Suomalainen sisu ja kestävyys, mikä on maamme todellinen kriisin sieto- ja toimintakyky

Dr. Merkwürdigliebe kirjoitti:
Niin, tosiaan - yhteiskunnan selviytymisen kannalta jenkkityylinen prepper - häröily ei juuri hyödytä. Tiukan paikan tullen yhteistyö on se millä selvitään, linnoittautuminen ei auta pitemmän päälle edes linnoittautujaa itseään.
Klikkaa laajentaaksesi...


No nimenomaan tämä. Mielestäni jenkit on ihan pihalla tuon survival-touhunsa kanssa. Eihän tuollainen aseiden, ammusten ja säilykkeiden jemmaaminen mitään auta pidemmän päälle. Ihminen tarvitsee yhteisön ollakseen aidosti tehokas. Yksin tai pieninä ryhminäkään ei selviydy. Tuollaisten jemmaajien varastot käydään ryöväämässä samatien vähän isommalla porukalla ...
 
Heikkiv kirjoitti:
No nimenomaan tämä. Mielestäni jenkit on ihan pihalla tuon survival-touhunsa kanssa. Eihän tuollainen aseiden, ammusten ja säilykkeiden jemmaaminen mitään auta pidemmän päälle. Ihminen tarvitsee yhteisön ollakseen aidosti tehokas. Yksin tai pieninä ryhminäkään ei selviydy. Tuollaisten jemmaajien varastot käydään ryöväämässä samatien vähän isommalla porukalla ...
Klikkaa laajentaaksesi...
Tämä on varmaan vähän samaa kuin Suomalaisten mm-kiekkoilu: yhteispelillä ja jollain ihmeelisellä yhteishengellä voitetaan vaikka joukkueellinen ryssän NHL-miljonäärejä jotka eivät vain osaa yhteispeliä.. Ja Juti kapteenina.
 
Dr. Merkwürdigliebe kirjoitti:
Kriisiaikaisessa sieto- ja toimintakyvyssä on kaksi tasoa: Yhteiskunnan ja yksilön. Sanoisin että yhteiskuntana olemme aika vahvoilla. Suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttaisi olevan edelleen jäljellä jonkinmoista yleistä kriisitietoisuutta, oikeastaan kaikilla instituutioilla on ainakin jonkinlaiset varautumissuunnitelmat ja noin kaiken kaikkiaan luottamus näihin instituutioihin on hyvällä tasolla. Niin, tosiaan - yhteiskunnan selviytymisen kannalta jenkkityylinen prepper - häröily ei juuri hyödytä. Tiukan paikan tullen yhteistyö on se millä selvitään, linnoittautuminen ei auta pitemmän päälle edes linnoittautujaa itseään.

Yksilötasolla keskustelu menee helposti ikiaikaiseen ylisukupolviseen kitinään, paskapuheet pulamössösukupolvesta lienee yhtä uusi ilmiö kuin ihmiskuntakin. Juu, aikaisempien ikiäluokkien lapsuus ja nuoruus oli varmasti nykyaikaan verrattuna ankeampaa mutta yhtälailla vanhat pierut ovat nykyään lihavia, mukavuudenhaluisia ja vastahakoisia luopumaan nykyajan mukavuuksista. Voi olla että ennenaikaan hiihdettiin kouluun kesät talvet mutta ei senkään ikäluokan halukkuus palata niihin aikoihin kovin kummoinen ole. Kuten aiemmin tässä ketjussa todettu, pakko on hyvä motivoija ja kriiseissä ihmiset - toisin kuin usein luulotellaan - ovat parhaimmillaan. En näe mitään syytä sille että kurjuutta erikseen harjoiteltaisiin, selviytymiskeinojen opettelu on toki eri asia. Näiden kahden eroa ei aina ymmärretä, ei edes varusmieskoulutuksessa. Muistan hyvin miten omana aikanani joidenkin kouluttajien käsitys sotilaskoulutuksesta oli sellainen että kun kaikilla on mahdollisimman kurjaa niin tuloksia syntyy. Ja syntyyhän niitä tuloksia niinkin, nimittäin vasten- ja vihamielisyys koko instituutiota - puolustusvoimia - kohtaan. Muistan lukeneeni että ajatus motivoivasta varusmieskoulutuksesta alkoi olla enemmän esillä vasta 2000 - luvun alussa.

