Ilmastopsykoosi -ketju

Olen ihmetellyt miksei sitä järvienergiaa ole jo otettu käyttöön. Kun katson Suomen karttaa, siellä yläosassa näyttäisi olevan paljon järviä. No, kaivamalla oja noista ylhäällä olevista järvistä alaosan järviin ja laittamalla väliin turbiineja, saisimme ilmaista sähköä. Talvella sinne yläosaan sataa lunta joka keväällä sulaa ja täyttää järvet uudelleen.

Toki ihmettelen myös miksi esim. Tampereen seudulla esiintyvien kulkukissalaumojen selkäpuoliin ei ole jo liimattu emmentalvoileipiä (edamkin käy) juustopuoli ylöspäin. Nämähän kun kummatkin pyrkivät pudotessaan osumaan maahan tietyssä, toisensa kumoavassa, asennossa. Tällainen konstruktio pudotettaessa eboniittiputkessa saisi aikaan varmasti varsin mojovan virranlähteen.
No ehkä Iris Suomela olisi onnessaan jos antaisit pikkuvinkin näistä hälle? :unsure:
 
Itse olen taulukoinut sähkön kulutuksen ja kuukauden keskilämpötilan. Viime vuosina kylmimmän kuukauden kulutus on ollut 3000 kWh/kk. Talo ei ole kovin vanha, käytössä on ilmalämpöpumppu ja helpot energiansäästötoimet on jo tehty.

Sähkön myyjä ilmoitti energian hinnan nousevan reiluun 30 c/kWh. Hinta voi tietysti nousta taas kuukauden kuluttua. Arvioisin, että luvassa on vähintään 6 kk s**tanallisella hinnalla.

Talven aikana esim. 1000 €/kk eläkkeellä eläville alkaa tippua luokkaa 1500 €/kk sähkölaskuja. Keväällä saamme valtavan määrän luottotietonsa menettäneitä ja muuten kusessa olevia.

Pienituloisilla eläkeläisillä pitäisi toimeentulotuen toimia suht hyvin jo ilman tuota uutta sähkötukeakin, joka on nimenomaan pienituloisille suunnattu.

Keskituloisille sitten se kotitalousvähennyksen tapaan toimiva juttu.
 
Suurinosa pienituloisista eläkeläisistä ei ole oikeutettuja toimeentulotukeen.
 
Annappa @Vonka vinkkiä mistä sait tuohon hintaan.
Nyt yhtiöt muuttivat tuotteita siten, että toimitusvelvoitteena tarjotaan pörssisähkö. Helen poisti valikoimastaan muut kuin määräaikaisen 59+ ja pörssisähkön. Lehtijuttu teki tehtävänsä ja eilen aspa oli kokonaan kiinni.

Fortum: Spot-hintainen pörssisähkö, jossa lisänä 0,3 c/kWh:n marginaali sekä perusmaksu 4,02 e/kk. Vakio-sähkösopimus alkaen 40e/kk (max 2000 kWh/v). Lisäksi 24 kk kiinteä sopimus (40,32 c/kWh), jossa 4,50 e/kk -perusmaksu.
Helen: Kiinteähintainen perussähkö 12 kk (59,93 snt/kWh) tai spot-hintainen pörssisähkö, jossa 0,3 snt/kWh:n marginaali
Oomi: Oomi Aktiivinen, spot-tuntihinta lisättynä 0,25 c/kWh:n marginaalilla sekä perusmaksulla 4,90 e/kk.
 
Iiris Suomelan mukaan energiakriisi on Putinin syy.
Putinillakin roolinsa kriisissä tietysti on, mutta ihmeen yksisilmäisesti poliitikot ja julkinen keskustelu kautta linjan pyörii kaasuhanojen ympärillä. Ymmärrän vielä poliitikkojen tarpeet kaunistella omaa rooliaan, mutta ei meillä mediakaan tätä nouse juuri haastamaan.

