"Viimeiseen mieheen" taistelut historiassa

Deeiii

Eversti
Tuossa oivallisessa Talvisota-threadissa esille tullut Petäjäsaaren taistelu herätti mielenkiinnon, joten ajattelin avata oman ketjun niistä taisteluista, joissa toinen tai molemmat osapuolet tappelivat melko lailla loppuun saakka - tai jossa sotilaita käskettiin taistelemaan kuolemaan saakka. Näitähän löytyy Thermopylaesta nykypäiviin.

Muinaisina aikoina eli ennen 1900-lukua kyseisenlaisia tappeluksia syntyi jopa kohtalaisen usein, kun sodankäynnin käytäntönä oli usein tarjota etenkin kaupunkeja tai linnoituksia puolustaville antautumista - mutta jos ensimmäiset ehdot hylättiin, armoa ei välttämättä annettu.

Raamatustakin löytyy tätä koskevat ohjeet, ja roomalaisten käytäntönä tiettävästi oli antaa piiritetyille kaupungeille mahdollisuus antautua siihen saakka, kunnes muurinmurtaja kumahtaisi porttiin ensimmäisen kerran. Sen jälkeen kaupungin valloitus johtaisi ryöstöön ja henkiinjääneiden myyntiin orjiksi. Tämän käytännön seurauksena kapinalliset kaupungit tuppasivat antautumaan jo siinä vaiheessa, kun legioona parkkeerasi vallitusten edustalle.

Haagin konventioissa 1907 tämä viimein kiellettiin; nykyään on sotarikos kieltäytyä osoittamasta armoa antautuville.

Avaan pelin Alamolla. Kyseinen teksasilainen lähetysasema on saanut jonkunmoista kuuluisuutta tietynlaisen amerikkalaisuuden symbolina siellä helmi-maaliskuussa 1836 käydyn taistelun johdosta.

Tapahtumien taustoilla on itse asiassa mielenkiintoisia yhtymäkohtia nykyaikaan, joten palataanpa vähän ajassa taaksepäin.

Vuonna 1835 Teksas on Meksikon osa. Presidentti Antonio Lopez de Santa Anna oli ryhtynyt keskittämään valtaa itselleen ja keskushallinnolle, mikä herätti liittovaltiomallin kannattajissa närää ja suoranaista kapinointia. Erityisen ankaraa vastarinta oli Yhdysvaltojen rajalla olleessa Teksasissa, jossa etenkin rajaseudut olivat pitkälti yhdysvaltalaisten siirtolaisten asuttamia. Meksiko sen sijaan on epäluuloinen Yhdysvaltojen pyrintöjä kohtaan - se oli yrittänyt jo ostaa Teksasin - ja syyttää levottomuuksista siirtolaisia, joilla ei ole juurikaan haluja sopeutua meksikolaiseen kulttuuriin.

Lokakuussa 1835 teksasilaiset kapinalliset hyökkäävät ensimmäisen kerran meksikolaisia joukkoja vastaan ja aloittavat Teksasin vallankumouksen. Tätä kukistamaan pres. Santa Anna kerää kohtalaisen suuren sotajoukon, etupäässä pakkovärvättyjä maalaisia. Ennen kuin joukko saadaan kokoon ja alueelle, kapinalliset olivat jo eristäneet ja tuhonneet tai vanginneet suurimman osan Teksasissa olleista Meksikon asevoimista.

Kapinallisia vahventamaan saadaan lähinnä seikkailijoita Yhdysvalloista ja muita alueelle äskettäin muuttaneita, konfliktin pitkittymiseen valmistautumattomien teksasilaisten vapaaehtoisten palatessa koteihinsa. Tämä toisen maan sisäisiin asioihin sekaantuminen herättää Santa Annassa närää, ja hän nuiji läpi lakiesityksen jonka mukaan Teksasissa taistelemasta tavattuja ulkomaalaisia pidettäisiin piraatteina. Ajan käytänteiden mukaisesti tämä tarkoittaa, että kyseisiä taistelijoita ei oikeastaan edes saisi ottaa vangeiksi, vaan heidät pitää teloittaa välittömästi. Suurin osa Teksasin riveihin lähteneistä ei kuitenkaan luultavasti koskaan kuule kyseisestä julistuksesta.

