Ilmavoimien tulevaisuus

Noihin ammuksiin sellainen huomio, että pommit ovat kulutustavaraa, ja nykyisellään niitä joudutaan käyttämään sekä omista että vihollisen ominaisuuksista johtuen varsin tuhlailevasti. Kun toimitaan ilman maassa olevaa tulenjohtajaa ja vihollinen välttää muodostamasta tyhjää Hiluxia tai kaivautunutta yksittäistä sissiä mehukkaampia maaleja, niin kyllähän siinä saa aseet loppumaan.

Risteilyohjuksillakin on tuhottu aiemmin kuvattuja maaleja, mutta siinä lienee ollut taustalla aseiden vanheneminen, voimannäyttö tai vastaava seikka. Risteilyohjuksilla tuhottaisiin tavallisessa sodassa huomattavasti arvokkaampia kohteita, joihin ei pommein voida vaikuttaa ja joita on myös huomattavasti vähemmän. Pari kuukautta sitten USAF:lle toimitettiin 2000. JASSM-perheen risteilyohjus. USN:llä on n. 4000 Tomahawk-ohjuksen varasto ja SLAM-ER pienemmissä määrin. Päälle tykistöohjukset ja kaikki muut kaukovaikutusaseet. Ihan oikeassa maailmanpalossa, jossa mukana on useita suuria valtioita ml. Kiina, voi aseista ehkä tullakin pula. Mutta kyllä noilla aina vanjan taltuttaa.
 
Boeing on näemmä Northropin linjoilla hyvin pitkälti. No surprise.

Meet Boeing's Latest Next-Gen Fighter Concept
http://aviationweek.com/blog/meet-boeings-latest-next-gen-fighter-concept

Boeing_FX_2016%20%283%29_2.JPG


Northrop

maxresdefault.jpg


Ja muistuttaa tietysti Boeing Navy-visiota

boeing-sixth-generation-fighter.jpg
 
Tvrhef8.gif


Even modern airplanes are a crude approximation of natural flight. The stiff wings and mechanical flaps and ailerons have nothing on birds that can flex, twist and flap their wings to adjust precisely to taking off, landing, flying fast or slow, turning, climbing or diving.

Now a collaboration between engineers at NASA and MIT has resulted in a shapeshifting wing that's as close as anyone has gotten to mimicking the natural agility of birds. The so-called Digital Morphing Wing could greatly improve an aircraft's fuel-efficiency, reduce its emissions and make it soar through the sky more smoothly and quietly than conventional planes.

Putting a dollar amount on that fuel efficiency is a little tricky. The standard approach in the airline industry has been to tweak current designs in order to squeeze out more miles per gallon. Take, for example, the curved wingtips that started showing up on commercial jets in the last decade or so. Those winglets, as they're called, reduce drag and can improve a plane's fuel efficiency by 5 or 6 percent, depending on the aircraft.

But some engineers want to do away these kinds of incremental changes altogether and design an entirely new aircraft from scratch. Some studies show that a completely redesigned airplane could see a 70 percent reduction in fuel use.

"The morphing wing technology that we're working on can contribute significantly to this and result in significant energy-use savings," NASA's Kenneth Cheung, co-lead on the project, told Seeker.
http://www.space.com/34658-airplane-wing-actively-morphs-for-more-agile-efficient-flying.html
 
Kenraaliluutnantti evp. David Deptulalla on mielenkiintoinen näkemys, että 5 Gen koneiden tapainen keskinäisverkottuminen laajennettuna kaikkiin sotateknisiin alustoihin on 6 Gen. (kohdasta 4.18)
 
Kenraaliluutnantti evp. David Deptulalla on mielenkiintoinen näkemys, että 5 Gen koneiden tapainen keskinäisverkottuminen laajennettuna kaikkiin sotateknisiin alustoihin on 6 Gen. (kohdasta 4.18)

Videota katsomatta sanoisin, että hän saattaa hyvinkin olla oikeassa.
 