Tämä kriisi on monella tasolla itse aiheutettu joko typeryyttään tai tahallaan. En tiedä kumpaa, mutta energiamarkkina Euroopassa ei kaikkien tuki- ja vero, regulaatio tai päästöoikeushimmeleiden takia toimi markkinaehtoisesti ja lopputulos täysi sekasotku.
 
Taloustieteilijälle kyse on siitä, että tarjontaa on liian vähän kysyntään nähden. Se miten nämä himmelit vaikuttavat tarjontaan, on toki monimutkaista.
 
Taloustieteilijälle kyse on siitä, että tarjontaa on liian vähän kysyntään nähden. Se miten nämä himmelit vaikuttavat tarjontaan, on toki monimutkaista.
Sitä juuri, että himmelit sotkevat tarjontaa kannattavuuden kautta ja kysyntää hinnan kautta. Kun sitten kaikki varajärjestelyt on pitkälle kuopattu jo etukäteen niin keinotekoinen markkina ei kestänyt putinin kaasuhanojen sulkeutumista. Vihreää siirtymää yritettiin pakottaa maaliin liian nopeasti ja suurella riskillä ilman aitoa markkinaehtoista pohjaa. Lopputoksena systeemiriskin realisoituminen.
 
Olen ihmetellyt miksei sitä järvienergiaa ole jo otettu käyttöön. Kun katson Suomen karttaa, siellä yläosassa näyttäisi olevan paljon järviä. No, kaivamalla oja noista ylhäällä olevista järvistä alaosan järviin ja laittamalla väliin turbiineja, saisimme ilmaista sähköä. Talvella sinne yläosaan sataa lunta joka keväällä sulaa ja täyttää järvet uudelleen.
Tämähän on muuten jo otettu käyttöön...kulkee nimellä Kemijoki Oy.
 
Suurinosa pienituloisista eläkeläisistä ei ole oikeutettuja toimeentulotukeen.

Jos huomioidaan ylisuureksi kasvanut sähkölämmitteisessä omakotitalotalossa asuvan eläkeläisen sähkölasku nyt talvikuukautena niin sitten on.

Sitä tarkoitin ja Kela:n pääjohtaja puhui A-studiossa tai jossain että kyllä otetaan huomioon suuremmat energiakulut.

En tiedä yksityiskohtia kun en nyt itse tee enää täydentävän toimeentulotuen päätöksiä.
 
Silti luulen että palkkatöillä itsensä ja perheensä elättävän lienee turha käydä Kelan ovenkahvaa nykimässä saadakseen apua ahdinkoonsa?
 
Silti luulen että palkkatöillä itsensä ja perheensä elättävän lienee turha käydä Kelan ovenkahvaa nykimässä saadakseen apua ahdinkoonsa?

Varmaan kannattaa katsoa ensin se sähkövähennys-kortti mutta toisaalta jos ei veikkaa ei voi voittaa, tuohon vaikuttaa moni tekijä, jos on pienipalkkaisessa työssä ja on paljon lapsia kotona ruokittavana ja lämpimänä pidettävänä niin kannattaa laittaa hakemus tiukan paikan tullen.

Yleensä harkinnanvaraista toimeentulotukea kunnissa/kuntayhtymissä ei käsitellä ennen kuin on yrittänyt perustoimeentulotukea Kelasta saada.
 
Joo, ja ei tämä sähköasia ehkä vielä muutenkaan ole loppuun käsitelty. Voi siihen joku "kotitalousvähennys-himmelikin" vielä jotenkin kehittyä.
 