Itse Alamo on silloisessa Béxarin kaupungissa sijaitseva, noin 1,2 hehtaarin kokoinen, lähinnä intiaanien hyökkäyksiä kestämään vahvistettu entinen espanjalainen lähetysasema. Linnake ei missään nimessä ole sovelias kestämään tykistöllä varustautuneen vihollisen hyökkäystä, puolustettavaa muuria on paljon (n. 440 metriä), ja esimerkiksi ampuma-asemat vaativat puolustajia paljastamaan yläruumiinsa. Linnoitukseen oli jäänyt Meksikon armeijalta 19 erilaista tykkiä, mukaanlukien raskas 18-naulainen.

Tätä linnaketta puolustamassa on alle sata miestä, joilta puuttuu kaiken lisäksi tarvikkeita. Komentajan tammikuisten kirjeiden mukaan linnake voisi pitää puolensa noin neljä päivää. Teksasin kapinallishallitus on kuitenkin sekavassa tilassa eikä kykene juuri auttamaan. Ainoa apu on eversti James Bowien komennuksessa ollut 30 miehen retkikunta, jonka tehtävänä on poistaa linnakkeen tykit ja tuhota asemat. Kun Bowie pääsee Alamoon, hän huomaa, ettei kaupungissa ollut vetoeläimiä tykkien saamiseksi turvaan, ja linnakkeen komentaja saa vakuutettua Bowien Alamon strategisesta merkityksestä etuvartioasemana. Bowien vetoomuksilla on hieman enemmän vaikutusta, ja ratsuväenupseeri William B. Travis saapui paikalle helmikuun alussa 30 miehen kanssa. Vähän myöhemmin saapuu vielä muutamia vapaaehtoisia, näiden joukossa Davy Crockett.

Kun linnakkeen aikaisempi komentaja poistuu hankkimaan vahvistuksia ja tarvikkeita, komennon olisi pitänyt siirtyä Travis'ille. Vapaaehtoiset kuitenkin äänestävät kovana tappelijana tunnetun Bowien johtoon. Hän juhlii voittoaan vetämällä kunnon kännit ja hajottamalla suuren osan Béxaria. Lepytelläkseen, Bowie lupaa seuraavana päivänä jakaa komennon Travisin kanssa.

Santa Annan armeija marssii, huomattavasti kutistuneena ja monien koittelemusten jälkeen, kaupungin liepeille helmikuun 23. päivän aikana. Linnake ei ole juurikaan varautunut piiritykseen, ja siihen yritetään nyt varautua pikapuoliin mm. ajamalla karjalauma linnakkeen sisälle. Suuri osa asukkaista pakenee kaupungista, ja Alamoa puolustavien perheenjäsenet siirtyvät linnakkeeseen turvaan. Iltapäivän mennessä Béxar on miehitetty, ja noin 2000 miehen vahvuinen Santa Annan armeija nostaa salkoon punaisen lipun - armoa ei annettaisi!

Travis vastaa tähän laukauksella linnakkeen 18-naulaisesta, mutta Bowie lähettää miehen neuvottelemaan. Travis suuttuu tästä tempauksesta ja lähettää oman miehensä. Molemmat tapaavat meksikolaisten edustajat ja pyytävät antautumisehtoja, mutta heille kerrotaan, että ainoastaan ehdoton antautuminen voisi tulla kysymykseen. Tästä kuultuaan sekä Bowie että Travis päättävät antaa vastauksen, tällä kertaa yhdessä 18-naulaisella.

