Zapad 2021

Venäjän sotaharjoituksen ilmaiskuissa erikoinen piirre​

Antti Kirkkala | 20.09.2021 | 13:40- päivitetty 20.09.2021 | 13:50

Useita kertoja toistuneet vaakapommitukset eivät anna dosentin mukaan modernia kuvaa maan ilmavoimista.

Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, everstiluutnantti evp. Petteri Lalu pitää myönteisenä, ettei Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad-2021 kerännyt yhtä paljon ulkomaista mediahuomiota kuin aiempi vastaava harjoitus.
– Vaikka tiedonvälitys on itsearvoisen tärkeää, saattaisi sotilasvoimaa korostava ja kauhisteleva uutisointi jopa tukea asevoimaan nojaavan Venäjän strategisen viestinnän tavoitteita, Lalu kirjoittaa blogissaan.

Venäjä ilmoitti ehkäisevänsä sotilaallisten jännitteiden lisääntymistä sijoittamalla pääosan harjoittelusta kauas maan läntisistä rajoista. Silti harjoituksen suurin, noin 400 sotilaan maahanlasku suoritettiin Brestiin eli Valko-Venäjää ja Puolaa erottavan Bug-joen rantamaille...

Puolustuksesta siirryttiin hyökkäykseen​

Harjoituksen alussa järjestettiin puolustusvaihe, jota seurasi vastahyökkäysoperaatio maahanlaskuineen. Pihkovan 76. ilmarynnäkködivisioonan joukkojen kerrottiin tehneen suuria operaatioita jopa perättäisinä päivinä.

– Tällainen operaation tempo kertoo paitsi maahanlaskujoukkojen hyvästä valmiudesta, koulutustasosta ja kehittyneestä varustuksesta myös Venäjän kuljetusilmavoimien ja helikopterijoukkojen suorituskyvyn kasvusta, Lalu arvioi.

Everstiluutnantti kertoo kiinnittäneensä huomiota Venäjän ilmavoimien toimintaan suurharjoituksessa.

– Harjoituksessa useita kertoja toistuneet ilmaiskut, joissa käytettiin ohjautumattomia pommeja, eivät anna Venäjän ilmavoimista kovin modernia kuvaa. Vaakapommitukset reilun tuhannen metrin korkeudesta ovat juuri niitä hyökkäysprofiileita, jotka ovat erittäin alttiita ilmatorjunnalle, Petteri Lalu sanoo.

– Ehkä taustalla oli ”harjoitustekninen syy”. Tiedustelu- ja tulenkäyttöketjua voi toki harjoitella näinkin.

Antti Kaikkonen nosti esiin tuoreen Zapad-21 -sotaharjoituksen​

Satu Schauman | 20.09.2021 | 10:11- päivitetty 20.09.2021 | 11:47

Puolustusministeri totesi maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan, että Suomi sijaitsee strategisesti merkittävällä alueella.

Suomen puolustuksen kehittäminen perustuu arvioon toimintaympäristön kehityksestä, painotti puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) 237. maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan tänään Helsingissä.
Puolustusministeri totesi maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan, että Suomi sijaitsee strategisesti merkittävällä alueella.
– Valitettavasti meidän toimintaympäristömme ei ole muuttunut parempaan suuntaan sitten edellisen selonteon. Jännitteet ovat lisääntyneet myös Suomen lähialueilla. Taustalla on suurvaltojen keskinäisen kilpailun voimistuminen ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän heikentyminen.
Kaikkonen viittasi puheessaan laajalti tuoreeseen puolustusselontekoon, jossa arvioidaan, että Suomen puolustuksen toimintaympäristö säilyy epävakaana ja vaikeasti ennakoitavana.

– Kansainvälisen tilanteen kiristymisestä huolimatta Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa. Sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan tai sillä uhkaamiseen on kuitenkin varauduttava.
Kaikkosen mukaan selonteossa on melko kattavasti arvioitu Venäjän kehitystä.

