Venäläinen radioasema Helsinkiin

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Tässä loistava tilaisuus päästä pätemään ja esittämään Suomen tietämättömälle kansalle Venäjän aito ja rehellinen kanta. Ikäänkuin suomalainen RT. Löytyykö halukkaita? Tiloja haetaan jo!

Edit: Jos tuo tulee, minä lähden!



Ulkomaat 12.8.2014 klo 19:17 | päivitetty 12.8.2014 klo 19:47
Venäläinen valtionyhtiö havittelee radioasemaa Helsinkiin – toimitilat jo haussa
Venäjä tänään -yhtiö selvittää radiotoimiluvan saamista Helsinkiin. Vapaita FM-taajuuksia ei kuitenkaan ole tarjolla, eikä ulkoministeri Tuomioja antaisi toimilupaa vieraan valtion toimijoille. Suomen lisäksi yhtiö haluaisi perustaa uutistoimistoja ja radioasemia useaan muuhun länsimaahan.

Venäjän valtion ulkomaille suunnatut radiolähetykset toimivat nykyisin Venäjän ääni -brändin alla. Kuva: Yuri Kadobnov / EPA
Venäjän valtion rahoittamalla Venäjän ääni -yhtiöllä on suuret suunnitelmat uutis- ja radiotoiminnan laajentamiseksi maailmalla. Ylen saamien tietojen mukaan ensimmäisinä kohdekaupunkeina ovat Washington, Lontoo, Berliini ja Helsinki.

Washingtonin ja Lontoon operaatiot ovat suurimmat, mutta myös Helsinkiin lähdetään isoilla panoksilla. Ylen tietojen mukaan tarkoitus on palkata jo tämän vuoden puolella noin 25 suomalaista toimittajaa ja muuta työntekijää tuottamaan suomenkielisiä uutisia venäläisestä näkökulmasta.

Venäjän valtion ulkomaille suunnatut radiolähetykset toimivat nykyisin Venäjän ääni -brändin alla. Venäjän ääni on alkuvuodesta lähtien ollut osa valtiollista Venäjä tänään -yhtiötä. Suomessa käytettävästä nimestä ei tiettävästi ole vielä päätetty.

Miljoonaluokan operaatio on Venäjän valtion rahoittama. Koska Venäjä tänään -yhtiön kautta on levitetty Venäjän johdon näkemyksiä muun muassa Ukrainan tilanteesta, lännessä yhtiötä pidetään usein Kremlin propagandatorvena.

Yhtiö hakee toimitiloja Helsingistä
Ylen tietojen mukaan venäläisyhtiö on hakenut konsultin välityksellä sopivaa liiketilaa keskeiseltä paikalta Helsingissä.

Yhtiön tavoitteena on tarjota venäläistä näkökulmaa uutistapahtumiin, sekä esitellä Venäjää ja sen kulttuuria. Samalla konseptilla Suomessa on jo aiemmin toiminut Kiina, jota esitteleviä ohjelmia on kuultu sekä kaupallisten FM-radioasemien että Porin keskiaaltolähettimen kautta.

Helsingissä ei ole vapaita ula-taajuuksia
Ylen tietojen mukaan venäläinen yhtiö ja sitä edustava ulkomainen konsulttiyritys aikovat keskustella toimilupa-asioista liikenne- ja viestintäministeriössä loppuviikosta.

Venäläisyhtiölle on jo kerrottu, että Helsingin radioaalloilla on ahdasta. Pysyvään ula-radiotoimintaan vaadittavia lupia ei Helsingissä ole jaossa, mutta valtioneuvosto julistaa myöhemmin elokuussa haettavaksi uusia taajuuksia muualla Suomessa.

Jos tavoitteena olisi yhä oma radioasema Helsingissä, vaihtoehtoina olisivat lyhytaikainen tilapäinen toimilupa FM:llä, erittäin matala lähetysteho (korkeintaan 50 wattia) tai lähetystoiminta vaikkapa keskipitkillä aalloilla eli AM-alueella, jolla ei suomalaisyleisöä juurikaan tavoiteta.

Venäläisosapuoli haluaakin selvittää yhteistyötä suomalaisten radioasemien kanssa, jotta sen tuottamia ohjelmia voitaisiin lähettää jo olemassa olevien radioasemien kautta.

