Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Orange Man lähtee, mutta tarina jatkuu :ROFLMAO:

Presidentti Donald Trump on myöntänyt ensimmäisen kerran, että Joe Biden voitti vaalit.

Syyksi Trump kertoo tviitissään, että vaalitulosta oli peukaloitu.

– Hän voitti, koska vaalitulos oli väärennetty. Tarkkailijoita ei sallittu. Äänet keräsi yhteen radikaalin vasemmiston omistama yritys Dominion, kirjoitti Trump.

Trump syyttää tappiostaan myös median valeuutisia.

Paljonkos Usassa on tällä hetkellä tilastoituja työttömiä? Jos en väärin ole tulkinnut, niin Usa edustaa todellista Luuseriuden Kukkaa, jos Luuseri-määritelmä kattaa työttömyyden. :)

Usassa asuu paljon ihmisiä mökkirähjissä, telttakylissä, kadulla, vuoristossa, asuntovaunukaupunginosissa, suoranaisissa kaupuntighetoissa jne.jne. eikä wanha kunnon hoboilukaan ole kuollut kanta.

Kertooko tuo yllä kirjattu faktalaatikko Usasta valtiona arvovalintoineen vai valtavasta määrästä luusereita? Joita tiemmä ovat myös ainakin 1. ms:n sankarivainajat. Näinhän ArvoJohtaja on varsin todistetusti asiaa kommentoinut. Ja lyttäsi McCainin ja liudan sotaa haistelleita kenraaleja sillä selkänojalla, joka Vietnamin sodan sluibanneelta töttörööltä kyllä onnistuu. Heppu oli nimittäin monen vuoden ajan tilaisuudessa kunnostautua Vietnamin sodan kuumimpina vuosina, mutta ei arpa osunut kohdalle.....eipä tietenkään. Ja tällainen sotasankari sitten haistattaa viulut niille, jotka ovat kuolleet merten takana valtion käskeminä tai niille, jotka ovat olleet vastuussa sotilaista eli korkeat upseerit. Sanonko mitä. On aikoihin perhana eletty.
Ei voinut, kun luupiikki.:cautious:
 
Arizonan, Michiganin, Pensylvanian ja Wisconsinin republikaanipomot ovat ilmoittaneet etteivät lähde tukemaan Trumpin lakisekoiluja.

Republican leaders in four critical states won by U.S. president-elect Joe Biden say they won't participate in a legally dubious scheme to flip their state's electors to vote for President Donald Trump. Their comments effectively shut down a half-baked plot some Republicans floated as a last chance to keep Trump in the White House.

State Republican lawmakers in Arizona, Michigan, Pennsylvania and Wisconsin have all said they would not intervene in the selection of electors, who ultimately cast the votes that secure a candidate's victory. Such a move would violate state law and a vote of the people, several noted.
 
Petturit! Kommunistit!
 
Ant
Välillä kannattaa kyllä miettiä mitä laittaa päälleen. Pitääkö tahallaan provosoida. Mutta kyllähän ne kusipäitä tuossa ovat, antifantit ja blämäristit.
Antifantit on kusipäitä kyllä ihan joka tilanteessa :LOL: ainoo tarkotus tuntuu olevan päästä tappeleen ja rikkoon paikkoja...
 
Tosi tv viihdettä, toinen kausi alkanut :p (y)kaikki draamakomediaan tarvittavat ainekset. Joskus oli lehdissä seikkailutarinoita jatkokertomuksena, sama jatkuu, aiheet vaan muuttuu:cool:
 
Paljonkos olet maassa viettänyt aikaa?
Tiedän paljon näitä kitisijöitä ketkä eivät ole Kauniit ja Rohkeat sarjaa lähemmäs Amerikkaa päässyt mutta silti kitinää riittää.
Itse oli Obaman aikana mukava elää herroiksi kun eurolla sai 1,6 dollaria
En ole käynyt kertaakaan iso veden tuolla puolen. Siksi kysyinkin perustuuko väitteesi tosiasioihin vai onko se mielipide. Ulkopuolisena joudun turvautumaan toisenkäden tietoihin. Edelleenkin millä perusteella Obaman aikana Yhdysvallat oli surkeassa asemassa?