– Venäjä on osoittanut kykynsä käyttää koordinoidusti laajaa keinovalikoimaa, jossa sotilaallisella voimalla on edelleen keskeinen osa. Venäjä ja sen kumppanimaiden Zapad-21 sotaharjoitus päättyi juuri viime viikolla ja osa sen aktiivivaiheen harjoituksista tapahtui Valko-Venäjän ja Kaliningradin alueella sekä Kuolan niemimaalla – ei siis kovinkaan kaukana meidän rajoilta.

Puolustusministerin mukaan Venäjän lisäksi Kiinan nousu globaaliksi toimijaksi on muuttanut suurvaltojen keskinäistä dynamiikkaa.
– Kiina mainitaankin nyt ensimmäistä kertaa puolustusselonteossa. Kiinan käyttämien vaikuttamiskeinojen mahdolliset vaikutukset meidänkin turvallisuuteen aiheuttavat kasvavaa huolta ja esimerkiksi kybervaikuttamisen alueella Kiina on tunnetusti aktiivinen toimija.
– Suomen kannalta keskeinen johtopäätös selonteossa on, että sijaitsemme suurvaltojen näkökulmasta strategisesti merkittävällä alueella.

Mahdollisessa Euroopan laajuisessa konfliktissa Pohjois-Eurooppa muodostaisi sotilasstrategisesti tarkasteltuna kokonaisuuden, jossa jännitteet yhdellä alueella heijastuvat helposti toiselle. Suomi on osa tätä kokonaisuutta.

Puolustushallinnon kykyä vastata laaja-alaiseen vaikuttamiseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa, on ministerin mukaan kehitettävä. Ministeri viittasi puheessaan myös ajankohtaiseen hävittäjähankintaan:
– Puolustusselonteolla ja sen toimeenpanolla varmistetaan, että Suomen puolustuskyky vastaa tulevaisuudessa toimintaympäristön vaatimuksia.

Puolustuksen kehittäminen on pitkäjänteistä ja suunnitelmallista. Vielä tänä vuonna tehtävää päätöstä Suomen seuraavasta hävittäjätyypistä ei voitaisi tehdä, jollei HX-hanketta olisi mainittu jo kahdessa edellisessä selonteossa (2017 ja 2012). Se on mahdollistanut poliittisen selkänojan valmistelutyölle, joka alkoi HX hankkeen osalta jo viime vuosikymmenen alkupuolella.

Ei se iivana tuu ottaa turpaa karjalan mäntyihi neljättä kertaa.
 
Venäjän sotaharjoituksen ilmaiskuissa erikoinen piirre​

Antti Kirkkala | 20.09.2021 | 13:40- päivitetty 20.09.2021 | 13:50

Useita kertoja toistuneet vaakapommitukset eivät anna dosentin mukaan modernia kuvaa maan ilmavoimista.

Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, everstiluutnantti evp. Petteri Lalu pitää myönteisenä, ettei Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad-2021 kerännyt yhtä paljon ulkomaista mediahuomiota kuin aiempi vastaava harjoitus.
– Vaikka tiedonvälitys on itsearvoisen tärkeää, saattaisi sotilasvoimaa korostava ja kauhisteleva uutisointi jopa tukea asevoimaan nojaavan Venäjän strategisen viestinnän tavoitteita, Lalu kirjoittaa blogissaan.

Venäjä ilmoitti ehkäisevänsä sotilaallisten jännitteiden lisääntymistä sijoittamalla pääosan harjoittelusta kauas maan läntisistä rajoista. Silti harjoituksen suurin, noin 400 sotilaan maahanlasku suoritettiin Brestiin eli Valko-Venäjää ja Puolaa erottavan Bug-joen rantamaille...

Puolustuksesta siirryttiin hyökkäykseen​

Harjoituksen alussa järjestettiin puolustusvaihe, jota seurasi vastahyökkäysoperaatio maahanlaskuineen. Pihkovan 76. ilmarynnäkködivisioonan joukkojen kerrottiin tehneen suuria operaatioita jopa perättäisinä päivinä.

