Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Katainen tulee esiin uuden työnantajansa ominaisuudessa. EU:n talouskasvun vauhdittamiseen tarkoitettu uusi investointipaketti käynnistelee toimintaansa. Yritykset voivat jo jättää hankehakemuksia investointirahastoon, lupaa ohjelmaa valmistellut EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.
Rahasto lainoittaa edullisin ehdoin korkean riskin yksityisiä hankkeita, jotka voivat liittyä esimerkiksi energiantuotantoon ja digitaalisiin tuotteisiin. Ensimmäisiä rahoituspäätöksiä odotetaan syksyllä.

Rahasto voi jakaa luottoja 60 miljardin euron edestä, ja lisäksi yksityisiltä sijoittajilta toivotaan 250 miljardin lisäpottia.


http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...isen-investointiohjelma-odottaa-jo-hakemuksia

Pekkarinen ja eläkeyhtiöt suhtautuvat nihkeästi. Pekkarinen kertoi uutisissa, ettei ymmärrä, miksi suomalaista rahaa (pk-yrityksillemme ym.) kierrätettäisiin Brysselin kautta. "Ei missään nimessä", sanoi Pekkarinen.

Kerrankin Pekkarisen kanssa suunnilleen samaa mieltä. Mitä pidemmän mutkan veroeurot tekevät, sitä isompi siivu niistä höylätään matkan varrella. Pekkarinen on tosin huolissaan oman kaveripiirinsä siivusta, ei niinkään veronmaksajien edusta.
 
Viimeksi muokattu:
Näin. Eikä satu yhtään.

Selvästi laittaa turvallisuuspolitiikan muutos myös poliitikkoja valitsemaan puolensa. Positiivisia yllätyksiä on ollut paljon, kuten vaikkapa Sinnemäki tai Haglund. Vastaavasti erityisesti kepulaiset ovat kunnostautuneet täysin toisensuuntaisella katsannolla, kuten nyt vaikkapa SNS:n Lehtomäki.
 
Suomut alkavat vähitellen tippua silmiltä yhdeltä jos toiseltakin. Mutta paljon se on vaatinut.
Vaalit tulossa ja politiikon on haisteltava mistäpäin tuuli käy. Ihan tällä puheella en usko, että uusi linja pitää vielä muutaman vuoden tämän kriisin laantumisen jälkeenkin.
 
Vaalit tulossa ja politiikon on haisteltava mistäpäin tuuli käy. Ihan tällä puheella en usko, että uusi linja pitää vielä muutaman vuoden tämän kriisin laantumisen jälkeenkin.

Nooh...

Siinä tapauksessa jäädään vain odottelemaan Väyrys-Paven kääntymystä...
 
Täytyy toivoa, että kepun sisällä Alpo Rusin ja Olli Rehnin edustama linja voittaisi Lehtomäen ja Väyrysen ajaman Venäjä-myönteisen linjan.
Päävö ei pääse hällitykseen mutta Lehtomäkeä ei voi varmaankaan sivuuttaa. Toivottavasti se ymmärretään laittaa johonkin... noh
 
Sopiiko tähän ketjuun? Luulen että olisi tärkeää saada kokoomus kepun kanssa hallitukseen. Ei pelkästään tämän vuoksi: (Huom, en ole kokoomusfani mutta joku hallitukseen menee, nämä ovat ainoita jotka puhuvat suunilleen suoraan.)


KOTIMAA
Ben Zyskowiczin huima monologi: "Kuka pysäyttää Vladimir Putinin?"
ALBERTO CLARAMUNT
40 minuuttia sitten(päivitetty 30 minuuttia sitten)
Konkarikansanedustajan alustus sai kokoomusväen haukkomaan henkeään.

  • 7483f056baaa442f7b4ee6456fe5f1a5b5a2d639464ac5aaa4aee402ab8a79cc

    Vladimir Putin.

    (AFP/Lehtikuva/Aleksei Druzhinin)
  • d0a3e44b8574b8c5d40ae9e63363a967d9b2ae3b85f28ac8dcec542e3e43e86a

    Ben Zyskowicz.

    (Lehtikuva/Vesa Moilanen)
  • 7483f056baaa442f7b4ee6456fe5f1a5b5a2d639464ac5aaa4aee402ab8a79cc

    Vladimir Putin.

    (AFP/Lehtikuva/Aleksei Druzhinin)
  • d0a3e44b8574b8c5d40ae9e63363a967d9b2ae3b85f28ac8dcec542e3e43e86a

    Ben Zyskowicz.

    (Lehtikuva/Vesa Moilanen)
1/2
Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz lämmitti kokoomuksen risteilyväkeä Venäjä-analyysillään. Zyskowicz alusti Mestarit Areenalla -tilaisuudessa, jossa turvallisuustilanteesta keskustelivat konkariedustajat Kimmo Sasi,Pertti Salolainen ja Zyskowicz.

