Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Älä jaksa koko ajan puhua tietoisesti paskaa.

Siellä oli tuhatpäin ihmisiä jotka yrittivät väkivaltaisesti päästä käsiksi kongerssiedustajiin ja varapresidenttiin.

Osa hulinoitsijoista tosiaan oli varustautunut nippusitein yms. Ja ilmeisin tarkoitus oli vähintään keskeyttää ääntenlaskenta. Osa porukasta möykkää että tultiin hirttämään Pence, se kun meni ja petti MAGA-kulttimme johtajan. En ihmettele yhtään että viranomaiset käyttivät kuolettavaa voimaa.
 
Twitter sulki myös POTUS-tilin, mikä on jo todella kova toimenpide kun se kohdistuu ihan suoraan presidentti -instituutioon. Päätös oli kuitenkin tässä tilanteessa ihan oikea ja se olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin niin olisi säästytty paljolta kuten esimerkiksi kongressitalon valtaukselta.

Totta kuitenkin on että some-jäteillä on ihan tolkuttomasti valtaa. Lähes kaikki ilmiöt syntyvät nykyään somessa...siellä syntyvät presidentit ja terroristit...brexitit ja russian trollit.

Twittereitä ja kumppaneita voi syyttää vastuuttomuudesta ja samaan aikaan myös sananvapauden polkemisesta.

Mikä tässä sitten olisi kultainen keskitie?

Sitä ei moni tiedä ja en kyllä tiedä minäkään :ROFLMAO:
Potus tili kyllä on edelleen olemassa. Mistä tämä huhu? Tosin liekö pääsy estetty. Potus tilistä twitter muistaakseni kommentoi aiemmin että luovutetaan tulevan presidentin käyttöön.
 
On nämä magalaiset oikeasti ihan helvetin tyhmiä. Someen kannattaa tosiaan tuutata vuosien ajan selfieitä joissa poseerataan aseiden ja varusteiden kanssa tunnistamisen helpottamiseksi.


Tämäkin tyyppi tunnistettiin jo lukioaikaisista rebel flag -kuvista.

Ei ollut mitään pelättävää, pressan lupa ja kaikki. Tai oikeastaan käsky MAGA-joukoille.
 
At least two Seattle police officers have been placed on leave and are being investigated for their alleged involvement in the U.S. Capitol protests.

The Seattle Police Department released a statement Friday night saying that it was made aware Friday of the officers' involvement in the Jan. 6 siege and is now taking the appropriate measures.
 
Oma tulkintani keskiviikon tilanteesta on, että siinä yritettiin vallankaappausta. Kaappaus olisi voinut edetä pidemmälle, jos Trump olisi saanut taivuteltua Pencen tai painostettua senaattoreita viivästyttämään presidentin valintaseremoniaa. Käytännön toteutus jäi sille tasolle, mihin Trumpin ja avustajien organisointikyvyt antoivat myöten.

Vastaavia tunnettuja yrityksiä on muutamia ja nämä on poikkeuksetta tulkittu vallankaappausyrityksiksi:
  • Hitlerin kapina Münchenissä 1923
  • Mäntsälän kapina härmässä 1932
  • Janajevin juntan vallankaappausyritys Moskovassa 1991
Yhteistä näille ja Capitolin tapahtumille on ollut onnistuminen väkijoukon mobilisoinnissa, jonkin kohteen haltuunotto, mutta toiminnan epäonnistuminen selkeiden suunnitelmien, organisoinnin ja kapinan kenttäjohtajien (=agitaattoreiden) puuttuessa.

Trumpia odottaa mielenkiintoinen tulevaisuus valtion majoituksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Joko poliisien polvistumisia ollaan nähty tällä kertaa? Kai ilmavoimien veteraani on yhteiskunnalle tärkeämpi henkilö kuin tuomittu väkivaltarikollinen.
Riippuu olosuhteista, toinen oli rynnimässä sisään rikotusta ovilasista laillisesti valittuja edustajia vastaan, toinen nenä nurmessa neljä poliisia niskassa.
 
Kärkijoukkoa..jotenkin ensin tuli mieleen jokin Suomen kansa ensin-tyylinen ryhmittymä, mutta ei pidä olla naivi..

James-Bond-cat.png

SKE on kyllä suomalainen vastine noille neroille. Suomen onneksi ovat henkisesti samalla tasolla esikuviensa kanssa
 
Oma tulkintani keskiviikon tilanteesta on, että siinä yritettiin vallankaappausta. Kaappaus olisi voinut edetä pidemmälle, jos Trump olisi saanut taivuteltua Pencen tai painostettua senaattoreita viivästyttämään äänestystä. Käytännön toteutus jäi sille tasolle, mihin Trumpin ja avustajien organisointikyvyt antoivat myöten.