Kenraaliluutnantti evp. David Deptulalla on mielenkiintoinen näkemys, että 5 Gen koneiden tapainen keskinäisverkottuminen laajennettuna kaikkiin sotateknisiin alustoihin on 6 Gen. (kohdasta 4.18)

Tuolla kaverilla on hyvä kyky saada aikaan kiinnostavia haastatteluja.

Verkottumisesta ja sen merkityksestä on puhuttu jo pitkään (esim. Natsi-Saksan tankeissa oli radiot ratkaisevana etuna jne), mutta tie sinne on myös pitkä. Tuossa on kyse siis melkoisesta evoluutiosta, joten sitä kautta rajanvetoa sukupolvien välille on vaikea tehdä.

Yhtenä maininnan arvoisena asiana videosta voi nostaa esiin, että siinä todettiin, että "meillä on 5. sukupolven koneet, mutta 3. sukupolven aseet". Eli tuolla puolella voisi odottaa kehitystä myöskin, (mistä on ollut, ja oli tuossakin puhetta).
 
Ensimmäiset Länsi-Venäjälle sijoitettavat Su-35S koneet on lähdössä siirtymään tulevaan kotilentoasemaansa. Karjalaan. Aiemmin tänä vuonna Petroskoin lentoasemalle sijoitettiin jo Su-27SM hävittäjiä ja väitetään että ensi vuonna sinne tulee Su-35S:n lisäksi myös Su-30SM koneita, minkä myötä siitä tulisi Länsi-Venäjän tärkein ilmaherruushävittäjien lentotukikohta. Meidän lentäjille tiedossa aiempaa mielenkiintoisempia tunnistuslentoja.

75469d1479038646-200695.jpg
 
Ensimmäiset Länsi-Venäjälle sijoitettavat Su-35S koneet on lähdössä siirtymään tulevaan kotilentoasemaansa. Karjalaan. Aiemmin tänä vuonna Petroskoin lentoasemalle sijoitettiin jo Su-27SM hävittäjiä ja väitetään että ensi vuonna sinne tulee Su-35S:n lisäksi myös Su-30SM koneita, minkä myötä siitä tulisi Länsi-Venäjän tärkein ilmaherruushävittäjien lentotukikohta. Meidän lentäjille tiedossa aiempaa mielenkiintoisempia tunnistuslentoja.

75469d1479038646-200695.jpg
Raju aseistus::)
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161114200027314_ul.shtml
"Hävittäjä on aseistettu 30 mm aseella sekä 12 pommilla ja rakettisuspensiolla."
 
Mahtaa olla v:mäinen värkki pilotille tuo suspensioraketti. Koneella pitää ilmeisesti lentää jatkuvaa tynnyrikierrettä tms. ettei moottorissa lähde ainekset erottumaan?
 
Mahtaa olla v:mäinen värkki pilotille tuo suspensioraketti. Koneella pitää ilmeisesti lentää jatkuvaa tynnyrikierrettä tms. ettei moottorissa lähde ainekset erottumaan?

Rakettisuspensio tarkoittaa ohjusripustinta noin suomen kielellä...

Yleisesti, ei pelkästään Rannarille: armoa, ei näissä jutuissa ole mitään järkeä :D
 
Mielenkiintoinen juttu, onko suuri ero SU-27SM vs SU-35S ?

On.

Su-35:llä on huomattavia etuja etenkin avioniikassa (mm. Irbis-E) ja kuormankantokyvyssä (melkein kaksinkertainen) sekä jossakin määrin liikehtimiskyvyssä (TVC). Puhumattakaan sitten siitä, että Su-35 on rullannut tehtaan hihnalta hiljattain, kun taas Su-27SM on vanha lousku, jolle on tehty MLU.
 
On.

Su-35:llä on huomattavia etuja etenkin avioniikassa (mm. Irbis-E) ja kuormankantokyvyssä (melkein kaksinkertainen) sekä jossakin määrin liikehtimiskyvyssä (TVC). Puhumattakaan sitten siitä, että Su-35 on rullannut tehtaan hihnalta hiljattain, kun taas Su-27SM on vanha lousku, jolle on tehty MLU.
ok, mutta niilä on samaa ohjukset?
 