Tieto linnakkeen piirityksestä leviää nopeasti, ja vapaaehtoisia parveilee Gonzalesiin noin 140 kilometrin päähän. 26.2. 320 miestä ja neljä tykkiä käsittävä avustusjoukko lähtee liikkeelle, mutta ehtii vain noin mailin päähän ennen kuin kääntyy takaisin. Joukon komentaja syyttää keskeytyksestä upseereitaan, upseerit ja miehistö komentajaa. Tällä välin muutamia vapaaehtoisia onnistuu livahtamaan tai tunkeutumaan piirityksen läpi linnakkeeseen.

Meksikolainen tykistö kaivaa joka yö uudet tuliasemat hivenen lähemmäksi linnaketta ja pommittaa sitä harvakseltaan Santa Annan odottaessa lisäjoukkoja; linnakkeen tykistö oli alkuun vastannut tuleen, käyttäen jopa uudelleen linnakkeeseen ammuttuja tykinkuulia, mutta lopetti 26.2. ruudin ja kuulien säästämiseksi. Saatuaan armeijansa noin 3100 miehen vahvuiseksi 4.3. Santa Anna ehdottaa alaisilleen hyökkäystä, mikä määrätään tapahtumaan kahta päivää myöhemmin. Ainakin osa puolustajista on valmis antautumaan sopivilla ehdoilla, mutta Santa Annan mielestä veretön voitto ei voisi tulla kysymykseen.

Nyt Bowie on sairauden vuoksi vuoteenomana, ja yksinomainen komento on Travisilla. Legendan mukaan joskus maaliskuun viidennen päivän aikana Travis vetää viivan santaan ja kysyy "Teksasin puolesta kuolemaan valmiita" ylittämään sen hänen puolelleen, jolloin tarinan mukaan vain yksi mies jää paikalleen; tätä ei luultavasti tapahtunut, mutta jossain vaiheessa ennen viimeistä hyökkäystä hän ilmeisesti kokoaa joukkonsa ja antaa heille mahdollisuuden paeta tai jäädä ja kuolla asian puolesta. Linnakkeesta kuitenkin poistuu vain muutama kuriiri matkassaan Travisin ja muiden viimeiset kirjeet. Tämän päivän jälkeen yhdenkään puolustajan ei tiedetä poistuneen linnakkeesta elävänä.

Tykistö lopettaa linnakkeen tulituksen kymmeneltä illalla 5.3., ja kuten Santa Anna oli laskelmoinut, väsyneet puolustajat nukahtavat nopeasti. Heti keskiyön jälkeen meksikolaiset valmistautuvat rynnäkköön. Vajaa 1800 miestä jaetaan neljään kolonnaan, joissa kolonnan laidoilla marssineet veteraanit pitävät uusia rekryyttejä kurissa. 500 ratsumiestä sijoitetaan linnakkeen ympärille ottamaan kiinni pakenijat - sekä teksasilaiset että meksikolaiset. Santa Anna itse jää leiriin 400 miehen reservin kanssa. Kylmyydestä (noin 4°C) huolimatta sotilaita käsketään jättämään liikettä haittaavat manttelit pois. Yö oli pilvinen, ja liikkeen havaitseminen vaikeaa.

Etenemiskäsky annetaan 5:30. Kolme muurien ulkopuolella ollutta teksasilaista vartiomiestä tapetaan heidän nukkuessaan, ja meksikolaiset pääsevät huomaamatta musketinkantaman päähän. Nyt taisteluhuuto "Viva Santa Anna!" ja torvensoittajat herättävät puolustajat, ja linnakkeessa olleet siviilit kerääntyvät kauhuissaan kirkon sakastiin.

Kouluttamattomat meksikolaiset ampuvat kolonnoista musketeillaan piittaamatta edellään olevista, tappaen lukuisia omiaan. Tiiviit rivit ovat otollinen maali puolustajien tykistölle, mutta sillä ei ole haulipanoksia - joten tykkeihin tungetaan mitä tahansa metalliromua mitä vain löydetään. Yksi ainoa yhteislaukaus kaataa puoli komppaniaa Tolucan jääkäreitä, hyökkääjän etummaiset rivit horjuvat. Takana tulevat painavat kuitenkin niitä aina vain eteenpäin. Kun hyökkääjät pääsevät muuria vasten, puolustajien on kurottauduttava valleilta heitä ampuakseen, ja meksikolaisten tulitus alkaa tehdä todellista vahinkoa. Haulikolla muurin alta suojaa hakeneita tavoitellut Travis on yksi ensimmäisistä kaatuneista.

