En osaa täältä valtameren takaa sanoa mitään varmaa, mutta aika ajoin tuntuu siltä, että republikaaninen puolue haluaa voittaa keinolla millä tahansa ja tuo pitää alkaa ottaa vakavasti?
"vaikuttakoon venäjä ja kiina, kunhan vaikuttavat positiivisesti republikaanien voiton kannalta"....tämä esiintullut teema parin vuoden takaa oli kyllä silmiä avaava, tai olisi pitänyt olla. Pahinta lienee, että jos demokraatit olisivat samassa tilanteessa, ne toimisivat myös ihan samoin..
Reput pelasivat (Trumpia vastaan) ryssägate salaliittoteoriapeliä demareiden kanssa - enemmän tai vähemmän - Kavanaughin härdelliin asti. Näin omaan silmään näytti.
Se oli virhe, koska salaliittoteoriointi sai valtavat mittasuhteet tavallisten kansalaisten keskuudessa, ympäri länsimaita. Varsinkin kun muistaa, että kysymyksessä oli vain poliittinen korruptio, jonka avulla voitiin salakuunnella vastapuolen presidentti ehdokasta (Trumpia), ja tähän menetelmänä oli maalittaa kampanjapäällikkö Carter Page ryssän agentiksi, vaikka oikeasti oli CIA:n oma vakooja. Pari päivää sitten FBI:n entinen lakimies sai tuomion, kun myönsi muuttaneensa CIA:n virallista viestiä, jossa tämä asia tuotiin esille. Lupia myöntäneelle oikeudelle toimitettiin FBI:n lausunto, jossa CIA yhteyksiä ei tuotu esille.
Notta "keinolla millä hyvänsä" on pahasti demareihin kallellaan - tosin olihan siellä nimekkäitä repuja myös mukana. Ja Euroopan tolokun miehet juoksi perässä, ja osa uskoo edelleen salaliittoteoriaan. Tiedän yhden SDP puolueaktiivin, joka työskentelee tutkijana - ja uskoo täysillä kyseiseen salaliittoon. Jotenkin vinhaa, että kirkkain silmin väittää taistelevansa venäjän vaikutusvaltaa vastaan, vaikka menee täysillä putinin pussiin.
---
Täällä fanitettiin Lincoln Projectia. Perustaja on jäänyt kiinni, kun on tuupannut 14-vuotiasta. Videon loppupuolella kongressiedustaja Greenesta.
Edit: Mielenkiintoisesti FBI:n lakimiehen oikeudenkäynnissä Page vetosi tuomariin, ettei anna ankaraa tuomiota. Eli tietää, että siihen oli käsketty.
Carter Page was also present at the sentencing hearing and told the court his life had been, "severely affected," by Clinesmith's actions, saying at certain points during the ordeal he felt like a, "man without a family," constantly under media scrutiny.
However, notably, Page asked Boasberg to show Mr. Clinesmith leniency.