Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Ensin pitäisi edes määritellä mitä vilppi tässä kohtaa tarkoittaa.

Onko se esimerkiksi äärimmäisen puolueellista mediakirjoittelua aiheesta, vai onko fokus vain siinä mitä tehdään äänestyslapuille?

Sinällään tuota säätämistä tehdään kyllä monessakin paikassa, esim näitä ennakkoäänestyslappujen heittelyä roskiin tai dumppaamista parkkipaikoille on näkynyt useamminkin uutisissa, mutta onko kyse sitten järjestäytyneestä vai yksittäisen henkilön toiminnasta, ei ole tietoa
 
Hunter Bidenin sähköposteista ei ilmeisesti ole vaankääntäjäksi.
Ainakaan valeuutisten suoltajien mielestä. Kansa ajattelee muuta mitä roskalehdistö kirjoittaa
 
Jos negaatiot kohdistuvat pelkästään tai pääosin uutisoinneissa Trumppiin on silloin kyseessä valeuutiset.
Mutta jos Bideniin niin silloin kyseessä on luonnollisesti puhdas fakta ja urhea pyyteetön Totuuden jakaminen?

Oletko koskaan päästänyt mieleesi sellaista kerettiläistä ajatusta, että Trumpista kirjoitetaan usein negatiivisesti, koska hän ei ole ehkä se Vakaa Nero ja Yhdysvaltain pelastaja, jona hän pyrkii esiintymään?
 
Ehkä ja ehkä.. Kaikki ketkä tunnen jenkeistä ovat vakaita Trumpin kannattajia. Jokainen heistä tietää mitä olisi luvassa jos Bidenin taustavoimat pääsisivät valtaan. Tiedän jopa demokraattien kannattajia ketkä tällä kerralla antavat äänen toiselle kaudelle. Biden olisi KATASTROFI
 
Ihmiset yleensä liikkuvat aika pitkälti omanlaistensa joukssa, ei kannata omasta tuttavapiiristään alkaa liikaa yleistää.

Bidenin (((taustavoimien))) kierot juonet amerikkalaisten riisumisesta aseista ja kuskaamisesta Feman keskitysleireille, kun maa muutetaan muslimihomokommunistien diktatuuriksi taas ovat sitä samaa vanhaa väsynyttä roskaa, jota jauhettiin Obamastakin. Jos Biden voitaa, ei mitään merkittävää katastrofia nykyisen taloustilanteen ja epidemian lisäksi ole luvassa. Ainoa mahdollinen katastrofi voi syntyä siitä, jos Trump häviää eikä suostu tunnustamaan vaalitulosta ja seuraa sotkuinen välienselvittely. Se olisi pahin isku demokratialle vuosikymmeniin.
 
Älä pilaa toisten uskonnollista fanaattisuutta tylsillä faktoilla... :cool:
 
Tässä on muuten hyvä ja pitkä juttu siitä, mitä Trumpin puheet vaalivilpistä tarkoittavat Yhdysvaltain demokratian kannalta ja minkälaiseen katastrofiin on mahdollisuudet, jos Trump ei Afrikkalaisten diktaattorien tapaan suostu kunnioittamaan äänestyksen tulosta.

Mutta jos Bideniin niin silloin kyseessä on luonnollisesti puhdas fakta ja urhea pyyteetön Totuuden jakaminen?

Oletko koskaan päästänyt mieleesi sellaista kerettiläistä ajatusta, että Trumpista kirjoitetaan usein negatiivisesti, koska hän ei ole ehkä se Vakaa Nero ja Yhdysvaltain pelastaja, jona hän pyrkii esiintymään?

Toki Donaldista on negatiivista kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, mutta niin olisi myös positiivisia tai edes neutraalejakin.