– Tällainen operaation tempo kertoo paitsi maahanlaskujoukkojen hyvästä valmiudesta, koulutustasosta ja kehittyneestä varustuksesta myös Venäjän kuljetusilmavoimien ja helikopterijoukkojen suorituskyvyn kasvusta, Lalu arvioi.

Everstiluutnantti kertoo kiinnittäneensä huomiota Venäjän ilmavoimien toimintaan suurharjoituksessa.

– Harjoituksessa useita kertoja toistuneet ilmaiskut, joissa käytettiin ohjautumattomia pommeja, eivät anna Venäjän ilmavoimista kovin modernia kuvaa. Vaakapommitukset reilun tuhannen metrin korkeudesta ovat juuri niitä hyökkäysprofiileita, jotka ovat erittäin alttiita ilmatorjunnalle, Petteri Lalu sanoo.

– Ehkä taustalla oli ”harjoitustekninen syy”. Tiedustelu- ja tulenkäyttöketjua voi toki harjoitella näinkin.

Ehkäpä Venäjällä ei ole tarpeeksi täsmäpommeja joten suuremmassa sodassa on varauduttava käyttämään tavallisia pommeja.
 
Alkaneet säästellä niitä tulevaan konfliktiin? Noiden tuottaminen on hidasta ja kallista, osien saanti voi olla hyvinkin vaikeaa nykyään...
 
Iivanalla on kokemusta sairaaloiden yms. pommittamisesta tavanomaisilla pommeilla Syyriasta.
Totta, mutta osuminen on ollut järkyttävän tehokasta , vaikka rsutapommeilla vetelivätkin.
Monta sataa sairaalaa tuhottu täysin rautapommeilla. Koneitakin oli paikalla vain muutama tusina ja niistäkin suurin osa kokoajan korjaamolla. Lentäjilläkin on tosi huono koulutus ja vähän lentotunteja.

Äärettömän tehokasta toimintaa huonoilla resursseilla.
 
Ja sitten voi myös muistaa sen, että venakoilla on eri systeemi kuin jenkeillä.

Jenkit pulttaavat erillisen GPS-pohjaisen JDAM-kitin tyhmään pommiin, kun taas venäläiset käyttävät koneessa olevaa SVP-24 tähtäintä/navigointisysteemiä. Kyseessä on tietokonepohjainen systeemi, joka pudottaa pommin automaattisesti kun laukaisuparametrit täyttyvät.

Molemmissa on puolensa. Ilmeisesti hyvissä oloissa tarkkuus on molemmissa systeemeissä suurin piirtein sama. Huonoissa olosuhteissa (kova tuuli kaiketi lähinnä) ja suurissa lentokorkeuksissa JDAM on tarkempi. Toisaalta pitkässä juoksussa SVP on edullisempi ratkaisu.

Varsinaiset täsmäaseet ovat sitten kaiketi erikseen.

Saivat himan apua YK:lta niin oli kohteiden koordinaatit kohdallaan
The United Nations secretary general, António Guterres, opened an investigation into the hospital bombings in August. The investigation, still going on, is meant in part to determine why hospitals that voluntarily added their locations to a United Nations-sponsored deconfliction list, which was provided to Russia and other combatants to prevent them from being attacked, nevertheless came under attack.

Syrian health care workers said they believed that the United Nations list actually became a target menu for the Russian and Syrian air forces.

At 2:38 p.m., the pilot reports that he can see the target and has the “correction,” code for locking the target on a screen in his cockpit. Ground control responds with the green light for the strike, saying, “Three sevens.”
 
Totta, mutta osuminen on ollut järkyttävän tehokasta , vaikka rsutapommeilla vetelivätkin.
Monta sataa sairaalaa tuhottu täysin rautapommeilla. Koneitakin oli paikalla vain muutama tusina ja niistäkin suurin osa kokoajan korjaamolla. Lentäjilläkin on tosi huono koulutus ja vähän lentotunteja.

Äärettömän tehokasta toimintaa huonoilla resursseilla.
Juu. Ne on kovia osaajia ku köröttelivät lentokorkeudessa missä ei ollut mitään uhkaa kauniissa säässä ja osuivat niinkin pieneen kohteeseen kuin lääninsairaala. Mahtoiko ekalla osua vai tarviko useamman?
 