Fyysinen toimintakyky on vain yksi osa kriisinsietoa, tosin aika tärkeä sellainen. Olisi hyvä myös kansanterveyden kannalta että kaikilla kansanosilla olisi parempi fyysinen kunto ja vähemmän laardia vyötäröllä. Olen joskus miettinyt olisiko vapaaehtoinen, eri ryhmille standardoitu kuntotesti jonka onnistuneesta suorittamisesta saisi verovähennyksen hyvä idea?
Klikkaa laajentaaksesi...

Vähän vähemmällä ruoalla laihtuu äkkiä. Työ opettaa tekijäänsä. Kansa tottuu, jos se joutuu tottumaan. Alku olisi kyllä hankalaa.

Pidetään yhteiskunnan tasosta kiinni, koska siitä vainolainen tiedustelee aukkoja kuin rotta kuonollaan. Erityisesti viranomaisten saumakohdista ja lakien ja asetuksien varjonpuolelle jäävistä mahdollisuuksista.

Keskeisin ongelma on se, ettei kaikissa suomalaisissa kodeissa ole pelkästään puulla toimivaa varajärjestelmää lämmitykseen. Niilläkin joilla on puulämmittäjä, sähkö yleensä pyörittää kiertovesipumppua, joka työntää kuuman veden putkiin ja pattereille. Ei ole siis enää juurikaan varaavia uuneja ja hormeja. Joillakin on takka tai leivinuuni. Aggregaatteja kannattaisi siis pitää jemmassa ja kaupunkioloissa kunnon untuvasäkit jokaiselle perheenjäsenelle.

Yksilöinä sotilailla on ehkä vähän vähemmän "ulkoiluresilienssiä" kuin karaistuneilla maa- ja metsätyömiehillä oli. Eräs ongelma on siinä, että perhe yhteiskunnallisena yksikkönä on kokenut haaksirikon jo vuosia sitten, ja on suuri määrä nuoria poikia, joilla on paljon ongelmia mutta ei ole mitään miehen mallia, vaikka kotona pyörisi äidin luona useitakin miehen tapaisia kääntymässä. Korvaavuutta on, jos nuoret poikaset saisivat edes töitä ja sitä kautta vahingossa hyviä malleja. Keskeyttäneillä on usein rikkinäinen tausta. Ei aina, mutta hyvin usein on. Tätä ei liene kukaan tutkinut virallisesti. Tieto on siltä ajalta, kun komentajat vielä ehtivät haastatella keskeyttäneet.

Luotan kyllä nuoriin, siis siihen osaan, joka vielä pärjää. Tunnen hyviä urheilullisia poikia paljon. Enempään pystyvät kuin minä joskus. Omatkin saavuttivat isänsä nopeasti ja menivät ohitse. Toinen poika oli Upinniemen kovakuntoisimpia jätkiä ja nautti saaristosta täysin siemauksin. Osaa mitä vain (tekniset kädet) ja nostaa 150 kiloa maasta 20 kertaa kuin ei mitään. Oli tämän vuoden toimintavalmiudessakin, mutta ei sieltä kuulunut mitään. Toinen poika on hänkin vakaa kuin kallio, vasta menossa inttiin.

Ehkä ennen oli tasaisempaa vahvuutta, kun jokainen tuulimyllyn lämmittäjä tarvittiin. Nyt ei enää ole aikaa kasvattaa armeijassa, vaan porukan pitää valmiiksi olla edes jonkinlaista. Voi olla, että nuoriso jakautuu kahtia. Niihin, jotka pärjäävät, ja niihin, jotka hylätään monessa portaassa. Lisäksi niihin jotka treenaavat ihan huipulla ja niihin, jotka eivät tee oikein mitään, kunto on heikko jo armeijaiässä. Tietsikan ääressä pulskistuttu.

Näille asioille voi ehkä tehdä vielä jotain.

