Suomalainen sisu ja kestävyys, mikä on maamme todellinen kriisin sieto- ja toimintakyky

Raveni

Greatest Leader
Tuli mieleen kun luin tuolta Ukraina ketjusta @Rantojen mies ja @Merten sheriffi :n välisen lyhyen keskustelun ja jäin pohtimaan suomalaisten kriisin sieto- ja toimintakykyä. Venäjällä kansalaiset ovat tottuneet sietämään hyvin paljon epämukaavuutta ja tuskin Ukrainalaisetkaan kauas taakse jäävät. Ollaan totuttu siihen, että valtio ei huolehdi vaan täytyy tulla toimeen omillaan. Ainakin Venäjän puolella näkee hyvinkin usein, että pihoilla omatarve viljellään paljon. Monissa tuvissa ei näin 2020 luvullukaan ole juoksevaa vettä, vesivessaa tai aina edes sähköä. Lämmitys tapahtuu puilla ja vesi haetaan kantaen kaivosta. Vessa käynnit hoidetaan ulkohuussissa kelillä kuin kelillä.

Suomessa nähtiin mielestäni mielenkiintoinen keskustelu tuossa syksyn aikana miten selvitään jos sähköt ovat poikki 2h ja vieläpä ennalta ilmoitetusti. Poru ja huoli oli kova ja opettajatkin jo ilmoittivat, että eivät aio opettajan koulutuksellaan tyhjennellä makkipakkeja ja kanniskella kakka pusseja. Suomalaiset ovat kyllä aiemmin olleet äärimmäisen venyvää ja epämukavuuttakin sietävää kansakuntaa. Noista ajoista on vaan jo pitkä aika. Ei kuoki enää Jussi suota hallan pelossa. Suomalaiset ovat pulskistuneet ja laiskistuneet vuosikymmenien saatossa ja tottuneet sellaiseen mukavuuteen johon ei edes yhteiskunnalla ole nykyisellään varaa. Ollaan totuttu hyvinvointi yhteiskunnan helppouteen ja turvaverkkoihin. Jos ei yksilö jaksa, viitsi tai halua niin yhteiskunta kyllä ottaa kopin ja takaa ihan mukavat olot kun huomioidaan, että sen eteen ei tarvitse oikeastaan mitään tehdä.
Sama näkyy armeija puolella ja varskin reserviläisissä. Pulskistuttu ja laiskistuttu ollaan. Ei toki kaikki mutta liian moni. Suomessa pitäisi ehkä reserviläisille antaa jokin porkkana kuntonsa ja näin toimintakykynsä nostamiseksi. Tositilanteessa se on vähän myöhäistä jos sadan metrin hölkän jälkeen kaivetaan astma piippua ja nitroa taskusta.

Sodassa epämukaavuuteen tulee tottua ja asioita on pakko sietää valittamatta koska valittaminen on negatiivinen asia ja jos ei muuta niin se syö yhteishenkeä sekä vaikuttaa ihan omaankin jaksamiseen. Pitää pyrkiä pysymään positiivisella mielellä.

Mitä mieltä muut ovat? Millainen on suomalaisen sisu ja kestävyys? Mikä on todellinen kriisin sieto- ja toimintakykymme vai onko sitä? Ennen kaikkea miten voimme parantaa näitä asioita ja minkä on ajattelussa muututtava jotta olisimme paremmin valmistautuneita?
 
Suomalaisten epämukavuuden sietokyky on mielestäni keskimäärin surkea. Ja mitä nuorempaa ikäluokkaa, niin sitä huonompaa. On toki poikkeuksia nuorissakin. Moni urheilun harrastaja esim. on tottunut sietämään fyysistä epämukavuutta.

Vanhemmiten keho taas ei ainakaan minulla oikein jaksa sietää epämukavuutta, kun lukuisten vammojen ja kulumien vuoksi kivutonta nukkumisasentoa ei löydy. Pää ehkä kestäisikin jotain, mutta jos unet on vajaita vuosi toisensa jälkeen, niin ei pää/mieli tahdo pysyä positiivisena.

