D
Deleted member 1262
Guest
En tullut löytäneeksi tältä osastolta kyseisenlaista topiccia, joten päätin tehdä ite. Itellä verenpaineet 119/76 ja leposyke 55. Mites muut?
Miten mitattu?
Lähes samat lukemat, kaikilta osin. Maratonkunnossa leposyke ollut 50.
D
Deleted member 1262
Guest
Digitaalisella verenpainemittarilla ranteen kohdalta. Muutama minuutti istumista ennen mittaamista. Samalla kerralla vehje mittasi leposykkeenkin
KätevääDigitaalisella verenpainemittarilla ranteen kohdalta. Muutama minuutti istumista ennen mittaamista. Samalla kerralla vehje mittasi leposykkeenkin
Tollai mitattuna tulos ei kerro oikeastaan mitään ja noi rannemittaritkaan eivät ole vakuuttavia vehkeitä. Tee kunnon mittarilla, kunnollinen mittausjakso niin saat tietää totuuden.
D
Deleted member 1262
Guest
Kyllähän nuo rannemittaritkin suht koht tarkkoja on jos vain pistää sen oikealle korkeudelle. Yksittäinen mittaushan ei kerro mitään, joten siinä olet kyllä oikeassa. Pitääkin aloittaa mittausjakso
taktinen taistelumajava
Kapteeni
Matala leposyke - mukava mies... Vai miten mahtaa olla?
Minulla ja serkkupojalla oli vielä reilu 10 v. sitten aamun leposyke 38-40, alapaine oli 65, noin, ja yläp. jäi alle 110. Meitä tutkittiin urakalla keskussairaalassa, molempia. Iän ja painon myötä on kehittynyt kunnolliset sykkeet ja verenpaineet. Aamun syke on noin 48, se vaihtelee pari kolme suuntaan toiseen, paineet viimeksi 70/115.
kimmo.j
Respected Leader
Verenpaine ja syke eivät yksistään kerro mitään ihmeellistä.
Se mikä toisella on normaalia, on toiselle paljon, tai vähän. Olemme yksilöitä ja sitä myöden erilaisia. Aivan kuten Baikalin esimerkki osoittaa.
Toki tiettyyn ikään tulessa on järkevää seurata ajoittain verenpaineitaan. Itse tein noin viikon mittaisen seuranta jakson jossa mittasin paineet joka aamu ja ilta. Kirjasin tulokset tietysti ylös.
Löytyi yksittäisiä korkeita paineita joille löytyi luonnollinen selitys.
Akuuttihoidossa taas pelkän numeron lisäksi pitäisi seurata kliinistä tilaa ja muita ns. "anatomisesti rinnakkaisia" arvoja/mittareita.
Se mikä toisella on normaalia, on toiselle paljon, tai vähän. Olemme yksilöitä ja sitä myöden erilaisia. Aivan kuten Baikalin esimerkki osoittaa.
Toki tiettyyn ikään tulessa on järkevää seurata ajoittain verenpaineitaan. Itse tein noin viikon mittaisen seuranta jakson jossa mittasin paineet joka aamu ja ilta. Kirjasin tulokset tietysti ylös.
Löytyi yksittäisiä korkeita paineita joille löytyi luonnollinen selitys.
Akuuttihoidossa taas pelkän numeron lisäksi pitäisi seurata kliinistä tilaa ja muita ns. "anatomisesti rinnakkaisia" arvoja/mittareita.
Näin minulle sairaalassakin sanottiin. Matala verenpaine on myös siitä pirullinen, että varsinkin aamuisin pitää "osata" lähteä liikkeelle oikein, aika helposti huimaa ja tulee vi-olo.
D
Deleted member 1262
Guest
Mutta onneksi vaarattomampi, kuin korkea verenpaine.