Jotain mätää Venäjän pojan tutkaohjattavissa ohjuksissa?

Russia’s Most Feared Air-to-Air Missile Is Actually Kind of a Dud
The Russians may never have acquired production-model R-77s
by TOM COOPER

Russia’s R-77 active-radar-homing air-to-air missile — NATO designation AA-12 — is widely considered to be equivalent to the American AIM-120 AMRAAM.

But in fact, the R-77 isn’t nearly as successful as the AIM-120. It may never have formally entered service with the Russian air force at all. In the best case, the number of operational, combat-ready rounds in the Russian arsenal can be counted on the fingers of two hands.

1*wp8CF8ORwnI6ApGjUgfRqA.png

What used to be the Vympel Design Bureau — now known as the KTRV Corporation — started the work on the K-77, as it was then designated, in 1982, only for the Kremlin to more or less cancel the weapon five years later, over issues related to the 9B-1348 seeker head.

A new project, the K-77M or Izdeliye-170, replaced the K-77 effort. The K-77M featured the improved 9B-1348M1 seeker head. Development of the K-77M halted between 1989 and 1991 owing to funding shortages related to the collapse of the Soviet Union.

1*4PVjB7DHRMpkSlrklyayig.jpeg

An RVV-AE — a.k.a. Izdeliye-190 — on display with the Sudan air force in 2010. Photo via Pit Weinert
The Artem company in Ukraine manufactured most of the K-77M’s parts. Vympel had produced only around 200 pre-series rounds by the time the USSR dissolved. The Russians tested the missiles at the Akhtubinsk Test Center but never distributed any to operational squadrons.

Financing by potential export customers enabled some work to continue and thus the Izdeliye-190 — a.k.a. the RVV-AE — came into being. Manufactured in Russia and equipped with the Agat 9B-1348E seeker head, the RVV-AE was acquired by Algeria, China, Ethiopia, India, Indonesia, Malaysia, Sudan, Syria, Uganda and Venezuela.

It’s not clear whether the Russian air force actually bought any. The same can be said for an entire host of variants reported as “undergoing development” — ranging from the passive-homing R-77P to the infrared-homing R-77T to the ramjet-powered R-77-PD and the K-77M variant supposedly under development for Russia’s T-50 stealth fighter.

Indeed, the main variant the Russian air force wanted — the Izdeliye-170-1 or R-77-1, is still not in service. Reportedly fitted with a streamlined nose covering the new 9B-1248 or Izdeliye-50-1 active radar seeker head, plus new fin fittings, it was test-fired from a Sukhoi Su-27SM-3 at Akhtubinsk in September 2010.

1*PDZo4sF7yQnNSQZ3O4EQGg.jpeg

An RVV-AE as installed on an AKU-170E launch rail of a Syrian Arab Air Force MiG-29S in September 2016. Still from a video released by SANA
Time and again, photographs of various Russian air force aircraft depict them with AKU-170 launch rails for R-77s. However, the missiles themselves are strangely absent.

In the last six years, the Russian defense ministry has made only one official statement related to the R-77. On Aug. 26, 2015, the ministry announced a potentially $200-million tender for R-77-1 missiles.

Notable is that the statement in question is not an order, as such. It’s a call for companies interested in manufacturing the missiles to submit proposals. The outcome of this tender was never officially announced and thus it remains unclear whether series production has begun and if any have R-77–1 missiles have entered Russian service as of late 2016.

1*vh1eCwHZ_nwDmFAMEVUwBg.jpeg

1*hsdJgGG2MOfgsHPPx6o-Mw.jpeg

At left — on arrival in Syria in September 2015, Russian Su-30SM interceptors were primarily armed with old R-27 and R-73 missiles. R-77s of unknown origin appeared only in late November 2015. At right — an R-77 being installed under the port wing of a Russian Su-30SM in Syria in November 2015. Russian Ministry of Defense releases
This is the principal reason why the Russian Su-30SMs and Su-34s that arrived in Syria in September 2015 were still armed with old R-27 — NATO code name AA-10 Alamo — and R-73/AA-11 Archer air-to-air missiles.