Lainaus https://www.globalis.fi/Maat/yhdysvallat. "Vuonna 2006 asuntojen hinnat kääntyivät laskuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, asuntovelalliset jättivät lainojaan hoitamatta ja keväällä 2007 monet asuntolainapankit kaatuivat, vieden mukanaan pohjan investointipankkien käymältä johdannaiskaupalta. Vuonna 2008 lukuisat investointipankit ilmoittivat jättimäisistä luottotappioista ja kaaos huipentui Lehman Brothers – investointipankin konkurssiin. Maailman pankkien väliset luottomarkkinat tyrehtyivät, mistä seurasi globaali rahoituskriisi. 
Yhdysvaltain talous kuitenkin elpyi ja alkuvuonna 2015 se oli kasvanut eniten 15 vuoteen. Lisäksi uusia työpaikkoja oli syntynyt enemmän kuin Euroopassa, Japanissa ja muissa teollisuusmaissa yhteensä. Työttömyysprosentti oli vuonna 2014 pudonnut alle kuuteen."

Oliko surkea tila kuitenkin Bushin aikaa?
 
On siitä ollut jo aikaisemmin juttua, että Obaman ajan elpyminen oli erittäin huonoa, kun katsotaan kotitalouksien dataa.

Mut niistä saadaan kiistellä, varsinkin kun Trumpin aikana haluttiin kiillottaa Obaman kilpeä.

Jos nyt oikein pahoinpidellään pilkku, niin keskeinen kysymys on se, että halutaanko tuotanto ulkoistaa halpatyömaihin vaiko ei. Itselläni vastaus tähän on Ei. Tähän on turha alkaa vääntämään t-paidoista, vaan pitää katsoa isompia arvoja ja linjoja.

Obama ehti 2015/16 kehua, että yhtään mitään tuotantoa ei tule enää koskaan sieltä takaisin. Sellainen talousnero se.
 
En ole käynyt kertaakaan iso veden tuolla puolen. Siksi kysyinkin perustuuko väitteesi tosiasioihin vai onko se mielipide. Ulkopuolisena joudun turvautumaan toisenkäden tietoihin. Edelleenkin millä perusteella Obaman aikana Yhdysvallat oli surkeassa asemassa?

Lainaus https://www.globalis.fi/Maat/yhdysvallat. "Vuonna 2006 asuntojen hinnat kääntyivät laskuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, asuntovelalliset jättivät lainojaan hoitamatta ja keväällä 2007 monet asuntolainapankit kaatuivat, vieden mukanaan pohjan investointipankkien käymältä johdannaiskaupalta. Vuonna 2008 lukuisat investointipankit ilmoittivat jättimäisistä luottotappioista ja kaaos huipentui Lehman Brothers – investointipankin konkurssiin. Maailman pankkien väliset luottomarkkinat tyrehtyivät, mistä seurasi globaali rahoituskriisi. 
Yhdysvaltain talous kuitenkin elpyi ja alkuvuonna 2015 se oli kasvanut eniten 15 vuoteen. Lisäksi uusia työpaikkoja oli syntynyt enemmän kuin Euroopassa, Japanissa ja muissa teollisuusmaissa yhteensä. Työttömyysprosentti oli vuonna 2014 pudonnut alle kuuteen."

Oliko surkea tila kuitenkin Bushin aikaa?
Taloustieteilijöiden mukaan USA:ssa saavutettiin ns. täystyöllisyys jo 2015 joten ei kai se Obaman aika ihan silkkaa kurjuutta ollut jos asiaa puolueettomasti tarkastellaan. Itse muistan sellaisen perskohtaisesti havainnoimani muutoksen että 2014...2016 välillä oli ainakin keskilännessä maaseudulla ilmestynyt todella paljon työpaikkailmoituksia tienvarsikyltteihin ja paikalliset valittivat että asiallista porukkaa on lähes mahdoton löytää vaikkapa varaosamyymälän henkilökunnaksi.

Trumpin ansioksi on kai katsottu ennen kaikkea se että kasvu on edelleen jatkunut ja työmarkkinoille on palannut sieltä aiemmin pois jättäytynyttä porukkaa.
 
Paljonkos olet maassa viettänyt aikaa?
Tiedän paljon näitä kitisijöitä ketkä eivät ole Kauniit ja Rohkeat sarjaa lähemmäs Amerikkaa päässyt mutta silti kitinää riittää.
Itse oli Obaman aikana mukava elää herroiksi kun eurolla sai 1,6 dollaria
Nyt juttelet ihan omiasi. Obaman kaudella ei taala ollut kertaakaan noin heikko. Asia on helppo todentaa täältä:

Obama aloitti tasolta 1.40 ja lopetti tasolla 1.10. Matkan varrella on toki ollut reippaasti vaihtelua niin että vaihteluväli kk-lukemissa on 1.49...1.05.