Mitä omaan vähäpätöiseen olemiseeni tulee, jäljellä ei ole kuin iso vatsa, harmaantuva parta ja uhrimieli. Voin tulla jakamaan sukkia, tai jos jossain tarvitaan vastaanottoasemaan mies, joka ei peräänny, tässä on ruoka. Ei juokse mihinkään, koska ei jaksa.

No, treenaan minä vielä väkivaltaa matolla ja neliössä pari kertaa viikossa, että ehkä minä nyt vähän vielä voin jaksaakin, mutta en niin paljon kuin aikanaan jaksoin.

Ja sitten suomalainen nainen. Oppii kyllä tyytymään vähään, jos on pakko. Kaikki oppivat.
 
Tuli tällainen vastaan. Mielenkiintoinen ja mielestäni aiheeseen sopivakin
 
Vonka kirjoitti:
Vähän vähemmällä ruoalla laihtuu äkkiä. Työ opettaa tekijäänsä. Kansa tottuu, jos se joutuu tottumaan. Alku olisi kyllä hankalaa.

Pidetään yhteiskunnan tasosta kiinni, koska siitä vainolainen tiedustelee aukkoja kuin rotta kuonollaan. Erityisesti viranomaisten saumakohdista ja lakien ja asetuksien varjonpuolelle jäävistä mahdollisuuksista.

Keskeisin ongelma on se, ettei kaikissa suomalaisissa kodeissa ole pelkästään puulla toimivaa varajärjestelmää lämmitykseen. Niilläkin joilla on puulämmittäjä, sähkö yleensä pyörittää kiertovesipumppua, joka työntää kuuman veden putkiin ja pattereille. Ei ole siis enää juurikaan varaavia uuneja ja hormeja. Joillakin on takka tai leivinuuni. Aggregaatteja kannattaisi siis pitää jemmassa ja kaupunkioloissa kunnon untuvasäkit jokaiselle perheenjäsenelle.

Yksilöinä sotilailla on ehkä vähän vähemmän "ulkoiluresilienssiä" kuin karaistuneilla maa- ja metsätyömiehillä oli. Eräs ongelma on siinä, että perhe yhteiskunnallisena yksikkönä on kokenut haaksirikon jo vuosia sitten, ja on suuri määrä nuoria poikia, joilla on paljon ongelmia mutta ei ole mitään miehen mallia, vaikka kotona pyörisi äidin luona useitakin miehen tapaisia kääntymässä. Korvaavuutta on, jos nuoret poikaset saisivat edes töitä ja sitä kautta vahingossa hyviä malleja. Keskeyttäneillä on usein rikkinäinen tausta. Ei aina, mutta hyvin usein on. Tätä ei liene kukaan tutkinut virallisesti. Tieto on siltä ajalta, kun komentajat vielä ehtivät haastatella keskeyttäneet.

Luotan kyllä nuoriin, siis siihen osaan, joka vielä pärjää. Tunnen hyviä urheilullisia poikia paljon. Enempään pystyvät kuin minä joskus. Omatkin saavuttivat isänsä nopeasti ja menivät ohitse. Toinen poika oli Upinniemen kovakuntoisimpia jätkiä ja nautti saaristosta täysin siemauksin. Osaa mitä vain (tekniset kädet) ja nostaa 150 kiloa maasta 20 kertaa kuin ei mitään. Oli tämän vuoden toimintavalmiudessakin, mutta ei sieltä kuulunut mitään. Toinen poika on hänkin vakaa kuin kallio, vasta menossa inttiin.

Ehkä ennen oli tasaisempaa vahvuutta, kun jokainen tuulimyllyn lämmittäjä tarvittiin. Nyt ei enää ole aikaa kasvattaa armeijassa, vaan porukan pitää valmiiksi olla edes jonkinlaista. Voi olla, että nuoriso jakautuu kahtia. Niihin, jotka pärjäävät, ja niihin, jotka hylätään monessa portaassa. Lisäksi niihin jotka treenaavat ihan huipulla ja niihin, jotka eivät tee oikein mitään, kunto on heikko jo armeijaiässä. Tietsikan ääressä pulskistuttu.

Näille asioille voi ehkä tehdä vielä jotain.

