Suomen sisäinen turvallisuus

Kaksikko aloitti raa"an pahoinpitelyn, jossa he käyttivät nyrkkiensä lisäksi teleskooppipamppua. Isä aneli heitä lopettamaan ja vetosi siihen, että hänellä on talossa kaksi pientä lasta. Sanat kaikuivat kuuroille korville. Nyrkit ja pamppu iskivät useita kymmeniä kertoja päähän ja eri puolille vartaloa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701152200053769_uu.shtml?ref=juurinyt_desktop

Kymenlaakson käräjäoikeuden käsittelyssä kirjallisena todisteena esitetystä lääkärinlausunnosta kävi ilmi, että uhri sai kiittää onneaan selvittyään hengissä. Lausunnossa todettiin, että kaikki pään vammat olivat potentiaalisesti hengenvaarallisia.

Silti käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli tavallinen, eikä törkeä pahoinpitely. Aseena käytettyä metallipamppua kuvailtiin sanoin "verraten lyhyt ja onttona myös kevyt." Se ei ollut oikeuden mukaan törkeän pahoinpitelyn edellyttämä "hengenvaarallinen väline."

Käräjäoikeuden mukaan teko ei ollut myöskään erityisen raaka tai julma, koska isä ei ollut kaatunut maahan tai menettänyt tajuntaansa ja oli kyennyt puolustamaan itseään.

Näin ollen veljekset tuomittiin pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta 1,5 vuoden vankeusrangaistukseen. Toisen veljeksen kohdalla aiempi vankeustuomio lyhensi hänen tuomionsa kahdeksaan kuukauteen. Veljekset valittivat tuomiostaan Itä-Suomen hovioikeuteen, joka viilasi väkivaltarikostaustaisen veljeksen tuomiosta vielä kaksi kuukautta pois.

Only in Finland :D
 
Koulukiusaaminen on muuttunut aiempaa rajummaksi, ja erityisesti sosiaalisessa mediassa tapahtuva kiusaaminen on "räjähtänyt." Näin arvioivat opettajat Lännen Median teettämässä kiusaamiskyselyssä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701152200053899_uu.shtml

- Uutta ovat tyttöjen rajut tappelut ja se, että maahanmuuttajahuoltajat uskovat lastaan enemmän kuin koulun aikuisia. Rehtorin työstä hirmuinen osa on nykyään huoltajien kanssa palaveeraamista. Uskomattomia, aggressiivisia tapaamisia, joista voisi hyvin tehdä kunnianloukkausjuttuja.
 
Vanha juttu Tajukankaan sivuilta joka perustuu Dagens Nyheterin artikkeliin
http://www.dn.se/sthlm/botning-och-utpressning-okar-bland-unga/

RUOTSALAISTEINIEN KIRISTÄMINEN KOULUISSA RÄJÄHTI KÄSIIN
Julkaistu 18.9.2015 Kirjoittaja: Paavo Tajukangas 7 kommenttia

Kehitysmaavoittoisilta alueilta, joissa vielä asuu kantaruotsalaisia, kuuluu uutisia, joista kasvava sukupolvi tulee kiittämään aikuisia. Nimittäin eräänlainen kiristys, ”bötning” on kasvanut räjähdysmäisesti. Esimerkiksi Tukholman lähiöissä Hässelby- Vällingby on poliisi aloittanut operaation yhdessä koulutoimen kanssa, jotta kiristys saataisiiin edes miten kuten hillintään. Viime vuonna tästä kiristyksen yhdestä muodosta tehtiin yksin Tukholman läänissä yli 1000 rikosilmoitusta.

Bötning” tarkoittaa eräänlaista vääräuskoisten maksamaa ”dhimmiä”, joka toimii aivan samoin kuten aikuisten muslimirikollistenkin piirissä. Kun muslimi kokee egoaan loukatun, hän alkaa kiristämään ”loukkaajalta” kipurahaa. Loukkaus on yleensä ”loukkaus”, jota ei oikeasti ole edes tapahtunut vaan se keksitään. Liian pitkä katse, katsomatta jättäminen tai ihan mikä vaan kepaa syyksi. Tätä tehostetaan väkivallalla tai sen uhalla. Jos uhri erehtyy maksamaan kerran, hän ei pääsekään irti ikeestä vaan painostus saattaa jatkua itsemurhaan asti.

Uhrin kannalta asian tekee pahaksi myös se, että tällaiset muslimikiristäjät käyvät lähes aina samaa koulua ja jopa luokkaa, joten tilanteita ei voi edes välttää. Lisäksi jos koulussa on muslimienemmistö, on mahdotonta saada tuekseen edes koulun enemmistöä asioiden parantamiseksi.

