Yhdysvaltojen asevoimien erikoisjoukot vierailevat Suomessa

kimmo.j

Respected Leader
Yhdysvaltojen asevoimien erikoisjoukot vierailevat Suomessa

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa....asevoimien-erikoisjoukot-vierailevat-suomessa

Maavoimat järjestää koulutusvierailun Yhdysvaltojen asevoimien erikoisjoukolle.

Vierailu Utin jääkärirykmentissä alkaa tänään ja kestää 21. kesäkuuta asti. Vierailuosastoon kuuluu 15 henkilöä.

Maavoimien mukaan koulutusvierailu tukee suomalaisten joukkojen jatkokoulutusta kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallinnan tehtäviin. Koulutustapahtuman tarkoituksena on edistää suomalaisten joukkojen yhteistoimintakykyä ja -menetelmiä muiden maiden asevoimien kanssa kansainvälisissä tehtävissä.

Yhdysvaltalaiset osallistuvat Utin rykmentin vuosisuunnitelman mukaiseen harjoitteluun.

– Käytämme englannin kieltä ja Naton käyttämiä prosesseja taktisten tehtävien suunnittelussa, havainnollistaa everstiluutnantti Jukka-Pekka Kiukas Maavoimien esikunnasta.

Hän huomauttaa, että kyse on hyvin pienimuotoisista harjoituksista ammattisotilaiden kesken. Kansainvälisiin harjoituksiin pyritään osallistumaan kerran vuodessa.

Kiukas toteaa, että suomalaisessa ja amerikkalaisessa sotilaskulttuurissa ei ole suuria eroja: kummassakin panostetaan ihmisen ammattitaitoon.

– Erikoisjoukkojen kohdalla tämä on erityisen tärkeää, koska tällaisissa pienryhmissä yksilöiden osaaminen on aivan keskeinen osa suorituskykyä.

(MTV3)
 
" amerikkalaisessa sotilaskulttuurissa ei ole suuria eroja: kummassakin panostetaan ihmisen ammattitaitoon."

Kumminkin nää on heikommin koulutettuja ja haikompaa osaa kansakunnasta. Ei voi noin vaan verrata toisiinsa.
 
muhvetti kirjoitti:

Entäs amerikkalaiset sotilaat vs. suomalaiset sotilaat? Kyllä me taidamme olla oppijan emmekä opettajan roolissa...

Miettikääpäs minkälainen huuto syntyisi jos harjoituksissa olisikin venäläiset erikoisjoukot eivätkä amerikkalaiset? :)
 
15 vierailijasta saa sopivasti kaksi joukkuetta tuonne. Kello antaa sitten vihjettä yksilöiden osaamisesta ja ihmisen ammattitaidosta.

http://www.jukola.com/2012/
 
Melko hellyttävää kuinka yhteistyö ja avunanto on niin pop jenkkien ja naton kanssa, vaikka ei jäsenyyssuhteessa ollakaan.

Miettiäpä asiaa venäläisen sotilasasiamiehen kannalta, joka muistaa kuinka suomalaiset systemaattisesti kieltäytyivät YYA-sopimuksen mukaisista yhteisistä sotaharjoituksista.

Pyllistys itään päin alkaa saavuttaa huolestuttavia mittasuhteita... Semminkin kun huomioi kuinka USA on ilmoittanut siirtävänsä sotilaallisen painopisteensä Aasiaan. Hakeeko Suomi kumppanuutta kustannuksista tinkimättä?

En todellakaan ole kotiryssä, mutta uskon Paasikiven (ja Kekkosen) järkeilleen asiaa lähinaapuruussuhde mielessään.
 
pstsika kirjoitti:
Entäs amerikkalaiset sotilaat vs. suomalaiset sotilaat? Kyllä me taidamme olla oppijan emmekä opettajan roolissa...

Älähän nyt. Etkö ole muka kuullut siltä jokaisesta varuskunnasta löytyvältä ex-legioonalaiskapparilta miten suomalaiset YK-faitterit on maailman kriisipesäkkeissä joutuneet jatkuvasti opettamaan lukutaidottomille jenkki-rangereille ja deltoille miten humveeta peruutetaan, miten itkoa putsataan kokkailun lomassa, miten rynkyillä ammutaan ja miten toimitaan pakkasessa paleltumatta 0-asteessa...

