Pakolaisuus

Voi olla hyväkin juttu. Oppii matu kieltä nopeammin ja kotoutuu, kun on kotona oikea käkätin. Suuri osa näistä daameista olisi kuitenkin jäänyt tavalliselta suomalaismieheltä kyntämättä saati sitten tullut avioliittoa solmituksi. Vaimo voi olla siitäkin hyvä, että piiskaa äijän aikanaan töihin siitä jaloista pyörimästä. Nämä volyymit ovat ihan jees, nou hätä.
Voi olla sekin ettei avio-onni välttämättä ole kovin pitkäikäistä laatua. Kultahäitä ei kannattane odotella.. Voisin myös kuvitella että tuollaiseen tekoon pystyvän suvakkinaisen kanssa en ehkä itse avioituisi, tollainen osoittaa kyllä melkoista arvostelukyvyn puutetta naiselta.
Toinen asia mistä oli juttua työvoiman rekryämiseen niin jos niitä työmiähiä olisi tarvinnut saada niin ainakaan Irakin suunnalta ja Afrikan sarvesta ei niitä herrasmiehiä olisi kyllä kannattanut rahdata.. Tietysti jos työvoimapula koskee taksinkuljettajia ainoastaan niin sitten ehkä oikea suunta..
 
Älä huoli, Suomella on ruusuinen tulevaisuus kun koneinsinöörit tulee Somaliasta ja sotilaat sekä poliisit Irakista.
Miettinyt tässä että mikähän mahtanee olla Afgaanien erikoisalaa..

Oopiumiunikon viljelyssä ja sen jalostamisessa heroiiniksi, he ovat kuulemma pistämättömiä. Suomi saattaisi hetken mielijohteessaan sen viljelyä alussa tukeakin, jopa EU:kin, koska ilmasto ei täällä suosi sitä.
 
Itse nuoruudessa harrastanut lähes vuosikymmenen kilpauintia ja tottunut siihen, että ne naiset pyörivät säännöllisesti suihkutiloissa pesemässä ja huoltamassa paikkoja, tuolloin en sitä osannut pitää ongelmana.
Nykyisin ei pesutiloissa saa trimmata karvat. Vanhemmat tädit olivat hyvin vihaisia nuorille naisille juuri huollosta.
Minun oli vaikeata ensin ymmärtää tätä, kaikkien karvat ja hiukset kuitenkin jatkuvasti irtoavat lattialle pesussa, samaten kun se milli ajettua karva.

Tietenkin voi saada mikrohaavan karvanajelussa, mutta jos sitä jotain verta tulee, niin sekin huhtoutuu veden mukaan. Karvaajelun jälkeen tuskin kukaan menee enää uimaan, joten turha pelko tartuntavaarasta verenvälityksillä kulkevillä sairauksilla, jos mahdollisesti sitä tässä pelätään. Toisaalta, jos joku menee saunaan karvaajelun jälkeen..tätä en ajatellutkaan. Kai se on hyvä että kielletty.

Itse en menisi karvan ajelun jälkeen samana päivänä uimaveteen, vaikka ajaisin kotona, pelkän tulehdusta, vaikka kuin väitetään kloorin tappavan kaikki pöpöt. Ihon pitää olla ehjä uimahallissa. Nykyisin ei sairaaloissakaan suositella karvanajelua ennen leikkauksen menoa, juuri siksi jotta sairaalabakteeri ei iskisi mikrohaavaan.

Entä miesten puolella? Saako siellä ajaa karvat suihkutiloissa? Olen kuulut että siellä saa ajaa karvat kasvoista jossain siihen tarkoitetussa tilassa.
Jos miehet saa ajaa karvoja ja naisten puolella ei saa, toteutuko tasaarvo?

Jalkojen raspauskieltokin nykyisin esillä. Se on asiallista.

Anteeksi OT.

