Pakolaisuus

Oulun hätämajoituskeskuksen ruoka aiotaan heittää roskiin
KOTIMAA JULKAISTU 01.10.2015 17:51

Oulun hätämajoituskeskuksessa syömättä jäänyt ruoka aiotaan heittää roskiin.

Noin sata kiloa ruokaa joudutaan heittämään pois, koska suurin osa turvapaikanhakijoista jätti tänään päiväruoan syömättä.

–Täällä ei ole kunnon keittiötä, joten ei voida jäähdyttää ruokaa. Eli se menee sitten roskiin, kertoo Serviisin palvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö.

Turvapaikanhakijat ovat protestoineet Oulussa heille tarjotun ruoan laatua. Eilen turvapaikanhakijat osoittivat asiasta mieltä Oulun poliisitalon edessä.

Tänään hätämajoituskeskuksessa aloitettiin syömälakko. MTV Uutisten saamien tietojen mukaan syömässä kävivät vain lapset ja muutama aikuinen.

Värttöä ruoan hukkaan meno harmittaa.

– Tuntuu käsittämättömältä. Meidän tavoite on, että ruokajätettä tulisi mahdollisimman vähän. Vähän tuntuu tuhlaukselta.

Tilanne on ikävä myös hätämajoituskeskuksen apulaispäällikkö Janne Salmivaaran mielestä.

– Tässä on kaikki tehnyt parhaansa, että täällä ruokapalvelu toimisi mahdollisimman hyvin ja että ruoka olisi sellaista, että kaikki sitä syö. Mutta ei me voida ketään pakottaa syömään.

"Tästä on tykättävä"Aivan kaikki eivät tänään ruokaprotestiin yhtyneet.

MTV Uutisille puhuneen turvapaikanhakijan mukaan eilinen mielenilmaus alkunsa siitä, että tarjottu ruoka oli pohjaan palanutta.

– Tänään ruoka on ihan hyvää.

Hän totesi myös, että sinällään tarjotussa ruoassa ei ole vikaa.

– Tästä minun on tykättävä. Ihmiset täällä ovat erilaisia, kulttuuri on erilainen.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...skuksen-ruoka-aiotaan-heittaa-roskiin/5339048

Anteeksi kiroilu, mutta ei nyt saatana sentään. Nuo narisijat eivät kyllä tajua lainkaan, että poliisiasemalle marssiminen ja heille tarjottujen ilmaisten aterioiden kutsuminen koiranruuaksi toimii heitä itseään vastaan. Ja itse asiassa, HYVÄ NIIN ! Luulisi nyt perkele tämmöisen kermaperseilyn herättävän paatuneimpiakin suvakkeja tajuamaan, etteivät tuolla tavalla toimi ainakaan todellisessa hengenhädässä olevat ihmiset.
 
Taas raavitaan tyhjää – sotaveteraanien kuntoutusrahat loppu monessa kunnassa

Viitasaaren kaupunki painostaa kirjeellä sosiaali- ja terveysministeriötä myöntämään lisää varoja sotaveteraanien kuntoutukseen. Valtion myöntämä 41 900 euron potti on huomattavasti alle viime vuoden tason.

Lisämäärärahan tarve on noin 13 000 euroa. Vastaava tai vielä kiperämpi tilanne on monessa Keski-Suomen kunnassa.

Viitasaarella kuntoutusta haki 34 veteraania tai heidän puolisoaan. Heistä kuusi veteraania ja yksi puoliso saavat vain myötätuntoa, koska rahat eivät riitä edes halvempaan avokuntoutukseen.

Kotikunnassa usein tehokkaampaa

Kotikunnassa tai kotona tapahtuva kuntoutus on iän lisääntyessä monesti mieluisampaa ja tehokkaampaa kuin "kylpyläkuntoutus". Se myös jakautuu pidemmälle ajalle kuin 10 päivän laitosjakso. Kahdeksan hakijaa toivoi saavansa laitoskuntoutuksen, mutta vain kuusi sinne pääsee.

