Yön susien johtaja: Kiitos suomalaiset

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Venäjän presidentti: Kiitos suomalaiset, että päästitte panssarivanumme läpi

Venäjän presidentti kiittelee Suomea asevoimiensa päästämisestä maahan. Puola oli torjunut läpikulun alueensa kautta.

No, jokainen arvaa, että ylläoleva on feikki, mutta Suomen asenne markkinoidaan kyllä maailmalla tehokkaasti. Hurraa: "Hän viittaa siihen kun Yön sudet menivät Krimille heti Venäjän vallattua alueen Ukrainalta. - Haluan kiittää suomalaisia, mutta myös unkarilaisia. He ovat auttaneet meitä."

Työn sudet ovat siis hiipineet siviileissä maahamme, kuin kojootit ikään. Ei heistä täällä ole meille harmia, maineelle kuitenkin. Mutta pitikö YLE:n markkinoidan nuo kiitokset? Oltaisiin oltu hiljaa ja hävetty!
Ulkomaat 2.5.2015 klo 17:13
Yön susien johtaja: Kiitos suomalaiset, että päästitte motoristejamme läpi
Kremlin suosiossa olevan Yön sudet -moottoripyöräkerhon johtaja kiittelee Suomea jäsentensä päästämisestä maahan. Puola oli torjunut jengin läpikulun alueensa kautta.

Yön susien johtaja Alexander Saldostanov Pietarissa motoristien kevätkokoontumisessa lauantaina. Kuva: Yle

Yön susien johtaja sanoo Ylen haastattelussa, että hänen kerhonsa jäseniä on pääsyt rajan yli Suomeen, vaikka esimerkiksi Puola on estänyt rajanylitysyritykset. Yön sudet haluavat matkata Berliiniin juhlistamaan toisen maailmansodan loppumisen 70-vuotispäivää.

"Kirurgina" tunnettu Yön susien johaja oli matkannut Moskovasta Pietariin johtamaan perinteistä motoristien kevätkauden avausta. Hän kommentoi Ylelle Yön susien matkaa Berliiniin.

- Suomalaisille haluan sanoa ensiksi kiitos, että päästitte meidän motoristit sisään. Te ette antaneet periksi Euroopan hulluudelle. Teillä on itsenäinen politiikka EU:ssa, ja teillä on oma näkemys voitonpäivästä, sanoo Alexander "Kirurgi" Saldostanov.

"Kirurgi" uhoaa, että Yön sudet aikovat viedä läpi marssinsa Berliiniin.

- Teemme jotain jaloa ja pyhää. Mitä enemmän EU:n valtaapitävät estävät meitä, sitä enemmän ihmiset auttavat. Monet haluavat liittyä meihin. Jos emme itse onnistu pääsemään paikalle, niin Berliinissä on paljon venäläisiä, jotka ovat lupautuneet paikalle. He sanovat, että he voivat jopa ostaa moottoripyöriä, jos tarve vaatii.

Pietarissa järjestettävä motoristkauden avaus kerää vähintään pari tuhatta motoristia. Sen järjestää Yön susien Pietarin osasto. Tänä vuonna voitonpäivä oli vahvasti läsnä, ja Kirurgi johti valtavaa moottoripyöräsaattuetta Pietarin läpi.

- Tietysti olen pettynyt, että en voi olla mukana haudoilla, mutta minulla on toinen ilonaihe. Vastaanotto Pietarissa on mahtava, tämä on kuin vastaanotto Sevastopolissa, sanoo Kirurgi.

Hän viittaa siihen kun Yön sudet menivät Krimille heti Venäjän vallattua alueen Ukrainalta.

- Haluan kiittää suomalaisia, mutta myös unkarilaisia. He ovat auttaneet meitä.

Antti Kuronen, Yle, Pietari

Lue myös
Suomi päästi Yön susia maahan

klo 16:25
 
Laitoin tuosta samasta toiseen (eli Pikku-uutisia Suomesta).

Ei ole oikein helppoa käännyttää yksityishenkilöitä joiden matkustusasiakirjat ovat kunnossa pelkän johonkin porukkaan kuulumisen epäilyksen takia. Eli aika helposti "Yön kuset" pääsevät Saksaan eri kautta yksityishenkilöinä ja tekevät sitten siellä propagandatempauksensa. Tietysti päätoimijoiden pääsy tuskin onnistuu, mutta tarkoitus ja julkisuus on jo saavutettu.
 