Kuvaavaa onkin, että opetuksen kohteena ovat aina ollut jostain kumman syystä kuulemma jenkkien erikoisväki. Ei koskaan YK- ja muissa rauhoitushommissa yleisemmät eurooppalaiset tai kolmannen maailman joukot.

On ne vaan avutonta porukkaa :a-rolleyes:

Veikkaan että tämän treenin jälkeen kuullaan vuosikymmeniä sankaritaruja siitä, miten suomalaiset alokkaat pyyhki 100-0 pöytää amerikkalaisilla ammattilaisilla ja miten vieraat olivat ihan myytyjä meidän osaamisesta.
 
Tvälups kirjoitti:
Melko hellyttävää kuinka yhteistyö ja avunanto on niin pop jenkkien ja naton kanssa, vaikka ei jäsenyyssuhteessa ollakaan.

Emme ole vielä Naton jäseniä, mutta odoppas vuosikymmenen loppuun. Näin siis jos sota ei ala sitä ennen...

vm78 kirjoitti:
Älähän nyt. Etkö ole muka kuullut siltä jokaisesta varuskunnasta löytyvältä ex-legioonalaiskapparilta miten suomalaiset YK-faitterit on maailman kriisipesäkkeissä joutuneet jatkuvasti opettamaan lukutaidottomille jenkki-rangereille ja deltoille miten humveeta peruutetaan, miten itkoa putsataan kokkailun lomassa, miten rynkyillä ammutaan ja miten toimitaan pakkasessa paleltumatta 0-asteessa...

Kuvaavaa onkin, että opetuksen kohteena ovat aina ollut jostain kumman syystä kuulemma jenkkien erikoisväki. Ei koskaan YK- ja muissa rauhoitushommissa yleisemmät eurooppalaiset tai kolmannen maailman joukot.

On ne vaan avutonta porukkaa :a-rolleyes:

Veikkaan että tämän treenin jälkeen kuullaan vuosikymmeniä sankaritaruja siitä, miten suomalaiset alokkaat pyyhki 100-0 pöytää amerikkalaisilla ammattilaisilla ja miten vieraat olivat ihan myytyjä meidän osaamisesta.

Todennäköisesti käy juuri noin, kuten vikassa kohdassa sanoit.

Suomalaisilla on yleisesti ottaen kova usko omaan osaamiseensa ja ylivertaisuuteensa vähän asiassa kuin asiassa. Ei sillä, etteikö meilläkin olisi tekijämiehiä, mutta ei suomalainen tavan asevelvollinen tai ammattisotilas ole mikään luomakunnan kruunu. Samaa harmaata massaa kuin muutkin vastaavanlaisen koulutuksen saaneet – eivät sen enempää eivätkä vähempää.
 
En ole kovin huolissani itänaapurin reaktioista jos tänne kokonaista 15 sotilasta tulee yhteistreeneihin. En liioin pyytelisi lupaa idästä ketä saamme kutsua tänne vieraaksi. Tulee joidenkin kommenteista täällä mieleen liikaa suomettumisen aika. Nuo vierailut eivät tärvele naapurisuhteita jos niistä yleisesti pidetään kiinni.
Enemmän venakot ovat varmasti vittuuntuneet mm. Kavkazcenterin kotisivujen palvelimen suomi-osoitteesta ja turvapaikan myöntämisestä Tsetseeneille. Siitä on pidetty lujasti kiinni huolimatta venakkojen painostuksesta.

Koulutusvaihto on ihan normaalia toimintaa maailman erikoisjoukoissa ja syytä on että Utin rykmenttikin lähtee tähän mukaan.
Poliisin valmiusyksikkö on jo vuosikaudet harjoitellut ulkomailla mm. GSG-9:n, SEK:n ja euroopan vastaavien yksiköiden kanssa. Paras tapa oppia uusia metkuja ja testata omaa osaamistaan.
 
vm78 kirjoitti:
Veikkaan että tämän treenin jälkeen kuullaan vuosikymmeniä sankaritaruja siitä, miten suomalaiset alokkaat pyyhki 100-0 pöytää amerikkalaisilla ammattilaisilla ja miten vieraat olivat ihan myytyjä meidän osaamisesta.

Voi hyvä jumala minkä määrän Powerpoint-esityksiä jenkkipolot mahtaa joutua katsomaan. Joka ikinen Nato-kiimasta kärsivä rätti-majuri (ent. vääpeli) briiffaa joukon "olennaisella" taustatiedolla.
 