Tämä "Ilmastopsykoosi"-ketju ei ehkä ihan paras tähän. Mutta nyt hoetaan joka suunnalla, että maksamalla sähköstä, elintarvikkeista ja polttoaineista tolkuttomasti kohotettuja hintoja, maksammekin itse asiassa vapautemme ja demokratiamme hintaa, sekä samalla tuemme Ukrainaa taistelussaan vanhaa vainolaistamme vastaan. Esim. St1 ilmoitti juuri jättimäisestä voitostaan, ostaako ko. firma tuloksellaan vaikkapa asetarviketta Ukrainaan? Tai mikään muukaan yhtiö, minne nyt selkä vääränä ja hiki hatussa kannamme ropomme.
 
Nyt olisi hyvä huomioida politiikan luonne. Venäjän-Ukrainan sota on asia minkä piikkiin laitetaan nyt surutta aikalailla kaikki mahdollinen täysin riippumatta siitä onko sen osuus asioihin suuri, pieni tai olematon. Energian kallistumiseen löytyy ainakin kolme syytä mistä oikeastaan vain yksi liittyy suoraan käynnissä olevaan sotaan ja sen sivuvaikutuksiin:

- Pandemian aikana tehty rahan kylväminen mikä nostaa inflaatiota railakkaasti
- "Vihreä siirtymä" minkä varjolla on ajettu alas luotettavaa ja toimivaa energiantuotantoa, tilalle on rakennettu käytännössä sattumavoimaa sekä estetty esim. kaasun ja öljyntuotantoa Euroopassa
- Päästökauppa mikä kasvattaa energian hintaa automaattisesti sikäli kun sattumavoima ei täytäkään tarpeita
- Pandemian aikana vähentyneen kysynnän myötä vähentynyt jalostuskapasiteetti, mikä ei skaalaudu enää takaisin ylös mm. edellä mainittujen syiden takia
- Erityisesti Saksan hirttäytyminen venäläiseen maakaasuun

Näistä Venäjän kädenjälki näkyy oikeastaan vain "vihreässä siirtymässä" ja saksalaisten (ja Unkarilaisten ja eräiden muiden) ongelmista. Muut ongelmat ovat täysin kotikutoisia. Mutta koska kukaan ei halua oikeasti ottaa vastuuta politiikasta minkä tarkoitus on alun perinkin ollut tavallisten ihmisten elintason ja taloudellisen itsenäisyyden mahdollisuuksien vähentäminen niin sota on näille tavallaan vähän kuin taivaan lahja. Ja koska veneen keikuttamista ei kriisiaikana hyväksytä niin tätä tullaan näkemään vielä paljon lisää. Valitettavasti.
 
Suomen velkaantumisesta kovasti muka huolissaan olevat tahot arvostelevat hallituksen touhuja, mutta melko laimeasti. Eikä ihme, sillä hallituksen toimet sähkön hinnan suhteen hyödyttävät enemmänkin hyvätuloista kansanosaa. Eu:n muissa jäsenmaissa otetaan velkaa ja tuetaan omia kansalaisia paljon reippaammin, ja kuten Iltasanomien toimittajakin ennustaa, lopuksi suomalaiset saavat tyytyä vaatimattomiin tukiin omalle kansalle, ja kaupan päälle maksamme muidenkin maiden "energiaremontit"
 
Tämä "Ilmastopsykoosi"-ketju ei ehkä ihan paras tähän. Mutta nyt hoetaan joka suunnalla, että maksamalla sähköstä, elintarvikkeista ja polttoaineista tolkuttomasti kohotettuja hintoja, maksammekin itse asiassa vapautemme ja demokratiamme hintaa, sekä samalla tuemme Ukrainaa taistelussaan vanhaa vainolaistamme vastaan. Esim. St1 ilmoitti juuri jättimäisestä voitostaan, ostaako ko. firma tuloksellaan vaikkapa asetarviketta Ukrainaan? Tai mikään muukaan yhtiö, minne nyt selkä vääränä ja hiki hatussa kannamme ropomme.
Mun mielestä tällä " tuetaan Ukrainaa" jotkut on vaan keksinyt keinon myös rahastaa ihan vaan omaan pussiin.
 
Back
Top