Riikka Ylikouri Hässelby- Vällingbyn poliisista kertoo, että nuo 1000 rikosilmoitusta ovat vain jäävuoren huippu. Uhri häpeää monesti tapahtumaa ja iso osa rikoksista jää ilmoittamatta. Poliisin tulee nyt jatkossa näkymään kouluilla, jotta asiaan saataisiin hiukan helpotusta.

http://www.dn.se/sthlm/botning-och-utpressning-okar-bland-unga/

♦ ♦

Tämä asia on ollut tiedossa jo pitkään, mutta siitä ei haluta puhua, koska tekijöinä ovat kunniakansalaiset. Tätä ”bötningiä” harrastavat jo ihan pikkupojat, sillä se kuuluu osana muslimikulttuuriin. Muuan esikoulun täti kertoi taanoin, että tuon kiristämisen elkeet näkyvät jo ihan esikouluissa. Jos ennenvanhaan sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen, nykyään Ruotsissa on painajainen syntyä monikulttuuriseen ympäristöön ja joutua muslimivoittoiseen kouluun.

SUOMALAISET! Pitäkää huoli, että lapsenne eivät joudu monikulttuuriseen ympäristöön.
 
Kovasti buffattua dokkarin tekijää haastatellaan jutussa olevassa klipissä..

"En ole aiemmin nähnyt näin syvää vihaa, pettymystä ja pelkoa" – Elina Hirvonen seurasi vuoden maahanmuuttovastaisia mielenosoituksia

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin avajaiselokuvana nähdään Suomen kahtiajakautumista ja muukalaisvihaa käsittelevä dokumentti Kiehumispiste.
http://yle.fi/uutiset/3-9401645
 
Kovasti buffattua dokkarin tekijää haastatellaan jutussa olevassa klipissä..

http://yle.fi/uutiset/3-9401645

"Hirvonen sanoo, että hän koki kuvausten aikana Suomessa sellaista vihaa, jota ei ole aikaisemmin todistanut."

Erikoinen tapaus. Suomessa on asiat todella hyvin ja hän näkee vihaa. Jos jotain "vihaa" on niin ei se mitä todennäköisimmin ainakaan vielä viime vuoden puolella kohdistunut maahantulleisiin vaan maahantulosotkun sallineisiin, sitä edistäneisiin ja sillä hyötyneisiin tahoihin. Juuri niihin helvetin typerän näköisiin tervetuloa -kylttien heiluttelijoihin jotka oikein trollasivat aiheella ja "strategisiin kumppaneihin". Vai liikunko minä kuplassa jossa ei ole sitä samaa mitä toimittaja näkee? Minkä väriset lasit toimittajalla on?

Mitenkäs oli asiat 1918? 1945? 1956? Vielä pitkälle 1970 kun monet saattoivat kokea varsinaista vihaa joko 1918 tapahtumien vuoksi, sotavuosien 1939-1945 johdosta Venäjän suuntaan tai sen vuoksi että Suomessakin niin paljon syrjittiin 1960-1970-luvuilla pelkästään siksi jos ei pitänyt Neuvostoliittoa hienona maana eikä uskonut taistolaisen kulttuurieliitin silloisiin unelmiin?

Tokihan se "viha" voi oikeaksi vihaksikin kehittyä. Lisää vaan ukkoa rajojen yli, jospa kokeiltaisiin tällä kertaa itärajaa, sitten vihreiden kylttejä pystyyn samaan malliin, bisnes pyörimään ja ministeri nuhtelemaan kansaa että motiiveja ei kysellä, unelmakonsertteja ja katuperformansseja, jos puliset vastaan olet rasisti ja käräjät kutsuu .. Kärjistetysti ilmaisten :D
 
Viimeksi muokattu:

Ainoa viha jota suomesta löytyy on vihersosialistien viha toisinajatelijoita kohtaan...o_O
 
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005045332.html
”Suomi ei ehkä riittävän ajoissa lähtenyt pohtimaan tätä. Ei ajateltu riittävästi, että he
jotka saavat kielteisen lainvoimaisen päätöksen, jäisivät tänne. Se hahmottui vasta
syksyn aikana, kun prosessit pitkittyivät valitusten takia”, Risikko sanoo.

Pitkään se otti. Siis yli vuoden ennen kuin ministerit tuon älysivät??
Syyskuusta 2015 viime syksyyn asti? :D

Miten vähällä järjellä tätä maata johdetaankaan.
 
Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset
Irakin siirtolaisministeri pyytää Suomea ja muita kohdemaita odottamaan irakilaisten pakkopalautusten kanssa.

e9cc929f25a84433af5376734b43c825.jpg

Irakin siirtolais- ja pakolaisministeri Jasim Mohammed Al-Jaff torjuu ”Suomessa ja muissa maissa” olevien irakilaisten pakkopalautukset.

Hänen mukaansa vastentahtoiset palautukset rikkovat kansainvälistä oikeutta.

Ministerin lausunnosta kertoivat sunnuntaina useat irakilaiset tiedotusvälineet, ja se on julkaistu siirtolaisuusministeriön verkkosivuilla.

Suomi ja Irak neuvottelevat parhaillaan kielteisen turvapaikkapäätöksen irakilaisten palautuksesta kotimaahansa. Maiden välillä ei ole palautussopimusta.

Suomen sisäministeriön ja ulkoministeriön virkamiehet vierailivat joulun alla Bagdadissa keskustelemassa asiasta. Neuvottelujen on määrä jatkua helmikuussa, jolloin Irakista odotetaan delegaatiota Suomeen.

Esillä on ollut muun muassa Irakin poliisikoulutuksen tukeminen ja suurlähetystön perustaminen Bagdadiin.

Palautussopimus ei ole välttämätön edellytys käännytyksille, ja poliisi tekee Irakiin jo nyt jonkin verran niin sanottuja pakkopalautuksia. Käännyttää voidaan kuitenkin vain Suomessa tuomittuja rikollisia ja niitä, joilla on voimassa oleva matkustusasiakirja. Palautussopimus helpottaisi maasta poistamista.

Irakin siirtolaisministeri Al-Jaff torjui sunnuntaina antamassaan lausunnossa vastentahtoiset palautukset ihmisoikeuksien vastaisena.

Hänen mukaansa Irak ei suostu niiden suhteen minkäänlaiseen sopimukseen, ja yhteistyötä voidaan tehdä vain vapaaehtoisen paluun pohjalta.

Jo aiemmin suomalaisten vierailun jälkeen Irakin siirtolaisministeriö julkaisi tiedotteen, jossa torjuttiin pakkopalautukset.

Tuoreessa lausunnossaan ministeri Al-Jaff viittaa erityisesti Suomeen. Hän pyytää irakilaissiirtolaisten kohdemaita ja ”erityisesti Suomea” odottamaan ja harkitsemaan uudelleen vastentahtoisia palautuksia.

Hän sanoo Irakin tekevän yhteistyötä kohdemaiden lähetystöjen kanssa, jotta irakilaispakolaisten tilanteeseen liittyvät ongelmat saataisiin ratkaistua humaanilla tavalla.

Irakilaiset ovat olleet viime vuosina ylivoimaisesti suurin turvapaikanhakijaryhmä Suomessa. Vuonna 2015 heitä saapui yli 20 000, viime vuonna noin 1 250.

Suomen kiristettyä linjaansa monet ovat saaneet turvapaikkahakemukseensa kielteisen päätöksen. Hallinto-oikeus on toistaiseksi ehtinyt käsitellä vasta osan niistä tehdyistä valituksista. Tänä vuonna tuhansien irakilaisten arvioidaan saavan lainvoimaisen käännytyspäätöksen.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005046824.html?ref=rss
 
12 luku: Maanpetosrikoksista
Luku on uudistettu lailla (21.4.1995/578).

1 § (21.4.1995/578) Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen. Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla

  1. saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
  2. irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
  3. muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,

  1. julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
  2. julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
  3. järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka

Voisiko noiden perusteella saada noita hörhöjä hiljenemään?
 
Nyrkit ja pamppu iskivät useita kymmeniä kertoja päähän ja eri puolille vartaloa.

Aseena käytettyä metallipamppua kuvailtiin sanoin "verraten lyhyt ja onttona myös kevyt." Se ei ollut oikeuden mukaan törkeän pahoinpitelyn edellyttämä "hengenvaarallinen väline."

Noniin poijjaat, nyt sitten vaan kaikki hankkimaan teleskooppipamppuja. Meillä on tässä ihan oikeuden päätös siitä, että sellaisella päähän hakkaaminen ei ole vaarallista.

Miksiköhän minulle sitten telarikoulutuksessa erityisesti painotettiin, että päähän lyöminen on ei-suositeltavaa? Etten loukkaa kohteen tunteita tai jotain, koska fyysisestihän se ei ole vaarallista?
 