Meksikolaiset yrittävät tulla muurin yli tikkailla, vaikka harvat muurille päässeet tapetaan nopeasti. Mutta joka laukauksen myötä teksasilaisilla alkaa tulla yhä suurempi pula ladatuista kivääreistä, ja koko ajan käy vaikeammaksi ladata suustaruokittavia aseita samalla kun harvenevien puolustajien on yritettävä pitää tikkaita poissa muureilta. Hetkeksi hyökkääjä on kuitenkin saanut tarpeekseen ja vetäytyy, rynnätäkseen aivan pian uudelleen. Tämäkin ryntäys torjutaan, ja Santa Anna alkaa jo osoittaa paniikin oireita: häviääkö hän sittenkin? Hän määrää reservinsä taisteluun.

Vain viisitoista minuuttia on kulunut taistelun alusta, ja nyt puolustajien tykkitulen pohjoiselle muurinsivustalle pelottamat meksikolaiset - ja pelästyneen Santa Annan samaan paikkaan lähettämät reservit - huomaavat, että karkeatekoinen pohjoismuuri on täynnä aukkoja ja koloja. Kenraali Juan Amador on yksi ensimmäisistä melkein nelimetrisen muurin harjalle pääsevistä; hän haastaa miehiään seuraamaan. Kun Amador saa muurissa olleen pienen kulkuaukon avattua, meksikolaiset virtaavat linnakkeeseen. Toiset kipuavat sisään harvakseltaan puolustetun länsimuurin ampuma-aukoista.

Puolustajat hylkäävät pohjoismuurin ja länsimuurin pohjoispäädyn, ja tykkimiehet eteläpäädyssä kääntävät putkensa pohjoiseen. Nyt eteläpääty jää suojaamatta, ja muutamissa minuuteissa meksikolaiset ovat kiivenneet tykkiasemiin ja surmanneet miehistön, saaden haltuunsa 18-naulaisen. Itämuurikin on menetetty, eikä puolustajilla ole enää muuta mahdollisuutta kuin peräytyä parakkeihin ja kappeliin. Länsimuuria miehittäneet eivät pääse pihan poikki, vaan loikkaavat alas ja juoksevat kohti San Antonio-jokea lännessä. Kun ratsuväki karkaa heitä päin, tämä joukko suojautuu ojaan ja tulittaa minkä ehtii. Ratsuväen päällikön on pakko hakea apuvoimia, mutta ennen pitkää pakenijat on kaikki tapettu.

Viimeiset puolustajat ulkona ovat Davy Crockett ja hänen miehensä. Kun he eivät enää kykene lataamaan aseitaan, he käyttävät niitä nuijina ja vetävät puukot esille. Myöhemmin väitetään, että Davy Crockettin ruumista ympäröi ainakin 16 kuollutta meksikolaista. Meksikolaisten yhteislaukauksesta ja pistinrynnäköstä selviää vielä muutama; he pakenevat kirkon suojiin.

Nyt lipputangossa liehuu jo Meksikon lippu, ja seuraavan tunnin ajan armeija varmistaa linnaketta. Monet henkiinjääneistä puolustajista ovat vetäytyneet linnoitettuihin parakkihuoneisiin; mutta koska vetäytyvät unohtivat naulata tykkien sankkirei'ät umpeen, meksikolaiset kääntävät linnakkeen tykit kohti parakkeja. Ovet ammutaan yksi kerrallaan irti, ja muskettien yhteislaukausta seuraa pistinrynnäkkö. Bowie löydetään sängystään, ja suositun tarinan mukaan hän ampuu pistooleillaan ensimmäiset kaksi ovesta tunkeutuvaa, tappaen puukollaan vielä yhden tai kaksi.