En ole nähnyt vielä musliminaisia uinilla, ainoastan tv:ssa ja kaapu päässä tietenkin. Miten valvoja voi tarkistaa onko tämä kaapu eri kun se jolla ne luutaavat kadut?
Melkein kun ulkokengissa tai palttoossa uisi..tietenkin jos joku alkaa epäillä kaavun ulkokaavuksi, voi tulla rasismin leima ainakin :mad:
Minä en menisi kaavussa uivan musliminaisen kanssa saman veteen, minusta kaapu on epähygieninen ja piste. Ei tuntuisi hyvältä jos joku koskettais räteillä ihoani vedessä ihoani, en voi sille mitään että silmieni edessä seisoo kuva musliminaisesta, joka luutaa kaavun helmoilla kaupungin likaiset kadut, jonne syljetään ja kuseskellaan. Mutta tämä käytännössä tatkoittaisi että musliminaiset alkavat vaatia omat uimahallit, sitten omat polikliinikat ja synnytyssairaalat yms yms :mad: siinä aikana kun heidän miehet ahdistaisivat uimapuvuissa ja bikineissa olevia ei-musliminaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Voi olla hyväkin juttu. Oppii matu kieltä nopeammin ja kotoutuu, kun on kotona oikea käkätin. Suuri osa näistä daameista olisi kuitenkin jäänyt tavalliselta suomalaismieheltä kyntämättä saati sitten tullut avioliittoa solmituksi. Vaimo voi olla siitäkin hyvä, että piiskaa äijän aikanaan töihin siitä jaloista pyörimästä. Nämä volyymit ovat ihan jees, nou hätä.

Ja jos sitä kuvailemaasi suomalista muijaa kestää vuodenkaan päivät, repeämättä ryyppäämään, saattaa ajan oloon suomeen jollain lailla kotoutuakin.
 
Mutta tuskin Kataisella oli mielessä 2008 että lama olisi päällä vielä 2016. Eikös se ollut samana vuonna kun totesi että maailmaa ravisuttanut pankkikriisi ei kosketa Suomea.

Kummasti muuten "hävisi" tuo puhe kaikilta Kokoomuksen nettisivustoilta siinä vaiheessa kun naurismaan aidatkin näkivät että todellakin koskee Suomea, miltei enemmän kuin ketään muuta.

Onnistuin tosin vielä löytämään puheen tekstinä jostain Varsinais-Suomen paikallisyhdistyksen sivuilta paljon tuon jälkeen. Kataisen "totuuden ministeriö" ei ollut tehnyt riittävän kattavaa työtä :)

Noille ajoille voidaan muuten ajoittaa nimimerkki Honchon herääminen siihen, että Axel Oxenstiernalle merkitty sitaatti pätee edelleen Suomessa myös kykypuolueessa jos muissakin: "kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan". Olen edelleen äänestänyt myös kykypuoluetta tuon ajan jälkeen, mutta tajunnut minkälaisia pukuhenkareita puolue kuin puolue onnistuu nostamaan kärkinimiinsä tai jopa puoluejohtoon.

Kataisen omin sanoin: Aivan FANTASTISTA. Myös aivan FANTASTISTA että tämä maahanmuutto (tuntuu jotenkin väärältä termiltä kun nämä ihmisethän olivat hakemassa väliaikaisesti turvapaikkaa) on saatu käyntiin vaikka ei ihan yhtä FANTASTISEEN tahtiin kuin Katainen tuolloin suurena visionäärinä maalaili. Tiina Rosenbergin tyyppiset inhorealistiset rasistit ovat väittäneet että kestämme vain miljoona pakolaista, Katainen pisti tuplasti paremmaksi.
 
Entä miesten puolella? Saako siellä ajaa karvat suihkutiloissa? Olen kuulut että siellä saa ajaa karvat kasvoista jossain siihen tarkoitetussa tilassa.
Jos miehet saa ajaa karvoja ja naisten puolella ei saa, toteutuko tasaarvo?

Ei ole totta puhuen koskaan tullut mieleenkään että karvastoa voisi trimmata uimahallin pesutiloissa...enkä ole miesten puolella nähnyt kenenkään tekevän niin. Edes parranajoa tms. Joten luulen että on tasa-arvo :D

Jostain syystä en osannut ajatella että naiset tekee sitä omalla puolellaan, ilmeisesti en ole käynyt siellä vaikka lehdessä luki sen matu-tapauksen jälkeen että suomalaiset miehet vaeltelee naisten puolelle aivan jatkuvasti :D
 
Ei ole totta puhuen koskaan tullut mieleenkään että karvastoa voisi trimmata uimahallin pesutiloissa...enkä ole miesten puolella nähnyt kenenkään tekevän niin. Edes parranajoa tms. Joten luulen että on tasa-arvo :D