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005045332.html
”Suomi ei ehkä riittävän ajoissa lähtenyt pohtimaan tätä. Ei ajateltu riittävästi, että he
jotka saavat kielteisen lainvoimaisen päätöksen, jäisivät tänne. Se hahmottui vasta
syksyn aikana, kun prosessit pitkittyivät valitusten takia”, Risikko sanoo.

Pitkään se otti. Siis yli vuoden ennen kuin ministerit tuon älysivät??
Syyskuusta 2015 viime syksyyn asti?

Miten vähällä järjellä tätä maata johdetaankaan.

Ikävä kyllä nämä tällaiset lausunnot ovat vain osoitus siitä, että ajattelun ja toiminnan lähtökohtana on ollut se, että kaikki tulee onnistumaan - ei siis ole lähdetty liikkeelle worst scenario -aseteella vaan juuri päinvastaisella ja tuolloin tulos on lähes aina se, että homma menee reisille.

Tällä foorumilla ties kuinka moni, allekirjoittaneen lisäksi, nosti jo vuosi sitten esille olemassa olevia riskejä jotka liittyvät pidentyviin käsittelyaikoihin ja valituksiin, ongelmiin palauttamisessa, maan alle katoamisiin etc. Tuntuu oudolta, että tämä voi tulla yllätyksenä päättäjille, kun nämä eivät ole ensimmäiset pakolaiset Suomessa, heitä on tullut aiemminkin ja heitä on jouduttu palauttamaan aiemminkin ja tuolloinkin osalla prosessi on venynyt. Nyt kun tulijoita on kerralla kymmeniä kertoja enemmän mitä normaalisi, niin tyhmemmänkin luulisi ymmärtävän sen, että ongelmia on myös rutkasti enemmän. Ja niitä ongelmia tulee olemaan jatkossakin:

Irakin hallinto: Ehdoton ei pakkopalautuksille: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701162200054311_uu.shtml

"Irakin siirtolais- ja pakolaisministeri Jasim Mohammed Al-Jaff torjuu irakilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset samassa linjassa kuin Irakin Suomen suurlähettiläs Matheel Al-Sabti, joka kertoi asiasta viime viikolla Iltalehdelle.

Ministeriö sivuilla julkaistun tiedotteen mukaan etenkin Suomen pitäisi lopettaa suunnitellut pakkopalautukset. Ministerin kommenteista kertoi ensin Helsingin Sanomat.

...
".

Käytännössä Irak ulkoistaa ongelmat muille maille, on mahdollista, että muut maat seuraavat sen esimerkkiä jollei toimivaa ratkaisua saada aikaan. Ja jos tässä tapauksessa annetaan periksi, seuraukset ovat tiedossa - ne kertautuvat. Ehkäpä Irakiin pitäisi lähteä "tekemään kauppaa" aivan toiselta pohjalta.

vlad
 
Tai luoda "kannustavampi" ilmapiiri vapaaehtoiseen paluuseen..
 
Tokihan Irakiin palauttamisessa on olemassa vaihtoehto b, palautukset tapahtuvat kurdialueelle ja palkkiona on aseapua/koulutusta. Rahaa siellä on enemmän kuin meillä kiitos öljykenttien.

Samalla hoituisi islamistiongelmakin automaattisesti....
 
Käytännössä Irak ulkoistaa ongelmat muille maille, on mahdollista, että muut maat seuraavat sen esimerkkiä jollei toimivaa ratkaisua saada aikaan. Ja jos tässä tapauksessa annetaan periksi, seuraukset ovat tiedossa - ne kertautuvat. Ehkäpä Irakiin pitäisi lähteä "tekemään kauppaa" aivan toiselta pohjalta.
vlad

Kehitys on ollut kuin hidastetusta elokuvasta jossa on suistumassa juna raiteiltaan. Monet asiat olivat nähtävissä jo elokuussa 2015. Sisä-, ulko- ja puolustusministeriöissä piti olla asiansa osaavia ihmisiä töissä muttei siltä vaikuta. Keskityttiin sen toistelemiseen että kaikki tulijat ovat "tulevia suomalaisia". Aloitettiin "kotouttaminen" vaikkei tiedetty maahantulijoiden taustoja, motiiveja ja eikä oikein mitään, Mutta sinne vaan päiväkoteihin ja alaikäisten lasten sekaan olipa sitten irtopään kanssa itseään kuvauttanut tai joukkomurhaaja. Ei sitten minkäänlaista harkintaa. Sisäministeriön maahanmuuttopäällikkökö toimintaa ohjasi vai mikä. Kollektiivinen huuma tai hölmöys?