Vaikka olen tottunut monenlaiseen vastukseen ja vaikeuteen, niin väittäisin kuitenkin, että puolen vuoden potero- ja korsurallin jälkeen itseäni 30 vuotta nuoremmat olisivat minua paremmassa kunnossa henkisesti. Eli uskon siihen varsinkin nuorten osalta, että kärsimys, varsinkin yhdessä koettu kasvattaa epämukavuuden sietokykyä.

PS! Lapsuudessani olen tottunut ulkovessaan, kantoveteen, puuhellaan, suihkuttomuuteen yms. Ja suunnistuksen, metsästyksen sekä hiihdon harrastajana olen tottunut olemaan ulkona monenlaisessa kelissä. Tänä syksynä ei ole ollut suurikaan ongelma alkaa käyttää itse muurattua puuhellaa ja nukkumaan 10 asteen lämpötilassa. Ne voittaa kuitenkin ylivoimaisesti avonuotion ja trangian sekä räntäsateessa kuusen alla nukkumisen.
 
Ihmiset valittaa pikkuasioista silloin, kun asiat on hyvin.
Kun asiat on päin persettä, keskitytään perusasioihin kuten ravintoon, lämpöön ja turvallisuuteen, joten silloin ei enää ole aikaa eikä energiaa narista yhdentekevistä. Heikommatkin yksilöt kestää kurjuutta ja epämukavuutta yllättävän hyvin, kun vaihtoehtoja ei ole.

Ei se sen monimutkaisempaa olisi pulskilla suomalaisillakaan. Toki varautuminen auttaisi paljon, mutta hyvinä aikoina harva murehtii vaikeita aikoja, ja keskittyy helposti niihin hyvien aikojen kuvitteellisiin pikkuongelmiin.
 
Toisaalta sota ei ole pelkästään poteroissa kököttelyä. Jos Ukrainassa ollaan koodattu epäsuoralle Wolttia, niin mielikuvitus on ainostaan rajana mihin täällä kyettäisiin. Drone harrastajia täällä paljon suhteessa enemmän ja paremmilla laitteilla.
 
Tuollaisia Miroja meillä on paljon. Ylipäätään henkilöitä jotka menevät aina sieltä mistä aita on matalin. Tämä on hyvinvointi Suomessa mahdollista ja sitä surutta käytetään hyväksi. Eikä kaikki edes ajattele käyttävänsä järjestelmää hyväksi vaan poimivat sieltä kaiken minkä irti saavat koska se on mahdollista. Näille ihmisille tuollainen "hommat menee päin persettä ja fattasta ei tipukaan enää euroja tilille" olisi painajaismainen. Suomalaisten olisi hyvä alkaa varautumaan sellaiseen epämiellyttävään ja jopa haastavaan olemassaoloon, jos näin voi sanoa. Hyvinvointi valtion lihat on syöty ja nyt keitellään luita. Kyllä tässä pääsee pian useampikin nuorempi ja vähän vanhempikin sukupolvo opettelemaan sietämistä ja sitä mitä sisu sen vanhassa merkityksessä vielä on. Ihan ilman sotaa ja sen kauhuja.
 
Ihmiset valittaa pikkuasioista silloin, kun asiat on hyvin.
Kun asiat on päin persettä, keskitytään perusasioihin kuten ravintoon, lämpöön ja turvallisuuteen, joten silloin ei enää ole aikaa eikä energiaa narista yhdentekevistä. Heikommatkin yksilöt kestää kurjuutta ja epämukavuutta yllättävän hyvin, kun vaihtoehtoja ei ole.

Ei se sen monimutkaisempaa olisi pulskilla suomalaisillakaan. Toki varautuminen auttaisi paljon, mutta hyvinä aikoina harva murehtii vaikeita aikoja, ja keskittyy helposti niihin hyvien aikojen kuvitteellisiin pikkuongelmiin.
Juuri näin se on. Rauhan aikana eletään rauhan ajan elämää mukavuuksineen. Se on täysin eri asia, etteikö osattaisi suhtautua asioihin eri tavalla silloin, kun on pakko.