Bodyguard
Kenraali
Sattuneesta syystä ( lievä aivoinfarkti 6 vuotta sitten ) verenpainetta tulee seurattua melkoisen säännöllisesti. Samaten, kun mulla on "hiukan" liian paksu veri ( hemoglobiini ilman lääkitystä 180-185 ), niin kontrolli on puolipakko. Vp pyörii siinä 130-135/75-85 aamuisin. Kun infarkti iski, niin vp oli 230/125. Verenkiertolääkkeitä ( kaksivaikutteinen ) joudun syömään loppuikäni, samaten ehkä myös diabeteslääkettä ( 2-tyypin ). Kolessterolilääkityksestä pääsin eroon ja vp-lääkityskin voi olla mahd rajoissa, jos tuosta vielä vähän laskee.
Emäntä on sitten mun täydellinen vastakohta, tosi alhainen vp ja hemoglobiini.
Emäntä on sitten mun täydellinen vastakohta, tosi alhainen vp ja hemoglobiini.
D
Deleted member 1262
Guest
Nuo verenpainetaudit on kyllä harvinaisen vittumaisia. Vieläkun sattuu olemaan suomalaisilla kansantautina...
taktinen taistelumajava
Kapteeni
Nämä leposyke kysymykset ovat mielenkiintoisia juttuja.
Matala leposyke voi kertoa sydänongelmista tai ihmisen leposyke on saatu matalaksi harjoittelulla.
Osalla ihmisistä taas on matala leposyke syntyjään. (Syytä tähän ei tiedetä, mutta epäillään vahvasti, että matala leposyke liittyy hermojärjestelmään. Taipumus matalaan leposykkeenseen on ainakin osittain perinnöllistä.)
Lapsilla matala leposyke korreloi voimakkaammin tulevaan epäsosiaaliseen tai väkivaltaiseen käytökseen kuin se, että lapsen isä on vankilassa istuva taparikollinen.
Rikollisten fysiologiaa on tutkittu 150+ vuotta ja ainoa löydös joka on voitu toistuvasti näyttää toteen on rikollisten matala leposyke.
Syytä ei tiedetä - mutta todennäköiseti matala lepopulssi kertoo hermojärjestelmästä joka tarvitsee kovempaa stimulaatiota - jota sitten taas saadaan rikoksista.
Ehkä tulevaisuudessa kutsuntalääkäri kiinnittää erityistä huomiota lepopulssiin. Kun tulosta vielä täydennetään "soturigeenin" seulovalla DNA-kokeella niin kutsuntalautakunta voi saada merkittävää tietoa miehen sijoittumisen kannalta. Varsinkin jos fysiologisesti soveltuvalla henkilöllä on puhdas rikosrekisteri eikä psykometrinenkään testaus viittaa ongelmiin.
Matala leposyke voi kertoa sydänongelmista tai ihmisen leposyke on saatu matalaksi harjoittelulla.
Osalla ihmisistä taas on matala leposyke syntyjään. (Syytä tähän ei tiedetä, mutta epäillään vahvasti, että matala leposyke liittyy hermojärjestelmään. Taipumus matalaan leposykkeenseen on ainakin osittain perinnöllistä.)
Lapsilla matala leposyke korreloi voimakkaammin tulevaan epäsosiaaliseen tai väkivaltaiseen käytökseen kuin se, että lapsen isä on vankilassa istuva taparikollinen.
Rikollisten fysiologiaa on tutkittu 150+ vuotta ja ainoa löydös joka on voitu toistuvasti näyttää toteen on rikollisten matala leposyke.
Syytä ei tiedetä - mutta todennäköiseti matala lepopulssi kertoo hermojärjestelmästä joka tarvitsee kovempaa stimulaatiota - jota sitten taas saadaan rikoksista.
Ehkä tulevaisuudessa kutsuntalääkäri kiinnittää erityistä huomiota lepopulssiin. Kun tulosta vielä täydennetään "soturigeenin" seulovalla DNA-kokeella niin kutsuntalautakunta voi saada merkittävää tietoa miehen sijoittumisen kannalta. Varsinkin jos fysiologisesti soveltuvalla henkilöllä on puhdas rikosrekisteri eikä psykometrinenkään testaus viittaa ongelmiin.
