#vihapuhe

Jos oikein ymmärrän, niin nämä häveliäästi "luksustapauksiksi" luokitellut ovat siis päätyneet korkeamman luokan prostituution välikappaleiksi. Rikkaiden ihmisten hyväksikäytettäväksi, jotka haluavat vaihtelua ihan tavallisiin bordelli / katunaisiin/tyttöihin (tai poikiin/miehiin...).

Eli seksiorjuutta, vai olenko nyt ihan väärässä.

Näistä voisi ynnäillä, ettei varmaan heitä pahasti että Suomesta on viety n. 100000 ihmistä orjaksi historian aikana. Jos puolustus olisi murtunut Talvi- tai Jatkosodassa niin voitaisiin varmaan kertoa luku kahdella. Näissä veronikahonkasalojen ym. orjakauppa/siirtomaaheitoissa on kuitenkin aika heppoisesti perää, pääosin asetelman voi kääntää toisin päin.
 
Itsekin "maastossa liikkuessa" on tullut arvailtua kerran jos toisenkin yhden ryöstöretken tapahtumia. Noin 100 itäsuomalaista päätyi Moskovaan ja kauemmas. On kertomusta että muutama olisi onnistunut palaamaan. Pääsivätkö jotenkin matkalla pakoon vai mitä kautta, yli 400v aikaa niin ei ole sen tarkempaa tietoa.

Kertomusten mukaan seuraavalla kerralla hyökkääjät menettivät henkensä.

Kyllä se asetelma oli Suomen kohdalla toisin päin. Mitä todennäköisimmin suomalaisia päätyi orjiksi Lähi-itään asti. Täyttä roskaa väittää että suomalaiset olisivat jollain tapaa vastuullisia orjuudesta kun heitä oli orjina jopa islamistisissa maissa asti.
 
Viimeksi muokattu:
Samoin valistuneimmilta tulee (kuulemma) some-bännit myös ihan tietyn historiallisen faktatiedon esillenostosta. Ilmeisesti ei istu heidän 'narratiiviinsa' ikuisesti etuoikeutetusta valkoisesta miespatriarkaatista, johon Suomikin tietty kuuluu.

Historioitsija: Synkkyyden Suomi kärsi orjuudesta jopa enemmän kuin mikään Afrikan maa

https://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/...i-orjuudesta-jopa-enemman-kuin-mikaan-afrikan

...ja varhaisempaa historiaa...

Suomen vaiettu historia: pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-y...-pikkupoikia-ja-tyttoja-vietiin-luksusorjiksi

Y-dna eli isältä pojalle periytyvä Y-kromosomista periytyvä isälinja kertoo tarkasti jokaisen miehen esi-isien alkuperän.
Harrastan geneettistä sukutukimusta ja voin kertoa että suvut eivät ole jatkuneet kasakkojen raiskauksilla, 1700-luvun Venäjältä peräisin olevia isälinjoja ei juuri ole, puhutaa promilleista.
Yli 90% suomalaisista isälinjoista on peräisin jo rautakaudelta, yhteisiä linjoja on eniten Viron ja Ruotsin kanssa kanssa kuten loogista onkin.
 
DNA on siitä hyvä että se ei valehtele, mitä tahansa ei voi väittää tai spekuloida, suomalaiset ovat vielä tänään geneettisesti kuin rautakauden ulkomuseo.

Laittaisin sydän-hymiön tähän, jos sellainen olisi olemassa. "Rautakauden ulkomuseo". Tuota titteliä voin kantaa ylpeydellä.
 
Poliisikansanedustaja Mika Raatikainen testautti itsensä.

