se syyllinen. Niin naapurissakin. (Sentsov)
 
Kuten adam7 viittasikin, noin siis sanoo valtio, joka juuri tuomitsi pari henkilöä Venäjän kansalaisina, vaikka kumpikaan ei ole koskaan Venäjän kansalaisuutta omannut, eikä sitä edes hakenut.


Toiminta on täysin päinvastaista kuin tiedottaminen tai/ja uutisointi.

Mitä muutakaan voi kyseisen maan johdolta odottaakaan kuin tuota...paitsi lisää valheita, vääristelyä, venkoilua ja kieroilua!
 
Viimeksi muokattu:
kappas vaan.. se olikin tällainen juttu...

Tässä onkin vedonlyönnin paikka. Luovuttaako Suomi tämän tyypin vai ei?


Suomi harkitsee epäillyn venäläishakkerin luovutusta USA:han


http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/oikmin_venalaisen_sailoonotto-40164

Oikeusministeriö vahvistaa Venäjän kansalaisen säilöönoton.

Senakhia epäillään Yhdysvalloissa useista tietokonepetoksista.

Oikeusministeriö vahvistaa tiedotteessaan, että Venäjän kansalainen Maxim Senakh otettiin säilöön elokuun alussa Suomessa.

Säilöön ottaminen tapahtui Yhdysvaltojen liittovaltion oikeusministeriön pyynnöstä ja perustui Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan sopimukseen.

Senakh on asetettu syytteeseen Minnesotan osavaltiossa lukuisista tietokonepetoksista ja väärinkäytöksistä. Senakhin epäillään saaneen merkittävää hyötyä epäillystä rikollisesta toiminnastaan. Yhdysvaltalainen tuomioistuin on määrännyt Senakhin vangittavaksi.

Suomen ja Yhdysvaltojen välisen sopimuksen sekä rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan lain säännösten mukaan luovutuskelpoisesta rikoksesta epäilty henkilö voidaan ottaa säilöön luovuttamisen turvaamiseksi, vaikka pyyntöä hänen luovuttamisekseen ei ole vielä esitetty.

Yhdysvaltojen viranomaisten tulee toimittaa virallinen luovutuspyyntö oikeusministeriöön 45 päivän kuluessa säilöön ottamisesta uhalla, että muuten Senakh päästetään vapaaksi.

Pyynnön saapumisen jälkeen luovutusasian käsittely Suomessa jatkuu siten, että keskusrikospoliisi suorittaa luovutustutkinnan, minkä jälkeen oikeusministeriö pyytää korkeimmalta oikeudelta lausunnon luovutuspyynnön johdosta. Mikäli korkein oikeus katsoo, että luovuttamiselle ei ole oikeudellisia edellytyksiä, ministeriön tulee hylätä pyyntö. Päinvastaisessa tapauksessa oikeusministeriö harkitsee, suostutaanko luovuttamiseen.
 
Jaahas nythän löytyi linkitys Venäläis hakkereiden ja Venäjän hallituksen välillä kun luovutusta vastustetaan vain idiootti uskoo ettei Venäläisten hakkerointi ole hallituksen ohjailemaa jos he saavat siltä myös suojelua.

Voiko asian suoremmin enään sanoa sanomatta suoraan? :)

Mutta mitä tuumit luovuttaako Suomi tyypin vaiko ei?

Itse olen kovasti skeptinen ja luulenpa että luovuttamattä jää.....koska Venäjä!

Venäjähän ei laittomuuksia tee eikä ole koskaan muun maan kansalaisia pidättänyt muissa maissa..?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082720250140_uu.shtml

Venäjän ulkoministeriön mukaan venäläismiehen pidättäminen on jälleen yksi osoitus Yhdysvaltojen viranomaisten lainvastaisen pidätyskäytännön harjoittamisesta.

Venäläisen internet-sivuston Fontanka.ru:n mukaan pidätetty 39-vuotias venäläismies oli elokuussa ensin lomailemassa perheensä kanssa Espanjassa, minkä jälkeen hän varasi Suomesta mökin muutamaksi päiväksi ja lomaili siellä. Kun hän oli perheloman päätteeksi matkaamassa takaisin kotimaahansa, hänet pidätettiin rajalla.