Jostain syystä en osannut ajatella että naiset tekee sitä omalla puolellaan, ilmeisesti en ole käynyt siellä vaikka lehdessä luki sen matu-tapauksen jälkeen että suomalaiset miehet vaeltelee naisten puolelle aivan jatkuvasti :D
Jaa..ja minä en ilmeisesti kiinnittänyt huomiota miehekkäisiin naisiin bikineissa :D miten ovelia :cool:

Matumiehet voivat ratkaista pääsyn naisten puolelle tietenkin burkinissa, nyt on sellainenkin keksitty..
j0a4+

http://yle.fi/uutiset/uimahallit_ov...stelty_muslimien_uikkari/8599247?ref=leiki-uu
Luulisi että edes saunassa voi olla rauhassa, siellä kun pitää ottaa uikkarit pois. Mutta jos burkhiniin piilottautunut ei suostu riisumaan sitä "alastomus on tabu" vedoten? Muiden pitää olla alasti, mutta heidän ei? Missä on tasaarvo ja samat säännöt kaikille? Vähenevätkö kuntoijlioiden vuorot kun kaikki "alastomus on tabu" alkavat varata kaikki maailman "perheiden vuorot"? Eriarvoisuus sen kun kasvaa, vaikka kuin tätä kutsutaan "rikkaudeksi" :mad:

Kohta oman tahdin uiville ja vesijuokseville ei jää tilaa eikä aika. Päivällä jo kaikki maailman vesijumpat hätistelivat spontaaniliikkujat pois.
Vesijumpassa vuodesta toiseen käyvät ikuisesti ja runsaasti ylipainoiset tätiihmiset, sen huomasin.
 
Viimeksi muokattu:
Ja ihan oikein tehnyt Vanta kaupunki kun kielsi näitä burkhineita hygieniaan vedoten.

Jos tämä burkhini laitetaan päälle jo kotona, niin jo matkalla uimahallin sinne erittyy vaikka mitä, eikä se ole vain hikeä. Pukutilassa eikä suihkutilassa sitä ei voi riisua, koska "alastomuus on tabu", saunaankaan burkhini päällä ole mitään asiaa, koska uimapuvut eivät kuuluu sinne, palttooista puhumatta. Joten mitä? Eikun suoraan altaaseen, vaikka paskat burkhineissa :confused: Missä takuu että ennen burkhinin päälle laittamista peseytytään kotonakaan? Burkhinia voi vetää päälle vaikei peseyty viikon ja sitten mennään suoraan altaaseen.

Ja sitten niihin perhevuoroihin. Muslimienko perhevuorot, ja niissä on mitä? "Alastomuus on tabu" lakkaa olemasta tabu? Muslimit saavat nähdä toisia alastomia muslimia ilman burkhineita, miehia ja naisia? No johan kieroa menoa..vai onko "alastomuus on tabu" kun vääräuskoiset ja ateistit ovat samoissa tiloissa?? Vai onko kyse muslimiäideistä ja lapsista, jolle järjestetään omat vuorot? Sitten koko allas burkhini pukuisia täynnä ja miten hoidetaan valvonta? Vai vaihdetaanko koko vesi altaasta heidän jälkeen? Ihan järjetön meno.
 
Viimeksi muokattu:
Entä miesten puolella? Saako siellä ajaa karvat suihkutiloissa? Olen kuulut että siellä saa ajaa karvat kasvoista jossain siihen tarkoitetussa tilassa.
Jos miehet saa ajaa karvoja ja naisten puolella ei saa, toteutuko tasaarvo?

Itse asiassa en ole käynyt vuosikymmeneen uimahallissa, joten en tiedä mitä tänä päivänä miestenkään puolella saa tehdä. En kyllä ole koskaan nähnyt yhdenkään miehen ajelevan genitaalialueitaan tai kehon karvoitustaan pois uimahallin suihku-/pesutiloissa tai wc:ssä. Olen kyllä nähnyt joidenkin miesten ajavan wc:ssä partaansa mutta sen kummempaa karvojen ajelua en ole nähnyt aikanaan harjoitettavan, mutta voihan olla, että parran ja viiksienkin trimmaaminen on tänäpäivänä kiellettyä puuhaa.

vlad
 
Vuoden 2016 turvapaikanhakijasaldo on (20.2.) 1681. Kymppitonnin vuosivauhti, mutta odotellaan kevättä ja mukavia matkakelejä. Tämäkin määrä olisi vuosikymmenessä 100 000. Tilanne on vielä pahasti päällä.
 