– Veteraanien määrä pienenee ja kunto heikkenee, jolloin kuntoutustarve vain kasvaa. Myöntämispäätökset tehdään tarveharkinnalla, muun muassa terveydentilan ja kotona selviytymisen tukemisen nojalla. Näille, jotka eivät saa kuntoutusta, pyritään tarjoamaan se ensi vuonna, sanoo vt. perusturvan toimialajohtaja Marja Laurila.

Kotipalvelua supistetaan

Veteraanien harvenevia rivejä tuetaan myös järjestämällä avopalveluita kotiin. Viitasaarella noin 50 veteraania, heidän puolisoaan tai leskeään saa maksutonta kotipalvelua kuukausittain. Palveluun sisältyy siivousta ja asiointiapua, joskus jopa ruuanlaittoa. Se on tärkeä sosiaalisten kontaktien ylläpidon keino monelle kotona vielä selviytyvälle.

Valtio on tukenut toimintaa äskettäin niin sanotulla Risikon lisämäärärahalla noin 23 000 eurolla. Kaupungin talousarviosta veteraanien kotona asumiseen tukemiseen käytetään runsaat 40 000 euroa.

– Sotaveteraaniyhdistyksen omavastuu on kuusi euroa työtunnilta. Yhdistyksen rahat ovat nyt niin lopussa, että loppuvuoden kotipalvelua on supistettu neljään tuntiin kuukaudessa. Palveluun oikeutetun luona käydään yleensä kahdesti kuukaudessa. Toistaiseksi olemme selvinneet ilman asiakkaalta perittävää omavastuuta, sanoo Viitasaaren Sotaveteraanien puheenjohtaja Isto Korhonen.

Kotipalvelun rahapulaa lievitetään näinä päivinä päättyvällä paikallisella haja-asutusalueen ovelta ovelle -keräyksellä. Kylillä ovat kiertäneet rotaryjen, leijonien ja reserviläisjärjestöjen vapaaehtoiset.

Varusmiehet ehkä taas keräyksiin

Isto Korhonen on saanut Sotaveteraaniliitolta tuoreita terveisiä, että jatkossa kuntoutusmäärärahoja supistetaan entisestään ja avopalvelumäärärahoja kasvatetaan.

Varusmiehiä saattaa olla mahdollisuus saada taas jatkossa avuksi kylien kansalaiskeräyksiin. Valtakunnallinen keräyslupa haetaan enää vuosiksi 2016 ja 2017.

Veteraanien leskien tarpeet kuntien vastuulle

Kaupungin ja sotaveteraaniyhdistyksen yhteistyö sujuu Viitasaarella hyvin. Vaatii melkoista palapeliä, jotta niukoilla varoilla voidaan jakaa apua eniten tarvitseville ja kuitenkin mahdollisimman laajasti kaikille oikeutetuille.

Noin viiden vuoden kuluttua Viitasaaren Sotaveteraanit -yhdistys jää historiaan. Kun sotaveteraaneja ei enää ole, vastuu heidän vielä elossa olevien puolisojensa kuntoutus- ja kotipalvelutarpeista siirtyy kuntien perusturvalle. Perustettavat veteraaniperinneyhdistykset tuottanevat korkeintaan vertaistukipalveluja.


http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/...2140254?pwbi=e0bae4f38ea1604078f287c33d1f7c62

Tämäkin on rasismia, koska on AIVAN VÄÄRIN asettaa suomalaiset hädänalaiset ja turvapaikanhakijat jotenkin vastakkain!

(tämän selityksen olen ihan aikuisten oikeasti kuullut, joku poliitikko se oli)
 

Suora tuolta. Käynissä nyt!

Hiukkavaarassa keskustellaan turvapaikanhakijoista

29.9.2015 - Mirja Rintala

Hiukkavaaran ja sen lähialueiden asukkaille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus liittyen Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan torstaina 1.10. kello 18-20 Hiukkavaaran Laatukirpputorin kahviossa, osoitteessa Hiukanpiha 11.

Tilaisuuden järjestävät Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.


Huono laatu ja melkoista älämölöä, mutta jos joytakin kiinnostaa
 
Soini ja Irakin ulkoministeri ”yhteisymmärryksessä” palautussopimuksesta

Julkaistu: 1.10. 18:34

Suomi otti askeleen kohti palautussopimuksen tekemistä Irakin kanssa. Sopimus mahdollistaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden irakilaisten palautuksen kotimaahansa.