Venäjällä ei hyväksytä pidätystä, ja ulkoministeriö on ilmaissut tyytymättömyytensä Yhdysvaltojen toimintaan.

- Venäjän kansalaisen pidätys Suomen rajalla on jälleen osoitus Yhdysvaltojen amerikkalaisten viranomaisten lainvastaisesta käytännöstä pidättää Venäjän kansalaisia muissa maissa. Tästä on tullut jo rutiinitoimenpide, kommentoi Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusvaltuutettu Konstantin Dolgov.

Moskovassa odotetaan Suomen viranomaisten noudattavan Venäjän kansalaista koskevassa asiassa tiukasti kaikkia perustuslaillisia oikeuksia, kansainvälisten sopimusten takaamia ihmisoikeuksia sekä konsulisuhteita.

- Lähdemme siitä, ettei pidätettyä venäläistä voi luovuttaa Yhdysvaltoihin, Dolgov korosti.

Suomi ei ole vielä saanut Yhdysvalloilta virallista venäläismiehen luovutuspyyntöä.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta mitä tuumit luovuttaako Suomi tyypin vaiko ei?

Itse olen kovasti skeptinen ja luulenpa että luovuttamattä jää.....koska Venäjä!
Luulen että luovuttaa koska vaihtoehto on Venäjän sateliitiksi joutuminen.
Edellisen Presitentin ja Ulkoministerin kohdalla tulos olisikin ollut varmasti toinen eli pidätystä ei olisi edes suoritettu.
 
Luulen että luovuttaa koska vaihtoehto on Venäjän sateliitiksi joutuminen.
Edellisen Presitentin ja Ulkoministerin kohdalla tulos olisikin ollut varmasti toinen eli pidätystä ei olisi edes suoritettu.

Vallan kolmijako-opin mukaan asia kuuluu puhtaasti riippumattoman oikeuslaitoksen toimialaan, eikä poliittisilla päätöksentekijöillä pitäisi olla mitään mahdollisuutta sekaantua asiaan.
 
Luulen että luovuttaa koska vaihtoehto on Venäjän sateliitiksi joutuminen.
Edellisen Presitentin ja Ulkoministerin kohdalla tulos olisikin ollut varmasti toinen eli pidätystä ei olisi edes suoritettu.


No nyt on Suomen poliittisella johdolla "näytönpaikka" sekä "tulikoe" siitä mikä on Suomen suunta ja mihin Suomea ollaan luotsaamassa? Mielenkiintoinen juttu...
 
Vallan kolmijako-opin mukaan asia kuuluu puhtaasti riippumattoman oikeuslaitoksen toimialaan, eikä poliittisilla päätöksentekijöillä pitäisi olla mitään mahdollisuutta sekaantua asiaan.

Vai että Suomessa olisi poliittisesti riippumaton oikeuslaitos? (sellainenhan sen pitäisi olla)

Suomessa tällä ei ole ollut mitään merkitystä ainakaan ennen...saas kattoa missä nyt mennään?
 
Viimeksi muokattu:
Vallan kolmijako-opin mukaan asia kuuluu puhtaasti riippumattoman oikeuslaitoksen toimialaan, eikä poliittisilla päätöksentekijöillä pitäisi olla mitään mahdollisuutta sekaantua asiaan.
Riippumaton Oikeuslaitos joo.., mutta jos rajavartiat saavat ennen tai heti pidätyksen tapahduttua määräyksen vapauttaa tai päästää henkilö jatkamaan matkaansa takaisin Venäjälle ei asiaa edes käsitellä Oikeudessa näin kierretään lakia ja virkamies toimii kun käsky käy.
 
Paljonkos muuten Eston Kohver saikaan? 15 vuotta? Rajaltahan venäläiset hänet kiinni ottivat - tosin ei Venäjän puolelta eikä Viron suostumuksella.

Eston Kohver sai 15-vuoden tuomion, ja kuten totesit, hänet kaapattiin Eestin puolelta venäläisten toimesta. Ja eiköhän syynä ollut se, että Kohver oli omalta osaltaan tutkimassa alueella ilmenevää salakuljetusta (jonka jäljet johtivat Venäjän puolelle) ja korruptiota, ja oli ollut jo pidemmän aikaa Venäjän rajaviranomaisten (FSB:n) seurannassa eli voidaan olettaa, että Venäjä poisti pelistä heidän kannalta ikävän henkilön, jolla oli kenties liiankin kanssa raskauttavaa aineistoa venäläisiä vastaan.