Mitä omaan vähäpätöiseen olemiseeni tulee, jäljellä ei ole kuin iso vatsa, harmaantuva parta ja uhrimieli. Voin tulla jakamaan sukkia, tai jos jossain tarvitaan vastaanottoasemaan mies, joka ei peräänny, tässä on ruoka. Ei juokse mihinkään, koska ei jaksa.

No, treenaan minä vielä väkivaltaa matolla ja neliössä pari kertaa viikossa, että ehkä minä nyt vähän vielä voin jaksaakin, mutta en niin paljon kuin aikanaan jaksoin.

Ja sitten suomalainen nainen. Oppii kyllä tyytymään vähään, jos on pakko. Kaikki oppivat.
Klikkaa laajentaaksesi...
Hienosti mainitsit lopuksi sen naisen osan. Opettaahan se naaras pitää tavoille, kuin ymmärtämätön koira ikään. Erityisen hienosti tuota mallia toteutetaan erinäisissä muhammedin maissa
 
Kun eka 25 km marssi painettiin pojan kanssa,viimeisellä taukopaikalla kysyin että vieläkö mennään 6km vai haluatko keskeyttää,poika tuumasi hetken ja sanoi että jos jatketaan loppuun,no mono leppasemaan ja maaliin mentiin,maalissa kun alettiin heittämään palukkaa puhelimeen ni poika sanoi että hän mietti keskeyttämistä mutta ei sitten antanut periksi kuitenkaan,mietti vain että perkele pakko jaksaa,poika oli 17 tuolloin.
 
Ja metsähommissa tuo kulkee mukana,kaataa itse omalla sahalla,ei tarvitse perään katsoa,ekan puun kaatoi ollessaan 14,tytär kaatoi ekansa 13 vuotiaana,Savolainen sitkeys periytyy.
 
Raveni kirjoitti:
Minä näen, että hyvällä valmistautumisella, asennoitumisella sekä harjoittelulla voi juurikin vaikuttaa siihen miten epämukavuutta käsittelee ennen kaikkea korvien välissä. Onhan intistäkin porukkaa pistetty kasvavissa määrin kotiin koska on erilaisia ongelmia juuri korvien välissä. Sieltä koko kestäminen lähtee. Toki hyvä fyysinen kunto auttaa myös kestämään vaikeuksia. Jos saatte mahdollisuuden katsoa tuollaista jenkkisarjaa kuin Alone. Siinä on hyvä sarja juuri nähdä millainen merkitys korvien välillä on vähän toisenlainen kuin tämä selviytyjät sarja joka nykyisellään on selviytymisen sijaan enemmänkin viihdettä. Itseä on aina kiinnostanut tuo ihmisen mentaali puoli. Miten ihminen reagoi erilaisissa tilanteissa. Ollaanko sitä paniikissa vai onko jonkinlaista toiminta kykyä olemassa jäljellä. Jokainen reagoi eri tavalla ja jotkut lamaantuvat täysin, joidenkin pystyessä toimimaan jopa tehostetusti.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuossa kestämisessä on olennainen osa myös merkityksellisyyden kokemisella. Pääsääntöisesti ihminen ei halua kestää kärsimyksiä turhaan, mutta jos tekee jotain omasta mielestään merkityksellistä, epämukavuuden kestäminen ja motivaation ylläpitäminen on paljon korkeammalla tasolla. Tämä selittänee myös osan palveluksen keskeytyksistä - jos ei ole motivaatiota ja jos ei usko touhun olevan tärkeää niin voi olla hankala asennoitua esim joihinkin tapoihin ja ilmiöihin.
 