Ruotsalaiselta poliisijohtajalta neuvo suomalaisille: Älkää toistako näitä maahanmuuton virheitä
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001122237.html


Poliisiammattikorkeakoulun toteuttama maahanmuuttoa ja turvallisuutta käsittelevä tutkimus herätti keskiviikkona vilkasta keskustelua. Tutkimuksessa todetaan, että jos Suomessa halutaan välttää mahdollisten uhkakuvien toteutuminen, pitäisi ottaa huomioon miten Ruotsissa on käynyt. Jos korjausliikkeitä ei tehdä, Suomessa asiat voivat edetä samalla tavalla kuin länsinaapurissa.

Ruotsissa on kokemuksia maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ongelmista jo pitkältä ajalta. Maahanmuuttajalähiöissä on ollut useita yhteenottoja paikallisten nuorten ja viranomaisten välillä. Maahanmuuttajia on keskittynyt varsinkin Malmössä ja Södertäljessä poikkeuksellisen paljon tietyille asuinalueille.

– Vaikka en tunne tarkasti Suomen tilannetta, Ruotsin poliisin näkökulmasta tärkeää olisi välttää maahanmuuttajien eristäytyminen omille alueilleen, Ruotsin poliisin operatiivisen osaston tutkimusosaston johtaja Linda Staaf kertoo Ilta-Sanomille.

Ruotsin poliisi julkaisi karun raportin
Ruotsin poliisi julkaisi 8. helmikuuta laajan tutkimuksen rikollisuustilanteesta. Raportin teksti on karua luettavaa. Tutkimuksen mukaan Ruotsissa on jo 53 aluetta joita vaivaa vakava rikollisuus. Rikosten taustalla on asukkaiden heikko sosioekonomien asema. Näillä joutuu selvittämään tiiviiseen tahtiin vakavaa rikollisuutta.

– Meille syntyi 1960-luvulla rakennetuille niin sanotun miljoonaohjelman asuinalueille muusta yhteisöstä eristäytyneitä alueita, joille myös maahanmuuttajat monesti sijoittuivat. Maahanmuuttajien integraatio ruotsalaiseen yhteiskuntaan epäonnistui. Se oli virhe. Tätä virhettä Suomi voisi yrittää välttää, Linda Staaf painottaa.

Miljoonaohjelman tavoitteena oli ratkaista Ruotsin 1960-luvun asuntopula rakentamalla kymmenen vuoden aikana miljoona uutta asuntoa.

– Suuria ongelmia on juuri näillä alueilla. Siellä koulutustaso on alhainen ja työttömyys kovalla tasolla. Tällaisia keskittymiä Suomen pitäisi välttää, Staaf painottaa.


_________________________________________________________________________________

Ja mitenhän tämä voitaisin välttää Suomessa?

Olisihan se kiva jos mamuja voitaisiin ripotella varakkaiden suomalaisten suosimille asuinalueille ghettoutumisen estämiseksi ja olisihan se oikein uberkiva jos mamut saataisiin kotoutettua suomalaiseen kulttuuriin viimeistä sandaaliparia myöten.

Hommassa on vaan pari pikku ongelmaa.

Ensinnäkin raha. Sote-rahan jako on nollasummapeliä ja jos johonkin satsataan niin se panostus on jostain muualta pois. Kärjistetysti valinta on mamuperheen Westendin omakotitalon ja kymmenen syöpää sairastavan suomalaislapsen välillä. Siksi on loogisen järkevää asuttaa mamut mahdollisimman edullisiin paikkoihin niin pitkään kun he elävät yhteiskunnan varoilla.

Sitten toinen vakavampi juttu joka on täydellinen sokea piste kotoutuskeskustelussa: Kotouttaminen ei voi onnistua jos kotoutettava ei ole itse asiasta kiinnostunut.