Se, että meillä on asiat nyt kuitenkin melko hyvin, toimii myös motivaattorina. Maassamme ja elämässämme on, puutteistaan huolimatta, kuitenkin paljon puolustamisen arvoista, eikä yhtään vähempää kun vertaa siihen, mitä vanhalla vihollisella olisi meille tarjota. Niitä on, joista ei ole mihinkään. Niitä on ollut aina, myös talvisodan ja jatkosodan aikaan. 20-luvulla kutsunnoissa hylättiin isot määrät nuoria miehiä liian heiveröisinä soveltuakseen sotilaiksi.

Laiskanpulskeista äidin helmoista reväistyistä nuorista tulee aivan hyviä varusmiehiä. Laiskanpulskeista reserviläisistä tulee aivan hyviä rintamasotilaita, joilla on siviilielämässä saatua ja sodassa hyödynettävissä olevaa monialaista siviiliosaamista enemmän kuin pelkästään sotilaina olleilla suurvaltojen ammattisotilailla.

Kotirintamalla jouduttaisiin tietenkin sopeutumaan monenlaiseen epämukavuuteen. Yllättävän moni kuitenkin on harjoitellut askeettisempaakin elämää harrastamalla retkeilyä, marjastusta, sienestystä, metsästystä, kesämökkeilyä, kotitarveviljelyä parvekkeella tai viljelypalstalla ynnä muuta. Omasta kaupunkilaisesta keskiluokkaisesta kollegajoukostani löytyy iso joukko metsästäjiä, mökkeilijöitä, Lapin vaeltajia, kalastajia, pienimuotoista ruokakasvien kasvattamista harrastavia, vaikka kuinka paljon aktiivikuntoilijoita, vaikka mitä, vaikka päällisin puolin voivatkin näyttää perusväsähtäneiltä toimistotyöntekijöiltä.

Nyt vallitsee jokin kummallinen ja mielestäni jopa alentava käsitys siitä, että ukrainalaiset ovat jossain arkaaisessa kehitysmaassa eläviä metsästäjä-keräilijöitä, jotka ovat olleet päivästä 1 valmiita rintamalle ja vaikka sissisotaan. Kaupunkilaisia on heistäkin 70%, nuoremmista luultavasti suurin osa, ja suuri osa sotilaista pitänyt rynnäkkökivääriä kädessään ja kaivanut poteron vasta tämän sodan alettua. Myös ryssille on langetettu nyt jotain spartalaisen soturikansan myyttiä. Totta kai ryssänmaalaisista suuri osa elää niin köyhissä oloissa, ettei mikään sotataloustilanne heidän elintasoaan voi heikentää. Mutta rintamalla ovat ihmisiä niin kuin muutkin, tottelevat luotia, shrapnellia, kylmää ja nälkää niin kuin muutkin.

Aina vaan jaksetaan keksiä syitä, miksi Suomi olisi tuhoon tuomittu sodan tullen. Hornetit ammutaan kentälle Iskandereilla ennen kuin yhtäkään saadaan edes ilmaan. Suomalaiset eivät kestä vaikeita oloja. Mitä sitten vielä?
 
Suomalaisten maanpuolustustahto oli ennätyskorkealla toukokuussa, kun Ukrainan sodan kauhut pahimmillaan oli jo tarjoiltu koko kansan eteen tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median välityksellä. Eikä maatamme silloinkaan uhannut mikään.
Nuo lukemat lienevät ylivoimaisesti suurimpia koko Euroopassa, kun jo jossain aiemmassakin vertailussa Suomi oli ihan omaa luokkaansa mihin tahansa muuhun Euroopan kansaan verrattuna, mukaan lukien Baltian maat, Puola ym.
Tämä on se viesti, mikä ryssälle tarkkaan alleviivaten välitettäköön.