Voitko laittaa lähteet tuon matalan leposykkeen ja rikosherkkyyden suhteesta?
Itselläni ei ole leposykettä mitattu vuosikymmeniin. Muistelen, että oli nuorena 40-50. Kutsuntarkastuksessa kävin kesken pyöräilytreenin ja siellä tuli papereihin hikisenä 13 kilsan lämmittelyajon jälkeen 45 laukausta/minuutti. Jollen ihan väärin muista niin taisi seuraavana aamuna olla 38.
Onko kaikki urheilijat rikollisia?
Yritän muistaa joku aamu mitata tuon sykkeen. Veikkaan reilu 50. Nyt töissä kahvitauolla 57.
Bodyguard
Kenraali
Jos niistä jotain hyvää hakee, niin on ne opettanut syömään terveellisemmin. Ei nyt huipputerveellisesti, mutta paljon, paljon terveellisemmin. Tietty säännöllisen lääkityksen voi kokea haitaksi, mutta kyllä siihen aika nopeasti tottuu...
taktinen taistelumajava
Kapteeni
Osaat varmasti englantia ja osaat varmasti käyttää googlea.
No vaikka tämän lukemalla saa juonesta kiinni.
Time to get tough on the physiological causes of crime
12:05 19 April 2013
Books
Bob Holmes, consultant
Early intervention could counteract the effect of an abusive childhood (Image: Oscar B. Castillo/Fractures Collective)
In The Anatomy of Violence, Adrian Raine makes a strong case - often based on his own research - that distinct biological traits shape criminal behaviour
SUPPOSE you had to predict which kids in a roomful of 3-year-olds at your local preschool were likely to grow up to be violent criminals. How would you decide?
Most of us would probably round up the usual sociological suspects, and check whether a child comes from a broken or abusive home, is part of a family living below the poverty line, or has a parent who is a convicted criminal. But there's an easier way, says Adrian Raine: just measure their resting heart rate. His research shows that lower heart rates are a better indicator of criminal behaviour than smoking is of lung cancer.
In The Anatomy of Violence Raine, a criminologist at the University of Pennsylvania in Philadelphia, uses this and other evidence - much of it unearthed by himself over decades of research - to build a convincing case that violent criminals are biologically different from the rest of us.
"The seeds of sin are brain-based," he writes. Genetics, accidents of birth or events in early childhood have left criminals' brains and bodies with measurable flaws predisposing them to committing assault, murder and other antisocial acts.
That is good news, he argues, because what's broken can, in theory, be fixed. Indeed, tests have already proven that the right kind of intervention can reduce violent crime dramatically.
Back in the 1970s, when Raine began his career, sociologists believed that criminality was entirely the product of circumstance: factors that affect the less advantaged members of society, such as poverty, neglect and poor education.
Suggesting, as Raine did even then, that some people might have an innate predisposition to violence struck most as misguided or even racist. But the ground has shifted over the past few decades, and Raine spends the first few chapters of the book setting out why.
Identical twins, for example, are now known to be more likely than fraternal twins to share antisocial behaviours - which suggests this is an inherited trait. More detailed studies show that about half of the variability in antisocial behaviour between individuals has a genetic basis. Even identical twins brought up separately show a shared tendency towards criminal behaviour. Part of this can be explained by the few specific genes now known to influence violent behaviour, most notably the "warrior gene", MAOA.
From genes, Raine turns to brains. Back in the 1990s, he led the first study to image the brains of convicted murderers. Using PET scans, he found that their brains showed reduced activity in the prefrontal cortex, the region just behind the forehead that controls impulses and is responsible for planning. In other words, the murderers were less able than average to restrain themselves in stressful situations.
The same holds true for less extreme violent crime and conditions associated with it. When Raine scanned the brains of people diagnosed with antisocial personality disorder, he found that their prefrontal cortexes had 11 per cent less grey matter than those of individuals who did not have the condition.
