Huomasin, että mediassa ja netissä käydään vilkasta keskustelua Venäjän räikeistä tuvallisuuteen liittyvistä sopimusrikkomuksista. Myös Suomen ja Venäjän fedaation välinen sopimus suhteiden perusteista on useaan otteeseen mainittu, mutta voiko tähän sopimukseen enää luottaa Venäjän osalta? Joudummeko painostuksen kohteeksi heti jos Venäjä katsoo siihen olevan aihetta.
Puolustusministeri Haglund tapaa Venäjän puolustusministerin maanantaina (sovittu jo aiemmin). Mitä hänen tulisi viestiä Venäjälle? Vaikeuttaako ko. sopimus Suomen Natojäsenyyden hakemista?
VIERASKYNÄ
Suomen ja Venäjän sopimus ei estä Suomen Nato-jäsenyyttä
6.8.2007 0:00
A A
Jaakko Blomberg
Äskettäin eräät suomalaiset oikeusoppineet ovat arvioineet, että Suomen ja Venäjän sopimus suhteiden perusteista vuodelta 1992 olisi esteenä, jos Suomi aikoisi liittyä Natoon. Myös vastakkaisia arvioita on esitetty.
Kyseinen sopimus tehtiin heti Neuvostoliiton hajottua Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän kanssa. Sopimuksen myötä lakkasi yya-sopimuksen voimassaolo. Uuden sopimuksen voimassaoloajaksi sovittiin kymmenen vuotta, jonka jälkeen se on voimassa aina seuraavat viisi vuotta, jollei jompikumpi sopimuspuolista irtisano sitä vuotta etukäteen. Heinäkuussa alkoi sopimuksen 16. voimassaolovuosi.
Sopimus edustaa kylmän sodan jälkeistä kansainoikeudellista ajattelua. Se on palvellut hyvin tarkoitustaan, eikä sen sisältöön ole ollut huomauttamista.
Sopimus kattaa kahdenvälisten suhteiden eri alat, ja siihen sisältyy myös turvallisuuspoliittisia määräyksiä. Sen turvallisuuspoliittiset määräykset laadittiin niin, että vältetään yya-sopimukseen sisältynyt niin sanottu positiivinen turvallisuustakuu eli avunantovelvoite, josta myös venäläinen osapuoli oli valmis luopumaan. Sen sijaan siihen sisältyy niin sanottu negatiivinen turvallisuustakuu.
Sopimuksen 4. artikla kieltää voimankäytön ja edellyttää keskinäisten riitojen ratkaisemista rauhanomaisesti YK:n peruskirjan ja Etykin periaatteiden mukaisesti. Niin ikään artiklan mukaan sopimuspuolet eivät salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.
Jos Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja Etykin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.
Sopimuksen 5. artiklan mukaan tilanteissa, joissa kansainvälinen rauha ja turvallisuus tai erityisesti jommankumman sopimuspuolen turvallisuus on vaarantunut, sopimuspuolet ovat tarvittaessa yhteydessä keskenään YK:n ja Etykin tarjoamien keinojen käyttämiseksi ristiriidan selvittämiseen.
Voidaan esittää kaksi perustetta sille, että Suomen ja Venäjän sopimus ei ole este Suomen liittymiselle Natoon.
Ensiksi sopimus kieltää avustamasta kolmansien valtioiden taholta tulevaa hyökkäystä toista sopimuspuolta vastaan, mutta se ei kiellä puolustautumasta hyökkäystä vastaan yksin tai yhdessä muiden valtioiden kanssa – oikeus, jonka YK:n peruskirjan 51. artikla vahvistaa. Se ei myöskään suoraan eikä epäsuorasti kiellä sopimusvaltioita liittoutumasta kolmansien valtioiden kanssa.
Velvoite olla avustamatta hyökkäystä toista sopimuspuolta vastaan ei voi olla esteenä Suomen liittymiselle Naton kaltaiseen puolustusliittoon. Venäjä puolestaan on solminut puolustusliiton eräiden valtioiden kanssa.
