Ysäri fiilistelyä kaikilla sektoreilla

Poikkeaisiko myös täällä lasten joukossa nostalgisoimassa.

Minulla oli tällainen mötikkä aika kauan.

$_1.JPG


Tämä helkkarin tiiliskivi oli minulla vielä vuonna 1995, kun muilla oli jo pientä Motorolaa ja nokialaista ja Finnetin Radiolinja ja Telecom Finland vaihtoivat järjestelmää. NMT kuului vielä silloin paremmin ja oli tällainen metallirunkoinen ainoa, jolla sai yhteyden vaikka keskeltä Suomenlahtea, kun otti yhteyttä Norjan linkin kautta laivan savupiipun edestä, koska siinä oli iso metallilaatta.

Persianlahden sota. Minulle tuli meripalvelua ja ulkomaan töitä. En tiedä kaikin ajoin, mitä Suomessa tapahtui, mutta muistan syyskuussa 1994 silmien auenneen todella ripeästi, koska minulla sinä radioherätys oli asetettu pamauttamaan kello kuuden tiedotteet päälle. Der Ostseefähre sank die finnische Küste ab. Minä ajattelin heti että Silja tai Viking ja ajattelin, että ei helvetti, syyskuu, siellä ei ui kukaan kuin kymmenen minuuttia vaikka pääsisi ulos. Olin ihan varma, että on kaatunut suorilta, koska eiväthän ne ole oikeita laivoja vaan liikkuvia hotelleja. Mutta se oli Estonia.
Rajan Superpuman miehistö sai aamuyöllä piippareihinsa ilmoitukset. Soitto päivystäjälle jonka jälkeen kaahaten kohti lentoasemaa. Eivät siis päivystäneet työpaikalla, vaan kotoa käsin.
Minulle tuo päivä on ikimuistoinen. Vertolit, Superpumat sekä MI-8 kopterit edelleen valokuva tarkasti mielessä. Nähtiin niitä heti aamusta koulubussissa, kun menivät tankille lentokentälle. Samaten kukkulan päällä olleen koulun pihalta oli hyvä seurata liikennettä ilmassa. Lopulta menimme Tyksin edustalle kopterien platan luokse kyyläämään.
Korjattu kirjoitusvirheitä.
 
Viimeksi muokattu:
Ensimmäinen NMT:ni oli Panasonicin 900 -verkossa toimiva räyhäkkä pöytämalli. Painoi, koska oli täyttä tavaraa, mutta ei kuitenkaan ollut mikään telamiina. Ja tietysti virittelin tämän myös autokäyttöön johtosarjojen yms. avulla. Luuri keskikonsolissa oli kova sana.
IMG_2383.JPG


Nokian 2110 oli pitkäaikainen kaveri. Ja korvasi Panasonicin. Kuoret ja akut vaihtuvat, mutta puhelin toimi ja toimi ja toimi... "Puukuoret" olivat ainakin minulle ultimate juttu.
IMG_2384.JPG
 
Back
Top