Suomessa tällä hetkellä luvattomasti liikkuvat ulkomaalaiset, mm. irakilaiset (joiden piti olla syyrialaisia pakolaisia?) .. Jos tahtoa löytyy niin ne saadaan vähitellen ohjattua sinne suuntaan mistä tulivatkin. Ruotsiin, siitä Saksaan ja niin edelleen. Ne joka sitä vastustavat niin niiltä ne motiivit on kyseenalaistettava. Jos Bryssel sitä vastustaa niin siinähän ajaa Suomea pois "yhteisöstään". Jonkinlainen EU:n hajoaminen ja uudelleen kokoaminen on joka tapauksessa edessä.
 
Tästä Trump haastattelussaan sanoi ääneen sen mistä Eu:n vihersosialistipoliitikot haluvat vaieta ja vaientaa kansalaisten äänet sekä julkiset mielipiteet...

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/times trump-60223

"Ihmiset, maat haluavat oman identiteettinsä ja Yhdistyneet kuningaskunnat halusi oman identiteettinsä. Mutta uskon, että jos ei heitä (EU-maita) olisi pakotettu ottamaan kaikkia pakolaisia, niin monia, kaikkien niiden ongelmien kanssa mitä se... tuo mukanaan, luulen että teillä ei olisi Brexitiä. Tämä oli viimeinen korsi joka katkaisi kamelin selän. ...Uskon muiden lähtevän. Mielestäni sen (EU:n) koossa pitäminen ei tule olemaan niin helppoa kuin ihmiset luulevat. Ja ajattelen, että jos pakolaisia virtaa Euroopan eri osiin... luulen että tulee olemaan hyvin vaikeaa pitää sitä kasassa, koska ihmiset ovat vihaisia siitä".

Donald Trump osoitti kunnioitustaan Saksan Angela Merkeliä kohtaan, mutta sanoi uskovansa hänen tehneen "yhden katastrofimaisen virheen" toivottamalla tervetulleeksi "kaikki ne laittomat tulijat, tiedättehän, kaikki, mistä tahansa he tulivat. Eikä kukaan edes tiedä mistä he tulivat".

"Kun katsoo Euroopan Unionia ja Saksaa. Pohjimmiltaan väline (vehicle) Saksalle. Siksi mielestäni Britannia oli niin viisas lähtiessään".
 
Vihaisesta puheesta keskusteltiin hyvin tiedostavaan sävyyn eilen..
Katso A-studio
http://areena.yle.fi/1-3778001

ja jatkoa seuraa...

A2-illat ovat nykyään a-teema ja ensimmäinen lähetys 2.2. aiheena Vihapuhe.
Linkin taakse olettaisi tulevan tietoa tulevasta
https://m.facebook.com/yleateema/

En tiedä mihin ketjuun kuuluisi mutta sen kunpa osaisikin arvioida mikä on seuraava tiedostavan väen muoti-ilmiö.

2015 se oli monikulttuurisuus. Unelma-konsertit. Suomi kuuluu kaikille ja rajat auki. Trollauksen vuosi.
2016 oli "in" puhua rasismista. Peli poikki ja anarkistien pillit. Rasisti hakkasi toisen rasistin.
2017 vihapuhe, ja huom. samat tahot taustalla kuin edellisissäkin operaatioissa
2018 mitä olisikaan? alkaa suorempi "antifascistinen" toiminta jota ohjaillaan itärajan takaa?

Kaikissa noissa on aivan varmasti samoja tahoja. Minä jo näen silmissäni tilanteen jossa Ruotsia säikytellään jonka seurauksena se päätyy näkyvästi NATO:n jäseneksi, Suomi tekee saman perässä ja tuosta porukasta merkittävä osa alkaa järjestää "rauhankulkueita" ja katutansseja. Siis ihan ne samat tahot joiden jakelemiin pilleihin ministerintyperykset kävivät viheltelemässä.

Missä vaiheessa valtaa pitävistä alkavat erottua tolkun ihmiset, ne jotka eivät hyppää enää pelkällä tunteella mukaan

Mediassa tuntuisi olevan tahoja jotka hakevat jonkinlaista "virtuaalimaailman" konfliktia. Sitä kehiteltiin tavallisen kansan kohdalla ja sitä haetaan nyt näemmä myös pääministerin kanssa. Olisiko osoittautumassa "tolkun ihmiseksi"? Joten aloitetaan savustus ja vaihtoon. Vai häiritseekö Suomen vielä melko hyvä vakaus. En juurikaan ihmettele jos esimerkiksi USA:ssa tuleva presidentti suhtautuu mediaan tyylillä johon ei ole totuttu. Koulutusaspektin lisäksi sillä saa kansan suosion.
 
Back
Top