Jenkit pulttaavat erillisen GPS-pohjaisen JDAM-kitin tyhmään pommiin, kun taas venäläiset käyttävät koneessa olevaa SVP-24 tähtäintä/navigointisysteemiä. Kyseessä on tietokonepohjainen systeemi, joka pudottaa pommin automaattisesti kun laukaisuparametrit täyttyvät.

Väittäisin että jenkit käyttää vastaavaa järjestelmää JDAM:n pudotukseen. Ei sitä pommia ihan lonkalta voi pudottaa, vaan GPS ainoastaan vähentää hajontaa esim. sitä voidaan käyttää tuulen vaikutuksen eliminoimiseen.
 
Varmasti jenkeilläkin se pommin pudotus on sidottu navigointiin. Ei se JDAM tosiaan mikään ristelyohjus ole. Mutta pelkkä navigointi on kuitenkin eri asia kuin järjestelmä joka laskee pommin lentoradan ja määrittää siitä laukaisuhetken.

Lienee turhaa tehdä kahta päällekkäistä järjestelmää toisaalta koska tarkkuus tuskin paranee siitä ja toisaalta siinä menetettäisiin se JDAM:in etu, että laukaisu voidaan kuitenkin tehdä hieman suuremmilla toleransseilla kuin puhaalla vapaasti putoavalla pommilla.

Mutta enpä minä näistä sen kummemmin tiedä. Noin asiaa tuntevat kirjoittivat joku vuosi sitten asian olevan eikä minulla sen syvempää tietoa ole aiheesta..
 
Ja sitten voi myös muistaa sen, että venakoilla on eri systeemi kuin jenkeillä.

Jenkit pulttaavat erillisen GPS-pohjaisen JDAM-kitin tyhmään pommiin, kun taas venäläiset käyttävät koneessa olevaa SVP-24 tähtäintä/navigointisysteemiä. Kyseessä on tietokonepohjainen systeemi, joka pudottaa pommin automaattisesti kun laukaisuparametrit täyttyvät.

Molemmissa on puolensa. Ilmeisesti hyvissä oloissa tarkkuus on molemmissa systeemeissä suurin piirtein sama. Huonoissa olosuhteissa (kova tuuli kaiketi lähinnä) ja suurissa lentokorkeuksissa JDAM on tarkempi. Toisaalta pitkässä juoksussa SVP on edullisempi ratkaisu.

Varsinaiset täsmäaseet ovat sitten kaiketi erikseen.

Eikös tuo vastaa jenkkien CCRP moodia, jolla ovat pudotelleet tyhmiä pommeja jo vuosikymmeniä?
 
Varmasti jenkeilläkin se pommin pudotus on sidottu navigointiin. Ei se JDAM tosiaan mikään ristelyohjus ole. Mutta pelkkä navigointi on kuitenkin eri asia kuin järjestelmä joka laskee pommin lentoradan ja määrittää siitä laukaisuhetken.

Lienee turhaa tehdä kahta päällekkäistä järjestelmää toisaalta koska tarkkuus tuskin paranee siitä ja toisaalta siinä menetettäisiin se JDAM:in etu, että laukaisu voidaan kuitenkin tehdä hieman suuremmilla toleransseilla kuin puhaalla vapaasti putoavalla pommilla.
Eikös tuo vastaa jenkkien CCRP moodia, jolla ovat pudotelleet tyhmiä pommeja jo vuosikymmeniä?
Tuohan se juuri on. Tuo järjestelmä on edelleenkin oltava mukana, ellei sitten haluta menettää mahdollisuus käyttää tyhmiä pommeja tai vaihtoehtoisesti laser hakeutuvia pommeja (ja kuten aikaisemmin sanoin, JDAM:eja)
 
Eikös tuo vastaa jenkkien CCRP moodia, jolla ovat pudotelleet tyhmiä pommeja jo vuosikymmeniä?
Käsittääkseni periaatteessa kyllä mutta käytännössä ei.

