Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Pitää vain valita alusta paremmin. En usko että joku vKontakt/Telegram poistaa Yhdysvaltalaisia salaliittoteorioita tai kokoontumiskehoituksia samalla tahdilla kuin FB/Twitter.. ;)

Tai sitten voi vain opetella käyttäytymään ja lopettaa tappo- ja väkivaltauhkaukset. Tai laittaa edes sen moderoinnin kuntoon ettei tarvitse muutamaa viikkoa käydä keskustelua moderoinnista alustan tarjoajan kanssa, kuten tämä Parlori.

Oman kanavan perustat telegrammiin ni eipä sitä kukaan sulta sieltä tule poistamaan. Tai liityt johkii kanavalle missä on sellaista keskustelua mitä etsit. Singal ja Telegram on itselläni ollut käytössä todella monta vuotta jo. Whatsapp lähtee lentoon ihan juuri elleivät sit peru tätä suuniteltua muutostaan minkä silloin aikoinaan lupasivat jättää tekemättä... Mut milloinkapa Facebook olisi pitänyt lupauksensa?
 
Jussin olisi hyvä tiedostaa, että asetelma saattaa myös kääntyä. Ts. Jussi on hopealautasen kanssa leuka rinnassa.

Ei Jussi taida vaa tehdä tollaisia virheitä mitä Ohisalo ja kumppanit tekevät. Jussi on huomattavasti fiksumman oloinen ihminen kuin nyt vaikka tämä Ohisalo ja Haavisto.
 
"Kaikki X ovat Y" -viestintä alkaa olla arkipäivää jo Suomessakin. Ei hyvä.


Ollut jo vuosia ja lehdistö ja muut jatkaa vaa samaa linjaa. Jakavat kansaa täällä ihan samalla tavalla kahteen osaan kuten jenkeissä tapahtui. Lehdistöillä on peiliin katsomisen paikka mielestäni. Kuten aikasemmin olen kirjoittanut Trump ei olisi noussut edes presidentiksi ilman lehdistön touhuja. Mut tälläistä touhua kun vuosia jatkaa ni jossain vaiheessa tapahtuu sit jotain. Ja ikävä kyllä näyttää siltä ettei Biden ja hänen puolueensa yritä edes saada kansaa takaisin yhteen tai edes lähemmäksi vaan jakoa yritetään vaan kiihdyttää. Siitä seuraa vakavampaa kuin mitä tapahtui noin viikko sitten... Toivottavasti olen väärässä.
 
New Yorkin kaupunki katkaisee kolme sopimusta presidentti Donald Trumpin yhtiön kanssa, pormestari Bill de Blasio sanoi keskiviikkona.


Toivottavasti on sopparissa pykälät semmoset et voivat purkaa näin ilmoittamalla. Muuten tästäkii hyötyy vaan trumpetti rahallisesti. Noh eipähän se tietysti ole noiden omista taskuista pois vaan veronmaksajien rahojahan ne on millä maksellaan sit korvaukset jos purku onkii ollut laiton.
 
Loppujen lopuksi voi hyvinkin olla että kongressitalon valtaus oli parasta mitä USA:ssa on vähään aikaan tapahtunut. Ilma puhdistuu ja rivit suoristuvat. Ehkä käy jopa niin että maltilliset republikaanit ja maltilliset demokraatit sopivat riitansa ja niinhän on jo tavallaan käynytkin, vaikka tuosta on vielä pitkä matka pidempään sopuun.

Tällä hetkellä ei ikävä kyllä näytä tältä. Tämä todellakii olisi toivottavaa ja lisäksi tosiaan lehdistö voisi vähän sit kans ryhdistyä ja lopettaa kaikkien trumpia äänestäneiden haukkumiset ja muut. Maata ei yhtenäiseksi saada tällä nykyisellä tavalla vaan nyt siel pitäisi laittaa isot linjat porukalla uusiksi ja lopettaa kaikki lapsellinen cancel-sonta ellei siihen OIKEASTI ole todella pätevää syytä. Se että et äänestänyt trumpetin vastustajaa pressaksi etkä tue demokraattien poliisin alasajoa ja muuta ei voi olla syy et jahdataan näitä ihmisiä ja hommataa potkuja töistä. Tätä samaa jos jatketaan vuosia ni sit jossai vaihees verta valuu enemmänkii ja sitä tuskin kovin moni toivoo edes näistä jotka ovat valmiita laittamaan poliittisesti erimieltä olevat ihmiset leireille ja vankilaan... ja mitä kaikkea ne nyt onkaan ehdotelleet. Suomessakii pitäisi vähän rajoittaa tiettyjen puolueiden tota persut sitä ja persut tätä. Itse en oo kertaakaa persuja äänestänyt mut persuksi minua on joku mennut haukkumaan ! Vielä kerran joku haukkuu persuksi tai natsiksi ni sit saa vastata sanoistaan prkl :D
 