Euroopan unionin perustuslakisopimus sisältää niin sanotun jäsenvaltioiden avunantovelvollisuuden: jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin YK:n peruskirjan 51. artiklan mukaisesti.
Vaikka tämä velvoite ei tee unionista sotilasliittoa, se on yhteisen puolustuksen ydinvelvoite. Suomi on omasta puolestaan perustuslakisopimuksen hyväksynyt huolimatta siitä, ettei se sellaisenaan tule voimaan.
Toiseksi Suomen ja Venäjän sopimuksen esikuvana oli (Naton jäsenvaltion) Saksan ja Neuvostoliiton vuonna 1990 solmima sopimus, joka aloitti kylmän sodan päättymisen jälkeisen sopimussarjan Neuvostoliitto/Venäjän länsisuhteissa. Edellä selostetut Suomen ja Venäjän sopimuksen turvallisuuspoliittiset artiklat vastaavat muotoiluiltaan pääosin Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen määräyksiä.
Suomi ja Venäjä allekirjoittivat sopimuksensa tammikuussa 1992. Puola ja Venäjä solmivat vastaavanlaisen sopimuksen saman vuoden toukokuussa. Sen turvallisuuspoliittiset määräykset ovat samansisältöisiä Suomen ja Venäjän sopimuksen kanssa.
Venäjä on solminut vastaavia sopimuksia useiden Keski-Euroopan maiden kanssa, jotka Puolan tavoin ovat sittemmin liittyneet Natoon. Venäjä ei vedonnut sopimukseen Puolan kanssa, kun Puola liittyi Natoon.
Tietenkään ei voi sulkea pois mahdollisuutta, että Venäjä vetoaisi sopimukseen siinä tapauksessa, että Suomi päättäisi hakea Naton jäsenyyttä. Mutta tällaisella vetoamisella ei olisi oikeudellisia perusteita, vielä vähemmän poliittista uskottavuutta. Ja Suomi lukisi sopimusta omalla tavallaan.
Suomen ja Venäjän sopimus on tärkeä perusta kahdenvälisille suhteillemme samalla kun se on osa kylmän sodan jälkeisen maailman oikeudellista järjestystä.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva diplomaatti, joka johti Suomen puolelta neuvotteluja Suomen ja Venäjän suhteiden perussopimuksesta.
Puolustusministeri Haglund tapaa Venäjän puolustusministerin maanantaina (sovittu jo aiemmin). Mitä hänen tulisi viestiä Venäjälle? Vaikeuttaako ko. sopimus Suomen Natojäsenyyden hakemista?
VIERASKYNÄ
Suomen ja Venäjän sopimus ei estä Suomen Nato-jäsenyyttä
6.8.2007 0:00
A A
Jaakko Blomberg
Äskettäin eräät suomalaiset oikeusoppineet ovat arvioineet, että Suomen ja Venäjän sopimus suhteiden perusteista vuodelta 1992 olisi esteenä, jos Suomi aikoisi liittyä Natoon. Myös vastakkaisia arvioita on esitetty.
Kyseinen sopimus tehtiin heti Neuvostoliiton hajottua Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän kanssa. Sopimuksen myötä lakkasi yya-sopimuksen voimassaolo. Uuden sopimuksen voimassaoloajaksi sovittiin kymmenen vuotta, jonka jälkeen se on voimassa aina seuraavat viisi vuotta, jollei jompikumpi sopimuspuolista irtisano sitä vuotta etukäteen. Heinäkuussa alkoi sopimuksen 16. voimassaolovuosi.
Sopimus edustaa kylmän sodan jälkeistä kansainoikeudellista ajattelua. Se on palvellut hyvin tarkoitustaan, eikä sen sisältöön ole ollut huomauttamista.
Sopimus kattaa kahdenvälisten suhteiden eri alat, ja siihen sisältyy myös turvallisuuspoliittisia määräyksiä. Sen turvallisuuspoliittiset määräykset laadittiin niin, että vältetään yya-sopimukseen sisältynyt niin sanottu positiivinen turvallisuustakuu eli avunantovelvoite, josta myös venäläinen osapuoli oli valmis luopumaan. Sen sijaan siihen sisältyy niin sanottu negatiivinen turvallisuustakuu.