Sellaiset luulottelut, että suomalaisten kriisinsietokyky on huonoa, emme pärjää vaikeissa oloissa, kuntomme ei riitä rintamalla, yhteiskuntamme romahtaa talouskriisin takia, ym. voivat olla mielenkiintoisia pohdintoja, mutta niiden hyödyllisyyttä minun on vaikea nähdä. Rakentavampi lähtökohta tarkasteluun voi toki olla se, miten voimme edistää kriiseistä selviytymisen kykyjä, mitkä olisivat seuraavat askelmerkit asioiden parantamisessa. Mutta ei tarvitsisi levitä käsitystä huonosta resilienssistämme sen enempää yhteiskunnassamme kuin itärajan taakse. Vääräkin maanpuolutuksellista kyvykkyyttämme ja sietokykyämme koskeva luulottelu voi levitessään olla haitallinen ja vaarallinen.
 
Suomalaisten maanpuolustustahto oli ennätyskorkealla toukokuussa, kun Ukrainan sodan kauhut pahimmillaan oli jo tarjoiltu koko kansan eteen tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median välityksellä. Eikä maatamme silloinkaan uhannut mikään.
Nuo lukemat lienevät ylivoimaisesti suurimpia koko Euroopassa, kun jo jossain aiemmassakin vertailussa Suomi oli ihan omaa luokkaansa mihin tahansa muuhun Euroopan kansaan verrattuna, mukaan lukien Baltian maat, Puola ym.
Tämä on se viesti, mikä ryssälle tarkkaan alleviivaten välitettäköön.

Sellaiset luulottelut, että suomalaisten kriisinsietokyky on huonoa, emme pärjää vaikeissa oloissa, kuntomme ei riitä rintamalla, yhteiskuntamme romahtaa talouskriisin takia, ym. voivat olla mielenkiintoisia pohdintoja, mutta niiden hyödyllisyyttä minun on vaikea nähdä. Rakentavampi lähtökohta tarkasteluun voi toki olla se, miten voimme edistää kriiseistä selviytymisen kykyjä, mitkä olisivat seuraavat askelmerkit asioiden parantamisessa. Mutta ei tarvitsisi levitä käsitystä huonosta resilienssistämme sen enempää yhteiskunnassamme kuin itärajan taakse. Vääräkin maanpuolutuksellista kyvykkyyttämme ja sietokykyämme koskeva luulottelu voi levitessään olla haitallinen ja vaarallinen.
Ensin täytyy analysoida ongelmat ja riskit ja sen jälkeen löytää niihin ratkaisut.
 
🤔asiasta ei varmaan tule selkoa ennen kuin kohdalle sattuu, itse uskon että kriisin sieto kykyä varmasti löytyisi. aina on ollut ihmisiä jotka valittavat kaikesta ja eivät tee mitään. nykyään heitä nostetaan vaan esille kovin helposti. Oman iso-isän sotataival alkoi siitä kun pitäjän miehet koottiin kirkkoon ja vietiin rintamalle. Ei ollut paljon koulutusta sotaan. Hän oli mukana kaikissa kolmessa sodassa. Hänetkin vedettiin sotaan ihan täydestä rauhasta. Muistan myös lukeneena jostain lähteestä että 1944 Saksassa täydennys miehet olivat niin aliravittuja että heidät piti ensin syöttää kuntoon ennen kuin saattoi päästää rintamalle. Eli pointtia on se että sota ja kriisi ei katso yksilöä vaan kokonaisuutta. Ei tule selkeää kuvaa kriisin kestosta jos katsoo vain yksilöitä ja myös ajallinen konteksti on huomattava.
 
Sisu kasvaa ja taidot paranee kun vie jälkikasvun sen normin mukavuus alueen ulkopuolelle,näistä helpointa on aloittaa tavalla jonka voi tehdä joka makkaranpaistaja,pudottaa asunnon lämpötilaa,veden hakua kriisitilanteessa voi simuloida hakemalla vettä kaupasta kävellen,ei siitä alakerran Siwasta siis,sähköt pois tietyksi ajaksi,puhelimet sun muut härpäkkeet pois ja koittaa keksiä jotain muuta tekemistä,pesut vadista ei niin lämpimällä vedellä,kylmää ruokaa tarjolle ym,tämän jälkeen pidempiä marsseja,metsään menoa..näistä se alkaa ja näkee miten perheen sisu kestää ja nämähän ei ainakaan maaseudun väestölle ole vieraita asioita,nykyäänkään.
 
