vlad
Respected Leader
Hyvä kysymys @Sardaukar - Mikä sinusta teki kiinnostuneen sotimisesta?
Kertoisinko koko tarinan?
Palataan vuoteen 1976, olin tuolloin kuuden vanha ja perheemme oli tarkoitus lähteä Helsinkiin päivämatkalle. Edellisenä iltana sairastuin kovaan kuumeeseen ja kun vielä seuraavana aamuna kuumetta oli paljon, joten minut saatiin kiikutettua mummille ja vaarille päiväksi, vanhempani ja veljeni sen sijaan lähtivät matkaan. Kyllähän se taisi ärsyttää minua, ottaa päähän kun jäin kuumeessa mummille ja vaarille - vaikka toki pidin heillä olosta, koska heillä oli paljon kirjoja, joukossa kokonaista kaksi tietosanakirjasarjaa (harvinaisuus tuohon aikaan, että niitä oli kaksi) ja tuolloin lukutaidottomana tyydyin selailemaan kuvia ja kyselemään asioita mummilta ja vaarilta. Myöhemmin kirjojen sota-aiheet tuli kahlattua moneen kertaan läpi.
Päivä sujui lopulta oikein mukavasti, illalla vanhempani ja veljeni tulivat noutamaan minua ja heillä oli pieni tuliainen - Airfixin Messerschmitt Bf 109. Elämäni ensimmäinen pienoismalli (tuolloin tuttavallisemmin koottava). No eihän siitä kovinkaan kummoinen tullut kun sen itse halusin rakentaa valmiiksi - ei apua isältä tai keneltäkään vaan itse se oli väsättävä. Siitä mersusta se oikeastaan alkoi.
Suuri merkitys oli sitten lukemaan oppimisella, sen myötä - olisinko ollut kahdeksan vanha - kun aloin raahata kirjastosta kotiin kirjoja, jotka olivat ehkäpä tarkoitettu hiukan vanhemmille. Historian teoksia eri aikakausilta ja eri sodista. Yhdeksän tai kymmenen vanhana tämä hurahtaminen alkoi saavuttaa huippunsa ja aloin lukea entistä enemmän sodankäyntiä käsitteleviä teoksia. Ennen teini-ikää olin lukenut laajan Toinen maailmansota -tietokirjasarjan, Kolmannen maailmansodan aseet, suuren joukon teoksia 1900-luvun sotien aseista. Elämäkertoja tai muita kertomuksia todellisista sotatapahtumista.
Kirjastosta löysin valtaisan joukon erilaisia lehtiä, kuten Sotilasaikakauslehti (jota aloin lukea ala-asteikäisenä), Flight International, Ruotuväkeäkin lueskelin peruskouluikäisenä (olinko pösilö?) - käytännössä kaikki lehdet, joissa oli uutisia sodankäynnistä, NATO:n ja Varsovanliiton välisestä jännitteestä, kylmästä sodasta. Eihän sitä käy kieltäminen etteikö kylmä sota omalta osaltaan vaikuttanut minuun - tuolloin taisi olla Lappeenrannan suunnalla oikeastaan vain kaksi "puolta", joko kävit Rauhanmarsseilla tai et käynyt. Minä en käynyt, jo teininä pidin sitä haihatteluna ja täydellisenä typeryytenä. Minä taisin olla vähemmistössä tässäkin asiassa, suurin osa puhui rauhan aatteen puolesta meidänkin luokalla yläasteella. Opettajat levittivät rauhansanomaa koulussamme. Seinille ilmaantui julisteita, joissa peloteltiin ydintuhosta etc.
Tietenkin minun traditioni oli käydä katsomassa itsenäisyyspäivänä paraati keskustassa. Varustauduin aina pienellä laatikkokamerallani, sain ensimmäisen kamerani ennen yhdeksättä ikävuotta. Räpsin sillä, jo tuolloin tolkuttoman vanhalla, kameralla kuvia panssarivaunuista - 70- ja 80-luvun alussa vaunut olivat tyyppiä T-54/55, BRT-60:sistä - joita Lappeenrannan varuskunnassa taisi olla kolme kpl ja kaikesta muusta kalustosta. Kukaan muu perheestämme ei käynyt säännönmukaisesti paraateissa, joten niinpä minun oli poljettava pyörällä keskustaan se muutaman kilometrin matka, jotta näin intohimoni kohteet vyörymässä pitkin Valtakatua.