Mulla ja pojalla on halu kokeilla mihin pystyy,vain siten voi luottaa itseensä ja tietää mihin pystyy,olen kokeillut miten kauan kestän ilman ruokaa työtä tehden,raskasta työtä olen tehnyt kauan,piti kokeilla järkkärin hommia jotta selviää miten pärjään väkivalta tilanteissa ja väkivallan uhan alla,alkuvuodesta on taas eräs koetinkivi,siitä myöhemmin,ilo on ollut huomata että poika on myös henkisesti kestävä,ja juuri se vanha viisaus:asialliset hommat hoidetaan,muutoin ollaan kuin Ellun kanat.Oli pakko lähteä jv aikana raudoitusta treenaamaan kun luin miten sitä simuloidaan,kaveri lataa tauluun yllättäen ja sitten pistetään kaveri rautoihin,ja raudoitettava pistää vastaan tosissaan,oli saatava itselle selväksi mitä tapahtuu kun tulee nyrkistä,sitä tahkottiin päivä vuorotellen ja pää oli sen näköinen kun turpaan saaneella on.Ei ollut sen jälkeen ovella ihmeempiä pelkoja.
 
Tandemhyppy varjolla,koskikellunta,vielä kerran neliöön,kunnon vkl tst ryynäämistä,25 kilsan marsseja,on näitä jota pitää vielä tehdä ennenkin on liian vanha.
 
Eräänä kesänä erään marssin taukopaikalla ollessamme paikalle pyyhälsi nollavitosissa kapteeni,hetken juteltiin,mies oli minua vanhempi,vankkarakenteinen eikä naamasta uskonut niin iäkkääksi mitä sanoi olevansa,heitti evästä naamaan ja pinkoi lopulle 15 kilometrille,ei saatu kiinni,tämä teki suuren vaikutuksen,en vain halua lahota,tämän kapteenin tapaaminen ajaa minua eteenpäin.
 
tommi kirjoitti:
Hienosti mainitsit lopuksi sen naisen osan. Opettaahan se naaras pitää tavoille, kuin ymmärtämätön koira ikään. Erityisen hienosti tuota mallia toteutetaan erinäisissä muhammedin maissa
Klikkaa laajentaaksesi...

Sen verran tunnen lukutaitoasioita, että noin mielenkiintoiseksi asia muuttui sinun päässäsi.
 
Manstein kirjoitti:
Nyrkkisääntö on että ihmiset valittaa aina, oli tilanne tahansa. Koskee rauhan sekä sodan aikaa sekä aikaa siltä väliltä. Aina löytyy joku joka valittaa. Niin hyvää tai huonoa tilannetta ei ole eikä tule ettei ihmiset valita, se on niin sanotusti maailman vakio.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kaikki eivät valita. Osa on aina tyytyväisiä. MUTTA jos kaikki ihmiset olisivat aina olleet tyytyväisiä, niin asuisimme yhä luolissa ja söisimme käpyjä. Eli tyytymättömyys vallitseviin oloihin ei ole pelkästään huono ilmiö.

Joskin asuisin mieluummin tyytyväisen kuin valittajan kanssa. Meillä kotona asuu vain "rikkaiden kakaroita". Olen yrittänyt tuloksetta kertoa ja opettaa, että heillä on ollut keskimääräistä maailman ihmistä paljon paljon paremmat olot. Lapsia on sentään viety pienempinä eräretkille ympäri vuoden ja pakotettu polttopuun tekoon ja eläinten hoitoon. Rouvalla kesti 20 vuotta ennen kuin tajusi, että tupaan tehdyn puuhellan käyttö ruuan laitossa on mahdollista. Nyt vasta tänä syksynä opetteli, kun olin ehdottoman jyrkkänä siitä, että en maksa enää yhtään yli tonnin sähkölaskua. Rouva on kyllä osassa asioista varsin säästäväinen, esim. vaatteet on melkein kaikki kirppareilta ja itse tehtyjä. Eikä ole huolinut uudempaa autoa vuosiin.

Yhteenvetona omista kokemuksista. Osa ihmisistä kykenee joustamaan ylellisyydestä ja sietävät epämukavuutta. Osa oppii sietämään ja joustamaan. Osa ei opi eikä siedä koskaan. Ja samasta perheestä voi kasvaa kaikkia noita edellisiä vaihtoehtoja. Keskimäärin ihminen, myös nykysuomalainen oppii sietämään monenlaista epämukavuutta jos ei muita vaihtoehtoja ole.
 