Nykyisellä tiedotuslinjalla asenne on kuitenkin että mitä tahansa tehdään niin kyseessä on maailmanluokan tuho jota pissavideon takia tsiljardiveloissa pyörivä dementoitunut hörhö roinahuureissaan tekee putten käsikassarana vaarantaen koko sivistyneen maailman olemassaolon ja ehkä johtaen vähintään koko galaksin lämpökuolemaan

Yhtenä esimerkkinä nämä lähi-idän rauhadiilit. Sinällään ihan OK asioita että juutalaisten ja arabien välistä sotakirvestä saadaan taas pala palalta haudattua, mutta mitä sanoivat uutiset? Otsikot olivat luokkaa "Donaldin mitättömän lumerauha-paperin (joka oli itseasiassa obaman hallintoajan aikaansaannosta) kirjoittamisessa annettiin tuhoisa tiedevastainen lausunto kun osapuolet kättelivät valkoisessa talossa."

Mieleen tulee uss interpridin päällä ollut avaruusesittely v. 2010 jossa esiteltiin amerikkalaisten edistyksellisiä askeleita avaruudessa. Näiden sivussa oli myös vahanukke jostain gagarin-nimisestä kaverista jota kuvailtiin "important soviet space scientist" - nimellä, kun ei hermot riittäneet sanomaan kyseessä olleen ensimmäisen avaruudessa käyneen miehen.
 
Yhtenä esimerkkinä nämä lähi-idän rauhadiilit. Sinällään ihan OK asioita että juutalaisten ja arabien välistä sotakirvestä saadaan taas pala palalta haudattua, mutta mitä sanoivat uutiset? Otsikot olivat luokkaa "Donaldin mitättömän lumerauha-paperin (joka oli itseasiassa obaman hallintoajan aikaansaannosta) kirjoittamisessa annettiin tuhoisa tiedevastainen lausunto kun osapuolet kättelivät valkoisessa talossa."
En nyt ainakaan näistä Ylen uutisoinneista ihan tuollaista löydä.
Onko sinulla toisenlaisia esimerkkejä?
 
China joe? Eiku..

Tämä on toinen hyvä esimerkki kun rakennetaan tarinaa neutraalissa, pissavideo-teoriaa puoli vuotta levittäneessä kanavassa siitä että donaldi maksaa satasen veroja kotiin mutta sata tonnia ulkomaille.

Samalla sopivasti unohdetaan mainita että kyseessä on Kiinassa toimiva hotelliketju-firma joka on yksi osa paria tusinaa eri donaldin firmaa joista osa maksaa veroja jenkkilään ja osa esim. Irlantiin. Nämä ei kuitenkaan kanavan vaalivaikuttamisen kannalta auta tarvittavan tarinan rakentamisessa, joten jäävät siten sanomatta
 
Ihmiset yleensä liikkuvat aika pitkälti omanlaistensa joukssa, ei kannata omasta tuttavapiiristään alkaa liikaa yleistää.

Bidenin (((taustavoimien))) kierot juonet amerikkalaisten riisumisesta aseista ja kuskaamisesta Feman keskitysleireille, kun maa muutetaan muslimihomokommunistien diktatuuriksi taas ovat sitä samaa vanhaa väsynyttä roskaa, jota jauhettiin Obamastakin. Jos Biden voitaa, ei mitään merkittävää katastrofia nykyisen taloustilanteen ja epidemian lisäksi ole luvassa. Ainoa mahdollinen katastrofi voi syntyä siitä, jos Trump häviää eikä suostu tunnustamaan vaalitulosta ja seuraa sotkuinen välienselvittely. Se olisi pahin isku demokratialle vuosikymmeniin.

Unohdit että he ovat myös pedofiileja. En kyllä tiedä mihin kohtaan yhdyssanaa tuo kuuluu lisätä.
 
Ihan uteliaisuudesta: löytyykö täällä kirjoittavista henkilöistä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että jos Trump ei voita, kyse on vaalivilpistä?
Vaalivilppiä tapahtuu joka tapauksessa. USA:ssa esim. kuolleet pystyvät äänestämään. Äänestykseen ei tarvita henkilöllisyystodistusta, joten kuka tahansa voi käydä äänestämässä vaikkapa kuolleen sukulaisensa nimissä. Trump on vaatinut ns. Voter ID:tä eli että äänestäjän henkilöllisyys ja siten äänioikeus pitäisi tarkistaa äänestämisen yhteydessä. Demokraatit vastustavat. Miksi?
 
Back
Top