Yhteisvessat tulevat: Tutkijan mukaan sukupuolilla ei ole kohta enää väliä vessassakaan

Talvela

Greatest Leader
Yhteisvessat tulevat. Yhä useampaan julkiseen paikkaan on alkanut ilmestyä vessoja, joita voivat käyttää kaikki sukupuolesta riippumatta.

Kyse on kansainvälisestä trendistä, joka näkyy jo Suomessakin. Yhdysvalloissa ja Britanniassa niitä tuli ensin yliopistoihin. Suomessa esimerkiksi Turun kaupungin pääkirjastoon tehtiin keväällä yhteisvessoja naisten ja miesten vessojen lisäksi.

Yhteisvessojen puolesta kampanjoidaan maailmalla ennen kaikkea siksi, että niillä voitaisiin ehkäistä syrjintää. Sukupuolitetut tilat tuottavat hankaluuksia erityisesti niille, joiden sukupuolen muut arvioivat väärin. Vaikeinta on, jos ei selkeästi sukupuolitu mieheksi eikä naiseksi.

11138017_395053324013799_484283707_n.jpg


http://nyt.fi/a1440384855264
 
Yleensä miesten ja naisten sekoittaminen nostaa huomattavasti ensiksi mainittujen järkevyyttä, joten kannatan ideaa. Jospa miehet sitten vähemmän kuseskelisivat lattioille, jättäisi puolimetrisiä jarrutusjälkiä wc-pönttöön ja heittelelisivät roskia minne sattuu.

Esimerkiksi työyhteisöt, joissa on vain miehiä, ovat ilmapiiriltään ja juttujen tasoltaan aivan hirveitä. Muutaman naisen lisääminen joukkoon nostaa tasoa huomattavasti.
 

70-luvulla olin menossa uimahalliin. Kassamuori katseli hetken minua huvittuneena ja kysyi minulta kummalle puolelle sinä menet. Niillä oli varmaankin erikseen avaimet naisten ja miesten pukukaappien lukkoihin. Ja sen piti ratkaista kumman puolen avaimen antaa. Olin tainnut vetää pikkusiskon housut jalkaan koska niissä oli kivat leveät lahkeet jotka lepatti ja kasvattaa pitkät hiukset. Ei semmoinen 7 vuotias sillä tavalla ajattele mitä tekee.
 
Viimeksi muokattu:
70-luvulla olin menossa uimahalliin. Kassamuori katseli hetken minua huvittuneena ja kysyi minulta kummalle puolelle sinä menet. Niillä oli varmaankin erikseen avaimet naisten ja miesten pukukaappien lukkoihin. Ja sen piti ratkaista kumman puolen avaimen antaa. Olin tainnut vetää pikkusiskon housut jalkaan koska niissä oli kivat leveät lahkeet jotka lepatti ja kasvattaa pitkät hiukset. Ei semmoinen 7 vuotias sillä tavalla ajattele mitä tekee.
No tottakai menit likkojen puolelle kun melkein kerran käskettiin :rolleyes:
 
Koppiosastojen yhdistäminen olisikin pelkästään järkevää, mitä helkkarin väliä sillä on peseekö kätensä vastakkaisen sukupuolen kanssa? Samalla pääsee siitä ongelmasta, että tietyissä tapahtumissa toisen sukupuolen vessoihin on loputtomat jonot ja toisen vessoissa ei ole ketään. Pisuaarit sitten vaikka omassa tilassaan.
 
Kiistanalaisen asian esittäminen kuin se olisi varma on perisensaatiotoimittajien konsti älinän herättämiseksi. Nyt.fi etenkin on erikoistunut esiintymään suorastaan provokatiivisen liberaalina. He etsivät konservatiiveja aivan varmasti ärsyttäviä ääriliberaaleja aiheita. Ja sitten tietysti nauttivat saamastaan huomiosta ehehe.

Miesten ja naisten yhteisiä yleisövessoja ei voi olla koska se on naisten turvallisuuskysymys. Urokset ovat vahvempia ja tämän ominaisuutensa takia heitä ei voi päästää samoihin yleisövessatiloihin kuin naisia. Voisi seurata varsin ikäviä tilanteita, jos yleisövessatiloissa olisi 10 muslimimiestä ja yksi minihameinen valkoinen nainen. 10:lle muslimimiehelle voisi käydä aika ikävästi, jos he saisivat piikkarista munille.
 
Viimeksi muokattu:
Yleensä miesten ja naisten sekoittaminen nostaa huomattavasti ensiksi mainittujen järkevyyttä, joten kannatan ideaa. Jospa miehet sitten vähemmän kuseskelisivat lattioille, jättäisi puolimetrisiä jarrutusjälkiä wc-pönttöön ja heittelelisivät roskia minne sattuu.