Olet aivan oikeassa, mutta "Yön kuset" käyttävät tätä jo hyväkseen, kuten juttu osoittaa. Rajamiehet noudattavat lakia! Oma feikkiotsikkoni oli provo, mutta sen taustalla on todellinen huoli. Kuinka pitkälle meneviin myönnytyksiin tulevat päättäjämme ovat valmiita suostumaan jos vaihtoehtona on aseellinen selkkaus? Kuinka kauas liittoutumaton Suomi on valmis lipeämään muun EU:n ja Pohjoismaiden linjasta?
 
Näinpä. Rajamme Vartijoiden kuuluukin noudattaa lakeja. Asiakirjat kun on OK eivätkä ole (vielä) rikoksia tehneet, eikä semmoiseen aikeita ole osoitettavissa (vielä), on henkilö päästettävä rajan yli. Yksin kappalein kun tulevat, voi olla vaikea osoittaa että aiheuttaisi häiriötä ja levottomuuksia. Lieneekö ollut Rajalla edes varmaa tietoa ko. henkilöiden "jäsnyyksistä"? Eivät tainneet olla edes samoja henkilöidä, joilta Puolaan evättiin pääsy?

On hyvä nyt seurata vaellustaan, miten ja missä "toimivat" ja keihin pitävät yhteyttä.
Harmi vaan kun eivät nämä kaksi henkilöä viihtyneet Suomessa pidenpään :D Vastavakoilu kiittää :cool:
Näiden muutaman yksilön lisäksi voi olla Saksassa "jengiläisiä" jo valmiinakin?
 
Jos itse olisin "Yön kusien" pomo, niin tekisin aivan samalla tavalla. Soluttaisin porukan Saksaan yksityishenkilöinä eri kautta, harrikat tms. pyörät vuokrattaisiin/lainattaisiin paikallisilta, liivit on lähetetty postissa. Ja sitten on helppo tehdä tempaus.

Samalla keuhkoaisin mediassa juuri kuten on tehty.
 
Olet aivan oikeassa, mutta "Yön kuset" käyttävät tätä jo hyväkseen, kuten juttu osoittaa. Rajamiehet noudattavat lakia! Oma feikkiotsikkoni oli provo, mutta sen taustalla on todellinen huoli. Kuinka pitkälle meneviin myönnytyksiin tulevat päättäjämme ovat valmiita suostumaan jos vaihtoehtona on aseellinen selkkaus? Kuinka kauas liittoutumaton Suomi on valmis lipeämään muun EU:n ja Pohjoismaiden linjasta?

Tuskin on sattuma, että Suomi on vedetty kartalle ko. asiassa. Epäilen, että kyseessä on ihan oikea suunnitelma. Ensin provotaan puolalaisia, vaikka ei edes ole ollut tarkoitus ajella maan läpi tms., vain julkisuuden ja kohun saamiseksi. Sitten toteutetaan alkuperäinen suunnitelma, kun julkisuus on taattu.
 
Hybridisotaa tämäkin. Menee luottamus omiin virkamiehiin ja- koneistoon. Syyttä.
 
Yön sudet nyt pyrkivät siihen että tämä herättää hämmennystä ja vitutusta.

Mutta näin sen kai täytyy mennä, jos on lain mukaan ok niin sillä mennään. Suomelle turvallisuusuhka nämä pällit eivät ole, jos pieninä määrinä tulevat eivätkä satojen mopopoikien letkana. Arvovalinta tai irtiotto Euroopasta tämä tuskin voi olla vaikka tuo pää-ääliö sen suuntaista yrittääkin v-lla...
 
Hybridisotaa tämäkin. Menee luottamus omiin virkamiehiin ja- koneistoon. Syyttä.

Tämä ei suinkaan ole tarkoitukseni, olenhan myös itse vanha virkamies. Luottamukseni poliittisiin päättäjiimme ei kuitenkaan ole yksiselitteisen luja. Tässä tarvitaan kansalaisten valveutuneisuutta, mutta ei tietenkään myöskään yliregointia!
 
Jos itse olisin "Yön kusien" pomo, niin tekisin aivan samalla tavalla. Soluttaisin porukan Saksaan yksityishenkilöinä eri kautta, harrikat tms. pyörät vuokrattaisiin/lainattaisiin paikallisilta, liivit on lähetetty postissa. Ja sitten on helppo tehdä tempaus.