Eipä nämä leimakirveet vihreydestä oikein kosketa. Olen ollut kokoomuslainen koko ikäni ja nykyiset tapahtumat vahvistavat entisestään käsitystäni, että Suomessa tarvitaan yhteistyöhön kykeneviä puolueita, jotka perustavat toimintansa parlamentarismiin.

Juuri näin. Asiat asioina ja kirveiden heittely vähemmälle. Jos asia on niin, ettei muuta osata kuin kirveiden heittely, niin puolestani silloin puolue tai liike voi ällistellä oppositiossa. Ja tehdä siellä sitä mitä osaa ja pystyy. Toistan: kaksi puoluetta tai liikettä on luvattoman pitkään hallinnut framia tekemällä sitä mitä osaa ja se ei ole luvalla sanoen paljon.
 

Mielestäni Vihreät ja Persu hallitsevat tätä genreä suvereenisti. Molemmat näyttävät elävän toisistaan. Molempien pitäisi vetää ainakin kuukausi henkeä ja katsella miten kehitys voidaan katkaista. Toisen osapuolen demonisointi ei johda mihinkään rakentavaan, se on nähty kyllä maailman sivu. Kumpi aloitti....se on lastentarhaleikin paikka, aikuiset ihmiset pystyvät halutessaan löytämään muitakin malleja kuin päiväkotigenre.

Molemmat voisivat ryhtyä päkertämään asiakysymysten parissa ja kertomaan selkeästi mitä aikovat politiikassaan tehdä. Tosin tämä -paaluttaminen- puuttuu kyllä muiltakin. Jotain yritystä on sentään Kokoomuksella jo ollut.

Persun demonisointi mm. metian taholta on yksi seikka. Metiankin pitää raahata itseään niskasta taluttaen peilin ääreen. Tiedän, että mm. kouluissa on välillä sitä ilmaa, missä persu on out. Se on yksiselitteisesti väärin. Mutta tämän asian paljastaminen ja todistaminen on sellaisen matolaatikon avaamista, johon ei puolueena kannata ryhtyä.

Usassa nähdään alastomimmillaan se, mitä tapahtuu, kun vaalit voitetaan keinoista piittaamatta. Republikaanit ovat suoritustilassa ja kohta lähenee puolueen vuosi nolla. Jotain on raskaasti rikki, kun entiset puolueen vaikuttajat eks-presidenttejä myöten kritisoivat oman puolueensa toimintaa.

Voitte ihan uskoa lemmessä, että Suomella ei ole varaa tällaiseen kehitykseen. Suomi ei ole Usa. Meillä on rajanaapurina valtio ja hallinto, joka kyllä ottaa ilon irti, jos vajoamme siihen, mihin Usa meni. On turha uskotella muuta.

Näiden kahden edm. puolueen on taivuttava siihen, että Kotimaa ja Suomi on isompi arvo kuin nämä puolueet ja liikkeet, oikeuslaitos ja demokratia ovat suurempia kuin nämä puolueet. Ja samaan löysiin panen kyllä metiankin, sekään ei voi toimia jatkuvasti niin, että klikkaus ohittaa muut arvot, ei vaan voi.

Eli minun tulokulmani isoin reuna hipoo turvallisuuspolitiikkaa ja se taas on Suomen osalta myös parlamentarismin toimintakykyä. Suosittelen tutustumaan sodanjälkeiseen historiaan ja mitä on tarkoittanut parlamentarismin niiaaminen ja miten NL siihen kulloinkin tarttui. Aivan.