Bush tyhmemmän kaudella oltiin pahimmillaan siellä 1.60 kursseissa. Ainakin hyvin lähellä sitä.
 
Bush tyhmempi oli isossa roolissa laman synnyttäjänä ja mieleen on jäänyt kun mies viimeisinä virkapäivinään totesi suu korvissa, että ihan turha kitistä jostain lamasta... niitä tulee ja niitä menee :ROFLMAO:

Obama laittoi talouden taas nousuun, mutta teki samalla Mauno Koivistot pelastamalla pankit. Sitä ei ole Obamalle tavalliset taatelintallaajat antaneet ikinä anteeksi.

Trump ja talous on mielenkiintoinen yhtälö...

Trumpin talousosaamiseen ja taloudenhoitoon on luotettu jo pitkään selvästi enemmän kuin hänen haastajansa Joe Bidenin vastaavaan. Kaikki neljä lokakuun lopulla julkaistua, tästä tiedustellutta tutkimusta osoittavat yhdysvaltalaisten selkeän enemmistön kannattavan edelleenkin hänen talouspolitiikkaansa. Marraskuun alussa julkaistun NBC News/Wall Street Journalin kyselyn mukaan sillä on peräti 55 prosentin tuki.

Myös uusimmissa kyselyissä taloutta pidetään tämän vuoden vaalien tärkeimpänä kysymyksenä. Esimerkiksi NBC News/Wall Street Journalin kyselyn mukaan 41 prosenttia äänestäjistä on tätä mieltä. IBD/TIPP:n uusimmassa kyselyssä tällä kannalla on 33 prosenttia, ja heidän äänistään Trump olisi sen mukaan saamassa peräti 78 prosenttia, Biden ainoastaan 18 prosenttia.

Lukuja selittänee Stanfordin yliopiston Hoover Institutionin vastikään julkaisema ja osassa yhdysvaltalaista mediaa ahkerasti mainittu tutkimus, jonka mukaan Bidenin vaalivoitto tarkoittaisi veronkorotuksia kahdeksalle jokaisesta kymmenestä amerikkalaisesta, laskisi kotitalouksien tuloja 6 500 dollaria vuodessa ja alentaisi niiden kulutusta seitsemällä prosenttiyksiköllä. Työllisyysaste laskisi lisäksi kolmella prosenttiyksiköllä ja bruttokansantuote kahdeksalla.

Perinteisesti ei tällaisilla eväillä ole voitettu Yhdysvalloissa vaaleja. Perinteisesti talous on ratkaissut niistä useimmat. Istuvat presidentit eivät ennen ole epäonnistuneet yrityksissään tulla valituksi uudelleen keskellä talouskasvua, työpaikkojen palautumista ja yleisen tulotason nousua.

Talouden osalta suhtautuminen valtion velanottoon on vaihdellut mielenkiintoisella tavalla sen mukaan kenestä puhutaan. Trumpin velkaelvytys koronajaksoa edeltäneessä korkeasuhdanteessa on otettu neroutena kun Suomessa ajetaan samalla kokoonpanolla jyrkkää valtionhoitajuutta jossa velka on ehdoton nounou.
 
Montako kertaa olet käynyt Chick-Fill-A:ssa syömässä?
Ei hajuakaan. Aika monen eri ketjun paikoissa on tullut käytyä mutta tuosta ei ole muistikuvaa. CFA:n yhteyttä Obaman kauden valuuttakursseihin en kyllä heti ymmärrä :unsure:
 
Nyt juttelet ihan omiasi. Obaman kaudella ei taala ollut kertaakaan noin heikko. Asia on helppo todentaa täältä:

Obama aloitti tasolta 1.40 ja lopetti tasolla 1.10. Matkan varrella on toki ollut reippaasti vaihtelua niin että vaihteluväli kk-lukemissa on 1.49...1.05.

Bush tyhmemmän kaudella oltiin pahimmillaan siellä 1.60 kursseissa. Ainakin hyvin lähellä sitä.
Vastasin tähän jo. Ilmeisesti näin Obaman vaali materiaalia autoissa
 
Back
Top