SVP ottaa huomioon enemmän parametrejä ja myös ulkoista dataa esimerkiksi maasta tai tiedustelukoneesta verrattuna puhtaasti navigointiin perustuvaan pommitähtäimeen. Lisäksi SVP ottaa koneen ohjauksen haltuunsa tietyssä vaiheessa ja pommitus tapahtuu puhtaasti tietokoneen varassa.

Neukkujen väite oli, että optimioloissa SVP:n tarkkuus olisi 5-10m CEP. Jenkkien joidenkin arvioiden mukaan 5km korkeudesta pommitettaessa CEP parani 50-100 metristä 15-20 metriin käytettäessä SVP:tä. Tämä siis kohtuullisen hyvissä ilmasto-oloissa koska SVP:n tarkkuus luonnollisesti heikkenee korkeuden kasvaessa ja ilmastollisten olojen heikentyessä.

Oli mielenkiintoista miten venakoiden pommitukset muuttuivat sodan kuluessa. Kun venakot aloittivat kampanjansa, oli normaalia, että SU-24 koneet lensivät 4 x 250kg + 2 x 100kg lastissa. He pudottivat koko paskan aina kerralla jos seurasi se, että vaikka monissa videoissa osuma ei ollut täysosuma vaan juurikin sen 20m sivuun, niin mälli oli niin suuri, että kohde yleensä hajosi joka tapauksessa.

Kun sota eteni, yhä useammin pudotukset muutuivat 2 pommin kertapudotuksiksi ja lopussa pommitettiin 1 pommi kerrallaan. Tarkkuus parani merkittävästi joka todennäköisesti johtui toisaalta järjestelmän kehittämisestä ja toisaalta myös lentokorkeuden laskemisesta (joka näkyi jallojen kuvaamissa videoissa).

Summa summarum, vaikka nämä artikkelit ja videot ovat luotettavuudeltaan mitä ovat, SVP selkeästi ei ole yhtä tarkka kuin JDAM varsinkaan heikommissa oloissa, mutta tarkempi kuin vanhat tähtäimet. Etuna on sitten se, että sen käyttö on halvempaa.
 
Neukkujen väite oli, että optimioloissa SVP:n tarkkuus olisi 5-10m CEP. Jenkkien joidenkin arvioiden mukaan 5km korkeudesta pommitettaessa CEP parani 50-100 metristä 15-20 metriin käytettäessä SVP:tä. Tämä siis kohtuullisen hyvissä ilmasto-oloissa koska SVP:n tarkkuus luonnollisesti heikkenee korkeuden kasvaessa ja ilmastollisten olojen heikentyessä.
Eli ovat päässeet samalle tasolle kuin A-7 Corsair II 80-luvun kuosissaan. Pahoitteluni jos en näytä vaikuttuneelta. Se johtuu siitä että en ole vaikuttunut.
 
Niin. Kun en ole itse ollut kummankaan kohteena, en omaa henkilökohtaista kokemusta asiasta.

Lopputuloksesta päätellen varsinaisesti kohteena olleet olivat kuitenkin riittävän vaikuttuneita:).
 
Nyt sä @inscout kuvailet sellaisia asioita joita lännessä on tehty varmaan 70-luvulta asti. Venäläinen on todennäköisesti parantanyt omien koneidensa kykyjä merkittävästi aikaisempaan verrattuna, mutta mitään maailmanlaajuisesti mullistavaa heidän laitteissaan ei taida olla.
 
Eipä niitä ole mullistaviksi tai wunderwaffeiksi kai kukaan väittänytkään. Onpahan vain erilainen lähestymistapa asiaan.
 
Mitä vitun luottamusta?

Sanoisin että jos jossain välissä Venäjää kohtaan on ollut jotain luottamusta, niin nyt kun on vetäydytty USA:n kanssa Open Skiesistä ja käytännössä useita vuosia jo kieltäydytty tarkkailijoiden kutsumisesta harjoituksiin, ne rippeetkin ovat menneet siinä sitten. Venäjästä tehdään entistä sulkeutuneempaa yhteiskuntaa.
 
Back
Top