Ukrainan konflikti/sota

Kannattaisi tutustua EU:n peruslähtökohtiin ja miksi esimerkiski Euroopan hiili- ja teräyhteisö luotiin ja samalla EU:n syntysanat.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_hiili-_ja_teräsyhteisö

Länsieuroopan maan kärsivät kahdesta viimeisestä maailmansodasta aivan eri mittakaavassa kuin Suomi, tuhot olivat valtavat. Näiden maiden kansoissa ja poliittisissa päättäjissä elää vahvana ajatus; ei koskaan enää. Tästä syystä EU:n velvollisuutena on pyrkiä ottamaan piiriinsä kaikki ne maat jotka sitä aidosti haluavat ja jotka täyttävät jäsenvaatimukset. Totta on, että takertelua esiintyy ja Srömsössä tämäkin hoidettettaisiin paremmin, mutta mikä olisi vaihtoehto? Jos Eurooppa nyt hajoaisi jyrkän erimielisiksi kansallisvaltioiksi emme joutuisi pitkään odottamaan seuraavaa sotaa näiden maiden välillä. Yhtenäistä Eurooppaa tarvitaan lisäksi, jotta olisimme kilpailukykykyisiä USA:ta, Venäjää ja ennen kaikkea Kiinaa vastaan ja onhan siellä myös Japani, Korea jne. Harva tällä foorumilla tietää kuinka pitkälle Suomalaiset tutkimuslaitokset ja yliopistot ovat integroituneet muiden eurooppalaisten laitosten kanssa. Tuho olisi melkoinen jos nämä siteet katkeisivat. Maataloutemme ongelmat olisivat pieniä verrattuna siihen, mitä joutuisimme kokemaan jos jäisimme EU:n ja Euroopan ulkopuolelle.

Sallitakoon myös Ukrainan valita tiensä vapaaseen Eurooppaan!
Ei minulla mitään EU:ta vastaan ole. Laajentuminen tulee vain hoitaafiksummin, jos nyt ylipäätänsä laajentua pitää? Ukraina on mielestänä kaukana 'EU-kelpoisuudesta'.
On kaksi eri asiaa että onko kansalaiset EU-kelpoisia vai onko maa EU-kelpoinen. Laajennutaan nyt samantien Kiinan rajalle asti. Kyllä minä ainakin jonan Stanina valitsisin Euroopan, en Venäjää.
 
Eurooppaan haetaan, ei se ketään lahmaa. Rosvoamista näet Krimillä ja Itä-Ukrainassa.

Schulmanin ideoima Euroopan Hiili- ja teräsunioni lopetti jatkuvan taloudellisen vastakkainasettelun Ranskan, Saksan ja Iso-Britannian välillä. Siksi EU:n ja Venäjän taloussuhteet ovat edelleen tärkeät kaikille. Duginistien Euraasian unioni -hanke ja siihen liittyvä yltiöpäinen nationalismi ja Kremlin askeleet kohti totalitarismia tulevat olemaan ne pahat askelmerkit.

Tässä on kaikki edellytykset pahaan tilanteeseen. Näen itse allegorian keisarillisen Japanin nousuun ja käytökseen Tyynellämerellä 1930-luvulla.
 
Vice Newsin juttu siitä miksi Ranska on rakentamassa kahta Mistral-luokan helikopteritukialusta Venäjälle
Why Is France Building Warships For Russia?
https://news.vice.com/article/why-is-france-building-warships-for-russia

Jutussa todetaan että telakkateollisuus on henkitoreissaan Ranskassa ja sen vuoksi kauppa on tärkeä Ranskalle.
Kauppaan sisältyy tietotaidon siirto Venäjälle, jonka avulla he pystyvät jatkossa rakentamaan isoja sota-aluksia, muitakin kuin Mistral-aluksia.
Tämä on itseasiassa tärkeämpää Venäjälle kuin kahden Mistral-aluksen kauppa.

Lopuksi kysytään onko Ranskan telakkateollisuuden hengissäpitäminen tämän kaupan avulla liian suuri hinta pohjan rakentamisesta Venäjän
telakkateollisuudelle (jonka se on menettänyt NL:n hajoamisen jälkeen).
 
Hmm...

Kun maassa ammutaan ohjuksia, raketteja, tiputetaan lentokoneita ja vallataan lentokenttiä, teloitetaan ihmisiä ja terroristit ottavat kaupunkeja haltuun ja on tullut kuutisensataa ruumista, ei voida edetä siviiliyhteiskuntana kovin tehokkaasti.

Venäjä taas ei halua lisäpakotteita eikä virallisesti katso olevansa missään tekemisissä terroristien kanssa.

Kapinallisten ja Putinin vaatimus on, että kaikki toimet heitä vastaan lopetetaan. Kapinallisten mukaan neuvotella voi vasta, kun kaikki Ukrainan joukot vedetään pois. Tosin sanoen Ukrainan pitäisi hyväksyä terroristit neuvottelukumppaneiksi ja siten tunnustaa Donetskin kansantasavalta a priori.