Esimerkiksi työyhteisöt, joissa on vain miehiä, ovat ilmapiiriltään ja juttujen tasoltaan aivan hirveitä. Muutaman naisen lisääminen joukkoon nostaa tasoa huomattavasti.

Aikanaan olin portsarina varsin monessa baarissa ja soittoruokalassa. Voin luvata sinulle, että naisten vessa voi olla ihan yhtä fiksussa kondiksessa kuin miestenkin. Haluatko tosiaan tiristää hepillisen vettä mestassa, jossa tamppoonit roikkuvat osittain roskiksen ulkopuolella ja hiuslakan tyrmäävä haju uhkaa aiheuttaa astmakohtauksia terveellekin, joutava akkojen kälätys täyttää interiöörin, joka aiemmin oli tunnettu vain matalaäänisistä ähkäisyistä ja jykevistä lompsauksista pyttyyn, turhautuneiden katseiden vaihtelua, kun viimeiseti tipat eivät kirveelläkään irtoa. Järeä työmiehen pythoni nyt vaan jättää sen puolimetrisen laahausjäljen posliiniin, piruakos sille voi....yleensä se on kuitenkin siellä pytyn sisällä ja se riittää.

Minusta sinulla on umpi-ihanteellinen kuva naisista, samanlaisia sottapyttyjä nekin ovat ja niillä on omat hermoja raastavat kotkotuksensa, joista soisin saavan pysyä erossa....edes vessassa.
 
Miesten ja naisten yhteisiä yleisövessoja ei voi olla koska se on naisten turvallisuuskysymys. Urokset ovat vahvempia ja tämän ominaisuutensa takia heitä ei voi päästää samoihin yleisövessatiloihin kuin naisia. Voisi seurata varsin ikäviä tilanteita, jos yleisövessatiloissa olisi 10 muslimimiestä ja yksi minihameinen valkoinen nainen. 10:lle muslimimiehelle voisi käydä aika ikävästi, kun saisivat piikkarista munille.

Näkisin, että yhteisvessat eivät tule yleistymään missään missä tarjoillaan alkoholia.
 
Tiedän useamman hipsterihenkisen ravitsemusliikkeen, jossa miehet ja naiset sopivat samoihin wc-tiloihin eivätkä naiset silti joudu ahdistelun kohteeksi. Samoin festareissa naiset tulevat varsin usein miesten puolelle eikä sielläkään mitään tapahdu. Ylipäänsä wc-tilat eivät yleensä ole sellaiset, että ne olisivat sen otollisempia paikkoja ahdistelulle kuin muutkaan. Tämäkin on aihe, jossa on helppo pelotella mikä kaikki voi mennä pieleen, mutta käykö niin oikeasti?

P.S. Hauskasti annetut perustelut ovat kovin samanhenkisiä kuin ne, joilla mm. muslimimaissa perustellaan mikseivät naiset voi olla samassa tilassa miesten kanssa.
 
Yleensä miesten ja naisten sekoittaminen nostaa huomattavasti ensiksi mainittujen järkevyyttä, joten kannatan ideaa. Jospa miehet sitten vähemmän kuseskelisivat lattioille, jättäisi puolimetrisiä jarrutusjälkiä wc-pönttöön ja heittelelisivät roskia minne sattuu.

Esimerkiksi työyhteisöt, joissa on vain miehiä, ovat ilmapiiriltään ja juttujen tasoltaan aivan hirveitä. Muutaman naisen lisääminen joukkoon nostaa tasoa huomattavasti.

Olen huomannut saman ilmiön työyhteisöissä joissa on vain naisia. Hölmöily on toisenlaista, mutta ei vähäisempää.
Toimivassa työyhteisössä on sekä naisia, että miehiä, mutta myös nuoria ja vanhoja.
 
Voisi seurata varsin ikäviä tilanteita, jos yleisövessatiloissa olisi 10 muslimimiestä ja yksi minihameinen valkoinen nainen. 10:lle muslimimiehelle voisi käydä aika ikävästi, jos he saisivat piikkarista munille.
Itse asiassa, sukupuolineutraalit vessat voisivat olla juurikin sellainen sopiva kauhistus muslimeille, että joko
A) Suomen vetovoima muslimien paratiisina laantuisi --> Hyvä juttu.
B) Muslimien on pakko sopeutua sukupuolten tasa-arvoon tai kusta housuihinsa --> Hyvä juttu.

Joten tämä lienee win-win-tilanne kaiken kaikkiaan mamujen tavoille opettamisen kannalta.
 
Minä en tarkoittanut, ettei sukupuolineutraaleja vessoja saisi olla ollenkaan. Kyllä niitä saa olla, jos sinne mahtuu vain yksi. Jaa, mutta eihän se sitten ole yhteisvessa vaan yhteiskäytössä oleva vessa.

