Yleiset kysymykset

Olisihan se komeaa olla upseerioppilas reservissä. Vähän niin kuin ikiteekkari :unsure:

Saksassa oli toisen maailmansodan aikana mahdollista se, että upseerikurssilta valmistunut joutui jatkamaan palvelustaan kokelaana. Piti antaa sitten rintamalla tai palvelustehtävissä näytöt siitä, että homma oli hanskassa.

Eräskin korkeilla kunniamerkeillä palkittu panssarimies palveli upseerikurssin jälkeen kokelaana. Aluksi oli sähläämistä, eksyttiin taistelussa ja harkinta ei ollut aivan sillä tasolla kuin olisi vaadittu. Oppi ja kehittyi kuitenkin alallaan ja piti myöhemmin kurssinjohtajan päätöstä täysin oikeana.

En nyt tiedä kannattaisiko heikoimmat kokelaat kotiuttaa kokelaina? Joka tapauksessa vähän nohevemmankin vänrikin kannattaisi muistaa, että upseerin hommissa he ovat vielä melkoisia untuvikkoja ja oppimista on paljon sekä johtamisesta että sodankäynnistä. Varsinkin kun Suomessa ei ole antaa sitä vanhempaa kokenutta aliupseeria oikeaksi kädeksi.
 
Meinasin siis, että kokeeko Venäjän asevoimat rajatun kaukovaikutuskykymme olevan Naton käsissä suurkonfliktissa ja siten uhkaavan heitä. En siis sitä, että meidän pitäisi missään nimessä moista itsemurhaoperaatiota yrittää toteuttaa missään tilanteessa.

Tuollaisen skenaarion voi Venäjällä varmasti kehittää jos haluaa verukkeen ennakoivaan vastatoimeen. Sen voi kyllä muutenkin kaivaa tyhjästä jos tarvetta ilmenee.
 
Tuollaisen skenaarion voi Venäjällä varmasti kehittää jos haluaa verukkeen ennakoivaan vastatoimeen.

Venäjähän on selkeästi ilmaissut, että se pitää erilaisia sotilaallisia kapasiteettejä potentiaalisena uhkana.

Perinteisesti on ajateltu, että sotilaallisen uhan suuruus on poliittinen aikomus kerrottuna sotilaallisella kapasiteetilla (threat = intent * capacity).

Poliittinen aikomus ja tahto kun voi muuttua nopeastikkin.

Gaddafi teki diilin länsimaiden kanssa ja luopui joukkotuhoaseista. Kiitokseksi siitä, länsimaat auttoivat vastapuolta sisällissodassa ja Gaddafi otettiin kiinni, raiskattiin ja ammuttiin. Kiinan, Venäjän ja Pohjois-Korean johdossa varmasti tajuttiin, että myönnytykset eivät synnytä kiitollisuutta ja tarvittaessa diilit pyörretään nopeasti.

Kun ajattelee kehitystä kylmän sodan jälkeen, niin Suomi on nimenomaan noudattanut tätä "tarkasta, mutta älä luota" periaatetta Venäjää kohtaan. Muualla euroopassa asevoimien kehittäminen suursotaan varten lopettiin vuonna 1992. Suomi jäi Sveitsin kanssa jonkinlaiseksi Euroopan viimeisiksi aluepuolustus ja asevelvollisuus mohikaaneiksi, joiden ratkaisua pidettiin typeränä ja karkeana liioitteluna. Kuten eräs brittikenraali totesi "Venäjä on yhtä demokraattinen kuin Suomi ja jos te häviätte sodan sillä ei ole mitään merkitystä".

Suomen puolustusvoimat ei luojan kiitos koskaan uskonut vakuutteluja Venäjän siirtymisestä markkinatalouteen ja demokratiaan. Suomalaisten parempi venäjän tuntemus oli tässä se pelastus. Suomessa ymmärrettiin, että Venäjä on luonteeltaan imperialistinen suurvalta - muualla lännessä lapsellisesti luultiin, että ongelmat Venäjän kanssa johtuvat kommunismista.
 
Viimeksi muokattu:
Näin pikahuomiona, Sotahistorialliset aikakauskirjat löytyvät nykyään myös verkosta alusta vuoteen 2010 asti, kiitos SSHS!

https://www.sshs.fi/aikakauskirja/aikakauskirjat+16-30+digitoidut/

Tuosta Operaatio Nordlichtistä (14.9.1942 alkaen) on näköjään maininta teoksen sivulla 288:

Saksalaiset laskivat, että Leningradin operaatio olisi ohi kahdessa viikossa. Pohjoisen rintaman komentaja Kuchler aikoi hyökätä lounaasta Leningradin itäpuolitse sen koillispuolelle, ylittää Nevan ja ottaa ensisijaisesti yhteyden suomalaisiin. Vasta sen jälkeen vallattaisiin (weggenommen) Leningrad. Kenraalieversti Halder katsoi, että Leningradin valtaaminen olisi suoritettava jo hyökkäyksen ensi vaiheessa. Hän ei kuitenkaan saanut tahtoaan lävitse.