Terroristeja taas ei voi siivota pois, ellei siviiliväestöä siirretä ja anneta sellaisia voimankäytön valtuuksia, jotka toimivat.

Ymmärrän eskaloitumispelon mutta siihen pelkoon tarttumalla Itä-Ukraina on mennyt. Sen jälkeen levottomuudet levitetään länteen.

Krim sai mennäkin. Olen edelleen sitä mieltä, että se oli kylmää ja kovaa realismia. Mutta Ukrainalla on mahdollisuus pitää muu valtioalue, ja sen pitäisi olla lännen intresseissä. Periaatteessa sen pitäisi olla Venäjänkin intresseissä. Putin on joutunut improvisoimaan ja etsii perääntymistietä. Separatistit jäävät yksin - ellei...

... ellei, kun koko raja on hallussa, kyetä vahvistamaan esim. lisätsetseeneillä Luhansk ja Donetsk pysyvästi riittävän vahvaksi Ukrainalle.

Kumman puolella on aika?

Tässä nyt on hieman hämmentävä tilanne, että mitä se Venäjä tekee. Onko se ajamassa separatistien toimintaa alas vai siirtääkö se lisää äijää Ukrainaan. Ehkä asiaa pitää seurata, että onko tilanne rauhoittumassa vai miten se etenee. Ehkä kabineteissa ollaan saavuttamassa jonkinlainen neuvottelutulos tilanteen rauhoittamisesta. Julkisuuteen annetut lausunnot viittaavat siihen, että kulisseissa käydään kuumana.
 
Viimeksi muokattu:
Tuotanoin. Ensinnäkin se väkivaltaisuus. Kiovassa osoitettiin mieltä ihan sivistyneeseen malliin ja rauhanomaisesti siihen asti että paikalliselta isolta päälliköltä petti hermo ja hän komensi väkivaltakoneistonsa hyökkäämään mielenosoittajia vastaan.

Toisekseen "lännen tukemista"? Siis ihan oikeasti: Mitä vittua? Ja lisää: "vallankaappaus"? Siis mitä vittua? Kuka kaappasi vallan? Mikä "lännen tuki"?

Sitä vittua että avaa silmäsi sille mitä maailmassa tapahtuu äläkä käytä ensisijaisena lähteenä CIA World Factbook:ia niinkun rakas kotilehteni Kaleva esimerkiksi tekee. Onneksi joku toimittaja laittoi ryhdikkäästi lähteensä näkyviin.
 
Pohdin tässä, että olisiko Euroopan Unioni jänistämässä assosiaatiosopimuksen allekirjoittamisesta. Ensin jänisti Janukovitsh ja nyt jänisti Euroopan Unioni. Diktaattori Putinhan on ilmoittanut tiukkana, että hän ryhtyy vastatoimiin, jos assosiaatiosopimus allekirjoitetaan. Ja sitten, jos Eurooppa törkeästi alkaa toimittaa kaasua Ukrainaan Putin vääntää Euroopan kaasuhanat kiinni, että jäätykää sinne.

Vaikuttaa siltä, että Ranskan ja Ukrainan suhteet ovat hieman kärsineet johtuen Ranskan päätöksestä myydä pesäpallomailan Ukrainaa hakkaavalle Venäjälle. Ranskan ulkoministeri vihjailee ikävästi, että assosiaatiosopimus ei tarkoita vielä mitään, että Ukraina ei muka olisi matkalla Unionin jäseneksi assosiaatiosopimuksen allekirjoitettuaan.

Mielestäni tässä ei kuitenkaan ole syytä hysteriaan. Vaikka media yrittää esittää hengästynyttä kahden separatistin tekaisemasta rengaskasan pystyttämisestä sivutielle niin lukijan ei pidä siitä mennä hysteriaan koska sillä on aika vähäinen vaikutus kenenkään arkeen. Media voi lopettaa sen ovelan kieron ilmapiirin kiristämisen ja epäsuorasti sotilaallisten toimien painostamisen. Suomalaisista näkyy surullisella tavalla, että he ovat nielaisseet kerralla median harjoittaman kaiken hysterisoinnin.
 
Viimeksi muokattu:
Osaako joku foorumin venäjänkielentaitoinen kääntää tämän hillityn keskustelun videolta?

http://theaviationist.com/2014/06/06/an-30-shot-down-by-manpads/

Meneekö esim. näin eli onko kyseessä alasammutun koneen pilotin/tulenjohtajan ja maa-aseman välinen yhteys?