Viimeiset 11 puolustajaa miehittävät kahta 12-naulaista tykkiä kirkossa. 18-naulainen kuitenkin repäisee kirkon edessä olleet barrikadit auki, ja meksikolaiset pääsevät muskettien yhteislaukauksen jälkeen sisälle. Toinen tykeistä ampuu viimeisen laukauksen ovelle kerääntyneeseen joukkoon, ja tykkimiehet tarttuvat musketteihinsa. He ehtivät ampua yhden laukauksen ennen kuin pistimet tavoittavat heidät. Ammusmestari Evans yrittää sytyttää ruutivaraston, mutta musketinkuula lopettaa hänen matkansa, soihtu tuumien päässä ruudista. Jos hän olisi onnistunut, sakastiin ahtautuneet siviilit olisivat varmasti kuolleet. Muutama puolustaja yrittää piileskellä naisten joukossa, mutta heidät revitään esiin ja pistetään hengiltä. Vain yksi, Meksikon armeijasta joulukuussa karannut, saa uskoteltua, että hän oli teksasilaisten vanki. Viidestä seitsemään puolustajaa onnistuu antautumaan eri vaiheissa taistelua, mutta heidät teloitetaan heti.

Kello 6:30 mennessä taistelu on ohi. Meksikolaiset tökkivät pistimillä ruumiita, jotka osoittavat vähäisiäkin elonmerkkejä. Tulitus jatkuu vielä, kun meksikolaiset jopa ampuvat toisiaan erehdyksessä.

Taistelun tuloksena kaatuu 182-257 teksasilaista ja 60-200 meksikolaista, useiden satojen haavoittuessa. Yhteensä noin kolmannes hyökkääjistä lasketaan tappioiksi. Mutta voitolla on teksasilaisiin toinen vaikutus kuin Santa Anna uskoi: vaikka uutiset Alamon kaatumisesta aiheuttavatkin pienimuotoisen paniikin, miehiä virtaa Sam Houstonin johtamaan Teksasin armeijaan. Huhtikuun 21. päivä se hyökkää yllättäen Santa Annan leiriin; San Jacinton taistelu on ohi 18 minuutissa. Santa Anna jää vangiksi seuraavana päivänä, ja joutuu suostumaan Teksasin itsenäisyyteen.

Lähteenä etupäässä Wikipedia.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän liittyy termi "Pyrrhoksen voitto".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyrrhos

"Pyrrhoksen nimi on kuuluisa hänen mukaansa nimetystä Pyrrhoksen voitosta. Hänen kerrotaan sanoneen voitettuaan roomalaiset Heraclean taistelussa vuonna 279 eaa. kärsien itse erittäin raskaat tappiot: "Vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa". Termi "Pyrrhoksen voitto" onkin vakiintunut fraasina menestykselle, josta on maksettava hyvin raskas hinta ja joka jättää voittajan heikompaan tilaan kuin missä hän oli ennen menestystä."
 
Sopii hyvin muistella juuri nyt, kun omasta Talvisodastamme on kulunut tasavuosia.
Jokainen Texasilainen tuntee Alamon, mikä merkitsee samaa heille!

Sen sijaan Deeiin tarina...
Jonka lähteenä Wikipedia,
jonka tiedot taas ovat peräisin aiheesta tehdyistä lukuisista elokuvista.
Disney teki kyllä muistaakseni 80 -luvulla elokuvan, joka kertoi totuuden, mutta se floppasi.
 
Rorke's drift
Just over 150 British and colonial troops successfully defended the garrison against an intense assault by 3,000 to 4,000 Zulu warriors.

Ei mennyt viimeiseen mieheen, mutta kyllä siellä varmaan sellainen tunnelma oli.