Ulkoministeri Timo Soini keskusteli keskiviikkona Irakin ulkoministeri Ibrahim al-Eshaiker al-Jafaarin kanssa Irakin ja Suomen välisestä palautussopimuksesta. Sopimuksen puuttumisen vuoksi Suomi ei ole voinut palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita irakilaisia kotimaahansa.

– Ministeri Soini otti palautussopimuksen puheeksi. Todettiin, että ulkoministeriö on lähettänyt Irakiin sopimusluonnoksen ja al-Jaafari kertoi Irakilla olevan myönteinen asenne siihen, että sopimuksesta voidaan neuvotella, kertoo Soinin avustaja Raili Lahnalampi.

Suomen ulkoministeriö on lähettänyt sopimusluonnoksen Irakiin viime viikolla suurlähetystön kautta.

Tapaamisessa ei puhuttu sopimuksen yksityiskohdista tai aikataulusta, mutta Lahnalampi epäilee, että sopimuksen allekirjoittamiseen menee vielä aikaa.

– Pyrkimyksenä on päästä samaan porukkaan muiden Pohjoismaiden kanssa tämän takaisinottosopimuksen osalta. Tarkoituksena on saada samanlainen malli, kertoo Lahnalampi.

– On ymmärrettävä, että kyseessä on maa, joka on konfliktin keskellä. Aikataulu on avoin, kertoo Lahnalampi.

– Keskeistä oli, että palautussopimuksesta keskusteltiin ministeritasolla näin nopealla aikataululla, ja molemmin puolin oli yhteisymmärrys siitä, että asia on yhteinen, kommentoi Lahnalampi.

Ulkoministerit tapasivat YK:n yleiskokouksen istunnon yhteydessä järjestetyssä kahdenvälisessä tapaamisessa New Yorkissa eilen illalla Suomen aikaa. Soini ja al-Jaafari keskustelivat lisäksi yleisesti Irakin ja lähialueiden turvallisuustilanteesta ja Suomen ja Irakin välisistä taloudellisista ulottuvuuksista.
Minna-Riikka Härkönen

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443674881937.html
 

Suora tuolta. Käynissä nyt!

Hiukkavaarassa keskustellaan turvapaikanhakijoista

29.9.2015 - Mirja Rintala

Hiukkavaaran ja sen lähialueiden asukkaille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus liittyen Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan torstaina 1.10. kello 18-20 Hiukkavaaran Laatukirpputorin kahviossa, osoitteessa Hiukanpiha 11.

Tilaisuuden järjestävät Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.


Huono laatu ja melkoista älämölöä, mutta jos joytakin kiinnostaa

Junes Lokka diplomaattisena :)

Mutta tuntuu ettei muu yleisökään ole niin järin innostunut rikastumisen lieveilmiöistä.
 
Pelkäämpä että kyllä tästä vielä jokunen blogikirjoitus/kolumni syntyy jossa ruoan haaskauksen syy vieritetään tulijoiden kulttuurin huonosti huomioon ottaneille kokeille.

Täällä ruokaketjun alkupäässä kaikenlainen ruoan haaskaus hatuttaa ja kun haaskaamiseen käytetyt resurssit vielä maksimoidaan valmistamalle se roskiin meneväksi ateriaksi lähi-idän Gordon Ramseyille niin hatutus nousee kolmanteen potenssiin. Mutta yleisen mielipiteen nuivistamiseen tämä ruokaperseily tekee hyvää.

Kyllä. Ana María Gutiérrez Sorainen se tässä kirjoittelee, että kyllähän tp-hakijalla on oikeus sanoa ettei tarjottu ruoka maistu. Ja kyllä, vikaa on tietysti myös meissä suomalaisissa. Näinpä meidän tulisikin vain pyrkiä sovittelemaan tilannetta - ja ilmeisesti myös sietämään hymyssä suin tämmöinen purnaaminen.

http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203864-kulttuurien-lukutaito-myos-ruoan-suhteen?ref=karuselli
 
Tämä! Alusta alkaenhan on ollut selvää että raavaiden miesten tavoite EI ole sama kuin meidän suomalaisten. heillä on omat tavoitteet ja ei vähääkään kiinnosta meidän tavoitteet.