Einomies1 kirjoitti:
En ole kovin huolissani itänaapurin reaktioista jos tänne kokonaista 15 sotilasta tulee yhteistreeneihin. En liioin pyytelisi lupaa idästä ketä saamme kutsua tänne vieraaksi. Tulee joidenkin kommenteista täällä mieleen liikaa suomettumisen aika. Nuo vierailut eivät tärvele naapurisuhteita jos niistä yleisesti pidetään kiinni.
Enemmän venakot ovat varmasti vittuuntuneet mm. Kavkazcenterin kotisivujen palvelimen suomi-osoitteesta ja turvapaikan myöntämisestä Tsetseeneille. Siitä on pidetty lujasti kiinni huolimatta venakkojen painostuksesta.

Koulutusvaihto on ihan normaalia toimintaa maailman erikoisjoukoissa ja syytä on että Utin rykmenttikin lähtee tähän mukaan.
Poliisin valmiusyksikkö on jo vuosikaudet harjoitellut ulkomailla mm. GSG-9:n, SEK:n ja euroopan vastaavien yksiköiden kanssa. Paras tapa oppia uusia metkuja ja testata omaa osaamistaan.

Kuinkas yhteisharjoitus Spetznazin kanssa vai eikö heillä ole mitään annettavaa?
Ruotsalaiset ovat harjoitelleet myös venäläisten kanssa, mutta suomalaiset eivät.

Enkä aja mitään venäläistämislinjaa. Oli onni ja autuus, että YYA-sopimusta ei täyteenpantu yhteisharjoituksin vaikka Nl sitä kovasti yritti.

Case Kavkaz-center taas on ihan oma aihepiirinsä (kuten UM:n muillekin terroristijärjetöille myöntämät avustukset).
 
Pähkäilin tätä ja kyllä tähän löytyy yksi looginen jatkumonsa eli ensin käy amerikkalaiset kylässä ja sopivan ajan kuluttua liuta venäläisiä. Todennäköisesti on sovittu jostain yhteistyön poikasesta venäläisten kanssa ? ja peli halutaan avata näyttävästi siten, että ensin käyvät amerikkalaiset kivat sedät kaukaa.

Ehkä ei ole kyse niinkään mistään yhteistyöstä vaan politiikasta isolla P:llä.

Samoilla linjoilla Tvälupsin kanssa. Jos hierotaan selkää amerikkalaiselta niin sitä joudutaan hieromaan kohta venäläiseltäkin, perustelut loppuvat aika äkkiä, jos kategorisesti kieltäydytään idän konsultaatioista.

Tvälupsin tavoin minäkin ihmettelen Suomen UM:n himokkuutta "tukea" erilaisia liikkeitä. Jotenkin loppuu ymmärrys ja hyvä usko asioihin, kun tutustuu näihin kuvioihin.
 
On täysin normaalia että erikoisjoukot harjoittelevat muiden erikoisjoukkojen kanssa. Siinä missä suomalaiset valmiusjoukot ovat harjoitelleet yhdessä amerikkalaisten kanssa Naton rauhankumppaneina niin siinä voivat Utin erikoisjääkäritkin. Venäjä on eri asia jo pelkästään sen vuoksi että erikoisjoukot ovat erikoisia, sormi ei tahdo pysyä poissa liipaisimelta ja koulutuksessa turvaudutaan väkivaltaan erittäin herkästi. Mitä meillä olisi oppimista taktiikasta esim. venäläisiltä? Ei paljoakaan mitä voi saada muilta meitä paljon lähempänä olevista niin koulutuksen turvallisuuden kuin taktiikankin osalta mutta kuitenkin todellisia kokemuksia saaneilta. Suomessa on yksityishenkilöinä ja yritysten edustajina entisiä yhdysvaltalaisia erikoissotilaita ravannut jo ainakin 90-luvun alusta lähtien antamassa koulutusta sekä reserviläisille että viranomaisille.
 
Tvälups kirjoitti:
..
Kuinkas yhteisharjoitus Spetznazin kanssa vai eikö heillä ole mitään annettavaa?
Ruotsalaiset ovat harjoitelleet myös venäläisten kanssa, mutta suomalaiset eivät.
..
Just. Kun saataisiin edes ressureeneihin maaliosastoksi "vastaerikoisjoukk(i)o" -koulutukseen :a-cry:

Hmm.. Teemoina koulutuksessa/harjoittelussa voisi olla:

I-JAKSO: Teoreettinen osuus (vierailevat luennoitsijat - SUOMEN KIELELLÄ!)
1.Esittäytyminen ja esittelyt
2.Luento: elämäni spesinatsina
3.Miten tunnistat spesinatsin?