Mutta juttua silmäiltyä tässä tarkoitettiin seksuaalivähemmistöjen huomioimista, joka on varmaankin ihan eri asia kuin miesten ja naisten yhteisvessa. Koko termi on ymmärtääkseni jutussa ihan väärin.

Seiskamedia käyttää näitä juttuja provokatiivisessa mielessä. Eivät he oikeasti ole vähemmistöjen asialla vaan haluavat pelkästään provosoida käyttämällä erikoisuuksia hyväkseen hiukan tyyliin sirkuksen karvainen nainen. Nyt.fi ja BB on justiin sitä lajia.

"Yhteisvessojen??? puolesta kampanjoidaan maailmalla ennen kaikkea siksi, että niillä voitaisiin ehkäistä syrjintää. Sukupuolitetut tilat tuottavat hankaluuksia erityisesti niille, joiden sukupuolen muut arvioivat väärin. Vaikeinta on, jos ei selkeästi sukupuolitu mieheksi eikä naiseksi."

Tämä vittuilun laji. "onko sulla vähän vaikeata, kun sä olet niin vammainen." Sitten se vittuilija kiljaisee ja mä sanon, että ai, sori, mulla oli pakkoliike *potkaisi munille*

Voihan sitä olla oikeasti olemassa ihmisiä joita ärsyttää tämä sukupuolittunut naisten ja miesten vessat erikseen. Ja mitä ihmettä me väittelemme raavaiden sotilaiden foorumilla tälläisestä. Ihan kuin jossakin länsimaissa.

Sehän ei itseasiassa ole ymmärtääkseni yhteisvessa vaan seksuaalisten vähemmistöjen vessa.

Kyllä niitä on olemassa vessoja, jotka ovat yhteisiä miehille ja naisille, esimerkiksi kaikkien kotona, huihui, esimerkiksi televisiosarjassa Ally MacBeal, joka kertoi lakiasiannaisesta joka työskentelee asianajotoimistossa, jossa on yhteisvessa, huihui. Olisi kyllä hyvä vitsi vedättää joku hirveään yhteisvessakauhuun ja kertoa sitten sille, että sillä on yhteisvessa kotona, se varmaan parkaisee kauhusta.


Niin kuin täällä on aikaisemminkin sanottu niin pitäisi varmaan miettiä toisenkin kerran ennen kuin painaa sitä lähetä-nappia. Onneksi täällä on kuitenkin muokkaa toiminto. Kiistanalaisissa asioissa sanottavaa saa muokata kauankin ennen kuin se alkaa olemaan ihmismäisessä kuosissa. Itse tulkitsin oitis, että tässä luodaan raiskausmestoja, jossa yksi nainen joutuu monottamaan piikkarilla munille liian innokasta.

Tarkoitin lähinnä, että äkkiseltään käsitin kyseessä olevan, että yhteisvessaan pakotettaisiin karsimalla valinnanvara yhteen yhteisvessaan niillekin, jotka ei yhteisvessaan halua. Kyllä niitä yhteisvessoja saa perustaa ihan vapaasti, mutta samalla pitää olla käytettävissä myös niitä haluaville erikseen miesten vessa ja naisten vessa.

Kuvitellaan, että lukija lukee vain otsikon lukematta itse juttua ollenkaan. Lukija menee foorumeille selittämään, että miesten ja naisten vessat erikseen poistetaan ja tulee yksi yhteisvessa kaikille. Tappelu foorumilla on valmis, kun toisten mielestä se ei kertakaikkiaan käy ja toiset sanoo mitäs tuossa, kyllä se hyvin sujuu ja siitähän ei ollut jutussa edes kyse vaan siitä, että lisätään seksuaalivähemmistöjen vessa muiden joukkoon.

Tiedättekös mikä se junan vessa on. Se on yhteiskäytössä oleva vessa, johon mahtuu yksi kerrallaan ja hyvin sujuu sen käyttö. Hassuinta on, että junan vessassa ei ole lainkaan ajateltu, että se olisi sukupuolineutraali, kun se on niin itsestäänselvän käytännöllinen ratkaisu tähän tarpeeseen. Tietysti joku voi vaatia junan vessaan merkintää sukupuolineutraali ollakseen tulematta tunteneeksi itseään syrjityksi.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta sinulla on umpi-ihanteellinen kuva naisista, samanlaisia sottapyttyjä nekin ovat ja niillä on omat hermoja raastavat kotkotuksensa, joista soisin saavan pysyä erossa....edes vessassa.

Kyllä, ja monilla voi olla kotonakin ihan karmea kaaos, tyyliin likaiset astiat pitkin lattioita, käytetyt tamppoonit ja siteet siellä täällä esillä...

Hyvin ovat onnistuneet naiset pr-hommansa hoitamaan, kun edelleen tällainen "mistä on pienet tytöt tehty" -myytti on jokseenkin voimassa.
 
Back
Top