Ja tuosta kaupunkien antautumisesta tuli mieleen matkapassi tai mikä ohjelma se nyt olikaan kun Merv:n kaupunki antautui mongoolien edessä v.1221, niin kaupungin kaikki n. 500 000 asukasta surmattiin. Joidenkin mukaan asukkaita olisi ollut yli miljoona. Ettei se antautuminen aina toiminut.
 
Toinen amerikkalaisten historiaan liittyvä oli everstiluutnantti George Armstrong Custerin ratsuväkiosaston kohtalo. Hän oli silloin va. prikaatinkenraalina.

Ratsuväen piti vuonna 1876 laittaa kuriin reservaateistaan karanneet intiaanit keinoja kaihtamatta. Eikä niitä kaihdettu. Custerin aikaisemmat meriitit olivat jo vuodelta 1868 Washitan verilöylystä, jossa hän hyökkäsi intiaanien leiriin, jossa ei oikeastaan edes ollut sotureita. 103 leirin asukasta menehtyi. Heistä 92 oli naisia, lapsia ja vanhuksia. Eloon jääneet 53 naista ja lasta Custer pisti kulkemaan kulkemaan jalkaisin yli sadan kilometrin matkan lähimpään linnakkeeseen paksussa lumessa ja kovassa pakkasessa.

Vuonna 1876 Custer johdatti etujoukkona ratsuväkeä Montanassa. Lakotat, cheyennet ja arapahot olivat alkaneet niskuroida. Istuva Härkä ja Hullu Hevonen olivat koonneet eri heimojen sotureita, joten Custer sai tilaisuuden otella ihan oikeiden intiaanien kanssa kakaroiden asemesta.

Custer oli saanut selvän määräyksen odottaa muiden joukkojen saapumista sovitulla paikalla. Hän päätti kuitenkin olla noudattamatta ohjeita, kun tiedustelijat havaitsivat intiaanien leirin Little Bighorn -joen rannalla. Kunniakas voitto himotti. Niinpä hän johdatti hieman yli 200 ratsumiestä piirittämään intiaanien leiriä.

Istuva Härkä ja Hullu Hevonen olivat ostaneet kauppapaikoista uusia kiväärejä ja olivat saaneet kasaan 1800 miestä. Istuva Härkä ei osallistunut varsinaiseen taisteluun, vaan strategi oli Hullu Hevonen. Hän ajoi amerikkalaiset paikkaan, josta he eivät päässeet minnekään. Kenraali Custerin joukosta voi sanoa, että he taistelivat viimeiseen mieheen, mutta se ei ollut tarkoitus vaan pelkästään typeryyttä. Kaikki Custerin osastossa olleet 212 ratsumiestä kuolivat. Lisäksi muista amerikkalaisjoukoista (Reno ja Benteen) kaatui lisää. Yhteensä menettivät 268 miestä. Intiaaneja laskettiin kyrmyllään 58 ja heistäkin 10 naisia ja lapsia.


"We were the first victims of corporate
greed, lies and violence.
You are the next.”


Crazy Horse
Chief-Crazy-Horse.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: s91
George Armstrong Custeria voi hyvällä syyllä pitää yhtenä Yhdysvaltain sotahistorian typerimmistä komentajista. Tapatti miehensä ja itsensä. Vähän samanlainen tunarointi kuin Krimin sodan kuuluisa "Charge of the Light Brigade".
 
Majurit Benteen ja Reno olivat aika huonoissa väleissä Custerin kanssa. Hyvin huonoissa. Benteen oli "eksyksissä" huoltokulkueensa kanssa ja Reno meinasi ottaa loimeensa heti kättelyssä. Intiaanitiedustelijoiden varoitukset kaikuivat kuuroille korville, he varoittivat, että leiri on suuri ja sotureita paljon. Custeria se ei pelottanut. "Rohkea, mutta arvostelukyvytön upseeri", mainitsi joku hänen sisällissodan aikainen esimiehensä.

Vihollisen aliarviointi aiheutti monta kertaa pulmia inkkarisodissa.
 