Ben Zyskowiczin esitys jakautui kolmeen kohtaan: Venäjän toimien tuomitsemiseen, pakotepolitiikan puolustamiseen ja tulevaisuusskenaarioon. Yleisö keskeytti esityksen useasti aplodeilla.

– Venäjän toimintaa Ukrainassa ei pidä eikä voi hyväksyä. Venäjä on rikkonut tekemiään kansainvälisiä sopimuksia, Venäjä on hyökännyt suvereeniin naapurimaahan, loukannut alueellista koskemattomuutta ja ryövännyt Krimin niemimaan. Laukauksia ei juurikaan ole tarvittu, mutta sotilaallisen operaation kautta Krimin niemimaa on ryövätty. Venäjä on sen jälkeen aseistanut, yllyttänyt, lietsonut ja suoraan myös osallistunut kapinaan Itä-Ukrainassa, Zyskowicz kuvasi.

Zyskowiczin mukaan länsi ei voi katsoa sivusta Venäjän toimintaa. Hän tunnusti, etteivät pakotteet ole erityisen hyvää politiikkaa, mutta vielä pahempaa olisi olla tekemättä mitään.

Zyskowicz tyrmäsi Suomessakin esiintyneet arviot tai vihjailut, että EU:n itälaajentuminen jollain tavalla oikeuttaisi Venäjän toiminnan.

– Jotkut moittivat EU:n politiikkaa, itälaajentumista ja sanovat, että siinä on tehty virheitä. Varmasti on tehty virheitä, mutta pointti on se, että oli EU tehnyt siinä virheitä tai ei, niin EU:n mahdollisilla virheillä ei pidä oikeuttaa Venäjän toimia. EU ei ole rikkonut kansainvälisiä sopimuksia, ei ole loukannut alueellista koskemattomuutta, se ei ole hyökännyt Ukrainaan.

– Suomalaisessa keskustelussa pitää tehdä selväksi, että Venäjän toimintaa ei pidä hyväksyä, ei lainkaan. Mutta Suomessakin käydään keskustelua, jossa pyritään EU:n toiminnalla oikeuttamaan tai perustelemaan Venäjän toimintaa Ukrainassa.

Mikä on Putinin tavoite?
Zyskowicz kysyi, mitä Venäjä aikoo seuraavaksi. Hän arvioi, ettei vastausta välttämättä löydy edes Kremlistä.

– Se on selvää että Venäjä pyrkii palauttamaan suuruutensa, muiden maiden pelon Venäjää kohtaan.

– Pidän selvänä, että Venäjän minimitavoite on se, että Ukraina ei voisi täysin vapaasti päättää tulevaisuudestaan. Maksimitavoitetta en tiedä.

– Olen kuitenkin tullut siihen käsitykseen, että jos muu maailma ei ole rajaamassa jollain tavalla Venäjän toimintaa, niin Venäjä (Vladimir) Putinin johdolla jatkaa tätä aggressiotaan niin pitkään kuin sitä on mahdollista tehdä ilman, että joutuu hankaliin hakauksiin muun maailman kanssa.

Kokoomusväki sai seuraavaksi kuulla, miten Zyskowicz näki analogian nykyisen Venäjän ja 20- ja 30-luvun Saksan välillä. Molemmissa tapauksissa nöyryytys, heikko johto ja talousvaikeudet vaihtuivat uuteen hallintoon, joka halusi palauttaa kunnian päivät. Saksassa uusi johtaja oli Adolf Hitler ja Venäjän Vladimir Putin.

– Olen erittäin huolissani. Olen verrannut tilannetta 20- ja 30-luvun Saksaan. Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, Saksa koki nöyryytyksen Versaillesin rauhassa, Weimarin tasavalta oli heikko. Sitten löytyi uusi johtaja, joka lupasi palauttaa Saksan suuruuden, lupasi palauttaa muiden kunnioituksen Saksaa kohtaan, liitti sudeettialueet Saksaan. Loppu on historiaa.

– Venäjän tilanteessa on paljon analogiaa. Neuvostoliito hävisi kylmän sodan, Venäjä koki, että 1990-luku oli nöyryytyksen aikaa taloudellisesti ja muutenkin. Sen jälkeen tuli uusi regiimi vuosituhannen vaiheessa. Ja tapahtui aivan sama: on luvattu palauttaa Venäjän suuruus ja aivan samalla tavalla kuin Saksassa, nationalismi myy hyvin. Aivan kuin Saksassa, kaikki tiedotusvälineet ovat valtion hallussa. Siellä valehdellaan omalle kansalle, siellä valehdellaan maailmalle. Tilanne on erittäin huolestuttava.

Kokoomuskonkarin loppukiteytys ei jättänyt täyttä seminaarisalia kylmäksi.