Ei tarvitsekaan pakottaa. Kyllä aikuisen täytyy itse tietää mitä seuraa jos ei syö. Sopii meille jos lopettaa syömisen, arvostamme Suomesta pois lähtemistä.

Mietinpä vaan mitä mahtaisi seurata jos näihin pakolaisiin toteutettaisi samaa metodia jota isäni opettaja 50-luvulla toteutti isääni kun hän kieltäytyi syömästä pohjaan palanutta kaurapuuroa. Ruokatunnin jälkeen puurolautanen jäi opettajan määräyksestä isäni pulpetille ja hänen oli syötävä puuro pois, ennen ei ollut kotiin lähteminen. Koulupäivän päätyttyä isäni jäi istumaan kylmä puurolautasellinen nenänsä edessä pulpettiinsa opettajan valvoessa isäni ateriointia... No isäni ei suostunut syömään puuroa - eikä opettaja meinannut antaa periksi. Tiedä kuinka kauan tahtojen taistelu olisi jatkunut jollei isäni isä olisi tullut koululle hakemaan poikaansa kotiin myöhään iltapäivällä päivän taittuessa jo kohden iltaa.

No ehkäpä näin epäinhimillisiin keinoihin ei pitäisi turvautua mutta en kyllä näe järkevänä sitäkään, että purnaamalla saa haluamansa. Keskustella tietenkin voi ja asiallisen keskustelun kautta yrittää vaikuttaa ateriakokonaisuuksiin purnaamisen ja kiihtyneen mielenosoittamisen sijaan, ja jotenkin uskoisin, että tällaisen maltillisen keskustelun kautta saatu pienoinen muutos ateriakokonaisuuksiin olisi myös suomalaisten helpompi hyväksyä kuin nyrkin pöytään lyöminen ja tuhkan niskaan ripottelu!

vlad.
 
Tähän ruokakeskusteluun kommentti Torniosta:

Joo. Kyllä nää sotalapset antsee parempaa. Kyllä tuoreesta paikallisesta lohesta tehty keitto on syömäkelvotonta, koska epäuskoinen infidel keittäjä on saattanut tai saattanut olla koskematta siihenPs. Suurin osa kyllä syö ihan kiltisti ja pyytää vielä lisääkin. Se on vaan nää pukupäällä taksilla rajalle huristelevat ketkä valittaa kaikesta
 
Minä en kyllä näe kuvassa olevassa ruoka-annoksessa pienintäkään vikaa ja uskon sen olen maultaankin varmasti syötävää, saatikkin, kun on ILMAISTA.

Niin, sellainen no-nonsense annos halvalla tehtyä perusruokaa, ihan hyvää.

Toki se ei välttämättä ole esim. sellaisten kulttuurien/ihmisten mieleen jolla on tapana panostaa tosi paljon ajasta/rahasta ruuan eteen. Mutta itse olen kouluruokailun vahva kannattaja, panos/tuotossuhde on hyvä ja opettaa lapset kunnon ruokailuun "välipalakulttuurin" sijaan. Sanon näin vaikka itse olen olosuhteiden pakosta usein einesruokailija (joka sopiikin minulle kotoperäisen paskasakin edustajana).
 
Unkarin ulkoministeri tylynä: ”Tämä ei ole pakolaiskriisi” :
– Yksi syy sille, että Eurooppa ei löydä ratkaisua tälle ongelmalle on se, että emme käytä siitä oikeaa termiä. Tämä ei ole pakolaiskriisi. Tämä ei ole siirtolaiskriisi. Tämä on massamuuttoaalto, jossa on loputon tarjonta ihmisiä, Szijjártó sanoi tiedotustilaisuudessa YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa.
--
– Puolustamme rajaamme. Kun teemme niin, saamme kritiikkiä. Jos haluamme noudattaa EU:n sääntöjä, tämä on ainoa keino. On mahdotonta puolustaa pelkällä miesvoimalla 175 kilometrin mittaista rajaa, josta pääsee helposti yli 155 kilometrin matkalta. Täytyy olla jokin fyysinen este, Szijjártó sanoo.
Koko artikkeli:
http://www.finnleaks.net/unkarin-ulkoministeri-tylyna-tama-ei-ole-pakolaiskriisi/
 
Niin, sellainen no-nonsense annos halvalla tehtyä perusruokaa, ihan hyvää.