Tuolta se alkoi, varhaislapsuudesta ja se huipentui siihen, että sitten aikanaan pyrin Uttiin...
vlad
Kertoisinko koko tarinan?
Palataan vuoteen 1976, olin tuolloin kuuden vanha ja perheemme oli tarkoitus lähteä Helsinkiin päivämatkalle. Edellisenä iltana sairastuin kovaan kuumeeseen ja kun vielä seuraavana aamuna kuumetta oli paljon, joten minut saatiin kiikutettua mummille ja vaarille päiväksi, vanhempani ja veljeni sen sijaan lähtivät matkaan. Kyllähän se taisi ärsyttää minua, ottaa päähän kun jäin kuumeessa mummille ja vaarille - vaikka toki pidin heillä olosta, koska heillä oli paljon kirjoja, joukossa kokonaista kaksi tietosanakirjasarjaa (harvinaisuus tuohon aikaan, että niitä oli kaksi) ja tuolloin lukutaidottomana tyydyin selailemaan kuvia ja kyselemään asioita mummilta ja vaarilta. Myöhemmin kirjojen sota-aiheet tuli kahlattua moneen kertaan läpi.
Päivä sujui lopulta oikein mukavasti, illalla vanhempani ja veljeni tulivat noutamaan minua ja heillä oli pieni tuliainen - Airfixin Messerschmitt Bf 109. Elämäni ensimmäinen pienoismalli (tuolloin tuttavallisemmin koottava). No eihän siitä kovinkaan kummoinen tullut kun sen itse halusin rakentaa valmiiksi - ei apua isältä tai keneltäkään vaan itse se oli väsättävä. Siitä mersusta se oikeastaan alkoi.
Suuri merkitys oli sitten lukemaan oppimisella, sen myötä - olisinko ollut kahdeksan vanha - kun aloin raahata kirjastosta kotiin kirjoja, jotka olivat ehkäpä tarkoitettu hiukan vanhemmille. Historian teoksia eri aikakausilta ja eri sodista. Yhdeksän tai kymmenen vanhana tämä hurahtaminen alkoi saavuttaa huippunsa ja aloin lukea entistä enemmän sodankäyntiä käsitteleviä teoksia. Ennen teini-ikää olin lukenut laajan Toinen maailmansota -tietokirjasarjan, Kolmannen maailmansodan aseet, suuren joukon teoksia 1900-luvun sotien aseista. Elämäkertoja tai muita kertomuksia todellisista sotatapahtumista.
Kirjastosta löysin valtaisan joukon erilaisia lehtiä, kuten Sotilasaikakauslehti (jota aloin lukea ala-asteikäisenä), Flight International, Ruotuväkeäkin lueskelin peruskouluikäisenä (olinko pösilö?) - käytännössä kaikki lehdet, joissa oli uutisia sodankäynnistä, NATO:n ja Varsovanliiton välisestä jännitteestä, kylmästä sodasta. Eihän sitä käy kieltäminen etteikö kylmä sota omalta osaltaan vaikuttanut minuun - tuolloin taisi olla Lappeenrannan suunnalla oikeastaan vain kaksi "puolta", joko kävit Rauhanmarsseilla tai et käynyt. Minä en käynyt, jo teininä pidin sitä haihatteluna ja täydellisenä typeryytenä. Minä taisin olla vähemmistössä tässäkin asiassa, suurin osa puhui rauhan aatteen puolesta meidänkin luokalla yläasteella. Opettajat levittivät rauhansanomaa koulussamme. Seinille ilmaantui julisteita, joissa peloteltiin ydintuhosta etc.
Tietenkin minun traditioni oli käydä katsomassa itsenäisyyspäivänä paraati keskustassa. Varustauduin aina pienellä laatikkokamerallani, sain ensimmäisen kamerani ennen yhdeksättä ikävuotta. Räpsin sillä, jo tuolloin tolkuttoman vanhalla, kameralla kuvia panssarivaunuista - 70- ja 80-luvun alussa vaunut olivat tyyppiä T-54/55, BRT-60:sistä - joita Lappeenrannan varuskunnassa taisi olla kolme kpl ja kaikesta muusta kalustosta. Kukaan muu perheestämme ei käynyt säännönmukaisesti paraateissa, joten niinpä minun oli poljettava pyörällä keskustaan se muutaman kilometrin matka, jotta näin intohimoni kohteet vyörymässä pitkin Valtakatua.
Tuolta se alkoi, varhaislapsuudesta ja se huipentui siihen, että sitten aikanaan pyrin Uttiin...
vlad
KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN OHESSA.
