vlad
Respected Leader
En pysty ymmärtämään hässäkkää asian tiimoilta. Antaa keski-ikäisten äijien ajaa pyörillään. Jos viisumit ovat kunnossa, niin siitä vaan seikkailemaan ympäri Eurooppaa. Maksanevat todennäköisesti majapaikkojen ja ravintoloiden laskut siinä missä muutkin turistit. Lännessä lähdettiin täysin turhaan mukaan tähän venäläisten sepittämään spektaakkeliin. Suomessa onneksi asiasta ei tehty hässäkkää viranomaisten toimesta. Kaikkiaan täysin joutava juttu.
Ei olisi ollut joutava juttu suunnitellussa muodossa; sadat motoristit Venäjän lippu liehuen ajamassa Berliinin pääkatua. Totetunut muoto; joukko säälittäviä ei toivottuja tyyppejä hiipimässä yön pimeydessä kuin kanavarkaat ikään onkin sitten jo eri juttu, eikä edes uutisoinnin arvoinen.
Tässä kohdin Taitolaji on ehdottoman oikeassa, jos Yön sudet olisivat voineet toteuttaa haluamansa manööverin ja ajaa paraatimarssia Moskovasta Berliiniin niin se olisi ollut ehdoton voitto Kremlille (muistetaan edelleen se, että Yön sudet ei ole mikään tavallinen motoristikerho vaan monessa Putinin touhussa mukana ollut ja oleva jengi) ja se voitto olisi käännetty länttä vastaan sikäläisessä mediassa ja osoitettu kuinka heikko länsi on, mikä on signaali jollaista heidän ei pidä päästä antamaan. Heille ei pidä tarjota keinoja toteuttaa propagandaansa vaan se on tehtävä mahdollisimman vaikeaksi.
Ja nyt kun Yön sudet yrittävät yksi kerrallaan ryömiä Berliiniin ja kun heitä noukitaan matkalta viranomaisten toimesta ja käytännössä laillisin keinoin, propaganda ei saa asetta käyttöönsä. Siinä ei ole mitään hohdokasta jos Berliiniin onnistuu lopulta pääsemään yksi tai kaksi Yön susien jäsentä heiluttamaan Venäjän lippua ja tultuaan sittemmin pidätetyksi kun ensin luodaan kuva, jossa "Kirurgin" johdolla Yön sudet ajavat paraatimarssia Moskovasta Valko-Venäjän ja Puolan kautta Saksaan Berliiniin.
Ja nyt, viimeisimpien saksalaisten peliliikkeiden jälkeen, tuntuu siltä ettei venäläisillä ole juurikaan mahdollisuuksia kääntää tapahtunutta enää millään muotoa voitokseen propagandassa - jos jokunen jengiläinen tekee reissun Slovakiassa ja Unkarissa niin se on kaukana siitä mikä oli aikomus, ja pidätysten ja palautusten jälkeen etenkin ulkomailla nähdään Venäjän toiminnan absurdius ja sen tulevasta propagandasta Yön susiin liittyen on kyllä terä kohtalaiseksi aikaa mennyt. Yön susista ei tule mieleen paraatimarssia ajavat motoristit vaan nurkissa varkain hiipivät luuserit!
vlad.