Raveni
Greatest Leader
Tuli mieleen kun luin tuolta Ukraina ketjusta @Rantojen mies ja @Merten sheriffi :n välisen lyhyen keskustelun ja jäin pohtimaan suomalaisten kriisin sieto- ja toimintakykyä. Venäjällä kansalaiset ovat tottuneet sietämään hyvin paljon epämukaavuutta ja tuskin Ukrainalaisetkaan kauas taakse jäävät. Ollaan totuttu siihen, että valtio ei huolehdi vaan täytyy tulla toimeen omillaan. Ainakin Venäjän puolella näkee hyvinkin usein, että pihoilla omatarve viljellään paljon. Monissa tuvissa ei näin 2020 luvullukaan ole juoksevaa vettä, vesivessaa tai aina edes sähköä. Lämmitys tapahtuu puilla ja vesi haetaan kantaen kaivosta. Vessa käynnit hoidetaan ulkohuussissa kelillä kuin kelillä.
Suomessa nähtiin mielestäni mielenkiintoinen keskustelu tuossa syksyn aikana miten selvitään jos sähköt ovat poikki 2h ja vieläpä ennalta ilmoitetusti. Poru ja huoli oli kova ja opettajatkin jo ilmoittivat, että eivät aio opettajan koulutuksellaan tyhjennellä makkipakkeja ja kanniskella kakka pusseja. Suomalaiset ovat kyllä aiemmin olleet äärimmäisen venyvää ja epämukavuuttakin sietävää kansakuntaa. Noista ajoista on vaan jo pitkä aika. Ei kuoki enää Jussi suota hallan pelossa. Suomalaiset ovat pulskistuneet ja laiskistuneet vuosikymmenien saatossa ja tottuneet sellaiseen mukavuuteen johon ei edes yhteiskunnalla ole nykyisellään varaa. Ollaan totuttu hyvinvointi yhteiskunnan helppouteen ja turvaverkkoihin. Jos ei yksilö jaksa, viitsi tai halua niin yhteiskunta kyllä ottaa kopin ja takaa ihan mukavat olot kun huomioidaan, että sen eteen ei tarvitse oikeastaan mitään tehdä.
Sama näkyy armeija puolella ja varskin reserviläisissä. Pulskistuttu ja laiskistuttu ollaan. Ei toki kaikki mutta liian moni. Suomessa pitäisi ehkä reserviläisille antaa jokin porkkana kuntonsa ja näin toimintakykynsä nostamiseksi. Tositilanteessa se on vähän myöhäistä jos sadan metrin hölkän jälkeen kaivetaan astma piippua ja nitroa taskusta.
Sodassa epämukaavuuteen tulee tottua ja asioita on pakko sietää valittamatta koska valittaminen on negatiivinen asia ja jos ei muuta niin se syö yhteishenkeä sekä vaikuttaa ihan omaankin jaksamiseen. Pitää pyrkiä pysymään positiivisella mielellä.
Mitä mieltä muut ovat? Millainen on suomalaisen sisu ja kestävyys? Mikä on todellinen kriisin sieto- ja toimintakykymme vai onko sitä? Ennen kaikkea miten voimme parantaa näitä asioita ja minkä on ajattelussa muututtava jotta olisimme paremmin valmistautuneita?
Suomessa nähtiin mielestäni mielenkiintoinen keskustelu tuossa syksyn aikana miten selvitään jos sähköt ovat poikki 2h ja vieläpä ennalta ilmoitetusti. Poru ja huoli oli kova ja opettajatkin jo ilmoittivat, että eivät aio opettajan koulutuksellaan tyhjennellä makkipakkeja ja kanniskella kakka pusseja. Suomalaiset ovat kyllä aiemmin olleet äärimmäisen venyvää ja epämukavuuttakin sietävää kansakuntaa. Noista ajoista on vaan jo pitkä aika. Ei kuoki enää Jussi suota hallan pelossa. Suomalaiset ovat pulskistuneet ja laiskistuneet vuosikymmenien saatossa ja tottuneet sellaiseen mukavuuteen johon ei edes yhteiskunnalla ole nykyisellään varaa. Ollaan totuttu hyvinvointi yhteiskunnan helppouteen ja turvaverkkoihin. Jos ei yksilö jaksa, viitsi tai halua niin yhteiskunta kyllä ottaa kopin ja takaa ihan mukavat olot kun huomioidaan, että sen eteen ei tarvitse oikeastaan mitään tehdä.
Sama näkyy armeija puolella ja varskin reserviläisissä. Pulskistuttu ja laiskistuttu ollaan. Ei toki kaikki mutta liian moni. Suomessa pitäisi ehkä reserviläisille antaa jokin porkkana kuntonsa ja näin toimintakykynsä nostamiseksi. Tositilanteessa se on vähän myöhäistä jos sadan metrin hölkän jälkeen kaivetaan astma piippua ja nitroa taskusta.
Sodassa epämukaavuuteen tulee tottua ja asioita on pakko sietää valittamatta koska valittaminen on negatiivinen asia ja jos ei muuta niin se syö yhteishenkeä sekä vaikuttaa ihan omaankin jaksamiseen. Pitää pyrkiä pysymään positiivisella mielellä.
Mitä mieltä muut ovat? Millainen on suomalaisen sisu ja kestävyys? Mikä on todellinen kriisin sieto- ja toimintakykymme vai onko sitä? Ennen kaikkea miten voimme parantaa näitä asioita ja minkä on ajattelussa muututtava jotta olisimme paremmin valmistautuneita?
asiasta ei varmaan tule selkoa ennen kuin kohdalle sattuu, itse uskon että kriisin sieto kykyä varmasti löytyisi. aina on ollut ihmisiä jotka valittavat kaikesta ja eivät tee mitään. nykyään heitä nostetaan vaan esille kovin helposti. Oman iso-isän sotataival alkoi siitä kun pitäjän miehet koottiin kirkkoon ja vietiin rintamalle. Ei ollut paljon koulutusta sotaan. Hän oli mukana kaikissa kolmessa sodassa. Hänetkin vedettiin sotaan ihan täydestä rauhasta. Muistan myös lukeneena jostain lähteestä että 1944 Saksassa täydennys miehet olivat niin aliravittuja että heidät piti ensin syöttää kuntoon ennen kuin saattoi päästää rintamalle. Eli pointtia on se että sota ja kriisi ei katso yksilöä vaan kokonaisuutta. Ei tule selkeää kuvaa kriisin kestosta jos katsoo vain yksilöitä ja myös ajallinen konteksti on huomattava.