II-JAKSO: Toiminnan koulutus ja harjoittelu
4.Vastatoiminnan koulutus ja harjoittelu
HUOM! ohjelma toimitetaan kirjallisena osallistujille ja koulutus järjestetään erillisenä tapahtumana, johon maaliosaston ei tarvitse osallistua

III-JAKSO: Sovellettu osuus (kaksipuolinen harjoitus)
5.Spesinatsin tehtävien ja toiminnan tiedustelu
6.Spesinatsipartion eristäminen ja eliminointi (värikuulat)

IV-JAKSO: Palautepäivä ja SAUNA
7.Yhteenveto ja arvio toiminnasta
8.Jatkosta sopiminen

:a-cool: Reispashenkistä ressutoimintaa? :a-laugh:

BTW: Voisikko joku naapurissa nesteostoksilla piipahtava tuoda tullessaan lasipurkkiin säilötyn rätin, jossa r:n hajua niin voisin opettaa tuon elukan oikeille tuoksuille.. helpottaa ilmaisua. Hapankaalin haistatus koiralle kun ei ole enää ihan nykyaikaa ;) kehitys KEHITTYY
 
commando kirjoitti:
On täysin normaalia että erikoisjoukot harjoittelevat muiden erikoisjoukkojen kanssa. Siinä missä suomalaiset valmiusjoukot ovat harjoitelleet yhdessä amerikkalaisten kanssa Naton rauhankumppaneina niin siinä voivat Utin erikoisjääkäritkin. Venäjä on eri asia jo pelkästään sen vuoksi että erikoisjoukot ovat erikoisia, sormi ei tahdo pysyä poissa liipaisimelta ja koulutuksessa turvaudutaan väkivaltaan erittäin herkästi. Mitä meillä olisi oppimista taktiikasta esim. venäläisiltä? Ei paljoakaan mitä voi saada muilta meitä paljon lähempänä olevista niin koulutuksen turvallisuuden kuin taktiikankin osalta mutta kuitenkin todellisia kokemuksia saaneilta. Suomessa on yksityishenkilöinä ja yritysten edustajina entisiä yhdysvaltalaisia erikoissotilaita ravannut jo ainakin 90-luvun alusta lähtien antamassa koulutusta sekä reserviläisille että viranomaisille.

Amerikkalainen green baskeri on kovempi jätkä, kun se pitää sormea pillussa eikä liipaisimella.

No se on tullut kyllä selväksi, että suomalaisille on turha mitään opettaa, suomalaiset osaavat kaiken ihan parhaiten.

Nämä vierailut ovat enemmän politiikkaa kuin mitään muuta. Ei kannata säikähtää housujaan ravoille, jos näkeekin uutiskuvan, jossa on taktisesti usvatettu amerikkalaisen naama ja oikea käsi onkin kuin Al Bundylla.
 
Kukaan kukkulan kuninkaana seisovana ammattilainenkaan ei muuten ole koskaan mitään ellei käy taitojansa testauttamassa, päivittämässä ja kertaamassa muiden kouluttajien kursseilla. Sen on oltava säännöllistä ja olisikin hyvä että suomalaisetkin voisivat enemmän osallistua sotilaallisia taitoja mittaaviin kilpailuihin kuin harvojen aktiivisten osalta. Ehkä lopulta myytti suomalaisten "paremmuudesta" tai edes keskivertoisuudesta voisi kokea kolauksen.
 
baikal kirjoitti:
..
Amerikkalainen green baskeri on kovempi jätkä, kun se pitää sormea pillussa eikä liipaisimella.
..
:a-cool: Pääsisikkö tuota hieman varttuneemmat reserviläisetkin opiskelemaan?
Missä? Tartteeko olla greencard, jos käy alle 3kk:n kurssin jenkkilässä vieherpipoleirillä? Mitä on ko. kurssin osallistujan esitiedot ja pääsyvaatimukset?
 
baikal kirjoitti:
Pähkäilin tätä ja kyllä tähän löytyy yksi looginen jatkumonsa eli ensin käy amerikkalaiset kylässä ja sopivan ajan kuluttua liuta venäläisiä. Todennäköisesti on sovittu jostain yhteistyön poikasesta venäläisten kanssa ? ja peli halutaan avata näyttävästi siten, että ensin käyvät amerikkalaiset kivat sedät kaukaa.