– Lopetan esitykseni dramaattiseen kysymykseen: kuka pysäyttää Vladimir Putinin?

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Zyskowicz_Putin_pysäytys-33048
 
Benin puheeseen toi erityisen syvyyden hän Juutalaisuutensa. Hän ei pitänyt puhetta vain poliitikkona vaan ennenkaikkea ihmisenä. Kun Ben vertaa Venäjän tilannetta Natsi-Saksaan ja painottaa että Putin tulee menemään niin pitkälle kuin mahdollista kunnes hän on pakko pysähtyä niin, puheen kuulijat olivat hyvin hiljaa ja vakavina. Omien kokemustensa takia Ben varmasti tiesi mistä puhui ja kuulijat aistivat sen.
 
Ylen vaalikoneessa olen tehnyt eri vaalipiireistä vetoja. Aivan vakavissaan tulee nyt kylmiä väreitä, sillä kahdella keskustan kärkipoliitikolla on täysin puolueen linjasta kaukana oleva näkemys siitä, onko Venäjän etupiiriajattelu uhka Suomelle. Eli puolueen vastaus on kysymykseen: jokseenkin samaa mieltä. Sehän näyttäisi hyvältä, mutta nyt tuli vahvistus epäilylle, että kyse on vain kansan harhauttamisesta.
Mauri Pekkarinen ja Seppo Kääriäinen nimittäin vastaavat olevansa jokseenkin eri mieltä Venäjän etupiiriajattelun Suomelle aiheuttamasta uhasta.
Ei hyvältä näytä, sillä nämä vanhat kähmythän sitä politiikkaa sitten käytännössä tekevät. Puolue voi luvata mitä tahansa vaaleissa.
Sipilä ei ollut velä vastannut, ja muita johtavia polittikkoja en ole vielä ehtinyt käydä läpi.

Edit: Paula Lehtomäki samaa kaartia... Eli kumpi ja kampi tappeli, kumpi voittaa, jos puolue vaaleissa lupaa ohjelmassaan jotain, ja muutama kärkipoliitikko puolueesta on kuitenkin eri mieltä:oops:.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisikö minunkin vihdoin liittyä Twitteriin? Nyt on sen tason valtiomies sielläkin äänessä että... :D

Edit: Ei kun se olikin INSTAGRAMIIN.

http://nyt.fi/a1305936965215
 
Tuomioja tuohtui Donald Tuskin Venäjä-lausunnoista
ULKOMAAT JULKAISTU 16.03.2015 18:51

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvostelee Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin lausuntoja EU:n Venäjä-politiikasta.

Venäjän kovistelusta tunnettu Tusk on verrannut joidenkin EU-johtajien asennetta liennytyspolitiikkaan. Termillä viitataan usein tapaan, jolla Hitlerin Saksaan suhtauduttiin toisen maailmansodan alla.

– Nämä Tuskin lausunnot tuskin ovat kauhean paljon Euroopan yhtenäisyyttä ja yhteistoimintakykyä palvelevia, Tuomioja sanoi Brysselissä.

Tusk on nostanut liennytyspolitiikan varoittavaksi esimerkiksi useaan kertaan. Viimeksi hän viittasi asiaan eilen brittilehti The Guardianin ja muiden eurooppalaisten viestimien haastattelussa.

– Kun saan kuulla, että meidän täytyy uskoa (Venäjän) presidentti Putinin tai separatistien hyväntahtoisuuteen, tiedän, että se on joko naiiviutta tai teeskentelyä. Vertaus liennytykseen pätee, Tusk sanoi.

Tuomioja pitää vertausta epäonnistuneena.

– Neuvoston puheenjohtajan tehtävä ei ole ajaa mitään omaa agendaa saati oman maansa agendaa, vaan nimenomaan pitää huoli siitä, että Euroopan neuvosto ja Euroopan unioni ovat toimintakykyisiä ja yhtenäisiä, hän sanoi selvästi tuohtuneena.

Puolalainen Tusk aloitti Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana joulukuussa. Sitä ennen hän toimi Puolan pääministerinä, ja tuli tunnetuksi kärkkäänä Venäjän arvostelijana.

Tusk on vaatinut, että EU-maat tekevät pikimmiten päätöksen heinäkuussa erääntyvien talouspakotteiden jatkamisesta.

– Jos Eurooppa ei pitäisi kiinni nykyisistä pakotteista, se olisi kriittinen hetki transatlanttisissa suhteissa, vastikään Yhdysvalloissa vieraillut Tusk sanoi.

Tuomiojan mielestä asiasta päättämiseen ei ole vielä syytä.

MTV UUTISET - STT - ANNU MARJANEN


EDIT: Perskeles ET on taas muistanut syödä lääkkeensä..!
 
Back
Top