Vastaavia tunnettuja yrityksiä on muutamia ja nämä on poikkeuksetta tulkittu vallankaappausyrityksiksi:
  • Hitlerin kapina Münchenissä 1923
  • Mäntsälän kapina härmässä 1932
  • Janajevin juntan vallankaappausyritys Moskovassa 1991
Yhteistä näille ja Capitolin tapahtumille on ollut onnistuminen väkijoukon mobilisoinnissa, jonkin kohteen haltuunotto, mutta toiminnan epäonnistuminen selkeiden suunnitelmien, organisoinnin ja kapinan kenttäjohtajien (=agitaattoreiden) puuttuessa.

Trumpia odottaa mielenkiintoinen tulevaisuus valtion majoituksessa.

Lisäisin tuohon että jos / kun narsistinen Trump elää jossain omassa sisäisessä tosi-tv maailmassaan, jonka sankari hän on, niin ehkäpä äijä ei vaan kykene erottamaan fantasian ja tosielämän välistä rajaa. Kuvitteli katsovansa erityisen jännää tv-draamaa jonka pääosaa esitti agitoidessaan paskasakkinsa rähinöintifiilikseen. Lähetti väkensä Capitolille ja (luonnollisesti paskaa puhuen) sanoi marssivansa sinne näiden mukana. Poistui itse Valkoiseen taloon katsomaan tapahtumia telkkarista. Kertoo ukon kusipäisyyden asteesta todella paljon.
 
Potus tili kyllä on edelleen olemassa. Mistä tämä huhu? Tosin liekö pääsy estetty. Potus tilistä twitter muistaakseni kommentoi aiemmin että luovutetaan tulevan presidentin käyttöön.
Pääsy on toistaiseksi estetty mutta tili on edelleenkin olemassa.

@POTUS-tilin käyttöoikeudet on määrä antaa Joe Bidenille, kun hänestä tulee Yhdysvaltain presidentti 20. tammikuuta.
 
Viimeksi muokattu:
Ja jos tikulla silmään, niin BLM hyökkäsi Valkoisen Talon turva-aitojen läpi. Sehän aiheutti täällä vain naurua, kun Trumpetti vietiin bunkkeriin. Se onkin sitä parempaa väkivaltaa.

Nyt kommarit ovat sensuroimassa vastustajan tv-kanavia. Tyypillistä kommarimeininkiä ja perustelut tälle ovat täsmälleen sitä, mitä itse ovat tehneet.

Oli tuossa BLM vs MAGA hieman eroa...


Maga v BLM: how police handled the Capitol mob and George Floyd activists – in pictures​


The contrast between the law enforcement reaction to the storming of the Capitol on Wednesday and the suppression of peaceful protests in the summer is not just stark – it is black and white.
The Black Lives Matter demonstrators crowd outside the White House on 1 June was a block away from the building and made no attempt to breach its security. It was a mostly Black crowd, and it was charged by a force made up of Washington police, US Park police, over 5,000 national guard troops and federal agencies like the Bureau of Prisons. An army helicopter swooped low over the heads of the protesters. Teargas, batons and horses were used to clear a block so that Donald Trump could stage a photo op outside a church across the road. A national guard commander later admitted there had been “excessive use of force”.
The events in Lafayette Park in June 2020 represented a defining moment of the Trump presidency. So will 6 January 2021. The mob that stormed the seat of US democracy on Wednesday had openly talked about such a plan, were explicitly intent on overturning a fair election, and some had hinted they might be carrying guns. They were almost all white. Many were openly white supremacists, and yet the thin Capitol police collapsed in their path.

The events in Lafayette Park in June 2020 represented a defining moment of the Trump presidency. So will 6 January 2021
It is unknown why there was not a greater show of force in front of the Capitol building, given all that was known about the plans of Trump’s supporters. In the summer, the national guard from several states parked armoured cars in the Washington streets and stood in full body armour in serried ranks on the steps of the Lincoln Memorial – all ahead of protests calling for the law to be upheld and an end to impunity for the police killing of Black Americans.
The deployment ahead of the 6 January riot was far lighter. After Washington’s mayor, Muriel Bowser, made a request, 340 guardsmen were activated in advance, of which 115 were on duty at any one time, mostly helping direct traffic. The DC and Virginia national guard were only deployed in significant numbers after the Capitol had been breached.
Play Video
4:34
Pro-Trump rioters storm US Capitol during vote on Biden election victory – video report
One big difference was that Trump was driving the deployment in June. He was silent on Wednesday, apparently unwilling to set troops on his own supporters. The New York Times reported he resisted calling out the national guard. The deployment was finally ordered by the acting secretary of defence, Christopher Miller.
 
Back
Top