"The record of last communication of AN-30 pilots:

http://files.radioscanner.ru/files/download/file17359/end_of_30.mp3

Topol, Topol, I'm thirtieth.
48, 50, 58, 37, 37, 19.
Block station, two buses at 200m to the north, no more vehicles seen.
No more vehicles, I mean two trucks previously burned.
Now no trucks there.
I don't know where is school.
OK, will try, Cherenkovka, the church.
Right (engine) is in fire, going to base.
Extinguish, Pasha (second pilot?), extinguish, fuck!
Right, fuck!
Receiving.
No!
What?
Prepare to leaving (the plane), fuck!"
 
Viimeksi muokattu:
Herranen aika mitä puhut.

Kirjoitan. Kyllä minä ihan oikeasti toivon että Ukraina voittaa sodan Venäläisiä ja terroristeja vastaan. Sodassa kuolee ihmisiä. Mieluummin vihollisia kuin omia.
 
Pohdin tässä, että olisiko Euroopan Unioni jänistämässä assosiaatiosopimuksen allekirjoittamisesta. Ensin jänisti Janukovitsh ja nyt jänisti Euroopan Unioni. Diktaattori Putinhan on ilmoittanut tiukkana, että hän ryhtyy vastatoimiin, jos assosiaatiosopimus allekirjoitetaan. Ja sitten, jos Eurooppa törkeästi alkaa toimittaa kaasua Ukrainaan Putin vääntää Euroopan kaasuhanat kiinni, että jäätykää sinne.

Vaikuttaa siltä, että Ranskan ja Ukrainan suhteet ovat hieman kärsineet johtuen Ranskan päätöksestä myydä pesäpallomailan Ukrainaa hakkaavalle Venäjälle. Ranskan ulkoministeri vihjailee ikävästi, että assosiaatiosopimus ei tarkoita vielä mitään, että Ukraina ei muka olisi matkalla Unionin jäseneksi assosiaatiosopimuksen allekirjoitettuaan.

Mielestäni tässä ei kuitenkaan ole syytä hysteriaan. Vaikka media yrittää esittää hengästynyttä kahden separatistin tekaisemasta rengaskasan pystyttämisestä sivutielle niin lukijan ei pidä siitä mennä hysteriaan koska sillä on aika vähäinen vaikutus kenenkään arkeen. Media voi lopettaa sen ovelan kieron ilmapiirin kiristämisen ja epäsuorasti sotilaallisten toimien painostamisen. Suomalaisista näkyy surullisella tavalla, että he ovat nielaisseet kerralla median harjoittaman kaiken hysterisoinnin.

Ei tuo mikään megaluokan ottelu ole. "Kovimmatkin" taistelut ovat olleet jotain sellaista, josta voisi käyttää nimeä "kahakka".

Ranska "säteilee" aina omia polkujaan. Siihen on totuttu. Minusta se maa ei ole saanut mitään hyvää aikaan oikein koskaan. Jos se olisi ollut jämäkämpi 1900-luvulla, koko toista maailmansotaa ei olisi siinä laajuudessa käytykään. Tämä oli muuten myös Stalinin näkemys.

EU aikonee joka tapauksessa etsiä yhteisen suunnan, jossa sen energiariippuvuus Venäjästä vähenee.
 
Sitä vittua että avaa silmäsi sille mitä maailmassa tapahtuu äläkä käytä ensisijaisena lähteenä CIA World Factbook:ia niinkun rakas kotilehteni Kaleva esimerkiksi tekee. Onneksi joku toimittaja laittoi ryhdikkäästi lähteensä näkyviin.

Aina välillä sinun ohuen persunahkasi alta näkyy CIA:n salajuonia joka puolella haisteleva vasuri. :)
 
Sota Ukrainassa vaikuttaisi myös Venäjään ja toisaalta sodan raunioista saattaisi päästä poimimaan osia läntiseen leiriin. Normaalia alueen epävakauttamiseen pyrkivää politiikkaa pidemmän tähtäimen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toivottavasti Ukrainan johto tajuaa maansa olevan uhrattava pelinappula suuremmassa pelissä. Samaan tapaan britit olivat talvella 1939/-40 valmiit uhraamaan Norjan ja Ruotsin sitoakseen Saksan taisteluun Skandinaviassa.

Paskapuhetta! Britit aluksi suunnittelivat ottavansa pohjoisen Norjan haltuunsa, että Saksa ei saisi sitä haltuunsa, epäonnistuivat siinä ja Saksa sai jalansijan Norjassa. Tämän seurauksena koettivat taistella Norjasta, mutta sekin meni pieleen. Sen jälkeen sitten joutuivat toteamaan, että jos Saksa kerta pitää Norjaa hallussa, niin sitten saa pitää siellä niin paljon joukkoja, että se näkyy muualla.

Missään vaiheessa britit eivät "uhranneet" Norjaa tai Ruotsia mihinkään. Tämä yksistään siksi, että Ruotsista tuli niin paljon terästä saksaan, että koko sota riippui siitä!
 
Back
Top