Kuinka paljon aseita Suomen reservillä pitää olla?

Vastauksena keskustelunavauksen kysymykseen, nähdäkseni aseita on riittävästi. Ampumatarvikkeiden kulutus saisi olla suurempaa ja jokaisella aseenomistajalla myös jokusen sata patruunaa "kotivarana". Rautaa on, patruunoita voisi varmaan olla paremmun per ase.

Ampuma- ja aseenkäsittelytaidoista varmaankin tulee puute ennemmin, kuin käytettävistä aseista. Olisi positiivinen kehitys, jos ampumataito ja turvallinen aseenkäsittely leviäisivät kansalaistaitoina kuten uimataito.

Sitten olisi suotavaa että se syvä pääty jolla on jo paljon aseita, patruunoita ja ampumataitoa, veisi osaamistaan pimeällä ampumiseen ja pimeätaistelun suuntaan. Kuudennen puoliautomaattikiväärin sijaan kannattaisi hankkia valonvahvistin ja opetella käyttämään sekä kouluttamaan sitä. Jenkkien mantra "we own the night" soisi leviävän meilläkin. Se puoli joka kykenee joukoillaan tehokkaasti venyttämään taistelut 24/7 365 saavuttaa suhteellisen edun vastustajaan, joka ei siihen kykene.
Tuo viimeinen kappale osui. Tosin olen jo itsekin asian hoksannut ja jättänyt nyt hakematta uusia aselupia. Yritän hommata pari halpaa valonvahvistin -tähtäintä ja yhden paremman lämpötähtäimen.

Valopistooli on vanhentunut, mutta on se ulkosalla yleensä parempi kuin asevalo.
 
Itsellä kanssa seuraava askel olisi parempi pimeänäkökyky omissa varusteissa. On Minox merkkinen tähystin mallinen valovahvistin mutta kypäräkiinnitteinen jonka kanssa voisi ampuakin (supikoiria) olisi tarpeen maalla elävän arjessakin (toki arjessa ihan pääpantakiinnitys piisaisi, supeilta ei tarvita ballistista suojaa). :)
 
Valonvahvistimia ja lämpökameroita saa ostaa Suomessa vapaasti. Kaikkein uusimpien ja kalliimpien osalta voi olla että valmistajat vaativat viranomais-loppukäyttäjätodistuksen. Sanotaan vaikka niin, että intin putkiakin parempaa saavat kansalaiset ihan vapaasti tässä maassa ostaa. Lisäät koriin ja painat tilaa, maksat, odotat pakettia. Käyttökelpoinen PVS14 tyyppinen valonvahvistin uudella Gen2 vahvistinyksiköllä käytettynä tonnin-parin luokkaa, uutena kolme. Hinta ei ole peruste jos asekaapissa on monta tämänhintaista kivääriä.

Lämpökameratähtäimiä ostaessa kannattaa kysyä myyjältä tarkasti, mikä on ilmaisinyksikön elinikä. Esimerkiksi haittaeläinten poistoon voi tulla supikoirille hintaa koko laitteen elinkaaren aikana. Jäähdyttämättömät lämpökamerat eivät kestä ikuisesti varastointia sen myötä, että ilmaisinyksikön tyhjiö rappeutuu. Valonvahvistimet taas kuluvat lähinnä käyttötuntien myötä.

Suosittelisin itse: ostakaa kypäräkiinnitteisiä valonvahvistimia ja niiden kaveriksi NVG- yhteensopiva punapiste (himmeimmät asennot riittävän himmeät etteivät häikäise vahvistinta) korkealla jalalla. Ja IR- laser! Kummallakin on osattava ampua, laserilla pikatilanteissa lähelle ja punapisteellä passiivisena kauemmas. Pääkiinnitteiset valonvahvistimet siksi, että minä en ainakaan halua tovereiden sohivan aseella kaikkea, mitä yrittää katsoa.

Valopistoolit, valoraketit ja kaikenmaailman valopommit eivät ole millään tavalla vanhentuneita. Ylläkössä VV:ihin sokeasti luottava uhri on pulassa, jos väijyttäjä on valmistellut valaisun ylläkköönsä. Kunnon valoshowlla, ripeällä reagoinnilla on jopa yllätetty ilman VV:itä toimivan uhrin toimesta VV:ihin kuin pässi suuriin sarviinsa luottava väijyttäjä. Valopistoolilla voi johtaa myös tulta, ampumalla suorasuuntauksella vihollisen sekaan saadaan valaistua vihollisjoukko jota itse voi ampua pimeästä. Napalminuotiot ja PAVA:t vielä parempi puolustuksessa.

Mikään ei ole vanhentunutta, kaikki uusi on vaan lisää. Kaikki vanha tai uusi mitä ei osata, on suorituskyvyn puute tai haavoittuvuus.

Maksamattomia mainoksia:

Kaikki paitsi lopetuspiekkari on supinpyynnissä ylivarustautumista joten ei puututa siihen harrastuksen hintaan... :D
 
Entäs taljajousi ja nuoliin siipimutterista tehdyt leikkurit?
Minä joudun jääväämään itseni jousijutuista täysin, oli metsästystaljajousi tyhjänpanttina 15v itsellä, ei vaan ollut yhtään oma juttu. Aina kun lähti ampumaan, jäi jousi kaappiin = oon ruutimäen miehiä selkeesti. :)
 
En minäkään mutta muut. Jos tulee tilaisuus niin kannattaa kokeilla pp tähtäimellä varustettua taljaa.
 
Back
Top