Ingeniously, Raine discovered an excellent source of antisocial and psychotic research subjects: temporary employment agencies, which can attract people unable to form stable, long-term commitments. In one study, nearly a third of these agency workers met the standard criteria for being classified as psychotic.
Not all brain differences have a genetic basis, though. Raine presents plenty of evidence that mothers who smoke or drink can change the brains of their developing fetus. Even testosterone levels in the womb can alter the size of the prefrontal cortex - it is smaller in males, which may be part of the reason most violent crimes are committed by men. Complications at birth or abuse in childhood can also damage the brain, and the prefrontal cortex is especially vulnerable.
Many offenders also have impairments in their autonomic nervous system, the system responsible for the edgy, nervous feeling that can come with emotional arousal. This leads to a fearless, risk-taking personality, perhaps to compensate for chronic under-arousal.
Many convicted criminals, like the Unabomber, have slow heartbeats (Image: NYT/Eyevine)
It also gives them lower heart rates, which explains why heart rate is such a good predictor of criminal tendencies. The Unabomber, Ted Kaczynski (above), for example, had a resting heart rate of just 54 beats per minute, which put him in the bottom 3 per cent of the population.
Biology is not destiny, however, and Raine is careful to note that none of these physical differences guarantees a life of crime. Raine himself is a case in point: his resting heart rate is 48 beats per minute, and his brain scans are more similar to those of many murderers than of normal people. Without doubt, environmental factors also play a role in tipping someone towards crime. Indeed, it often takes both bad biology and bad surroundings to induce criminal behaviour.
Even so, it seems clear that biological factors underlie much criminal conduct. If so, Raine argues, we should treat it as a medical condition. "Treating the physical causes will work more quickly and effectively than repairing the complicated social factors that also contribute to criminal behaviour," he argues.
A few successful tests show that this approach can, indeed, work. On the island of Mauritius, for example, Raine and his colleagues provided extra nutrition, exercise and intellectual enrichment to a group of children for two years, beginning at age 3. When they tested them at age 11, they found the children's brains had matured faster than those of kids from comparable backgrounds who had not been part of this programme - and, a decade later, they showed 35 per cent less criminal behaviour.
Up to this point, Raine's book is a masterpiece. He has the research at his fingertips - not surprising, since he carried out much of it - and makes a compelling case that society needs to grapple with the biological underpinnings of violent crime just as vigorously as the social causes, if not more so. And he presents all this in a lively, engaging style, leavened with plenty of case studies of notorious murderers.
Future police might seek brain scans to prevent crimes occurring (Image: AFP/Getty)
In the final few chapters, however, Raine sets aside his academic cap and tries on a more speculative one, with somewhat less success. Suppose, for instance, that in another 20 years our knowledge has progressed to the point where we can scan someone's brain and predict that they have better-than-even odds of committing a murder in the next few years. What should we do? Raine spins a dystopian fantasy of a future where at-risk individuals are forced into treatment centres and held there until their brains can be modified to reduce the risk.
Pushing the limits even further, he imagines screening and re-educating children, or even requiring prospective parents to prove their knowledge and fitness before being granted a parenting licence. All this is certainly interesting - but Raine sheds his authority when he crosses the line between science and speculation. Back to the lab.
http://www.newscientist.com/blogs/culturelab/2013/04/anatomy-violence-raine.html
Ja kaikki urheilijat eivät ole rikollisia - mutta käytännössä kaikki rikolliset harrastavat tai ovat harrastaneet urheilua. Fakta jonka kuka tahansa vankilassa työskennellyt voi vahvistaa.
Viimeksi muokattu:
En aivan päässyt selvyyteen mitä keskustelun avaaja haki, mutta mielenkiintoine aihe sinänsä, joten kommentoin..toki monta hyvää ja asiantuntevaa kommenttia on jo tullutkin.