Mika Raatikainen
7 May at 12:12 ·

Tässä tulos DNA-testistäni. Aika peruskauraa varmaan. Olisi ollut hauskaa jos siellä olisi ollut vaikkapa hiukan intiaanimeininkiä seassa -voisi käyttää sulkapäähinettä eduskunnassa ilman että mielensäpahoittajat naukuvat leukansa sijoiltaan...

safe_image.php

https://www.myheritage.fi/dna/ethni...148H9F9144UGJ1A91JIIJOET0MMDRNDHB38S3NASOM8T8
 
Haaremit, niihin noi mukulat joutu. Ja tuntien kyseiset kulttuurit, niin ihan sama onko ollut tyttö vai poika.

Lähi-idän äijät on ihan hulluina vaalea-ihoisiin, sinisilmäisiin blondeihin. Ja ovat aina olleet.

Ei täältä asti ole kannattanut jotain pelto-työvoimaa raahata. Kyllä siinä on motiivi ollut paljon alhaisempi. Arabit ovat maksaneet järkyttäviä summia saadakseen vaaleaa tuheroa. Poikalapsien kohtalo on ollut vieläkin karumpi. Ensin on käytetty lapsi-seksiorjina, sitten puberteetin lähestyessä leikattu eunukeiksi jotta nuoruus ja poikamaisuus säilyisi.
Seksiorjuus on ja on aina ollut olennainen osa rauhanuskontoa.
 
Pohjalaisope tietää, että Sharia-laki on täysin mahdoton asia Suomessa, vastustaminen on pelkkä rasistien ja oikeistolaisten vaalikikka. Sehän siinä tietysti on, että sensuuntaista toimintaa voidaan kyllä harjoittaa paikallisesti vaikka ei ehkä eduskunnassa ihan hetkeen menekään läpi. 500 vuotta kotoutunut vähemmistö-seurueemmekin on perinteitä kunnioittavan siipensä osalta täynnä tällaisia epävirallisia lakeja. Kaikenlaisia "väistämisiä" ym. mille ei tietenkään löydy perusteita Suomen laista. Silti ne ovat varsin totta monille ihmisille...

Tero varmaan suhtautuu yhtä välinpitämättömästi olankohautuksella natsien (tm) aiheuttamaan uhkaan, samoin hän varmaan ei pidä minään pahana asiana että lestadiolaisilla, jostain jehovalaisista puhumattakaan, on paljon lainkäytön tyyppistä toimintaa Suomen lain ulkopuolella. Tähän purkitetut naurut perään.
 
Eikö? :eek: Se varmaankin tulee ensimmäisenä esityksenä eduskuntaan...

Harrastan geneettistä sukutukimusta ja voin kertoa että suvut eivät ole jatkuneet kasakkojen raiskauksilla,

Arvooppa kolmesti mihin päätyivät -raiskatun naisen vaavit- syntyessään? Juu, eivät jatkaneet ainakaan sukuaan. Hyvin todennäköisesti peli oli aika kylmää ja tällainen eitoivottu raskaus tuotti ns. perspektiivittömän jälkeläisen...susi vei, kuoli synnytyksessä, armollinen kätilö eli kansannainen piti pyyhettä naamalla jne.
 
Sillä pelattiin matopeliä luppoaikana. Ei Kaarisateeseen kotoa lähes kaikilta löytyviä välineitä enempää tarvittu. No päätä tietysti, jota ei kaikilta löydy.

Kaarisateessa haiskahtaa omaan nokkaani jonkinlainen lakibisnes / viestintäalan korkeatasoinen osaaminen. Tiedä sitten onko nokkani mennyt epäkuntoon kun olen liikaa vaihdellut ripulivaippoja.
 
Kaarisateessa haiskahtaa omaan nokkaani jonkinlainen lakibisnes / viestintäalan korkeatasoinen osaaminen. Tiedä sitten onko nokkani mennyt epäkuntoon kun olen liikaa vaihdellut ripulivaippoja.

Ei taida sulkea pois poliisivirkaa? Tai olikos asia nyt niin, että poliisilla on tiedossa kuka nimimerkin takana on? Silloin tuskin kyseessä olisi virkamies, kun ei olla kuultu ukon erottamisesta.
 
Back
Top