Ainakin nettiohjelmaa luvassa
Joka tapauksessa venäläiset aikovat jakaa uutissisältöä suomeksi Internetissä, mihin ei toimilupia tarvita.

Omaa radiotaajuutta voi joutua odottamaan pitkään. Helsingissä radioasemien toimiluvat on pääosin myönnetty vuoteen 2019 asti, sanoo neuvotteleva virkamies Sini Wirén liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Helsingissä on perinteisesti ollut enemmän hakijoita kuin vapaita taajuuksia, joten senkään jälkeen uuden venäläisen radioaseman perustaminen ei olisi läpihuutojuttu. Viime kädessä toimiluvista päättää valtioneuvosto, joka arvioi hakijoita muun muassa sananvapauden edistämisen sekä viestinnän monipuolisuuden näkökulmasta.

Tuomioja ei antaisi toimilupaa
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan lupa-asiat kuuluvat liikenne- ja viestintäministerille.

- Omasta puolestani voin kuitenkin todeta, että en näe että suomalaisia radio- ja tv-toimilupia tulisi myöntää minkään vieraan valtion toimijoille, Tuomioja toteaa Yle Uutisille.

Moskovasta käsin toimiva Venäjä tänään -yhtiö ei halunnut kommentoida suunnitelmiaan Yle Uutisille.

  • m%C3%A4kel%C3%A4inen_mika2.jpg
    Mika Mäkeläinen Yle Uutiset
 
Washingtonin ja Lontoon operaatiot ovat suurimmat, mutta myös Helsinkiin lähdetään isoilla panoksilla. Ylen tietojen mukaan tarkoitus on palkata jo tämän vuoden puolella noin 25 suomalaista toimittajaa ja muuta työntekijää tuottamaan suomenkielisiä uutisia venäläisestä näkökulmasta.
Korostin hieman.
 
Tuomioja on täysin oikeassa. Missään tapauksessa tälläiselle toimijalle ei saa antaa toimilupaa.

Halukkaita varmasti löytyy neukkumed... verkkomedian toimituksesta.
 
Mitäs lupia siihen tarvitaan? Senkun laittaa lähettimen laivaan ja ankkuroi sen kolmen metrin päähän aluevesirajasta.

Kuulijoita saadaan kun laitetaan ohjelmisto sellaiseksi, että sitä viitsii kuunnella.
 
Onhan näitä valtiollisia uutisia luettu Suomessakin iän kaiken.

Moni ei varmaan takavuosina kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että paikallisradioista ei tullut STT:n vaan BBC:n uutisia. Taustalla oli läntisten valtojen etupiiriajattelu, jossa itäeurooppalaisille maille jaettiin ilmaiseksi CIA/NATO/EEC/yms. hyväksymiä uutisia. STT:n uutisten lähettäminen olisi maksanut, mutta BBC:n uutiset radiot saivat ilmaiseksi lähetettäväksi. Suomi poistettiin tuettavien listalta vasta 2000-luvun alkupuolella.

Suomi oli ainoa Pohjoismaa, jossa BBC:n uutiset olivat tarjolla. Eikä varmaankaan ollut mitenkään aiheettomasti, kun muistetaan 80-luvun kekkoslovakialainen ilmapiiri.
 
Mitäs lupia siihen tarvitaan? Senkun laittaa lähettimen laivaan ja ankkuroi sen kolmen metrin päähän aluevesirajasta.

Tai ostavat jonkin olemassa olevan radioaseman. Mainosradio toiminta ei ole mikään kultakaivos, joten kovinkaan ihmeellistä panosta ei toimivan radioaseman ostamiseen tarvita. Eikä Viestintävirastokaan varmaankaan heti huomaa mitään erityistä. Ja vaikka huomaisikin, niin tyytyisi korkeintaan paheksumaan näppärästi nimetyssä Signaali-sidosryhmälehdessään.
 
Tuo pitää torpata. Tosin netissähän saa lähettää ilman lupiakin.

Euroopan yleisradioyhtiöiden pitäisi pistää pystyyn venäjänkielinen tv-kanava unionin venäläisvähemmistöjen virikkeeksi ja rajan takaa katsottavaksi. Samaa peliä voi pelata kaksinkin.
 