Kuten oli esillä, yksittäiset mittauskerrat eivät kerro oikeastaan mitään sen enempää terveydentilasta kuin kehon tilasta muutenkaan. Sensijaan säännöllisellä seurannalla voidaan jo paremmin arvioida kehon tilaa, sekä terveyden että urheilussa kehon fyysisen tilan osalta.
Verenpaine ja syke kertovat jo yksittäisinä mittauskohteinakin jotakin, rinnakkain arvioituna jo enemmän - olennaista kuitenkin on, että seuranta on pitkä, puhutaan siis useista kuukausista ihan minimissään.
Omalla kilpaurheilu-urallani opin vuosien mittaan, arvioimaan kehon tilaa lepo- ja erilaisten rasitussykkeiden, lepoverenpaineen ja lepo- ja rasituslaktaattien avulla. Kun hommaa oli tehnyt tarpeeksi kauan ja säännöllisesti (siis vuosia ja taas vuosia), osasin lopulta arvioida/ennakoida kehon tilaa suhteellisen hyvin. Esimerkiksi sairastumiset pystyin ennakoimaan yli 90%:sti oikein sykemuutoksista jne jne. Eli paljon noita kaikkia voi hyödyntää, mutta se vaatii pitkää, säännöllistä seurantaa ja sitä että oppii tuntemaan oman kehonsa ja sen reaktiot hyvin.
Nykyisin hommaa tietysti helpottaa erilaiset kehittyneet, mm. sykevaihteluihin jne perustuvat mittarit. Ne ovat aika pitkän kehitystyön tulosta ja sen mukaan mitä olen niitä hyödyntänyt muiden valmentamisessa ja urheilijoilta kuullut, niin aika hyvin ne myös toimivat.
Kuten oli esillä, yksittäiset mittauskerrat eivät kerro oikeastaan mitään sen enempää terveydentilasta kuin kehon tilasta muutenkaan. Sensijaan säännöllisellä seurannalla voidaan jo paremmin arvioida kehon tilaa, sekä terveyden että urheilussa kehon fyysisen tilan osalta.
Verenpaine ja syke kertovat jo yksittäisinä mittauskohteinakin jotakin, rinnakkain arvioituna jo enemmän - olennaista kuitenkin on, että seuranta on pitkä, puhutaan siis useista kuukausista ihan minimissään.
Omalla kilpaurheilu-urallani opin vuosien mittaan, arvioimaan kehon tilaa lepo- ja erilaisten rasitussykkeiden, lepoverenpaineen ja lepo- ja rasituslaktaattien avulla. Kun hommaa oli tehnyt tarpeeksi kauan ja säännöllisesti (siis vuosia ja taas vuosia), osasin lopulta arvioida/ennakoida kehon tilaa suhteellisen hyvin. Esimerkiksi sairastumiset pystyin ennakoimaan yli 90%:sti oikein sykemuutoksista jne jne. Eli paljon noita kaikkia voi hyödyntää, mutta se vaatii pitkää, säännöllistä seurantaa ja sitä että oppii tuntemaan oman kehonsa ja sen reaktiot hyvin.
Nykyisin hommaa tietysti helpottaa erilaiset kehittyneet, mm. sykevaihteluihin jne perustuvat mittarit. Ne ovat aika pitkän kehitystyön tulosta ja sen mukaan mitä olen niitä hyödyntänyt muiden valmentamisessa ja urheilijoilta kuullut, niin aika hyvin ne myös toimivat.
AKE-ukki
Ylipäällikkö
Itselläni verenpaine pyörii siinä 170/100 ja aloitin lääkityksen äskettäin. Kaikki veriarvot ovat sokeri, kolestrooli jne. jrajojen välissä. Kuntoilen 3 x 1,5h viikossa. Syön terveellisesti ja käytän A-holia maltillisesti. Leposyke 60 tietämissä.
Kysyin lekurilta missä on vika? Vastaus oli: geeniperimä! voi....kele!
Viimeksi muokattu:
Bodyguard
Kenraali
Sama mullakin, geeniperimästä se korkea hemoglobiini mulla pääasiassa johtuu...