Ranskan muukalaislegioonan juhlapäivä 30.4. ( sattumalta myös vappuaatto ) juontaa juurensa Cameronen taistelusta, joka käytiin Meksikossa 30.4.1863. Taistelussa 3 upseerin ja 62 miehen legioonalaisjoukko piti puoliaan noin 2000 miehen meksikolaisosastoa vastaan ja viimeisenä tekonaan ampumatarvikkeiden loputtua hyökkäsi pistimin meksikaanien kimppuun. Vain 3 ( joidenkin lähtteiden mukaan 4 ) legioonalaista jäi henkiin. Taistelun jälkeen meksikolaisten komentaja totesi suunnilleen näin: " Nuo eivät ole miehiä, vaan paholaisia". Meksikolaisten tappiot olivat luokkaa 400-500 miestä. Eli yksi legioonalainen vastasi ( melkein ) kymmentä meksikolaista.
 
George Armstrong Custeria voi hyvällä syyllä pitää yhtenä Yhdysvaltain sotahistorian typerimmistä komentajista. Tapatti miehensä ja itsensä. Vähän samanlainen tunarointi kuin Krimin sodan kuuluisa "Charge of the Light Brigade".


Custer olisi halutessaan voinut ottaa mukaan sotaretkelle muutaman Gatling-konekiväärin. Kuitenkin hän ei pitänyt asetta tarpeellisena koska se oli liian kömpelö ja painava. Niinpä konekiväärit jäivät laatikoihinsa eikä niitä otettu mukaan. Custer halusi marssia vauhdilla ja kevyesti kuten intiaanit itse, siis ilman raskasta aseistusta.

Gatling kuitenkin oli osoittaunut olevan ihan hyvä ase esim. sisällissodan aikana. Ampui ilmeisesti 350 lks minuutissa.
 
Custer olisi halutessaan voinut ottaa mukaan sotaretkelle muutaman Gatling-konekiväärin. Kuitenkin hän ei pitänyt asetta tarpeellisena koska se oli liian kömpelö ja painava. Niinpä konekiväärit jäivät laatikoihinsa eikä niitä otettu mukaan. Custer halusi marssia vauhdilla ja kevyesti kuten intiaanit itse, siis ilman raskasta aseistusta.

Gatling kuitenkin oli osoittaunut olevan ihan hyvä ase esim. sisällissodan aikana. Ampui ilmeisesti 350 lks minuutissa.

Käsillä olevat ratsastustaipaleet olivat pitkiä, hän halusi varmaan pitää osastonsa hyvin liikkuvana. Siksi mm. miekka jätettiin veks, lämpimiä vaatteita karsittiin ja keittoastioista lähtien kävi raakkaus. Moni kuva kertoo Custerista miekka kädessään, joka on huvittavaa, koska miekkoja ei yksinkertaisesti tuolla retkellä ollut. Lähde: Smithsonia-instituutti. Panen minäkin kerran edes lähteen väitteilleni, ettei foorumin nuoriso kuvittele, että ukko höperehtii. :rolleyes:

Majuri Benteen jäi rutosti muusta joukosta jälkeen, koska hänen vastuullaan olivat vankkurit huolto-osineen. Oliko saapumislimiitti peräti vuorokausi, kun tultiin Little Big Horniin, tuolloin yhdistyneet intiaanit olivat jo häippässeet ja hajaantuneet.

Brutaali puolensa on siinä, että varsin moni ratsusotilas teki piiritettynä suisiksen. Eivät halunneet ymmärrettävästi tehdä tuttavuutta tasankointiaanien vankeinhoitoelinten kanssa. Ainoa eloonjäänyt oli Comanche-niminen hevonen.
 
