Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Trump kampanjoi Georgian osavaltion ratkaisevien senaatinvaalien toisen kierroksen tilaisuudessa maanantaina, mutta käytti puolet puheajastaan vaalivilppiväitteisiin. Trump myös sanoi suoraan, että odottaa Pencen tukea keskiviikkona.

– Jos hän ei sitä tee, niin en enää pidä hänestä, Trump totesi yleisölle uskollisesta aseenkantajastaan.

Valkoisen talon lähteet ovat todenneet, että Pence on perehtynyt lakiin, konsultoinut useita lainopillisia tahoja ja aikoo noudattaa perustuslakia eikä puutu ääntenlaskuun sekä pidättäytyy lain hänelle määräämässä seremoniallisessa roolissa.

– Varapresidentti noudattaa lakia. Hän toimii huomenna uskollisena laille ja perustuslaille, totesivat Valkoisen talon lähteet Trumpille myönteiselle FoxNewsille.
 
Jos Trump pyrkii v. 2024 vaaleissa ja päätyy ehdokkaaksi, niin hän ei varmasti tule valitsemaan Penceä aisaparikseen.
 
Working class antoi äänensä nyt Kiinalle sekä antifalle. No sitä saa mitä tilaa. Popprit tosiaan esiin.
 
Kävikös nyt niin että Trump puhui Georgian demokraateille
Vaalitilaisuudessaan maanantaina Trump puhui taas kerran vain ydinkannattajilleen. Tapahtuma oli pohjois-Georgiassa sydämailla, jonka Trump-vs-Biden äänet menivät 71-29 Trumpille. Äänet tässä senaatinvaalissa: 71-29 republikaaneille. Ei muutosta.

Melkoinen saavutus kyllä republikaaneille hävitä Georgia :oops:
 
Eli Trumpin tilaisuus oli käytännössä rahankerjuu reissu...

Näillä vissiin mennään... uusi show pukkaa päälle. Pence saa paskat niskaansa...

Jos Trump olisi vaalien jälkeen soittanut Joelle ja onnitellut, tilanne oli nyt toisenlainen.
Loppuun asti ääliö.
Trumpilla oli yksi ja tasan yksi duuni tässä senaatin vallan ratkaisevassa vaalissa: kehua ehdokkaat maasta taivaaseen, ja kannustaa porukat sankoin joukoin äänestämään.

Okei, kaksi duunia :p

Mitä tekee: käyttää kaiken ajan itkiessään miten hän hävisi presidentinvaalit. Vakuuttaa ja vannoo, että vaalit ovat huijatut, äänillä ei ole merkitystä. :facepalm:

Marraskuussa presidentinvaaleissa Biden voitti GA:n 12 000 äänellä, mutta samanaikaisesti Perdue (R) voitti senaatinvaalit 89 000 äänellä. Porukat äänesti tarkoituksella ristiin. Nyt, myös Perdue häviämässä tällä hetkellä samalla määrällä kuin Trump.

Tässä välissä republikaanit hävisivät 80 000 ääntä...

Trumpin mafia-puhelu GA:n liittovaltiolle, vaalitilaisuus jossa vain foliotarinoita. Biden ja Harris skoolaavat paraikaa: kiitos Donald Trump :facepalm:
 
Mulla on epäilys, että ns. demokraattien suurimmat saavutukset tulevat olemaan jotain linjalla: jokaiselle keksitylle sukupuolelle oma persoonapronomini ja historia kirjoitetaan uusikis, painotetaan, kuinka neekerit rakensivat amerikan, joten he saavat sen myös repiä, jne. Mitään isompaa tuskin tapahtuu. Toivoisin olevani väärässä. Jaa, yksi unohtui: Liittovaltiotason huumevapautus etenee.
 
Demokraattien paras ase oli tuhoisa Troijan hevonen: Trump. Joskin tämän likaisen pommin hintaa maksoivat sitten lopulta tavalliset amerikkalaiset.
Agent Orange sai ihan uuden merkityksen.

Hienosti Trump näyttää pelanneen senaatin demokraateille. Mahtaa tolkuissaan olevat republikaanit olla haltioissaan tästä puolueensa uudesta messiaasta.
 
Working class antoi äänensä nyt Kiinalle sekä antifalle. No sitä saa mitä tilaa. Popprit tosiaan esiin.
Tässä alkaa itse kukin Suomessakin iloita demokraattien voitosta. Parempi olisi USA:ssa äänestää vaikka duunaria kuin reppanaa idioottia, mutta hyvä, että kaikille löytyy ehdokas johon samaistua...
 
Back
Top