Sotamarsalkka Keitel kertoi Saksan päämajassa 25.8.1942 vierailleelle yleisesikuntapäällikölle Heinrichsille, että ’’hyökkäys tapahtuu itse Pietarin kaupunkia kohti, jonka laita pyritään saavuttamaan. Sieltä kierretään sitten pohjoiseen ja haetaan yhteys suomalaisiin joukkoihin. Tykistöä on yli 200 raskasta patteria.” Myös ilmavoimat olivat nyt vahvat. ’’Pietari hakataan murskaksi ja hävitetään.”

Mutta neuvostojoukot ehtivät ensin.

Neuvostojoukkojen ounasteltu kevennyshyökkäys ehti Leningradin operaation edelle. Leningradin suunnan joukot alistettiin Mansteinille 4.9., jotta tämä musertaisi Leningrad-operaatiota viivyttävän neuvostojoukkojen hyökkäyksen Olhavan rintamalla.

Ja suunnitelma muuttui jälleen:

Kun sitten varsinaisesta Leningradin valtausoperaatiosta oli vuoden 1942 osalta jouduttu luopumaan, Hitler päätti 9.10.1942, että Leningradia alettaisiin tuhota ja vallata pala palalta, ensimmäisen maailmansodan länsirintaman tapaan. Jodi selitti Talvelalle: ’’Kun Pietarin suunnalla on nyt käytettävissä valtava tykistö ja runsaasti ilmavoimia, on päätetty kaikesta huolimatta ryhtyä Pietarin valtaukseen. Tämä tulee tapahtumaan pienin jalkaväkivoimin, mutta valtavan materiaalin turvin. Aivan samoin kuin maailmansodassa vihollisen asemat vallataan kappale kappaleelta täydellisen hävityksen jälkeen. Vihollisen laivastotukikohta hävitetään tällä tavoin samoin kuin itse kaupunki.”
 
Osaisiko joku kertoa mikä merkki tuossa hautakivessä on?
 

Liitteet

  • IMG-20190810-WA0006.jpg
    IMG-20190810-WA0006.jpg
    296.2 KB · Luettu: 67
SS Das Reich-divisioona ja Odinit? :p
 
Osaisiko joku kertoa mikä merkki tuossa hautakivessä on?

Sarvelan sukuseuran vaakuna.

141.gif


 
Löytyykö Suomen kamaralta mitään saksalaisten esimerkiksi kallioon hakkaamia joukko-osasto tunnuksia? Petsamosta ainakin löytyy hienoja taidokkaasti tehtyjä vaakunoiden kera.
3440CC70-AB3C-43FF-84DD-6191799607C9.jpeg
 
Kiitoksia. Millä ihmeellä löysit vastauksen?

Ihan vaan googlella ja tuurilla. Ensin otin hautakivikuvasta kuvakaappauksen, jossa näkyi vain tuo pronssiosa ja tein sille kuvahaun - ei mitään. Seuraavaksi pronssiosan vahva sarviteema sai laittamaan googleen 'Sarvela sukuvaakuna'. Toinen osuma oli Sarvelan sukuseuran sivu, jossa oli vaakunan sanallinen kuvailu (ja minikokokoinen kuvakin, mutta sitä en aluksi huomannut). Kolmas osuma oli sitten Suomen Heraldisen Seuran sivusto, josta postaamani vaakunan kuvakin löytyi.
 
Vein nämä puskat eilen kompostiin. Mihin rikokseen olisin syyllistynyt, jos olisin tehnyt tämän Ruotsin vallan aikana?
 

Liitteet

  • IMG_20190927_175507.jpg
    IMG_20190927_175507.jpg
    3.9 MB · Luettu: 64
Olen pettynyt.
 

Liitteet

  • 087cad20.jpg
    087cad20.jpg
    85.9 KB · Luettu: 54
Wolf H Halstista löytyi ennen netistä erinomainen haaastattelu pätkä. Nyt en löydä sitä mistään.
Apuja kaivattaisiin.
 
Välirauhan raja piirrettiin lyijykynällä paperikarttaan. Löytyykö tuon kartan kopio jostain netistä? Käsittääkseni viivan paksuus vastasi n. 2 km maastossa. Olisi mielenkiintoista verrata nykyrajaan.
 
Back
Top