Epämukavuus on pään sisällä. Jos on tottunut kaikenlaisiin oloihin, niin epämukavuuden kokemus ei tule yhtä nopeasti vastaan.
Toimintakyky on myös paljon opittuja asioita. Suomessa on ollut positiivisena itse tekemisen kulttuuri, tekemällä oppii, mutta uusi sukupolvi on oppinut myös teettämään enemmän.
 
Dr. Merkwürdigliebe kirjoitti:
Kriisiaikaisessa sieto- ja toimintakyvyssä on kaksi tasoa: Yhteiskunnan ja yksilön. Sanoisin että yhteiskuntana olemme aika vahvoilla. Suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttaisi olevan edelleen jäljellä jonkinmoista yleistä kriisitietoisuutta, oikeastaan kaikilla instituutioilla on ainakin jonkinlaiset varautumissuunnitelmat ja noin kaiken kaikkiaan luottamus näihin instituutioihin on hyvällä tasolla. Niin, tosiaan - yhteiskunnan selviytymisen kannalta jenkkityylinen prepper - häröily ei juuri hyödytä. Tiukan paikan tullen yhteistyö on se millä selvitään, linnoittautuminen ei auta pitemmän päälle edes linnoittautujaa itseään.

Yksilötasolla keskustelu menee helposti ikiaikaiseen ylisukupolviseen kitinään, paskapuheet pulamössösukupolvesta lienee yhtä uusi ilmiö kuin ihmiskuntakin. Juu, aikaisempien ikiäluokkien lapsuus ja nuoruus oli varmasti nykyaikaan verrattuna ankeampaa mutta yhtälailla vanhat pierut ovat nykyään lihavia, mukavuudenhaluisia ja vastahakoisia luopumaan nykyajan mukavuuksista. Voi olla että ennenaikaan hiihdettiin kouluun kesät talvet mutta ei senkään ikäluokan halukkuus palata niihin aikoihin kovin kummoinen ole. Kuten aiemmin tässä ketjussa todettu, pakko on hyvä motivoija ja kriiseissä ihmiset - toisin kuin usein luulotellaan - ovat parhaimmillaan. En näe mitään syytä sille että kurjuutta erikseen harjoiteltaisiin, selviytymiskeinojen opettelu on toki eri asia. Näiden kahden eroa ei aina ymmärretä, ei edes varusmieskoulutuksessa. Muistan hyvin miten omana aikanani joidenkin kouluttajien käsitys sotilaskoulutuksesta oli sellainen että kun kaikilla on mahdollisimman kurjaa niin tuloksia syntyy. Ja syntyyhän niitä tuloksia niinkin, nimittäin vasten- ja vihamielisyys koko instituutiota - puolustusvoimia - kohtaan. Muistan lukeneeni että ajatus motivoivasta varusmieskoulutuksesta alkoi olla enemmän esillä vasta 2000 - luvun alussa.

Fyysinen toimintakyky on vain yksi osa kriisinsietoa, tosin aika tärkeä sellainen. Olisi hyvä myös kansanterveyden kannalta että kaikilla kansanosilla olisi parempi fyysinen kunto ja vähemmän laardia vyötäröllä. Olen joskus miettinyt olisiko vapaaehtoinen, eri ryhmille standardoitu kuntotesti jonka onnistuneesta suorittamisesta saisi verovähennyksen hyvä idea?
Klikkaa laajentaaksesi...
Asiallista kommentointia, mutta mielestäni kurjien olojen kokeileminen käytännössä on tärkeää. Jos/kun niistä selviää, niin on etukäteen henkisesti valmiimpi selviämään vastuksista. Toki pv:llä varmasti mennyt joskus överiksi tämäkin homma. Esim. erittäin teknistä aselajia on yritetty opetella 4 tunnin yöunilla. Ei kannata.
 
Omia rajoja ja kesävyyttä voi testata. Mielestäni se kannattaakin. Ei tositilanteessa tule sitten niin suurena yllätyksenä. Toki tositilanteessa yllätyksenä edelleen tulee se miten oma mieli pyörähtää kun homma ei ole vuorokaudessa tai useammassa ohi vaan jatkuu vaan. Kyllä itse näen, että on hyvä harjoitella erilaisia asioita. Myös sitä epämukavuuden sietämistä.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top