Kaikille pitäisi olla täydellien selvää että vähintään puolella nyt Suomeen tulleella "turvapaikanhakijalla" on intresseissä ainoastaan jatkaa elämäänsä uudessa maassa samaan malliin kuin miten on elänyt tähänkin saakka, kotimaansa kulttuurin, arvojen, uskomusten ja käyttäytymistapojen mukaan ja kaltaistensa seurassa. Näiden ihmisten kotouttaminen on kuin kantaisi vettä kaivoon.

Heitä ei kiinosta koulutus eikä oman aseman kohentaminen meillä hyväksyttävin keinoin.

Ainoa tapa välttää Ruotsin tilanteen toistuminen meillä on kylmän viileästi käännyttää pois ihmiset joilla ei ole kykyä eikä halua integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan suomalaisten sanelemilla ehdoilla ja säännöillä.
 
Tutkimuksessa todetaan, että jos Suomessa halutaan välttää mahdollisten uhkakuvien toteutuminen, pitäisi ottaa huomioon miten Ruotsissa on käynyt. Jos korjausliikkeitä ei tehdä, Suomessa asiat voivat edetä samalla tavalla kuin länsinaapurissa.
--
Maahanmuuttajien integraatio ruotsalaiseen yhteiskuntaan epäonnistui. Se oli virhe. Tätä virhettä Suomi voisi yrittää välttää, Linda Staaf painottaa.
Ja mitenhän tämä voitaisin välttää Suomessa?
Tämäkin lausunto on pitänyt muotoilla korrektiksi eli tyyliin "kun olet kaatanut kanisterillisen moottoriöljyä olkkarin sohvalle ja matolle, olisi syytä välttää eräät virheet siivouksessa". Poliisissa ja muissa välittömän todellisuuden kohtaavissa laitoksissa kyllä todennäköisesti tiedetään, mikä se perimmäinen virhe oli. Sitä vain ei ole mahdollista sanoa Ruotsissa ääneen tai saa luultavasti sanoa uralleen hyvästit.

Sitten toinen vakavampi juttu joka on täydellinen sokea piste kotoutuskeskustelussa: Kotouttaminen ei voi onnistua jos kotoutettava ei ole itse asiasta kiinnostunut.

Kaikille pitäisi olla täydellien selvää että vähintään puolella nyt Suomeen tulleella "turvapaikanhakijalla" on intresseissä ainoastaan jatkaa elämäänsä uudessa maassa samaan malliin kuin miten on elänyt tähänkin saakka, kotimaansa kulttuurin, arvojen, uskomusten ja käyttäytymistapojen mukaan ja kaltaistensa seurassa. Näiden ihmisten kotouttaminen on kuin kantaisi vettä kaivoon.

Heitä ei kiinosta koulutus eikä oman aseman kohentaminen meillä hyväksyttävin keinoin.

Ainoa tapa välttää Ruotsin tilanteen toistuminen meillä on kylmän viileästi käännyttää pois ihmiset joilla ei ole kykyä eikä halua integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan suomalaisten sanelemilla ehdoilla ja säännöillä.
Tähän liittyen, meinasivat silmät pudota päästä kun katsoin Hesarin otsikot. Viimeiset kaksi päivää siellä on lähinnä hehkutettu toimituksen kesken, että hallitus on onnistunut erityisen hyvin maahanmuutossa ja Orpo on koko sakin priimus. No, tämän potaskan lomasta löytyikin jotain ihan muuta:

Hallitus haluaa rajata maahantulijoiden sosiaaliturvaa – tilalle kotouttamisraha
Hallitus haluaa rajoittaa oleskeluluvan saaneiden sosiaaliturvaa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevan esityksen mukaan oleskeluluvan saaneet irrotettaisiin asumisperusteisesta sosiaaliturvasta. Se korvattaisiin kotouttamisrahalla.

Kotouttamisraha olisi lähtökohtaisesti perustoimeentulotuen suuruinen eli 485,50 euroa kuukaudessa yksin asuvalta, mutta sitä voitaisiin alentaa jopa 40 prosenttia eli 291 euroon, jos maahanmuuttaja ei osallistu kotouttamistoimiin.
--
Alemman sosiaaliturvan vaatimus sisällytettiin syksyllä hallituksen turvapaikkapoliittiseen toimenpideohjelmaan sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) esityksestä.