Ehkä ei ole kyse niinkään mistään yhteistyöstä vaan politiikasta isolla P:llä.

Samoilla linjoilla Tvälupsin kanssa. Jos hierotaan selkää amerikkalaiselta niin sitä joudutaan hieromaan kohta venäläiseltäkin, perustelut loppuvat aika äkkiä, jos kategorisesti kieltäydytään idän konsultaatioista.

Tvälupsin tavoin minäkin ihmettelen Suomen UM:n himokkuutta "tukea" erilaisia liikkeitä. Jotenkin loppuu ymmärrys ja hyvä usko asioihin, kun tutustuu näihin kuvioihin.
Joo. Jopa venään kenraalit tukee Suomen Nato-jäsenyyttä kärkkäillä lausunnoillaan. Suomalaisia kun alkaa "pomottamaan" niin me toimitaan juuri päinvastoin, vaikkapa kiusalla. Nuin vähän ovat naapurit meitä oppineet tuntemaan, eivätkä ymmärrä käänteispsykologioan merkitystä suomalaisten suhteen tai ymmärtävät erittäinkin hyvin ja haluavat provosoida heidän vastaisiaan kansalaismielipiteitä siten "oikeuttaakseen" jonkun oman peliliikkeensä..? Minkähän?

LINKKI

Muutoin baikal arvasi oikein, mutta järjestys väärä.. laittovat ensin "ison pohjan idästä" lausumaan ukaasejaan (==>provo, jonka avulla tutkaillaan kansalaismielipidettä NATO:n ja Pohjolan alueen yhteistyössä?).
No hyvä on.. AJOITUS SAMA, jenkit ovat jo Utissa.

Jos tuota oikein tulkitsee, naapurin mielestä Utti on liian lähellä itä-rajaa ja sen vuoksi kokevat uhkana harjoittelun siellä, etenkin NATO-yhteistyön puitteissa.

Entäs RUK:n ja Imatran harjoitusalueet? Pyrkivätkö naapurit jotenkin estämään kertausharjoitukset (vai joko ovat estäneet?) Jyväskylä-helsinki linjan itäpuolella? Tuostako johtuu varusmiesten "metsäpäivien vähennykset"? Entä sotaharjoituksen sisältävät KH:t ? Onko naapuri antanut ukaasinsa jo aiemmin suoraan johdolle, ilman julkistamista koko kansalle ja siitä "säästöt" johtuvat?

JK: Tämä kommentointi vosi olla yhtä hyvin tuossa toisessa haarassa, mutta liittyvät mielestäni toisiinsa.
 
KorpiSISSI kirjoitti:

Väritin vähän ja komppaan. :a-undecided: Sattuma olisi tietysti ... sattumaa, mutta nippu tällaisia asioita pitkän tyynen ajan jälkeen .... Ei. Piilotajuntani salajuoniteoreetikko koputtelee aika kovaa. Lisätääs tähän vielä Naton asettama "miina" Suomelle Islannin ilmatilan valvonnasta. Etupiirijako-kartat vieläpä kaivettu esille ja Venäjältä laitetaan Kenraali puhumaan henkilönä arktisen alueen rauhanpyrkimyksestä. Hei haloo, siellä arktisella ölyalueella ja väylällä kaukoitään tapahtuu seur 25 vuoden aikana tämän seutukunnan suurin taloudellinen rytinä, ja nyt pelataan aikaa siitä että ei-toivotut valtiot jää startissa jälkeen.
 
OldSkool kirjoitti:
..
Sattuma olisi tietysti ... sattumaa, mutta nippu tällaisia asioita pitkän tyynen ajan jälkeen .... Ei. Piilotajuntani salajuoniteoreetikko koputtelee aika kovaa. Lisätääs tähän vielä Naton asettama "miina" Suomelle Islannin ilmatilan valvonnasta. Etupiirijako-kartat vieläpä kaivettu esille ja Venäjältä laitetaan Kenraali puhumaan henkilönä arktisen alueen rauhanpyrkimyksestä. Hei haloo, siellä arktisella ölyalueella ja väylällä kaukoitään tapahtuu seur 25 vuoden aikana tämän seutukunnan suurin taloudellinen rytinä, ja nyt pelataan aikaa siitä että ei-toivotut valtiot jää startissa jälkeen.

Isot pojat katsoo sitten sököringissä kortilla, mistä viiva vetästään :a-cool:
 
Back
Top