Vihollisen aliarviointi aiheutti monta kertaa pulmia inkkarisodissa.
Taisipa pääosa armeijan kärsimistä tappioista johtua juuri tuosta. Tasankointiaanit eivät oikein kyenneet järjestelmälliseen sodankäyntiin, vaan menivät enemmänkin tietynlaisella kylätappelumeiningillä. Kurinalaisuus, järjestelmällisyys ja määrätietoisuus eivät olleet heidän valttejaan taistelussa. Esimerkiksi jos vihollinen saatiin lyötyä pakosalle, sitä ei välttämättä pyritty ajamaan takaa ja tuhoamaan, vaan jäätiin mieluumin keräilemään sotasaalista ja fiilistelemään voittotunnelmissa.
 
Näin kerran hyvän dokkarin Custerin lopusta. Taistelustahan yritettiin rakentaa kuvaa jonkinlaisena sankaritarinana mutta tämä herätti eräiden tutkijoiden mielenkiinnon. Taistelupaikalla on yhä mm. Hylsyjä yms esineitä. Mm. Tutkimalla hylsyjen sijaintia tutkijat pystyivät päättelemään taistelun kulun, kuka ampui, mihin suuntaan , miten sotilaat sekä intiaanit olivat sijoittuneet. Todellisuus oli täysin kaaottinen, Custerin sotilaat eivät tehneet mitään organisoitua vastarintaa, he ampuivat paniikissa kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja intiaanit kirjaimellisesti jyräsivät sotilaat.
 
Eikö joku Custerin joukosta selvinnyt piiloutumalla kuolleen hevosen vatsaan?
Vai muistanko jonkun iltasadun.
 
Eikö joku Custerin joukosta selvinnyt piiloutumalla kuolleen hevosen vatsaan?
Vai muistanko jonkun iltasadun.

Kukaan ei selviytynyt.

Erilaisia filmejä, fiktioita, on tehty. Yksi hauskimmista elokuvista on Pieni suuri mies (Little Big Man), jossa Dustin Hoffman esittää intiaanien kasvattamaa valkonahkaa, joka elää kaikki villin lännen roolit läpi ollen sitten elokuvan lopulla Custerin tiedustelija, joka onnistuu höynäyttämään Custerin intiaanien kimppuun sanomalla, että siellä on helvetisti sotureita. Custer ei luota puoli-inkkariin, vaan vainoharhainen "nero" ajattelee, että tämä yrittää harhauttaa häntä olemaan menemättä. En muista, missä tiedustelija on taistelun ajan. Ehkä hän muka lymyää siellä jossain.
 
Onko suomalaisilla tällaisia kirjaimellisesti viimeiseen mieheen - juttuja? Oliko Talvisodassa joku Laatokan saari- taistelu tällainen?

Ruotsalaisillahan on paljon näitä taistelu viimeiseen suomalaiseen juttuja, mutta niitä ei kelpuuteta.

anteeksi. :cool:
 
Itse asiassa pitikin samansuuntaisia kysyä, kun joskus muistan kuulleeni huhuja jostain tapauksesta 1944. Että joku ilmeisesti reserviläiskomppania olisi käytännössä kaatunut asemiin likimain viimeiseen mieheen, alta kymmenen päästessä elävänä pois.

Varmaan hyväksytään myös melkein viimeiseen mieheen käydyt taistelut, ja semmoisetkin, mistä nyt vaan on tullut merkittävän suuria tappioita.
 
Brutaali puolensa on siinä, että varsin moni ratsusotilas teki piiritettynä suisiksen. Eivät halunneet ymmärrettävästi tehdä tuttavuutta tasankointiaanien vankeinhoitoelinten kanssa. Ainoa eloonjäänyt oli Comanche-niminen hevonen.

Tuosta on kyllä ihan kamalia tarinoita, kuten 2-vuotiaan lapsen heittelyä korkealle ilmaan äitinsä nähden, siten että lapsi tippuu maahan niin monta kertaa kunnes kuolee.

Mm. Disney-siloiteltunakin Pocahontas-versiona tunnetut Powhatan-intiaanit osasivat olla niin v-tumaisia että Kaukoidän ihmisiäkin varmaan olisi jo moinen raakuus ahdistanut.
 
Back
Top