Kohverin tapauksessa venäläisten toiminta on varmasti perinteinen eli koko oikeudenkäynti oli vain "näytelmää", joka piti pitää, jo ennalta oli määritelty syyte - tuomio - tuomion pituus, sen jälkeen pelattiin vain peliä Kohverin ja eestiläisten sekä länsimaiden kanssa. Ja sama päti käytännössä kidnapattuihin ukrainalaisiinkin eli Sentsoviin ja Koltshenkoon ja varmasti näin käy Nadia Savtchenkonkin kohdalla kun hän aikanaan joutuu tuomiolle (25-vuoden tuomiollahan häntä on uhkailtu).

vlad.
 
Mutta mitä tuumit luovuttaako Suomi tyypin vaiko ei? / Venäjä: Moskovassa odotetaan Suomen viranomaisten noudattavan Venäjän kansalaista koskevassa asiassa tiukasti kaikkia perustuslaillisia oikeuksia, kansainvälisten sopimusten takaamia ihmisoikeuksia sekä konsulisuhteita.

Tässä vaiheessa on vaikea vielä sanoa mitä tapahtuu. Tuntematta tarkemmin USA:n ja Suomen välistä rikollisten kiinniottamisen ja luovuttamisen sopimusta, voisin kuvitella, että autamme saamaan kiinni rikollisen ja sivuseikka on sitten se, minka maan kansalainen hän on.
Venäjän esitys asiasta on tietenkin täysin ristiriitainen; eli edes kysymättä minkä rikoksen heidän kansalaisensa on tehnyt, niin joka tapauksessa pitäisi päästää karkuun Venäjälle. Tämä nyt olisi sellaista paskaa että toivottavasti tuohon periaatteelliseen vapauttamiseen emme ainakaan lähde. Venäjän tulee tietenkin vaatia kansalaisiltaan muiden maiden lakien kunnioittamista kun matkustavat ulkomailla.

-
Oikeasti minä luulen että kyseessä on vakooja joka on kärähtänyt ja yrittää emämäähan karkuun. Kaikki tämä show on vaan tehty todellisen tilanteen peittelemiseksi myös USA:n taholta. Tämä selittäisi sen minkä takia itse rikos ei kiinnosta Venäjää ollenkaan.

.
 
Kohverin tapauksessa venäläisten toiminta on varmasti perinteinen eli koko oikeudenkäynti oli vain "näytelmää", joka piti pitää, jo ennalta oli määritelty syyte - tuomio - tuomion pituus, sen jälkeen pelattiin vain peliä Kohverin ja eestiläisten sekä länsimaiden kanssa. Ja sama päti käytännössä kidnapattuihin ukrainalaisiinkin eli Sentsoviin ja Koltshenkoon ja varmasti näin käy Nadia Savtchenkonkin kohdalla kun hän aikanaan joutuu tuomiolle (25-vuoden tuomiollahan häntä on uhkailtu).
Tarkoituksena onkin saada panttivankeja eli saadaan vapautettua Venäjän vakoilijoita ja sotilaita, tässäkin on palattu kylmänsodan aikaisiin menetelmiin enään ei tosin vaihto tapahdu Saksojen rajalla lähes komiikalta näyttävin seremonioin, kun ensin lännen ja idän viranomaiset kävelivät sillan toiseenpäähän tarkastamaan vangit ja tarkastuksen jälkeen palasivat omille puolilleen jonka jälkeen vangit kohtasivat keskellä siltaa ja pysähtyivät tarkistivat että kyseessä on oikeat vaihdokit ja sen jäkeen kävelivät omille puolilleen, toiset vapauteen länteen ja toiset itään jossa ei sitten vapautta tunnettu.
 
Itä-naapurissa oikeus on on aina ollut olosuhteissin ja tarpeisiin sopeutuvainen. Valtion nimi ei ole vaikuttanut tähän.
Toivottavasti kiinniotettu luovutetaan yhdysvalloille, uhkailuun edessä ei kannata taipua, silloin se ei lopu ikinä.
 
Back
Top