Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Kyllähän tuo demokraattien peli on vielä pateettisempaa.. Uhata nyt lisätä korkeimman oikeuden paikkoja. Koko oikeushan tulee entistä naurettavsmmaksi jos jokainen presidentti lyö sinne muutaman uuden. 50vuoden päästä tuomareita onkin jo sata.
Vai kuvittelee Demokraatit,että Republikaanit ei tekisi samaa seuraavalla kerralla. Vai uskooko demokraatit jo omaan tuhat vuotiseen valtakuntaan.


Vieläkin ihmettelen miksei Trumpi älynnyt tätä neronleimausta. Tuomareitahan voi nimittää rajattoman määrän:oops:
 
Minua voisi kutsua sosialistiksi tai demariksi mutten kannata mitään väkivaltaisia mielenosoituksia enkä muslimeja. Rauhaa ja järjestystä pitää olla ja Suomi suomalaisille.

Sittenhän sinä olet juuri oikea mies vastaamaan siihen että missä vaiheessa ja miksi suomalaiset vassarit hukkasivat järkensä ihan kokonaan. Tämä on aina hämmästyttänyt ja kummastuttanut pientä kulkijaa.

Pakolaisista on omat hyötynsä oikeistolle, vihreille ja varsinkin persuille, mutta vasemmistolle niistä on vain haittaa, jos alemman tason byrokraatteja ei lasketa mukaan. Pakolaiset tuhoavat tai ehkä oikeammin ilmaistuna auttavat tuhoamaan hitaasti mutta varmasti kaiken sen mistä vassarit aikoinaan verissä päin tappelivat.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuo demokraattien peli on vielä pateettisempaa.. Uhata nyt lisätä korkeimman oikeuden paikkoja. Koko oikeushan tulee entistä naurettavsmmaksi jos jokainen presidentti lyö sinne muutaman uuden. 50vuoden päästä tuomareita onkin jo sata.
Vai kuvittelee Demokraatit,että Republikaanit ei tekisi samaa seuraavalla kerralla. Vai uskooko demokraatit jo omaan tuhat vuotiseen valtakuntaan.


Vieläkin ihmettelen miksei Trumpi älynnyt tätä neronleimausta. Tuomareitahan voi nimittää rajattoman määrän:oops:
Sehän siinä on. Jos joku avaa pelin, kaikki muut jatkavat sitä. Lopputulos on täydellinen poliittinen sirkus korkeimpana oikeutena.

Trumpia syytetään diktaattoriksi ja idiootiksi ja ties miksi ja jälleen kerran se on demokraatit kuitenkin asialla. Trump ei ole tätä tekemässä.
 
Viimeksi muokattu:
Seuraavassa väittelyssä toisen mikki mykistetään toisen puhuessa. Hyvä muutos.:sneaky:
Ovatko samassa tilassa? Ja vaikka ovat, epäilen suostuuko Trump tällaiseen järjestelyyn kun hän ei pääse huutamaan päälle. Hän on luultavasti jo unohtanut mitä oli asiaa kun oma puheenvuoro tulee.
 
Eli Ted Cruz esittää väittämän ja asia muuttuu todeksi? Ja päätelmä on tietysti että demokraatit ovat tulleet hulluiksi. Joku voi ollakin seonnut mutten ymmärrä miten se olisi demokraatit koska he eivät edes ole koko ringissä mukana.

Onko siis jotain näyttöä todellisesta demokraattien hankkeesta lisätä korkeimman oikeuden tuomarien määrää? Pelottelua olen nähnyt ja mahdollisuudella pallottelua mutta ollaanko näin tosiaan tekemässä?
 
Viimeksi muokattu:
Ovatko samassa tilassa? Ja vaikka ovat, epäilen suostuuko Trump tällaiseen järjestelyyn kun hän ei pääse huutamaan päälle. Hän on luultavasti jo unohtanut mitä oli asiaa kun oma puheenvuoro tulee.
Sanoo vuorollansa vain:
Nyt on fantastinen presidentti, hieno mies ja ilmahanurin soittaja. Mahtava mies, koskaan ei ole ollut parempaa. Bisnesmies ja golftaituri, merkittävä henkilö.
Näin, omaan vaatimattomaan tyyliinsä ja kaikki 2000 paikalla oleilijaa kusee hunajaa.
 
Eli Ted Cruz esittää väittämän ja asia muuttuu todeksi? Ja päätelmä on tietysti että demokraatit ovat tulleet hulluiksi.

Siis kyseessa on todellinen ongelma kun polarisoitumisen aikana ja sen takia todellinen lainsaadantovalta on pitkalti siirtynyt kongressilta tuomiosituimille, jotka ovat jo pitkaan olleet lapeensa polititoitunieta ja kaytannossa hyvin epademokraattisia, koska niiden kokoonpano ei likimainkaan seuraa parlamentaarisisa voimasuhteita, kyse on siis puhtaasta poliittisesta korruptiosta....

Jotenkin saalittava toi Cruz, ikaan kuin demarien jos sattuvat voittamaan vaalit pitais jotenkin hetimmiten luopua voitostaa republikaanien hyvaksi... Vaaleilla on seurauksensa, jos demarit saavat molemmat kamarit ja presidenttiyden hallintaansa, voipi olla etta vahintaan seuraavat pari vuotta republikaanien mielipidetta saatetaan kysya kohteliausuudesta ennen kuin silla pyyhitaan persetta.... se olisi, McConnelia lainatakseni, aanestajien tahto.....
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top