Mäntylän mukaan kotouttamiseen haetaan nyt uutta ajattelutapaa. ”Minua häiritsee, miten oleskeluluvan saaneista tehdään uhreja, vaikka he ovat aikuisia, vastuullisia ihmisiä. Me tarjoamme heille tiettyjä mahdollisuuksia, ja jos eivät niihin tartu, ovat itse vastuussa päätöksestään.”

”Jos minä lähden ulkomaille asumaan, en oleta, että joku tulee tarjoamaan koko paletin kieliopinnoista lähtien. Aikuisen ihmisen kuuluu ottaa vastuuta, on hän Irakista tai Suomesta”, Mäntylä sanoo.
Sitten vain odottamaan, millä oivaltavilla nimityksillä ja vertauskuvilla tiedostavat tahot ampuvat alas tämä idean sekä sen esittäjän. Paukkuja ei varmasti säästellä.

Absurdiahan tässä asiassa on, että juuri näiden lähtömaiden asukkaille on oikeasti ilmiselvää ja lapsuudesta asti tuttua, että elanto pitää ansaita itse. Ei sitä valtiolta ole herunut, kun sosiaaliturva on noissa maissa käytännössä nolla. Konseptissa ei ole mitään vierasta tai erikoista. Todellisuusvääristymä syntyy vasta täällä pohjoisessa, missä on mahdollista elää lähi-itäläisellä mittapuulla herroiksi valtion laskuun. Mitään vastuuta omista tekemisistä ei ole, ja heti ensimmäisenä opetetaan, että kaiken alisuoriutumisen syynä on kantaväestön ääretön suvaitsemattomuus ja syrjintä. Samalla tietysti kaikki aito yritteliäisyys ja työhalu (jota ainakin osalla kyllä olisi) saadaan tukahdutettua, kun paikallinen byrokratia on täysin eri planeetalta kuin lähtömaissa. Eipä täällä paljon avoimia paikkoja juuri nyt olekaan.

Minä en usko, että kaikki tulijat olisivat synnynnäisiä loikoilijoita, mutta tähänastisella mallilla näistä kyllä saadaan sellaisia. Kun viidakkorumpu sitten kertoo leveästä elämästä ilman suoritusvaatimuksia, tulijatkin alkavat edustaa tätä sorttia. Mäntylän esitys on juuri se keino, jolla kotoutuminen voisi edes teoriassa onnistua, mutta se tyrmätään taatusti "suvaitsemattomana ja vihamielisenä".

Niin, miten tällä nykyisellä mallilla menee? Taisin joskus mainita, että Ruotsi on nousuhuumansa aikana pistänyt käsittämättömät määrät rahaa ja resursseja ns. kotouttamiseen. Siellä on otettu käyttöön kaikki kuviteltavissa olevat keinot ja monta sellaista joita en olisi itse osannut edes kuvitella, vaikka pidänkin mielikuvitustani melko hyvänä. Tulos? Viisi vuotta maassa olleiden työllisyys on noin 30 prosenttia. Tarina ei kerro, moniko näistä on erikseen räätälöityjä, "positiivisesti syrjittyjä" tai maahanmuuttorumban itsensä synnyttämiä töitä ja moniko oikeasti tuottavaa työtä yksityisellä sektorilla. Prosentti on kautta linjan selvästi huonompi kuin kymmenen vuotta aikaisemmin kun verrataan yhtä kauan maassa olleita. Siellä on ollut lähestulkoon äärettömät resurssit, hulluuteen asti suvaitsevaksi muokattu asenneilmapiiri ja vuosikymmeniä vahvaa kokemusta. Tulos on huono ja laskussa. Olisiko Suomen oikeasti aika oppia muiden virheistä ja välttää ne ihan alkuaan myöten? Tämänhetkisessä taloustilanteessa nimittäin ei ole vaihtoehtojen joukossa sijoittaa kotouttamiseen vielä enemmän rahaa kuin nousukauden Ruotsi.
 
Ruotsi pärjäsi maahanmuuton kanssa kohtuu hyvin niin pitkään kun politiikkana oli tulijoiden assimiloiminen vaikka puoliväkisin osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa, tosin eipä sekään ilman ongelmia tapahtunut. Kun maailma alkoi olla toipunut sodasta ja keskiluokalla läntisessä maailmassa alkoi riittää rahaa muuhunkin kuin aivan välttämättömään, Ruotsiin värvättiin valtava määrä käsipareja ruuvaamaan volvoja nippuun.