Lytätkää käsitykseni sitten, kun olette aiheeseen tutustuneet edes malliksi.
 
Eli minun tulokulmani isoin reuna hipoo turvallisuuspolitiikkaa ja se taas on Suomen osalta myös parlamentarismin toimintakykyä. Suosittelen tutustumaan sodanjälkeiseen historiaan ja mitä on tarkoittanut parlamentarismin niiaaminen ja miten NL siihen kulloinkin tarttui. Aivan.

Hienoa kirjoitusta jälleen Baikalilta. Muistetaan S.Niinistön sanat: Kasakka ottaa sen mikä on irti.

Pidetään siis demokratiasta ja yhtenäisyydestä kiinni. Voidaan naureskella niille 200:lle Arkadianmäen pölhölle ja esittää kritiikkiä heidän päätöksiään kohtaan, mutta tärkeintä on että me itse valitsemme ne pölhöt sinne demokraattisen prosessiin mukaisesti ja kunnioitamme prosessin lopputulosta.
 
Hienoa kirjoitusta jälleen Baikalilta. Muistetaan S.Niinistön sanat: Kasakka ottaa sen mikä on irti.

Pidetään siis demokratiasta ja yhtenäisyydestä kiinni. Voidaan naureskella niille 200:lle Arkadianmäen pölhölle ja esittää kritiikkiä heidän päätöksiään kohtaan, mutta tärkeintä on että me itse valitsemme ne pölhöt sinne demokraattisen prosessiin mukaisesti ja kunnioitamme prosessin lopputulosta.
Eikö Suomessa ole juuri noin toimittu? Eihän nyt voi olla niin, että yhteiskunnan "eheyden" vuoksi ei voitaisi vaikeista asioista keskustella ja nostaa sitä kuuluisaa kissaa pöydälle. Tuosta ilosta ei ota kuin vihervasemmisto kaikein irti ja tuollainen keskustelun ja mielipiteiden rajoittaminen sopisi nyky hallitukselle varmasti todella hyvin.
 
Eikö Suomessa ole juuri noin toimittu? Eihän nyt voi olla niin, että yhteiskunnan "eheyden" vuoksi ei voitaisi vaikeista asioista keskustella ja nostaa sitä kuuluisaa kissaa pöydälle. Tuosta ilosta ei ota kuin vihervasemmisto kaikein irti ja tuollainen keskustelun ja mielipiteiden rajoittaminen sopisi nyky hallitukselle varmasti todella hyvin.

Yhtenäisyydellä en tarkoita sitä, että asioista ei saisi keskustella, tai että mielipiteitä rajoitettaisiin jollekin tietylle poliittiselle siivelle. Mutta keskustelu on pidettävä faktapohjaisena ja asiallisena, koska poliitikot omalla toiminnallaan ja puhetyylillään määrittävät mikä on yhteiskunnan keskusteluilmapiiri.

Viestissäni yhtenäisyys tarkoitti koko kansan luottamusta parlamentarismiin ja rauhalliseen demokratiaan. Siitä on pidettävä kiinni.
 
Miksihän suomalaiset fasistit eivät omaksuneet natsien eläinsuojeluoppia, vaan jopa tunnuksessa hakataan karhua pesäpallomailalla?!? Hiukan itsetuhoista toimintaa, myös.
Ehkä kyseessä on ..... Bear Cavalry

BearCavalry.jpg
 
Pienenä muistutuksena, ennen senaatin virkarikos käsittelyä; Trump sai aikanaan republikaanit pysymään takanaan “Access Hollywood” nauhoista huolimatta, todennäköisesti ei ollut helppo paikka monellekkaan republikaanille... nyt kun Trump tuntuu haistattaneen pitkät kaikelle muulle kuin uppotumiselle oman assemansa pönkittämiseen, voi vanhatkin synnit vaikuttaa päätöksiin.


Taustalla Trump käy kovaa kampanjaa, löytypä jo myös kohde "Save America" -rahoille - pelastaa Trump.

