Itselläkin on noita uskovaisia sukulaisia, jotka kuuntelevat esim. Leo Melleriä, joka taas sitten välittää tietoa noilta Amerikan hörhötelevankelistoilta suomeksi käännettynä. No heti kun selvisi että Sarah Palinilla on Israelin lippu työpöydällään Alaskassa ja hän sanoi joka ilta rukoilevansa Israelin puolesta, Obamasta alettiin leipomaan pahaa lopun aikojen muslimia, joka tuhoaa kristillisyyden Amerikasta, ja tämä humpuuki levisi sitten Mellerin välityksellä sukulaisilleni, jotka uskovat tyyliin kaiken mitä Meller sanoo koska mies väittää että hänellä on tyyliin jopa lähteitä hallituksissa ympäri maailman. No eipä näille sukulaisilleni keretty paljoa siinä talvi - ja jatkosodan tiiimellyksissä kansakoulussa opettaa lähdekriittisyyttä.Näkyvä tuki Israelille ja abortinvastaisuus. Noilla saa jo puolelleen ääriuskovaiset äänestäjät. Koronan vähättelyllä saa sitten vielä mukaan kaikki salaliittohörhöt.
Ja nythän Meller fanittaa Trumpia ihan homona kun mies antaa näkyvästi tukea Israelille.
Näille uskovaisille ei ole väliä että olkoot ehdokas vaikka kuinka huono, kunhan vaan Israelia tukee 110-prosenttisesti niin sitä pitää tukea. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että joka vaaleissa demokraattien ehdokas mustamaalataan Huijari-Mellerin ja hänen kaltaistensa toimesta satanististen pimeiden voimien ohjaamaksi muslimien kätyriksi, joka tuuppaa Israelin heti muslimien bussin - tai no he näyttävät suosivan rekkaa - alle.