Suomesta Ruotsiin siirtyi rintamamiestilojen lapsikatraista vesoja kymmenin tuhansin eikä heitä vastassa olut mikään suvaitsevaisten soittokunta tulkkeineen ja ammattiymmärtäjineen vaan kyyti oli kylmää; Vanhemmat liukuhihnan ääreen ja lapset ruotsinkieliseen kouluun ilman mitään omankielisiä kouluavustajia. Se joka ei pärjännyt sai palata kotiin seuraavalla lautalla.

Ei tuokaan ilman ongelmia tapahtunut ja kyllähän finjävelitkin hankaluuksia aiheuttivat vähintään kiintiönsä täyteen mutta kummasti nekin sukupolvet assimiloituivat osaksi ruotsalaisuutta.

Josain vaiheessa homma sitten vinksahti kun ryhdyttiin kritiikittömästi vaalimaan jonkinlaisessa perverssissä orientalismin ja etnomasokismin hengessä primitiivisiä kehitysmaakulttuureita ja siirtoistuttaman niitä Ruotsiin.

Oma juttunsa on sitten länsimaiden yleinen vellihousuasenne kehitysmaalaisten öykkäröintiä kohtaa. Timo Vihavainen kirjoitti oivaltavasti joku aika sitten blogissaan miten länsimaiden humaani ja ymmärtäväinen suhtautuminen somalimerirosvoihin todennäköisesti aiheuttaa vetovoimaa Eurooppaan ja tuottaa meille tulevaisuudessa ongelmia.

Somalin - ja monen muun - näkökulmasta eurooppalaiset ovat pehmeitä pelkurimaisia idiootteja jotka saadaan väkivallan uhalla tekemään melkein mitä hyvänsä. Merirosvoille pudotettiin lentokoneista miljoonalunnaita sen sijaan että heidät olisi silputtu pikatykeillä ravunsyöteiksi. Malli on selvä ja somali oppivainen: Koska eurolällyn mielestä ihmishenki on äärettömän arvokas ja rahalla korvaamaton niin uhkaamalla eurolällyn henkeä tämä luovuttaa mukisematta omaisuutensa vastaan panematta. Ja kun eurolälly on vielä niin ymmärtäväinenkin että kohtuu härskistä ryöstöraiskausmurhaorgiastakin sa vain muutaman vuoden opintovapaan somalialaisittain luksusolosuhteissa kun samasta tempusta kotipuolessa uhrien omaiset olisivat työntämässä järeää heinäseivästä tekijän rectumiin niin eipä pidä hämmästyä jos näitä kalashnikovin mannekiineja alkaa meidänkin nurkissa pyöriä - eikä takuulla lossivahtina.

Saas nähdä mitä kaikkea tästä seuraa. Varmaa on ettei mitään hyvää.
 
Josain vaiheessa homma sitten vinksahti kun ryhdyttiin kritiikittömästi vaalimaan jonkinlaisessa perverssissä orientalismin ja etnomasokismin hengessä primitiivisiä kehitysmaakulttuureita ja siirtoistuttaman niitä Ruotsiin.
Minusta ongelma on myös siinä että muslimimahanmuuttajat ovat muuttuneet. Aikaisemmin (sanotaan nyt 80-luvulle asti) Ruotsiin tulleet halusivat kai enemmän tai vähemmän tulla osaksi yhteiskuntaa mutta tämä nykyinen muuttoaalto on militantteja muslimeja joilla selvästi on jonkinlainen maailmanvalloitusagenda päällä. Ei haluta assimiloitua vaan päinvastoin tehdä vastaanottavasta maasta muslimimaan.
 
Orivedellä turvapaikanhakijoiden käytössä oleva kerrostalo laitetaan maan tasalle ja Maahanmuuttovirasto etsii parhaillaan uutta sijoituspaikkaa kiinteistössä asuville noin 90 turvapaikanhakijalle.

Joko matut onnistuivat pilaamaan kerrostalon asuinkelvottomaksi, vaikka se tuskin on ollut vastaanottokeskuksena puoltakaan vuotta? :facepalm: Ei hyvää päivää!
 
Back
Top