.
Euroopan yleisradioyhtiöiden pitäisi pistää pystyyn venäjänkielinen tv-kanava unionin venäläisvähemmistöjen virikkeeksi ja rajan takaa katsottavaksi. Samaa peliä voi pelata kaksinkin.

Joo voin oikein kuvitella kuin Igor Vatkulin istahtaa nojatuoliin raskaan työvuoron jälkeen perjantaina. Katsotaanpa - YLE Russia lähettää klo 21.00 "Iloinen Helsinki sarjassa tutustutaan Gay pride Helsinki tapahtumaan ja Flow festivaaliin... tai sitten RT Gold kanavalta alkaisi 21.05 Raketa Y Granata - venäläinen toimintafilmi jossa Sergei Kovalev ja Steven Seagal vapauttavat mujahediinien kaappaamat komsomol nuoret afganistanissa. Ai niin ja ennen illan elokuvaa tulee lyhyet uutiset!
 
Joo voin oikein kuvitella kuin Igor Vatkulin istahtaa nojatuoliin raskaan työvuoron jälkeen perjantaina. Katsotaanpa - YLE Russia lähettää klo 21.00 "Iloinen Helsinki sarjassa tutustutaan Gay pride Helsinki tapahtumaan ja Flow festivaaliin... tai sitten RT Gold kanavalta alkaisi 21.05 Raketa Y Granata - venäläinen toimintafilmi jossa Sergei Kovalev ja Steven Seagal vapauttavat mujahediinien kaappaamat komsomol nuoret afganistanissa. Ai niin ja ennen illan elokuvaa tulee lyhyet uutiset!

Riittää, että Igorin pesueen naisväki ja miespuolinen jälkikasvu saadaan katsomaan emigranttivenäläisistä kertovaa saippusarjaa.
 
Onko vapaiden taajuuksien puute teknisistä syistä johtuva vai pikemminkin tonttipulan kaltainen keinotekoinen ongelma?
 
Hesarin mukaan asialla on tosiaankin RTnews. Kyseisestä puljustahan meillä on jo kokemusta, sen verran usein sitä on täälläkin lainattu (irvien). Varsinainen totuuden torvi! Ehkä saavat palkattua jouko Ylioppilaslehden 70-luvun toimittajien perillisiä :p

On tietysti tunnustettava, että yhdistettynä RT:n ja Aleksanterin teatterin viihdearvo on melkoinen, joskin kyseenalainen.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä onkin Venäjällä hyvä keino kohdennettujen informaatio-operaatioiden tehostettuun suorittamiseen kohdemaassa. Laihana lohtuna toimii kuitenkin se, että samaa herkkua on suunnitteilla myös muihin länsimaihin eikä propagandatorvea ole kenenkään pakko kuunnella.

Radioaseman levittämän viestinnän sanoma tulee kuitenkin varmuudella saamaan näkyvyyttä myös suomalaisessa mediassa, haastaa kotimaisen viestinnän avoimeen kilpailutilanteeseen sen omalla kotikentällään, sekoittaa pakkaa sekä aiheuttaa samalla valtionhallinnolle ja eri viranomaisille painetta luomalla jatkuvan tarpeen erilaisten vastineiden laatimiselle, sillä informaatiosodan pelin henkeen kuuluu, että pravdaan on pystyttävä vastaamaan omalla virallisella totuudella.

Globaalin markkinatalouden ja uusliberalismin nimissä kyllä tänne vielä kaupallisia radioasemia mahtuu. Paras Pravda voittakoon!
 
Toivottavasti venäläiset nimeävät propagandauutistoimistonsa jollakin suomalaisella nimellä. Esimerkiksi Tiltu olisi osuva nimi.
 
Kotimaisen nettiuutisoinnin laajeneva maksullisuus tarjoaa iivanalle hyvän tilaisuuden haalia yleisöä. Saahan nähdä millaisen linjan ottavat Suomen sisäpolitiikkaan liittyen. Monelle politiikkaan pyrkivälle saattaa tulla kiusaus ruveta huomioimaan venäläisten edut myönteisen julkisuuskuvan vastineeksi. Perussuomalaiset ja muiden puolueiden yksittäiset väyrysläiset ovat periaatteessa helpoin kohderyhmä tältä osin. Suomen media nykyisellään edustaa markkinaliberaalia, länsimielistä ja kansallisvaltion vastaista ideologiaa. Tässä tilanteessa venäläisten olisi mielekästä ruveta herättelemään suomalaisten kansallismielisyyttä. Venäjän kannalta itsenäinen Suomi on Saksan vasallia parempi. Itsenäistä voi pyrkiä kampeamaan omaan leiriin.
 