Toki se ei välttämättä ole esim. sellaisten kulttuurien/ihmisten mieleen jolla on tapana panostaa tosi paljon ajasta/rahasta ruuan eteen. Mutta itse olen kouluruokailun vahva kannattaja, panos/tuotossuhde on hyvä ja opettaa lapset kunnon ruokailuun "välipalakulttuurin" sijaan. Sanon näin vaikka itse olen olosuhteiden pakosta usein einesruokailija (joka sopiikin minulle kotoperäisen paskasakin edustajana).

Itse asiassa kyllä minullekin kelpaisi ihan tavallinen laitosruoka, jos sellaista ruokatunnilla saisi eteensä. Tosin nykyään tulee lähinnä vetäistyä vain joku leipä ja jogurtti tauluun. Näin siis kotimainen paskasakki elelee. Jari Tervo puolestaan kun edustaa älymystöä, niin taitaa mässytellä vain päivät pitkät sisäfilepihviä.

Tässä tuli tämän päivän mittaan näitä uutisia seuraillessa sen verran vihaiseksi, että takuuvarmasti koukkaan huomenna töiden jälkeen Alkon kautta.
 
Kumma ettei kukaan ole julkisuudessa kommentoinut tuota "en syottaisi koirallekaan" aspektia... se on meinaan arabikulttuurissa yksi aarimmaisia tabuja, ja tuo vertaus on tarkoituksellisesti aarimmaisen loukkaava.
Voin lahestulkoon taata etta jos menet arabikotiin ja ilmoitat emannalle nohevasti notta tata paskaa ei syo koirakaan niin seuraavaksi lahtee paa irti ruumiista jos on yhtaan miesvakea paikalla. Ja sitahan on koska vieras mies tuli taloon ja nainen kivitetaan jos sattuu olemaan yksin kotosalla. Mukavaa sakkia, en suosittele heidan kanssaan tyoskentelemista kyllakaan, se ajaa miehen joko terapeutille tai kapakkaan...
 
Se on pojat niin että jos Ruotsiin pakolaisiksi päädytään on hapansilakan maistuttava.

Siinäpä taas yksi syy lisää siihen vakaumukseeni, että Suomelle kuuluvassa Etelä-Karjalassa joko eletään tai sitten maadutaan siihen, kuului kenelle kuului.

Toivottavasti establishmentilta löytyy munaa jakaa ampuma-aseita myös meille nyt sijoittamattomille. Vastarinta Fiskarsin kirveellä on äijää, mutta tehotonta.
 
Homma on mennyt niin absurdiksi että en osaa olla enää edes vihainen.
 
Ruokatunnin jälkeen puurolautanen jäi opettajan määräyksestä isäni pulpetille ja hänen oli syötävä puuro pois, ennen ei ollut kotiin lähteminen.
Ei hyvä idea :mad:

Lisäys:

Tyytymättömät turvapaikanhakijat: "Haluamme vain ruokarahat"

Se 65 senttiä olis kyllä ihan ok diili
 
Mitäpä luulette, että jos huomenna olisvat vaalit, ja vaaleissa olisi puolue, joka lupaisi heittää pakolaiset yli laidan nopealla aikataululla, niin kiilaiskohan mille sijalle poliittisessa taistossa?
Minäpä luulen, että sellainen tulee, ja siitä tulee vieläpä aika suosittu. Eikä siinä paljoa mietittäisi, minkälaista porukkaa siellä olisi johdossa ja mitä puolueen muut tavoitteet olisivat.
Riittäisi vain yksi agenda, riippumatta yhtään siitä, miten realistista sen toteutuminen olisi, ja me tiedämme mikä se on.

Onhan selvää, että tällainen saa puristamaan käsiä taskussa nyrkissä yhden jos toisenkin. Eikä tarvitse olla mihinkään kategoriaan luokiteltu.
Nyt täytyy johdon toimia riprap-vauhtia, ettei kansa jakaudu. Siinä tulee sitten äkkiä mukaan lisää pelaajia esim. Kremlistä...
 
Back
Top