Trump has been quietly taking the temperature of the Senate Republicans who will decide his fate — and whether he will remain eligible to seek office in the future — during an upcoming trial in the chamber. On Tuesday, Trump broached the topic with Sen. Lindsey Graham when the South Carolina Republican joined him aboard Air Force One for a trip to the Southwestern border. The president also spoke by phone with Sen. Tim Scott of South Carolina, who is up for reelection in 2022 and who released a statement shortly after their call announcing his opposition to a second Trump impeachment.

The president’s inner circle has sought to put pressure on House and Senate Republicans by circulating a polling memo Wednesday morning that suggested GOP voters are largely opposed to impeaching Trump and less likely to support Republican incumbents who cross the president. The survey was commissioned by Trump adviser Jason Miller over the weekend and paid for by Trump’s Save America leadership PAC, according to GOP pollster John McLaughlin, whose firm conducted it.

“Any Republican who votes for impeachment is probably going to be primaried and they’re going to lose,” McLaughlin said in an interview, predicting that there would soon be “a day of backlash against Democrats for this and against any Republican who supports it.”

But some prominent Republicans have shown no fear of breaking from Trump, including Senate Majority Leader Mitch McConnell, who said he planned to make a final decision about convicting Trump after legal arguments around impeachment were presented to the Senate.
 
Oman kanavan perustat telegrammiin ni eipä sitä kukaan sulta sieltä tule poistamaan. Tai liityt johkii kanavalle missä on sellaista keskustelua mitä etsit. ... Whatsapp lähtee lentoon ihan juuri elleivät sit peru tätä suuniteltua muutostaan minkä silloin aikoinaan lupasivat jättää tekemättä... Mut milloinkapa Facebook olisi pitänyt lupauksensa?


Telegrammiin sitten nämä mellakoitsijat siirtyivätkin.

Aika pitkäänhän Amazon jaksoi Parlerin touhuja katsella

“An online thread discussed specific calls for violence to include stating ‘Be ready to fight. Congress needs to hear glass breaking, doors being kicked in, and blood from their BLM and Pantifa slave soldiers being spilled. Get violent. Stop calling this a march, or rally, or a protest. Go there ready for war. We get our President or we die. NOTHING else will achieve this goal.”

Asiallista keskustelua siellä... mulla ei ole ongelmaa WA/FB:n kanssa. Kummassakaan ei ole edes kuvaa minusta, kaikki kyllä tietävät muutenkin kuka olen sillä en ystävysty tuntemattomien kanssa. Jos nyt haluavat penkoa WA kanavia missä olen, niin eipä siinä mitään, muutama "missäs olet ja tuletko tänään"-kanava. Välihöystöinä viestien välissä jotain Animea/Hentaita... Face on sitten lähinnä sitä varten että pysyn kärryillä joidenkin kauempana asuvien perhe-/parisuhdemuutoksista. Ja tietty ilmaiset soitot niin WA:n kuin mesen kautta. Siinähän kuuntelevat jos haluavat.
Jos haluan aloittaa uraa Al Qaidassa tai perustaa uuden IKL:n, niin en tee sitä noiden kautta...
 
Telegrammiin sitten nämä mellakoitsijat siirtyivätkin.

Aika pitkäänhän Amazon jaksoi Parlerin touhuja katsella



Asiallista keskustelua siellä... mulla ei ole ongelmaa WA/FB:n kanssa. Kummassakaan ei ole edes kuvaa minusta, kaikki kyllä tietävät muutenkin kuka olen sillä en ystävysty tuntemattomien kanssa. Jos nyt haluavat penkoa WA kanavia missä olen, niin eipä siinä mitään, muutama "missäs olet ja tuletko tänään"-kanava. Välihöystöinä viestien välissä jotain Animea/Hentaita... Face on sitten lähinnä sitä varten että pysyn kärryillä joidenkin kauempana asuvien perhe-/parisuhdemuutoksista. Ja tietty ilmaiset soitot niin WA:n kuin mesen kautta. Siinähän kuuntelevat jos haluavat.
Jos haluan aloittaa uraa Al Qaidassa tai perustaa uuden IKL:n, niin en tee sitä noiden kautta...
Jos Telegram ei ole tuttu, niin telegram kanavia ja niiden sisältöjä voi etsiä jos sopivaa asiasanaan käyttää. Ei tietty kanavia joille hakuboteilla ei pääsyä. Esim https://tgstat.com/
 
Back
Top