Mielenkiintoista nähdä onko heidän viestintätaitonsa kehittynyt, vai tuleeko sieltä dosenttimme kaltaista läpinäkyvää propagandaa. Propaganda toimii vain silloin, jos sen kohteena oleva ei tajua viestin olevan propagandaa. Näin ollen RT:n kannattaisi ottaa hyvin rauhallinen, kiihkoton linja, jossa toimittajien mielipiteet ja maailmankuva eivät näkyisi läpi. Hyvin neutraali uutislinja, mutta aina joitain pieniä juttuja voisi sinne hivuttaa ajamaan omaa asiaa. Varmasti vaikea taito, mutta mielenkiintoista nähdä miten homma tulee toimimaan.
 
Väärin lähetytty: Kiurun mukaan häneen ei ole oltu hankkeesta yhteydessä, mutta ministeriön virkamiehiä on lähestytty. Entä jos Putin lähestyy ensin Niinistöä? Kyllä se UKK:n aikana olisi toiminut, vai olisiko?


http://yle.fi/uutiset/kiuru_venalaisten_radioasemahankkeesta_suomi_ei_ole_mikaan_hollitupa/7409200
Kiuru venäläisten radioasemahankkeesta: Suomi ei ole mikään hollitupa
Viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) suhtautuu hyvin epäillen Venäjä tänään -yhtiön hankkeeseen perustaa radioasema Helsinkiin.

Kuva: Yle
Viestintäministeri Krista Kiuru ei lämpene ajatukselle, että venäläinen yhtiö saisi radiotoimiluvan aseman perustamiseksi Helsinkiin.

- Meillä on aika tiukka seula, eikä lupia ole tällä hetkellä vapaana, Kiuru sanoi.

Kiuru totesi myös, että vaikka lupia vapautuisi, niin jonossa on ottajia.

- Suomen toimilupapolitiikka ei ole mikään hollitupa, Kiuru vastasi.

Yle Uutiset kertoi tiistaina, että Venäjän valtion rahoittama Venäjä tänään -yhtiö havittelisi radioasemaa Helsinkiin. Tavoitteena olisi tuoda venäläistä näkökulmaa uutistapahtumiin.

Kiurun mukaan laki ei sinällään rajoita lupien myöntämistä ulkomaalaisomisteisille asemille, sillä ovathan useat kaupalliset radiotoimijat tälläkin hetkellä monikansallisia.

Kiuru oudoksuu venäläisten hankkeessa sitä, että takana on valtiollinen toimija. Laki edellyttää, että yhtiöiden taustat selvitetään tarkasti.

- Valtiolliset toimijat radiotoimijoina ovat epäilyttäviä silloin, kun ne ovat jonkun muun maan markkinoille pyrkiviä.

Kiurun mukaan häneen ei ole oltu hankkeesta yhteydessä, mutta ministeriön virkamiehiä on lähestytty.

Yle Uutisten tavoittama Venäjä tänään -yhtiön edustaja ei edelleenkään suostu kommentoimaan asiaa millään tavalla. Yhtiön mukaan radiokanavahankkeesta puhuminen on ennenaikaista.

Lue myös
Venäläinen valtionyhtiö havittelee radioasemaa Helsinkiin – toimitilat jo haussa

12.8. 61
Asiantuntija radioasemapyrkimyksistä: Venäjä haluaa äänensä kuuluviin paremmin
klo 9:4
 
Saahan nähdä tekeekö Venäjä jutusta sananvapausasian, jos homma teilataan Suomessa. Voihan se tietysti olla alkujaankin hankkeen taustalla. Tyrmättyjen hankkeiden jälkeen Venäjä voi sanoa ettei media ole lännessä sen vapaampaa kuin Venäjällä.
 
Back
Top