Sopimuksen 4. artikla kieltää voimankäytön ja edellyttää keskinäisten riitojen ratkaisemista rauhanomaisesti YK:n peruskirjan ja Etykin periaatteiden mukaisesti. Niin ikään artiklan mukaan sopimuspuolet eivät salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.
Jos Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja Etykin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.
Sopimuksen 5. artiklan mukaan tilanteissa, joissa kansainvälinen rauha ja turvallisuus tai erityisesti jommankumman sopimuspuolen turvallisuus on vaarantunut, sopimuspuolet ovat tarvittaessa yhteydessä keskenään YK:n ja Etykin tarjoamien keinojen käyttämiseksi ristiriidan selvittämiseen.
Voidaan esittää kaksi perustetta sille, että Suomen ja Venäjän sopimus ei ole este Suomen liittymiselle Natoon.
Ensiksi sopimus kieltää avustamasta kolmansien valtioiden taholta tulevaa hyökkäystä toista sopimuspuolta vastaan, mutta se ei kiellä puolustautumasta hyökkäystä vastaan yksin tai yhdessä muiden valtioiden kanssa – oikeus, jonka YK:n peruskirjan 51. artikla vahvistaa. Se ei myöskään suoraan eikä epäsuorasti kiellä sopimusvaltioita liittoutumasta kolmansien valtioiden kanssa.
Velvoite olla avustamatta hyökkäystä toista sopimuspuolta vastaan ei voi olla esteenä Suomen liittymiselle Naton kaltaiseen puolustusliittoon. Venäjä puolestaan on solminut puolustusliiton eräiden valtioiden kanssa.
Euroopan unionin perustuslakisopimus sisältää niin sanotun jäsenvaltioiden avunantovelvollisuuden: jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin YK:n peruskirjan 51. artiklan mukaisesti.
Vaikka tämä velvoite ei tee unionista sotilasliittoa, se on yhteisen puolustuksen ydinvelvoite. Suomi on omasta puolestaan perustuslakisopimuksen hyväksynyt huolimatta siitä, ettei se sellaisenaan tule voimaan.
Toiseksi Suomen ja Venäjän sopimuksen esikuvana oli (Naton jäsenvaltion) Saksan ja Neuvostoliiton vuonna 1990 solmima sopimus, joka aloitti kylmän sodan päättymisen jälkeisen sopimussarjan Neuvostoliitto/Venäjän länsisuhteissa. Edellä selostetut Suomen ja Venäjän sopimuksen turvallisuuspoliittiset artiklat vastaavat muotoiluiltaan pääosin Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen määräyksiä.
Suomi ja Venäjä allekirjoittivat sopimuksensa tammikuussa 1992. Puola ja Venäjä solmivat vastaavanlaisen sopimuksen saman vuoden toukokuussa. Sen turvallisuuspoliittiset määräykset ovat samansisältöisiä Suomen ja Venäjän sopimuksen kanssa.
Venäjä on solminut vastaavia sopimuksia useiden Keski-Euroopan maiden kanssa, jotka Puolan tavoin ovat sittemmin liittyneet Natoon. Venäjä ei vedonnut sopimukseen Puolan kanssa, kun Puola liittyi Natoon.
Tietenkään ei voi sulkea pois mahdollisuutta, että Venäjä vetoaisi sopimukseen siinä tapauksessa, että Suomi päättäisi hakea Naton jäsenyyttä. Mutta tällaisella vetoamisella ei olisi oikeudellisia perusteita, vielä vähemmän poliittista uskottavuutta. Ja Suomi lukisi sopimusta omalla tavallaan.
Suomen ja Venäjän sopimus on tärkeä perusta kahdenvälisille suhteillemme samalla kun se on osa kylmän sodan jälkeisen maailman oikeudellista järjestystä.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva diplomaatti, joka johti Suomen puolelta neuvotteluja Suomen ja Venäjän suhteiden perussopimuksesta.