Then on Nov. 24, 2015, Turkish air force F-16s shot down a Russian Su-24 that strayed into Turkish air space. A batch of R-77s promptly appear at Hmemmem air base, the main Russian installation in Syria. Since at least January 2016, Russian Su-30SMs and Su-35s have carried two R-77s on missions over Syria.

However, because Moscow never officially announced the results of the tender from August 2015, and because there is no evidence of series production of the Izdeliye-170-1, the origin of missiles in question remains opaque.

They might be from the original stock of Izdeliye-170s manufactured in Ukraine. They could be Izdeliye-190s manufactured in Russia for export. They could even be Syrian Izdeliye-190s that the Russians borrowed.

https://warisboring.com/russias-mos...ctually-kind-of-a-dud-ebebe8b28f4f#.m15en5k2p
 

Suomella on nähtävästi enemmän AMRAAMeja kuin naapurilla omia vastineitaan. Ei huono.

Jos ohjus on huono ja kelvoton palveluskäyttöön, niin sitten monet muut valtiot, kuten Intia ja Kiina, ovat kyvyttömiä tekemään järkeviä hankintapäätöksiä tai valittamaan julkisesti. Lisäksi uskoisin olevan venäläisten kannalta noloa myydä, jos ei sutta ja sekundaa, niin ainakin alkeellista ja keskeneräistä ulkomaisille asiakkaille.

Toisaalta, jos ohjus on toimiva, miksei Venäjä ole itse hankkinut sitä? Jaa-a. Epäilisin, ettei Venäjän julkisissa ulostuloissa ole koko totuus. Meillä ei ole todisteita ohjuksen laajasta palveluskäytöstä, mutta onko todisteita vastakkaiseenkaan suuntaan? Venäjä on perinteisesti ollut astetta suljetumpi yhteiskunta, jossa sotilasasioista ei ole tiedotettu yhtä avoimesti.
 
Jos ohjus on huono ja kelvoton palveluskäyttöön, niin sitten monet muut valtiot, kuten Intia ja Kiina, ovat kyvyttömiä tekemään järkeviä hankintapäätöksiä tai valittamaan julkisesti. Lisäksi uskoisin olevan venäläisten kannalta noloa myydä, jos ei sutta ja sekundaa, niin ainakin alkeellista ja keskeneräistä ulkomaisille asiakkaille.

Toisaalta, jos ohjus on toimiva, miksei Venäjä ole itse hankkinut sitä? Jaa-a. Epäilisin, ettei Venäjän julkisissa ulostuloissa ole koko totuus. Meillä ei ole todisteita ohjuksen laajasta palveluskäytöstä, mutta onko todisteita vastakkaiseenkaan suuntaan? Venäjä on perinteisesti ollut astetta suljetumpi yhteiskunta, jossa sotilasasioista ei ole tiedotettu yhtä avoimesti.

Totta tai ei niin eihän tuo yksinään maailmaa mullista tai esimerkiksi poista Venäjän ilmavoimien muodostamaa uhkaa. Vientikaupat ilman merkittäviä omia hankintoja ovat täysin mahdollisia. Sellaista kuin nolo ei olekaan ja naapuri on käsittääkseni hankkinut hyvin nirkoisesti esim. vuosituhannen vaihteen tienoilla esiteltyjä ilmasta maahan-aseita. Fokus on ollut tulevaisuudessa ja uuden sukupolven aseissa. Jos Adderin ei ole katsottu tuovan isossa kuvassa riittävää parannusta Alamoon verrattuna niin tekeillä voi olla vaikka uusi(a) versio(ita) joka aikanaan tulee laajemmin hankittavaksi.

Silkkaa spekulaatiota toki alusta loppuun.
 
Back
Top