Samalla keuhkoaisin mediassa juuri kuten on tehty.
Nämä rajanylitysepisodit tarvittiin propagandan julkisuuden lisäämiseen. Samalla voivat säröyttää ja pistellä EU:n "yhtenäistyyttä".
Mikäli läntinen mediamme ei olisi niin kärkäs lööppäilemään, ei muutaman "motoristin" lausunnot, saatikka oikein jenggipomon haastattelut ylittäisi edes uutiskynnystä. Peiliin saamme katsoa vapaan ja avoimen tiedottamisen suhteen. Se antaa otollisen maaperän kremilin psyko-vehkeilylle.
 
Onneksi edes Iltalehti ei ole niellyt syöttiä kohoineen päivineen. Sen sijaan kommenttipalstoja lukemattakin voi sanoa että siellä varmaan reagoidaan juuri niin kuin Kirurgi ja Putleri ovat juonineet. Ei jokaista venäläistä jolla on moottoripyörä voida rajalle pysäyttää.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015050119606733_ul.shtml
 
Jos itse olisin "Yön kusien" pomo, niin tekisin aivan samalla tavalla. Soluttaisin porukan Saksaan yksityishenkilöinä eri kautta, harrikat tms. pyörät vuokrattaisiin/lainattaisiin paikallisilta, liivit on lähetetty postissa. Ja sitten on helppo tehdä tempaus.

Ja tämä pyörien lainaaminen onnistuisi loppujen lopuksi helpostikin syystä, että Yön susilla on jaostoja myös EU-maiden alueella eli lähinnä Romaniassa ja Bulgariassa sekä Latviassa eli pyörät olisi helppoa kuskata rahtina näiden "hang around" -jäsenten myötävaikutuksella. Tai vain ajaa Saksaan kenenkään estämättä.

vlad.
 
Onneksi edes Iltalehti ei ole niellyt syöttiä kohoineen päivineen. Sen sijaan kommenttipalstoja lukemattakin voi sanoa että siellä varmaan reagoidaan juuri niin kuin Kirurgi ja Putleri ovat juonineet. Ei jokaista venäläistä jolla on moottoripyörä voida rajalle pysäyttää.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015050119606733_ul.shtml

Puhumattakaan siitä, että tuskin välttämättä edes tarvitsee tulla moottoripyörällä. Epäilisin, että Saksassa paikallisilta tukijoukoilta pyöriä sitten löytyy lainaksi. Uskoisin yhteyksiä saksalaisiin moottoripyöräporukoihinkin löytyvän.

Milläs tuollaista pysäytät jos henkilö ei itse ole maahantulokiellossa.
 
Yön sudet nyt pyrkivät siihen että tämä herättää hämmennystä ja vitutusta.

Mutta näin sen kai täytyy mennä, jos on lain mukaan ok niin sillä mennään. Suomelle turvallisuusuhka nämä pällit eivät ole, jos pieninä määrinä tulevat eivätkä satojen mopopoikien letkana. Arvovalinta tai irtiotto Euroopasta tämä tuskin voi olla vaikka tuo pää-ääliö sen suuntaista yrittääkin v-lla...
Parasta Länsi-propagandaa olisi tässä tapauksessa järjestää opastettu, ohjattu ja saatettu "sotahistoriallinen RengasMatka" ..Kierrättäisivät paikallisilla nähtävyyksillä ja kertoisivat historiallisia totuuksia. Ensimäinen kohde vaikkapa Lokka/Seitajärvi kylät, Sallan seutu, Suomussalmella partisaanien "tekosiin" tutusminen/Raatteen Portti ja siitä itä-rajaa pitkin etelään, pysähtyen mm. jokaisessa partisaanien/desanttien tuhoamassa kylässä ja puna-divisioonien tuhoutumisalueilla. Eivät edes ehtisi Berliiniin 9.5. mennessä, toteamaan puna-armeijan raakuuksia siellä... Eestin pojat voisi sitten palauttaa heidät takaisin, jos katsovat sen tarpeelliseksi.
 
Onhan tämä taas ovela veto.

Silti - Oletetun sukellusveneen havaitseminen, löytäminen ja häätäminen varoituslaukauksilla sekä epäsuora muistutus siitä että Suomessa on valtava reservi vetävät reippaasti pidemmän korren.
 
Back
Top