Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Yksi haastatelluista, psykologi George Simon sanoo Trumpin olevan narsismissaan niin klassinen tapaus, että hän on käyttänyt videoklippejä Trumpista esimerkkeinä opetuksessaan.

– Hän on unelmatapaus. Muuten olisin joutunut palkkaamaan näyttelijöitä, Simon sanoo.



1970-luvun presidenttiä Richard Nixonia sanottiin suuruudenhulluuteen taipuvaksi ja hän joutuikin eroamaan kesken virkakautensa väärinkäytösten takia. Mutta Nixon oli myös taitava reaalipoliitiikko, joka avasi Yhdysvaltain suhteet Kiinaan.

Presidentti Ronald Reaganin kyvyt hoitaa korkeaa tehtävää asetettiin aikoinaan kyseenalaisiksi. Mutta hänkin hoiti taitavasti suurvaltasuhteita ja oli lisäksi huippupätevä kommunikoija yli poliittisten rajalinjojen.

Myös presidentti George W. Bushin rahkeita hoitaa tehtävää epäiltiin läpi kahden virkakauden. Mutta Trumpin rinnalla hänkin vaikuttaa hyvin presidentilliseltä.

 
Eikös Trumpillakin ollut jo jonkinmoiset pesämunat pisnesmieheksi ryhtyessään, ihan niin kuin Nallellakin?

Joo siis ainakin pari vuotta sitten vaitettiin Trumpin onnistuneen liiketoimissaan selvasti alle indeksin.. siis tikkaa heittava apina ois parjannyt paremmin.

Toki silla on 6 konkurssia takana (7. rakenteilla), etta kylla silla on ilmiomaiset Munchausen lahjat bootsin nyorien kanssa....
 
Trumppia pyydetään armahtamaan mellakoijat; hänen puheellaan oli vaikutus.

Watkins, Chansley’s attorney, said on Thursday that his client, “like a lot of other disenfranchised people in our country, felt very, very, very solidly in sync” with the president — suggesting Chansley was incited to storm the Capitol in Trump’s name.

“He felt like his voice was, for the first time, being heard,” Watkins said. “And what ended up happening, over the course of the lead-up to the election, over the course of the period from the election to Jan. 6 — it was a driving force by a man he hung his hat on, he hitched his wagon to. He loved Trump. Every word, he listens to him.”

Prior to the Capitol siege, the president, his family members and his political allies riled up his supporters at a rally on the White House Ellipse. When it was his turn to speak, Trump urged those in attendance to march on the Capitol amid Congress’ certification of President-elect Joe Biden’s Electoral College victory.

“If you don’t fight like hell, you’re not going to have a country anymore,” Trump said. He also said that “you’ll never take back our country with weakness. You have to show strength, and you have to be strong.”

On Thursday, Trump became the only president in American history to be impeached twice — this time, in a bipartisan vote on a single count of “incitement of insurrection.”

“We all have to understand that the words that were spoken by the president meant something, not just to my client. They meant something to a lot of people,” Watkins said in his interview.

“They listened to those words. And those words meant something to them. And they had a right to rely on the words of their president that was strewed forth worldwide,” he said. “And they did. And now they’re turning around [and] they’re getting arrested, as well many should be.”

Nevertheless, Trump “needs to stand up and own these people,” Watkins argued. “He has an obligation to them. He has an obligation to our nation. It’s not going to happen.”

Pressed by host Chris Cuomo on what exactly he would like Trump to do, Watkins replied: “Oh, give a pardon.”
 

Vasemmistoaktivistille syytteet tunkeutumisesta USA:n kongressiin – sanoo vain dokumentoineensa tapahtumia​


Tänään klo 16:53

Syyttäjän mukaan John Sullivan yllytti tunkeutujia mellakoimaan. Sullivan itse sanoo vain yrittäneensä soluttautua joukkoon.

 
Globalistit kiristävät Trumppia tällä hetkellä jollain mitä ei kerrota. Mies käytännössä antautui ehdoitta eikä hänestä ole kuulunut enää mitään. Kaikki huijaukset ja laittomuudet mitä vaaleissa esimerkiksi nähtiin ollaan nyt jostain syystä unohdettu. Tästä enää puuttuu se, että Trump osallistuisi vallanvaihtoon. Tämänkin uskon tapahtuvan. Tässä tuskin on syynä pelko vankilaan joutumisesta, vaan jostain muusta mutta mistä!
Ketä nämä on nämä globalistit?
 
Ketä nämä on nämä globalistit?

Yleensä laitaoikeiston piireissä sanotaan (((globalistit))) Viidakon Ykä täältä sai kenkää koska oli niin tyhmä, ettei tajunnut avoimen antisemitismin olevan liian karkeaa tänne. Tämä foorumi ei ole (vielä) mikään PVL:n fanisivusto, niin pitää käyttää kaikenlaisia kieroilmaisuja.
 
Yleensä laitaoikeiston piireissä sanotaan (((globalistit))) Viidakon Ykä täältä sai kenkää koska oli niin tyhmä, ettei tajunnut avoimen antisemitismin olevan liian karkeaa tänne. Tämä foorumi ei ole (vielä) mikään PVL:n fanisivusto, niin pitää käyttää kaikenlaisia kieroilmaisuja.
Niin siis kyllä minä tiedän että sillä tarkoitetaan juutalaisia Esitin vain tyhmää että saisin Seriffin sanomaan sen ääneen. :p
 
Back
Top