Sisu kasvaa ja taidot paranee kun vie jälkikasvun sen normin mukavuus alueen ulkopuolelle,näistä helpointa on aloittaa tavalla jonka voi tehdä joka makkaranpaistaja,pudottaa asunnon lämpötilaa,veden hakua kriisitilanteessa voi simuloida hakemalla vettä kaupasta kävellen,ei siitä alakerran Siwasta siis,sähköt pois tietyksi ajaksi,puhelimet sun muut härpäkkeet pois ja koittaa keksiä jotain muuta tekemistä,pesut vadista ei niin lämpimällä vedellä,kylmää ruokaa tarjolle ym,tämän jälkeen pidempiä marsseja,metsään menoa..näistä se alkaa ja näkee miten perheen sisu kestää ja nämähän ei ainakaan maaseudun väestölle ole vieraita asioita,nykyäänkään.
Eli viedään ipanat perinteiselle kesämökille :)
Joo, kaikilla ei sellaista toki ole omistuksessaan tai käytössään.
 
Ja joka foorumisti sitten kesäyön marssille jälkikasvun kanssa kun niitä taas kesän koittaessa tulee,siellä kulkee myös Justin ja nuoriherra reppu selässä🙂
 
Siis nämähän onnistuu kerrostalossa.
Onnistuu toki, mutta me vanhan mallin kesämökillä lapsuutemme kesät ja aika monet aikuisuudenkin kesäpäivät viettäneet olemme saaneet juuri tällaista resilienssioppia vaikka ja kuinka ilman, että isäukko mökkeilyä edes mielsi minkäänlaiseksi opetukseksi. Toki tällaista opetusta voi järjestää kaupunkioloissakin ja hyvä, jos järjestääkin.
 
Suomalaisten epämukavuuden sietokyky on mielestäni keskimäärin surkea. Ja mitä nuorempaa ikäluokkaa, niin sitä huonompaa. On toki poikkeuksia nuorissakin. Moni urheilun harrastaja esim. on tottunut sietämään fyysistä epämukavuutta.
Tietyistä asioista kun tekee rutiinia niin mukavuusalue laajenee. Itse olen pyöräillyt töihin ympärivuotisesti jo vuosia, ja mitä kurjemmat olosuhteet niin sitä enemmän naurattaa. Fyysistä epämukavuutta on tullut eniten noissa kaukopartiohiihdoissa: "Kyseessä on ensisijaisesti henkinen koetus; fyysiset voimavarat on kaikilla terveillä riittävät"
 
Onnistuu toki, mutta me vanhan mallin kesämökillä lapsuutemme kesät ja aika monet aikuisuudenkin kesäpäivät viettäneet olemme saaneet juuri tällaista resilienssioppia vaikka ja kuinka ilman, että isäukko mökkeilyä edes mielsi minkäänlaiseksi opetukseksi. Toki tällaista opetusta voi järjestää kaupunkioloissakin ja hyvä, jos järjestääkin.
Hyvä olis jokaisen ainakin kokeilla,tietää sitten mitä se on ja tietää myös mitä pitää hankkia kotiin. Maaseudulla ei tule tekemisen puute,kerrostalossa voi olla vaikea olla tekemättä mitään,ainakin kun on tottunut että sosialistiseen mediaan pääsee aina kun haluaa.
 
En minä itsekään tetsaa 24/7 alasti hangessa karaistuakseni talvisen sodan todellisuuteen ja olen hyvinkin mukavuuden haluinen. Kuten täälläkin todettua se johtuu siitä että tällä hetkellä ei ole tarvetta koko ajan elää kriisi päällä. Mutta mitä olen oppinut tähän mennessä on se että niin minä kuten varmasti suurin osa muistakin uskoakseni kestää hyvinkin epämukavaa elämää jos tilanne sitä vaatii. Ihminen on sopeutuvainen elukka vielä nykyäänkin, myös Suomessa. Toki esim sodan tilanteesta ei tiedä 100% varmuudella kukaan ennen kuin sellainen iskee päälle, se on aika äärimmäinen tilanne. Mutta uskotaan ja toivotaan ettei tarvitse kokeilla.
 
Back
Top