Asiaa jotenkin sivuten. Viimeisen puolen vuoden aikana olen katsonut ryssien kuvia enemmän kuin koskaan elämässäni. Siis monet heistä eivät ole lihavia mutta siitä huolimatta heillä on ihan pyöreät kasvot ja noin viisi leukaa. En ole koskaan muiden kansojen joukossa huomannut tuollaista efektiä...
Olen nyt pari päivää koittanut tutustua tähän Rydmanin tapaukseen. Siis onko näistä groomailusta ihan oikeita todisteita vai pelkästään hesarin juttu? Työni puolesta luotto Hesariin ei ole kovin korkealla.
Avaudun tässä. Minulla on ollut ns. ryssäviha ihan sukuperintönä saatuna. Joskus epäilin, että olen väärässä ja ryssät ovat ihan normaaleja ihmisiä. Olen ollut väärässä mutta ihan toiseen suuntaan. Ryssät ovat kyllä osoittaneet olevansa jopa paskempia mitä uskoinkaan. Esimerkiksi Saksalla oli...
Asiaa sivuten niin minä menin kesällä Slava Ukraini T-paidalla duuniin monta kertaa. Vähän oli ideana, jos joku tulee vittuilemaan niin saa samalla mitalla takaisin. Sain vain pahoja katseita mutta niitä en jaksanut palauttaa.
Ainakin minun kohdallani tämä venäläisten tuntemus osuu ihan oikeaan. Vähän tuntuu pahalta iloita ihmisten kuolemisella mutta venäläisten kohdalla teen poikkeuksen.
Asiaa sivuten. Ei aina kannata kertoa mielipiteitään Venäjästä kovin avoimesti. Tuli kuukauden bannit Facebookin ja nyt minuutti viestini jälkeeen tuli myös Twitteriin päivän bannit.
En ole ollut ikinä missään mielenosoituksessa tms. Jos tuo todellakin tapahtuu niin voin olla mukana vastustamassa kansanmurhaajia ja lasten raiskaajia.
Pahoitteluni asian vierestä puhumisesta. Tätä ketjua seuratessa olen usein miettinyt, että miksi länsi myy viholliselle tekniikkaa, jota se voi käyttää meitä vastaan? Jos olen oikein ymmärtänyt niin suurin osa Venäjän armeijan uusimista aseista ei toimi ilman lännen teknologiaa? Jos joku tahtoo...